Ma 14.11.2016

(Klo 22.19): Kirjoitin joskus vuosia sitten sellaista postaussarjaa, jossa kerroin elämästäni yliopiston lukuvuoden eri periodien aikana aina viikon kerrallaan. Ajattelin, että voisin ainakin kokeilla kirjoittaa samanlaisen postaussarjan (tai ainakin yhden postauksen) myös nyt äitiyslomani aikana. Ihan vaan huvin vuoksi ja myös siksi, että minulle itselleni jäisi jälkikäteen dokumentaatio siitä, millaista elämäni on ollut tämän toisen äitiyslomani aikana. Tarkoitus on siis pistää tähän alle lyhyitä päivityksiä aina siitä, mitä olen milloinkin tehnyt (suurinpiirtein; ei ole tarkoitus kertoa yksityiskohtaisesti).

Tulin juuri kotiin treeneistä Myllypuron Liikuntamyllystä. Oli tosi hyvä fiilis vetää treenejä jälleen kerran. Porukkaa oli paikalla ihan mukava määrä. Teimme pääasiassa 3. kyun graduointitekniikoita yokomenuchista ja aihanmista. Lisäksi paikalla oli pari aloittelijaa, jotka tekivät alkeistekniikoita ja -harjoitteita. Tuntuu siltä, että treeneistä pitämäni äitiysloman jälkeen ohjaaminen on sujunut entistä paremmin. Olen jotenkin löytänyt uusia näkökulmia ja myös saanut uutta herkkyyttä ja tarkkuutta neuvomiseen. Olen päätynyt siihen, että olen vain madaltanut kynnystä sanoa asioista: kun silmääni pistää jokin asia, jota ehkä voisi parantaa, sanon siitä oppilailleni ihan heti. En epäröi hetkeäkään. Aiemmin minulla oli selvästi korkeampi kynnys puuttua mihinkään. Luulen, että ero aiemaan nähden tulee pääasiassa siitä. Lisäksi olen ehkä saanut etäisyyttä aiempiin rutiineihini ja näen siksi joitakin asioita uudesta näkökulmasta, tavallaan freesimmin. Anyway, treenien vetäminen on nykyään aiempaakin antoisampaa. Saan siitä todella paljon irti.

Nyt olen siis kotona ja istun olkkarin sohvalla läppäri sylissä. Sophie on Axelin vanhempien luona yötä. Vauva jokeltelee omassa sängyssään. Saisi jo nukahtaa. Yritän olla syömättä mitään (vaikka olisi kiva syödä), koska pitäisi saada painoa tiputettua, jotta pystyisin taas paremmin treenaamaan polvivammani kanssa. 

No, nyt vauva alkoi huutaa. Täytyy mennä katsomaan, mikä hätänä.

Ti 15.11.2016

(Klo 4.34): Olen huonounista tyyppiä, joten heräilen usein öisin ilman syytä ja aamulla herään tosi aikaisin, ilman herätyskelloa. Heräsin jo kerran joskus kahden aikaan mutta sain uudestaan unenpäästä kiinni melkein saman tien. Nyt tuntui siltä, että en ainakaan ihan heti saa uudestaan unta, joten nousin ylös.

Illalla otin vauvan hetkeksi viereeni sänkyyn ja seurustelin hänen kanssaan siinä. Hän jokelteli ja hekotteli tyytyväisenä. Hän alkoi myös leikkiä valkoisella nallella, jonka ostin hänelle viime tammikuussa Lontoon Hamley’siltä ollessani vielä raskaana. Lopulta hän alkoi vaikuttaa väsyneeltä, ja siirsin hänet pinnasänkyyn. Ja sinne hän nukahtikin melko pian. Sen jälkeen hän ei ole herännyt. Hän siis nukkuu jo tosi pitkiä pätkiä yhteen menoon.

En oikein tiedä, mitä nyt tekisin. Luultavasti feisbuukkailen hetken, tsekkaan sähköpostit ja alan sitten lukea netistä päivän Hesaria ja muita lehtiä. Voisin syödä jotain mutta en viitsi, koska lasken kaloreita enkä viitsi tuhlata niitä vielä tähän aikaan aamusta.

(Klo 8.42): Menin jossain vaiheessa aamua vielä hetkeksi sänkyyn makaamaan ja sain kuin sainkin unenpäästä kiinni. Otin siis vielä pienet torkut. Se ei ole mitenkään itsestään selvää. Tavallisempaa on nimittäin ainakin tällä hetkellä se, että herään klo 3-5 ja valvon sen jälkeen iltaan saakka ilman mitään torkkuja. Anyway, tänään siis sain unta, ja heräsin vasta siihen, kun vauva heräsi noin kello 8. Vaihdoin vaipan, annoin D-vitamiinitipat ja pullollisen maitoa. Laitoin hänelle päivävaatteet päälle ja kannoin sitteriin olohuoneeseen. Nyt hän istuu tyytyväisenä sitterissään lelukaarensa takana ja katsoo telkkarista lastenohjelmaa (laitoin Netflixistä pyörimään jonkun hauvaohjelman).

Söin jo aamupalaksi palan ruisleipää ja nyt odotan, että kaksi kananmunaani valmistuisivat munankeittimessä. Keitin neljä kuppia kahvia ja istun nyt sohvalla läppäri sylissä ja aloittelen töiden tekemistä kahvinkupin äärellä. Lisäksi mukana menossa on 1,5 litran pullo light-kokista. (Yritän jossain vaiheessa vierottaa itseni light-juomista mutta en just nyt, kun olen laihdutuskuurilla, joten on rankkaa muutenkin.)

Aion nyt käydä puheanalyysiohjelmalla läpi viisi esiintymää eräästä prosodisesta ilmiöstä, jota tutkin tällä hetkellä erään ulkosuomalaisen henkilön puheessa. Se on melko rankkaa hommaa ja vaatii paljon keskittymistä. Siksi käyn vain keskimäärärin viisi esiintymää päivässä läpi. Olenhan kuitenkin äitiyslomalla. Tavallisesti lähtisin tähän aikaan päivästä viemään Sophieta päiväkotiin, mutta tänään ei tarvitse, koska hän oli Axelin vanhempien luona yökylässä, joten he vievät hänet.

(Klo 10.10): Sain viisi esiintymääni analysoitua puheanalyysiohjelmalla. (Esiintymiskontekstien analysointi on sitten toinen asia. Sitä en tee vielä tänään vaan sen teen yhdessä erään kollegani kanssa myöhemmin.)

Vauva taitaakin sopivasti heräillä. Taidan tässä välissä lähteä käymään vauvan kanssa asioilla Munkkivuoren ostarilla, joka sijaitsee tässä ihan vieressä.

(Klo 11.24): Kävin kaupassa ja apteekissa. Ostin mm. Emilia-vauvan ensimmäisen hammasharjan. Hänellä on jo kaksi hammasta tulossa, vaikka ikää on vasta 4,5 kk. Söin välipalaksi yhden luonnonjogurtin marjamyslillä. Tähän mennessä olen siis syönyt kalorilaskurin mukaan 451 kcal tämän päivän aikana. Tavoitteeni on syödä hieman alle 2000 kcal päivässä. Täten painon pitäisi vähitellen laskea.

Nyt aion käydä läpi viisi sivua litteraatteja suomenkielisestä autismiaineistostani. Etsin sieltä tietyn ilmiön esiintymiä, joita sitten myöhemmin tutkin tarkemmin erään kollegani kanssa. Se on kevyempää hommaa kuin puheanalyysiohjelmalla analysointi, koska litteraatteja tutkiessa voin samalla kuunnella musiikkia ja ottaa siinä mielessä vähän rennommin.

(Klo 12.55): Kävin suunnittelemani määrän litteraatteja läpi, kokkasin vietnamilaista kasviswokkia ja söin sen saman tien. Lisäksi söin yhden palan ruisleipää. Tähän mennessä olen siis syönyt 710 kcal. Olen myös syönyt aika tavalla ravintosuositusten mukaan. Vielä, kun saa pidettyä illan hanskassa, niin hyvin menee. Vauvakin sai ateriansa: hän söi persikkaa ja banaania soseena. Nyt hän nukkuu.

Seuraavaksi aion alkaa lukea ammattikirjallisuutta. On yksi hyvin mielenkiintoinen kirja kesken.

(Klo 14.54): Sain luettua kappaleen verran tutkimuskirjallisuutta. Söin myös välipalan (pala ruisleipää, Skyr-rahka ja banaani). Nyt syöty 1060 kcal. Vauva sai maitoa ja vaihdoin hänen vaippansa. Aion seuraavaksi vain ottaa rennosti sohvalla löhöillen ja silmäillä hieman läpi ranskankielistä autismiaineistoa. Telkkarissa pyörii joku huono leffa Netflixistä, pöydällä on kahvikuppi. Vauva on tyytyväisenä sitterissään lelukaaren takana. Hän on aika helppo vauva nykyään.

(Klo 15.41): Silmäilin vähän ranskankielistä autismiaineistoa sohvalla löhöten ja kahvia hörppien. Sitten pitikin yllättäen vaihtaa vauvan vaippa uudestaan, ja myös koko vauvan asu meni samalla vaihtoon… Putsasin myös hänen kaulapoimunsa, koska se on ollut vähän punainen viime aikoina. Nyt täytyykin sitten pukea vauvalle ja itselle ulkovaatteet päälle ja lähteä hakemaan Sophieta päiväkodista.

(Klo 16.53): Kävin vauvan kanssa hakemassa Sophien päiväkodista Munkkiniemestä. Kotimatkalla kävimme Delivo-kahvilassa. Vedin itse siellä ruissämpylän, joten nyt olen syönyt jo 1414 kcal tänään. Ostin Sophielle pillimehun ja kroisantin, mutta hän ehti nukahtaa rattaisiin, ennen kuin kerkesin antaa ne hänelle. Nyt hän nukkuu rattaissaan eteisessä. Vauva nukkuu omassa sängyssään.

Pakkaan vain treenikamppeet kassiin ja odotan, että Axel tulee kotiin. Sitten lähden saman tien Sophien kanssa bussilla Leppävaaraan taekwondotreeneihin. Se on sellainen lapsi-vanhempi -ryhmä, jossa treenaan yhdessä Sophien kanssa. (Vaikka aika kevyttä se minulle on. Sophie siinä pääasiassa treenaa.)

(Klo 19.56): Sophien taekwondotreenit menivät aika tavalliseen tapaan: ensimmäiset 20 minuuttia hän jaksoi treenata kunnolla mutta sen jälkeen hän alkoi väsähtää eikä enää keskittynyt. Luulen, että 45 minuuttia vain on liian pitkä aika 3-vuotiaalle. Mutta vähitellen… Ohjaaja oli kyllä kannustava ja sanoi, että mitä nuorempana aloittaa, sitä parempi. Kotimatkalla ostin Sophielle jätskin. (Hän sai raivarin, koska jätski oli hieman lytistynyt yhdestä kulmasta.. “Mun jätski on rikki!!” *huokaus*) Itselleni ostin proteiinisheikin. Lisäksi söin kotona yhden luonnonjogurtin marjamyslillä sekä kaksi palaa ruisleipää kevytlevitteellä. Nyt olen syönyt 1992 kcal enkä voi syödä enää tänään enempää. Nyt aion mennä suihkuun, ottaa pyykit pois koneesta, laittaa toisen koneellisen pyörimään ja keittää sen jälkeen vihreää teetä. Vietän loppuillan luultavasti olkkarissa lasten kanssa. Annan vauvalle maitoa ja luen Sophielle jonkun kirjan.

(Klo 21.43): Silmäilin lasten aiheuttaman härdellin keskellä vähän läpi ranskankielistä autismiaineistoani, koska en ole vieläkään päättänyt, mistä näkökulmasta aion tarkalleen ottaen hyökätä sen kimppuun ensimmäisenä. Haen vasta tuntumaa uuteen aineistoon. Hoidin myös ohimennen yhden aikidoon liittyvän asian, luin Sophielle kirjan ja annoin vauvalle maitoa. Nyt aion pistää pyykit kuivumaan, pestä hampaat ja laittaa sen jälkeen vauvan nukkumaan. Axel pistää Sophien nukkumaan, joten minun ei tarvitse.

Ke 16.11.2016

(Klo 5.35): Vauva herätti minut kerran yön aikana. Annoin hänelle maitoa. Lisäksi heräsin toisen kerran muuten vaan mutta sain uudestaan unenpäästä kiinni. Nyt en varmaankaan enää saa unta, joten nousin ylös. Varmaankin taas aloitan päivän feisbuukkailemalla, tsekkaamalla sähköpostit ja lukemalla sen jälkeen päivän lehtiä netistä.

En viitsi vielä tähän aikaan syödä mitään, jotta päivän kalorit eivät hupene liian nopeasti. Paino oli yllättäen NOUSSUT suhteessa eiliseen, vaikka kalorilaskurin mukaan söin noin 500 kcal alle kulutukseni. Aion siis nyt vähentää päivän kalorimäärää, Aion syödä tänään vain 1500 kcal. On vaan pakko saada painoa tiputettua, ja etenkään en tahdo, että se nousee. Tietysti kyse voi olla vain normaalista painon heittelemisestä sekä siitä, että punnitsin itseni tosi aikaisin aamulla (ts. myöhemmin lukema voisi olla alhaisempi, jos en syö mitään), mutta joka tapauksessa aion syödä tänään vain 1500 kcal. Sen nyt ainakin pitäisi olla selvästi alle kulutukseni. Kuluttaahan pelkkä lihasmassani jo aika paljon energiaa, vaikka en tekisi mitään.

(Klo 6.14): No, söin kuitenkin jo aamupalan, koska oli tosi nälkä: vedin yhden palan ruisleipää kevytlevitteellä ja yhden juotavan rasvattoman jogurtin. Mutta siis todellakin: painoni nousi tänään peräti 0,9 kg suhteessa eiliseen! Sen on pakko olla hormonaalista. Siis että naisilla tiettyyn aikaan kuukaudesta paino nousee, koska nesteitä kerääntyy kehoon. Ei voi olla muuta syytä noin suurelle yhtäkkiselle nousulle. Olinhan eilen siinä taapero-taekwondossakin, ja siinä tuli kuitenkin vähän liikuntaa minullekin (oli sen verran märät vaatteet sen jälkeen, että piti mennä suihkuun). Lisäksi kannoin Emiliaa Manducassa ja työnsin Sophieta rattaissa, mikä on kuitenkin aika raskasta. Mutta joka tapauksessa aion syödä tänään vain 1500 kcal. En vain tahdo nähdä painoni nousevan huomennakin. 

(Klo 8.02): Päädyin kuitenkin lopulta lukemaan tutkimuskirjallisuutta. Tahdoin saada ajatukseni pois ärsyttävästä painonnoususta, joten käännyin tutkimuskirjallisuuden puoleen. Se toimii lähes aina pahimman ärsytyksen poistajana. Lisäksi kirjoitin duunisähköpostia. Nyt en oikein tiedä, mitä tekisin. Vauva ja Sophie nukkuvat vielä, eikä Sophieta tarvitse herättää vasta kuin noin tunnin päästä (koska hän on vain osa-aikaisesti päivähoidossa tällä hetkellä). No, ehkäpä tässä välissä voin vähän feisbuukkailla ja lukea Hesaria.

(Klo 10.45): Sophie heräsi, annoin hänelle aamupalaa (mutta hän ei taaskaan syönyt juuri mitään), sitten seurasi pukemisrumba (talvivaatteet kahdelle pienelle lapselle on aina oma show’nsa). Söin samalla itse välipalaksi yhden Skyr-rahkan ja yhden palan ruisleipää. Nyt olen syönyt 482 kcal tämän päivän aikana. Sitten lähdin viemään Sophieta päiväkotiin Munkkiniemeen. Kotimatkalla kävin Café Delivossa juomassa kupillisen kahvia. En syönyt mitään, koska täytyy siis laskea kaloreita. Kävin matkalla myös ruokakaupassa. Äsken annoin vauvalle maitoa. Nyt taidan vetää hetken henkeä. Sitten analysoin taas ne päivittäiset viisi esiintymää eräästä prosodisesta ilmiöstä, jota tutkin tällä hetkellä.

Polveni on muuten tosi tosi kipeä tällä hetkellä, vaikka olen ollut jo yli viikon tulehdus-kipulääkekuurilla. Ei siihen tunnu auttavan oikein mikään. On vaan niin hemmetin kipeä. Tulehdus tuntuu reidessä asti.

(Klo 13.18): Sain analysoitua kuusi esiintymää siitä yhdestä prosodisesta ilmiöstä. Tein tänään kuusi esiintymää viiden sijaan, jotta sain lopetettua yhden päivän urakan sopivaan kohtaan. Kohta aloitan litteraattien läpikäymisen. Käyn niitä taas tänään viisi sivua läpi. Ensin taidan kuitenkin pitää pienen tauon.

Kerkesin jo hoitaa vähän seuran asioitakin tänään: päivitin jäsenrekisteriä. Lisäksi oli yksi tsättisessio. Söin lounaaksi vähän thai-wokkia ja yhden palan ruisleipää. Aiemmin taisin syödä välipalaksi yhden luonnonjogurtin marjamyslilllä ja palan ruisleipää. Nyt olen joka tapauksessa syönyt 1014 kcal. Eli voin syödä tänään enää noin 500 kcal. Tulee kyllä nälkä illalla… Mutta ei voi mitään. Jos paino nousee 0,9 kg alle 2000 kalorin määrällä, niin syödään sitten vain 1500.

(Klo 15.39): Kävin litterointeja läpi ja hoidin juoksevia asioita koneella. Vauva leikkii välillä lelukaarellaan sitterissä ja katsoo lastenohjelmia telkkarista, välillä hän nukkuu, ja välillä hän huutaa. Silloin otan hänet syliin ja annan pullosta maitoa. (Imetin vain kolme kuukautta, ja itse asiassa olen kokenut imetyksen lopettamisen hyvin vapauttavana itselleni, eikä se vaikuta vauvaakaan häiritsevän.) Söin välipalaksi yhden Skyr-rahkan ja palan ruisleipää kevytlevitteellä. Nyt en voi syödä tänään enää muuta kuin yhden banaanin. Vedän sen joskus illemmalla. Pian täytyy lähteä hakemaan Sophieta päiväkodista.

(Klo 17.13): Hain Sophien päiväkodista. Kotimatkalla kävimme Delivossa kahvilla. Ostin Sophielle kroisantin ja mehun. Hän nukahti taas, ennen kuin ehdin edes antaa ne hänelle. Kroisantit ovat vähän turhan kaloripitoisia esim. minulle, mutta Sophielle olen ostanut niitä usein, koska hän pitää niistä ja tarvitsee energiaa (kun liikkuu niin paljon ja on yleisesti ottaen huono syömään). Aiemmin kävimme aina Fazerin kahvilassa mutta nyt olemme siirtyneet Delivoon, koska se on vielä kätevämmin matkan varrella, ja koska se on paljon halvempi kuin Fazer: se, mikä maksaa Fazerilla melkein 20 €, maksaa Delivossa alle kympin… On sillä merkitystä, jos käy kahvilassa monta kertaa viikossa, kuten me käymme. Itse join siellä appelsiinimehun. En syönyt mitään, koska kalorit.

Nyt Sophie nukkuu rattaissa. Oli ilmeisesti taas skipannut päiväunet päiväkodissa, kuten tavallista. Vauva leikkii sohvalla innostuksesta sätkien Ihaa-aasilelullaan. Ei ole oikein mitään sen kummempaa tekemistä, joten istun tässä läppärin ääressä ja kirjoitan tätä. Laitoin juuri muutaman tsätti- ja sähköpostiviestin menemään eri tahoille eri asioita koskien. Kohta alkaa sitten suurempi härdelli, kun Sophie herää… Siihen asti voin hieman rentoutua ja katsoa vaikka telkkaria. Syödä en voi, koska kalorit.

(Klo 18.52): Yritin ensin silmäillä läpi ranskankielistä autismiaineistoa ja saada siitä jonkun tutkimusidean sillä tavalla, ihan vain silmäilemällä. Mutta tuntui siltä tänäänkin, että ajatukseni vain toistivat itesään. Ryhdyin siksi nysväämään litterointeja läpi sana sanalta, rivi riviltä. Kävin äsken viisi sivua läpi sillä tavalla ja tein niistä muistiinpanoja. Löytyyhän aineistosta mielenkiintoisia asioita, mutta en siltikään ole vielä kekannut mitään kovin uutta näkökulmaa sen lähestymiseen. Täytyy vielä jatkaa nysväämistä. 

Sophie löhöää toisella sohvalla ja katsoo telkkarista Rasmus Nallea. Vauva on vieressäni toisella sohvalla ja sätkii hieman kärsimättömänä. Taidan siirtää hänet sitteriin lelukaaren taakse. Ennen sitä pidän häntä hetken sylissä.

Voisin tietysti yrittää tehdä jotain muutakin kuin tutkimusta. Mutta en oikein tiedä, mitä muuta se voisi olla… En oikein keksi paljon muutakaan tekemistä silloin, kun en vedä treenejä eikä ole mitään akuuttia tekemistä lasten kanssa, tms. Meillä käy siivooja, joten ei tarvitse kovin paljon siivotakaan. Pyykkiä täytyy pestä, roskat viedä ja tehdä välillä jotain sapuskaa, mutta ne nyt ovat sellaisia aika nopeasti tehtävissä olevia asioita, koska teen ainoastaan tosi helppoa ruokaa (koska olen ihan surkea kokki enkä ole kiinnostunut kokkaamisesta sen kummemmin). Joten lopulta teen vain aika paljon tutkimusta sekä muuta työhöni sekä aikidoon liittyvää melkein koko ajan. Facebookissa ja tässä blogissa olen aktiivinen, mutta loppujen lopuksi nekään eivät vie kovin paljon aikaani. En tiedä, miten ihmiset yleensä viettävät aikansa. Mutta minun elämäni nyt on tällaista, ainakin tällä hetkellä.

(Klo 21.45): Tein tänään ensimmäisen jouluvalmistelun: tilasin netistä tytöille söpöt tonttumekot. Juttelin Axelin kanssa siitä, onko tarpeen tilata uusia tonttumekkoja vai ei. Ehkä jotain vanhoja voisi yrittää kaivaa jostain. Mutta päädyin siihen, että lastenvaatteet ovat ainoa perinaisellinen ja perimaterialistinen harrastukseni, ja jos minulle tulee hyvä mieli siitä, että käytän muutaman kympin omaa rahaani siihen, että tilaan netistä uudet hienot tonttumekot tytöille, niin sitten totta hemmetissä tilaan ne. 

Ja, ihminen on heikko, pakko myöntää: vedin yhden juotavan jogurtin ja kananmunan. Oli niin nälkä. Jogurtista ei ollut paljon iloa, mutta kananmuna vei nälän tehokkaasti. Huomenna aion ostaa lisää kananmunia ja syödä niitä niin hemmetisti. Ehkä Atkins-tyyppinen dieetti olisi sittenkin hyvä minulle: hemmetisti vaan lihaa ja kananmunia. Sillä dieetillä minulla laski paino silloin muutama vuosi sitten, vaikka en lähtöpainon puolestakaan ollut sinänsä ylipainoinen. Hmm. Täytyy miettiä.

Polveni on todellakin ihan paskakunnossa. Äsken huomasin, että siinä on jopa pientä lukko-oiretta taas (sen takia se on leikattu kerran vuonna 2014), ja tuntuu pientä muljumista sekä etu- että takapuolella. Lisäksi tietysti mittava tulehdus, joka tuntuu reidessä asti. Tää on kiva. Olen varma, että heti kun olen riittävän vanha tekonivelleikkaukseen, niin tekonivel pistetään. Ja se on varmaan ihan hyvä ratkaisu siinä vaiheessa.

Nyt varmaan käyn taas muutaman sivun läpi ranskankielisen autismiaineiston litteraatteja… Ei vaan kerta kaikkiaan ole paljon muutakaan tekemistä, koska vauva nukahti jo, ja Axel nukuttaa Sophieta. Minulla on siis omaa aikaa. Voisin tietysti lukea jotain romaania, katsoa telkkaria tai vain löhöillä, mutta ei. Tekee vain mieli katsoa niitä litteraatteja vielä ihan vähän. Olen niin pahasti koukussa tutkimukseen. Olen TUTKIMUSHOLISTI. 8-/// 

(Klo 23.11): Minulla oli taas kerran ihan sairaan hauskaa tutkimusaineistoni parissa. Löysin siitä yhden ihan sikakiinnostavan ja ihan kirjaimellisesti hauskankin katkelman! 😀 Anyway, nyt yritän jättää tutkimuksen ja kaiken muunkin tältä päivältä ja mennä nukkumaan. Ei nukuta vielä yhtään, mutta yritän silti saada unta.

To 17.11.2016

(Klo 6.36): Oho! Tulipas nukuttua pitkään tänään. Heräsin kyllä pari kertaa yöllä: kerran vauvan takia ja kerran muuten vaan, mutta sain uudestaan unenpäästä kiinni, joten en tullut koneelle. Nyt olen ollut hereillä jo ehkä 20 minuuttia. Ensin köllöttelin sängyssä hetken aikaa laiskana. Sitten vauvakin heräsi, ja annoin hänelle maitoa.

Paino oli pudonnut tänään 0,2 kg suhteessa eiliseen. Eli suunta sentään on muuttunut. Mutta aion silti kokeilla tänään eri dieettiä. En laskekaan tänään kaloreita vaan syön ainoastaan Atkins-ruokaa: ei lainkaan leipää vaan ainoastaan lihaa ja kananmunia sekä vähäsen vihanneksia (vihanneksiakin saa syödä Atkinsilla vain vähän). Yhden juotavan jogurtin vuorokaudessa saa muistaakseni vetää. Eli tässä on päivän ruokavalioni: kananmunia, lihaa, vähäsen vihanneksia (yhden kerran päivän aikana) ja yksi juotava jogurtti. Jännä nähdä, miten tällainen ruokavalio vaikuttaa painooni.

Nyt taidan vaihtaa vauvan vaipan. Sen jälkeen käyn suihkussa, ja sitten keitän munankeittimellä pari kananmunaa aamupalaksi.

(Klo 8.53): Söin pari kananmunaa aamupalaksi ja join pari kupillista kahvia. Tänä aamuna en tehnyt tutkimusta vaan kirjoittelin pari uutta tutkimuksiani koskevaa yleistajuista johdantoa julkiseen blogiini. Olen yrittänyt kirjoitella sellaisia tässä viime aikoina. Ihan vain huvin vuoksi. On omalta kannalta kiinnostavaa pohtia, mikä onkaan se keskeisin pointti kussakin tutkimuksessani, ja miten sen saisi ilmaistua mahdollisimman yleistajuisesti.

Nyt  täytyy varmaan herättää Sophie, antaa hänelle aamupalaa ja lähteä sitten vauvan kanssa viemään häntä päiväkotiin.

(Klo 11.17): Nyt on jotenkin uupunut olo. Oli tosi rankka aamu Sophien kanssa. Ulkona satoi, ja tuntui jotenkin rankalta kantaa vauvaa Manducassa ja työntää Sophieta rattaissa samalla. Päiväkodissa Sophie sai raivarin, enkä saanut hänelle sisätossuja jalkaan. Lopulta jouduin kantamaan hänet kainalossa muun ryhmän luo siten, että vauva oli samanaikaisesti Manducassa vatsani päällä. *huokaus* Kotimatkalla kävin ruokakaupassa, ja tuntui jotenkin rankalta raahata kauppakasseja, kun vauva oli samalla Manducassa. Satoi edelleen, ja bussit olivat pois aikataulusta. Jouduin odottamaan aika pitkään.

Kotona paistoin kananrintaa ja söin saman tien kolme palasta. (*röyh*) Hyvä puoli Atkinsin dieetissä on se, että ei tarvitse nähdä nälkää… Esim. kanaa saa safkata niin paljon kuin jaksaa. Nyt tuntuu siltä, että on pakko vähän levätä, ennen kuin jaksan tehdä tutkimusta. On vain jotenkin sen verran uupunut olo härdelliaamun jälkeen.

(Klo 14.33): Otin vauvan viereeni köllöttelemään ja otimme yhdessä pienet päivätorkut. Nukuin hieman pidempään kuin olin ajatellut, mutta ehdin joka tapauksessa sen jälkeen käydä läpi päivittäiset viisi prosodista ilmiötäni sekä viisi sivua litteraatteja. Nyt keitän varmaan kahvit ja teen sen jälkeen blogiini pienen johdannon väitöskirjaani liittyen.

(Klo 18.36): Hain Sophien päiväkodista. Oli sateista, joten hän oli kurahousuissa ja kumisaappaissa pihalla. Hän seisoi kuralätäkössä nilkkoihin asti vedessä, kun saavuin vauvan kanssa paikalle. Kävimme taas kotimatkalla Delivossa kahvilla. Ostin Sophielle kroisantin ja pillimehun. Itse join sokerittoman Battery-energiajuoman. Sophie nukahti vaunuihin matkalla. Nyt olen olkkarissa Sophien ja vauvan kanssa. Sophie istuu lattialla ja katsoo telkkaria. Vauva istuu vieressäni sohvalla ja ihmettelee maailman menoa. Kirjoitin taas julkiseen blogiini yhden uuden johdannon tutkimuksistani. Se liittyy pilkun ja alisteisuuden väliseen suhteeseen prosodian kannalta.

(Klo 19.24): Outoa olla kotona, vaikka on torstai-ilta. Yleensä vedän nimittäin treenit torstai-iltaisin. Tänään en pysty, koska en saanut lastenhoitoa järjestettyä. Piti siis hankkia tuuraaja. Olen siksi tässä vain istunut koneen ääressä, vahtinut lapsia ja hoitanut samalla kaikenlaisia juoksevia asioita.

(Klo 20.59): Innostuin tilaamaan netistä joululahjoja. Tilasin jo aika paljon kaikenlaista, etenkin Sophielle. Aion ostaa lähestulkoon kaikki lahjat netistä, koska en tykkää ollenkaan tungeksia tavarataloissa, ja nyt vauvan kanssa se olisikin vaikeaa.

(Klo 22.03): Olen oikeastaan vain tilannut joululahjoja netistä koko illan. Vauva on jo nukkumassa. Nyt mietin, mitä tekisin.

(Klo 9.04): Heräsin yöllä kolme kertaa vauvan takia, mutta en päätynyt koneelle. Anyway, paino oli järkyttävän korkea tänään: olin lihonut 0,7 kg eilisen aikana. Se siitä Atkinsin dieetistä siis. Ei toimi. Pakko laskea taas kaloreita. Se toimi minulla paremmin. Nyt täytyy herättää Sophie ja viedä hänet päiväkotiin.

(Klo 12.54): Vein Sophien päiväkotiin. Sen jälkeen kävin vauvan kanssa Max’s Caféssa kahvilla. Käväisin kotona ja lähdin sen jälkeen vauvamuskariin Munkkivuoren nuorisotalolle. Muskarissa oli tosi mukavaa! Siellä soitettiin eri soittimia (Emilia lähinnä maisteli niitä) ja jumpattiin musiikin tahdissa. Aion käydä siellä jatkossakin. Tänään oli vasta eka kerta.

Muuten olen tänään lähinnä osallistunut Facebookissa Aikidoliiton pakollista lisenssiä koskevaan keskusteluun.

Vauva huutaa, vaikka sai juuri ruokaa. Toivottavasti hänellä ei ole mitään vatsavaivoja.

(Klo 18.02): Lähdin käymään vauvan kanssa kollegiumin perjantaikahveilla, ja siellä oli tosi mukavaa. Samalla tsekkasin postilaatikkoni ja printtasin pari paperia. Kotimatkalla haimme Sophien päiväkodista. Sitten kävimme Fazerin kahvilassa, koska Delivo oli jo menossa kiinni. Haimme myös postin pakettiautomaatista tyttöjen tonttupuvut. Sophien puku oli yllättävän huonolaatuinen: siitä irtosi pari nappia ja tonttulakin tupsu saman tien. Nyt olen menossa Sophien kanssa saunaan. Axel tuli juuri kotiin ja jää hoitamaan vauvaa siksi aikaa.

(Klo 21.34): Ilta meni lasten kanssa pyöriessä ja nettikeskusteluun osallistuessa: innostuin taas ottamaan osaa Aikidoliiton pakollista lisenssiä koskevaan FB-keskusteluun Aikido Finland -ryhmässä. Lisäksi kirjoitin muutaman sähköpostin. Muuta en oikeastaan tehnytkään. Nyt täytyy mennä katsomaan vauvaa, koska hän huutaa sängyssään.

(Klo 7.22): Heräsin joitakin kertoja yön aikana (sekä vauvan takia että ilman syytä), mutta jäin sänkyyn köllöttelemään enkä tullut koneelle. Olin ottanut illalla vauvan yöksi viereeni, koska teki vain mieli nukkua vauvan vieressä. Nytkin olen ollut jo ehkä tunnin hereillä. Päivän hyvä uutinen on se, että paino on tippunut 0,4 kg eilisestä! Jee!!! Eli se siitä Atkinsin dieetistä sitten. Yritän vain syödä pitkin päivää pieniä välipalatyyppisiä aterioita. Toivon mukaan niin paino vähitellen putoaa.

(Klo 15.25): Köllöttelin aamulla vauvan kanssa sängyssä ja lähdin sitten vetämään treenejä. Treenit kestivät kaksi tuntia: ensin tehtiin 45 minuuttia bokkenia (eli puumiekkaa) ja sitten 1h 15min aikidoa ilman aseita. Oli kivaa. Ei kovin paljon väkeä paikalla tänään, mutta ihan ok määrä kuitenkin. Oli mukava vetää. Kokeilin myös tehdä ukemeita (kaatumisia) tänään ja totesin, että pystyn jotenkuten jo tekemään niitä. Toinen polvi tosin kiukuttelee toiselle puolelle kaaduttaessa, joten en tee niitä toistaiseksi kuin muutaman per treeni.

Treenien jälkeen kävin vetämässä kanasalaatin Myllypurossa sijaitsevassa pizza-kebab-paikassa. Kotimatkalla kävin ruokakaupassa. Nyt olen kotona. Vauva sätkii vieressäni sohvalla ja tahtoo maitoa. Sophie istuu toisella sohvalla ja katsoo piirrettyjä. Axel on omalla tietokoneellaan. Tänään ei ole mitään erityistä ohjelmaa. En ole varma, mitä tekisin. Luultavasti teen vähän tutkimusta, koska eilen jäi väliin, kun oli vauvamuskari ja kollegiumkahvit.

(Klo 21.24): On ollut aika tylsä päivä treenien jälkeen. Olen lähinnä vahtinut lapsia. Heissä on kyllä vahtimista etenkin silloin, kun kumpikin on paikalla, koska Sophie saattaa tahtoa leikkiä vauvan kanssa liian raisusti. Vauva kyllä nauttii isosiskonsa huomiosta suuresti, mutta Sophie ei oikein osaa vielä varoa. Ei ymmärrä, mikä on vaarallista ja mikä ei. Siksi heitä ei voi jättää hetkeksikään keskenään minnekään, ja koko ajan täytyy vahtia. Onnistuin kuitenkin tilaamaan netistä joululahjoja vauvalle sekä kahdelle kummilapselleni (Sophielle tilasin jo eilen). Tutkimukseen en pystynyt keskittymään. Oli liikaa härdelliä ympärillä. Nyt varmaan yritän pistää vauvan nukkumaan. Axel saa pistää Sophien nukkumaan.

(Klo 11.30): Nousin ylös joskus viiden aikaan. Tein jonkin aikaa tutkimusta: kävin läpi viisi prosodisen ilmiön esiintymää ja viisi sivua litteraatteja, joita en ollut ehtinyt käymään läpi perjantaina vauvamuskarin ja kollegiumkahvien takia. Sen jälkeen otin pienet torkut. Vauvan herättyä olen taas ollut itsekin hereillä. En pystynyt päivittämään blogia aiemmin, koska sivut olivat kaatuneet. Axel korjasi äsken tilanteen.

Lähetin myös tänä aamuna netin kautta kortin ja lahjan World Vision -kummipojalleni, Nirulle, Sri Lankaan. Hän on ollut kummipoikani jo pitkän aikaa. Varmaan noin seitsemän vuotta. Lähetän hänelle säännöllisesti kortteja ja kirjeitä, joskus myös lahjoja. Saan hänelta takaisin innostuneita kirjeitä, valokuvia ja piirustuksia. Koen, että kummina toimiminen on antoisaa.

Varasin myös pienen hääpäiväreissun minulle ja Axelille. Neljäs hääpäivämme on joulukuussa. Teemme sen kunniaksi pienen viikonloppureissun tammikuussa.

Nyt todennäköisesti vain hengailen lasten kanssa olkkarissa ja odotan, että on aika lähteä perheuintiin.

(Klo 17.49): Otin Emilia-vauvan kanssa pienet torkut ennen perheuintia. Oli vetelä olo juuri silloin, kun piti lähteä uintiin, mutta paikan päällä oli kyllä tosi mukavaa. Sophie ui ihan yksin lötköpötkön kanssa, ja Emilia teki ihan oma-aloitteisesti tosi jämäköitä sammakkouintipotkuliikkeitä. Olimme tosi ylpeitä tytöistä. Uintiin lähteminen on aina tosi iso ruljanssi, kun pitää pukea ja riisua lapset, käydä suihkussa, laittaa uikkarit, jne., ja lähtiessä taas sama rumba toisin päin. Mutta kyllä se kannattaa. Lapset tykkäävät niin paljon uimisesta, ja se on sellainen koko perheen yhteinen juttu.

Ma 21.11.2016

(Klo 2.57): Perheuinnin jälkeen kävin ruokakaupassa ja menin sitten vauvan kanssa nukkumaan. Nukuinkin koko illan. Jostain syystä olin tosi väsynyt. Heräsin vasta äsken, kun vauva heräsi ja tahtoi ruokaa. Nyt ei sitten nukuta enää yhtään. En oikein tiedä, mitä tekisin.

Ai niin: uusin dieettini on sellainen, että välttelen vain syömistä. Sanotaan, että pitäisi syödä pienin väliajoin, ja sitä on tässä kokeiltu. Mutta kun se ei toimi, ainakaan minulla. Joten välttelen syömistä. Syön vasta sitten, kun on pakko. Ja silloin yritän vetää kananmunia, tms., jotka vievät hyvin nälän. Liikuntaa tulee nykyään niin vähän, että kulutus on pientä. Pitäisi siksi vain syödä tosi vähän.

(Klo 11.31): Kävin viemässä Sophien päiväkotiin. Sen jälkeen join kahvit Max’s Caféssa Munkkiniemessä. Kotimatkalla Manduca (vauvan kantoreppu) petti selästä. Siitä irtosi joku osa. En tehnyt muuta kuin suoristin vähän selkääni ja jännitin hartialihaksia. Tosi hankala tilanne, kun vauva valahti alas, ja piti saada kauppakassitkin kannettua. Ja vauva painaa kuitenkin jo sen 8,5 kiloa tällä hetkellä. Kotona sain kuitenkin Manducan korjattua ainakin tilapäisesti. Sain sen osan kiinnitettyä uudelleen. Toivottavasti kestää jatkossa.

Vauva on ollut jotenkin hermostunut tänään, joten en ole vielä pystynyt tekemään juuri muuta kuin rauhoittelemaan häntä. Kohta aion kuitenkin tehdä vähän tutkimusta (käyn taas läpi ne viisi prosodisen ilmiön esiintymää ja viisi sivua litteraatteja).

Olen syönyt tänään vain yhden kananmunan. Yritän todellakin syödä mahdollisimman vähän tällä hetkellä. Muuten paino nousee, ja se ei käy.

(Klo 15.41): Tein vähän tutkimusta ja puuhasin vauvan kanssa. Sain käytyä läpi viisi prosodista ilmiötäni ja viisi sivua litteraatteja. Lisäksi kirjoittelin sähköposteja duuniin liittyen ja feisbuukkailin vähän. Söin kana-caesar-salaatin ja hieman vajaan banaanin. Nyt olen lähdössä hakemaan Sophieta.

(Klo 17.25): Kävin hakemassa Sophien. Axelin sisko oli hakenut Sophien päiväkodista hieman aiemmin tänään, koska minulla oli vähän ongelmia Manducan kanssa ja jotta Sophie ehtisi leikkiä Axelin siskon tyttären (kummityttömme) kanssa leikkipuistossa hetken aikaa, ennen kuin minä hain hänet. Tapasimme bussipysäkillä, ja kävin sen jälkeen tyttöjen kanssa Delivossa. Sophie sai taas kroisantin ja pillimehun. Itse join kalorittoman Battery-energiajuoman. Nyt olemme kotona. Vauva huutaa, ja Sophie leikkii sohvapöydän ja seinän välissä, joten täytyy tästä mennä..

(Klo 22.32): Kävin vetämässä treenit. Oli tosi kivaa, jälleen kerran. Vedin ryotedoria. Ensin ihan perusjuttuja ja viimeisen puolen tunnin aikana vähän edistyneempiä juttuja. Tein myös muutaman ukemin, sekä eteen että taakse. Taaksepäin ukemit menevät jo ihan ok, mutta eteenpäin ukemeissa polveeni kyllä jonkin verran sattuu edelleen, vaikka tulehdus tuntuukin jo parantuneen hieman. Anyway, tuli jo sellainen toiveikas olo, että kyllä mä tästä vähitellen palaudun kondikseen ja pystyn taas kohta treenaamaan! =)

Nyt lopetan siis tämän blogipostauksen tähän, koska viikko on kulunut. Elämäni on tällä hetkellä aika tavalla tällaista kuin se on tämän viikon aikana ollut. Ensi yönä luultavasti taas herään johonkin aikaan ja tulen hetkeksi koneelle. Huomenna analysoin taas muutaman prosodisen ilmiön ja käyn läpi muutaman sivun litteraatteja. Vien ja haen Sophien päiväkodista. Käymme Delivossa kahvilla. Illalla menemme Leppävaaraan taapero-taekwondoon. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Jossain vaiheessa rutiinit hieman muuttuvat tilanteen mukaan, kun saan jonkin osan tutkimuksesta valmiiksi ja siirryn taas seuraavaan tehtävään. Toivon mukaan pystyn pian alkaa panostaa myös enemmän aikidoon, kun Emilia hieman varttuu, oma polveni toivon mukaan paranee ja vatsalihakseni palautuvat.

Joku kysyi minulta, mitä ‘uchideshi’ tarkoittaa. (Sehän on sana, joka toistuu jonkin verran blogissani, koska nuoruuteni aikidoidolit, Pascal Guillemin ja Bruno Gonzalez, olivat uchideshejä.) ‘Uchideshi’ on aikidossa mestarin valitsema “mestarioppilas” eli oppilas, joka ainoastaan harjoittelee aikidoa eikä tee työkseen muuta. Uchidesheistä tulee siis aikidon ammattilaisia, eikä oikeastaan pelkästään ammattilaisia vaan HUIPPUammattilaisia, suuria mestareita. Luonnollisestikin olisin tahtonut uchideshiksi, kuten varmaan kaikki muutkin ulkomailta Ranskaan aikidoa treenaamaan muuttaneet nuoret. Käytännössä kaikki uchideshit Ranskassa ovat kuitenkin ranskalaisia, ja Japanissa japanilaisia. Hombu Dojolla Tokiossa on kuulemma nykyään yksi naispuolinen uchideshi, Pariisissa Tissier’n dojolla ei vielä yhtään. Ylipäänsä uchideshejä on Ranskassa hyvin vähän: pitkään oli vain Bruno ja Pascal. Myöhemmin myös Fabrice. Kaikki ovat siis olleet miehiä. Ja kaikki ovat siis olleet ranskalaisia. Ei esim. minulla siis ollut mitään mahiksia.

Christian sanoo aina, että aikidon pariin tarvitaan lahjakkaita ihmisiä, jotka voisivat ryhtyä vaikka lääkäreiksi mutta jotka valitsevat aikidon sen sijaan. Tuo toteamus kertoo jonkin verran, mutta en siltikään ole ihan varma, millä perusteella Christian tarkalleen ottaen valitsee uchideshinsa. Yhdistävät tekijät ovat mielestäni kuitenkin (ainakin) nämä: 1) Uchideshit ovat kaikki ERITTÄIN lahjakkaita aikidossa. 2) He ovat kaikki aloittaneet riittävän nuorina (teini-iässä). 3) He ovat sekä huippuliikunnallisia että omaavat analyyttisiä taitoja (joita tarvitaan aikidon opettamisessa). 4) He ovat olleet valmiita panostamaan aikidoon ihan täysillä ja myös osoittaneet sen treenaamalla ihan sikana. 5) He ovat ulkonäöltään edustavia. 6) He ovat miehiä. 7) He ovat ranskalaisia. 

Uchideshit lähinnä siis vain treenaavat. Lisäksi he tekevät kaikenlaisia pieniä töitä dojolla. Perinteisesti he ovat Japanissa asuneet dojolla tai mestarin luona, mutta nykyään ainakaan Ranskassa uchideshit eivät asu dojolla tai mestarin luona vaan omassa kodissaan, mutta heillä on siis erityissuhde mestariin ja koko yhteisöön nähden, eivätkä he tee juuri muuta kuin kaikenlaista aikidoon liittyvää (treenausta, opetusta, dojon pieniä hanttihommia, edustustehtäviä kuten valokuvausta, videoita ja näytöksiä, jne.) Mestari on heitä kohtaan erittäin vaativa ja ankara mutta myös antaa heille paljon ja pitää heistä huolta. Systeemi vaikuttaa toimivan, koska ainakin Christianin dojon uchidesheista on todellakin tullut huippuammattilaisia, ja he ovat olleet esikuvia monelle nuorelle (esim. minulle).

Yksi uchideshi jätti uchideshi-koulutuksensa kesken ja ryhtyi muusikoksi. Hän oli uchideshi jo ennen Brunoa ja Pascalia, ja Christian sanoi kerran hänen olleen kaikkien lahjakkain… Ja yksi kaveri olisi ainakin luultavasti päässyt uchideshiksi, mutta hän päätti jostain syystä viime hetkellä lopettaa aikidon (ainakin joksikin aikaa).

Eräs kollegani kysyi minulta eilen erääseen luentoonsa liittyen, onko minun mielestäni oikein opettaa sosiaalisia taitoja autismin kirjon ihmisille (lähinnä kai AS-henkilöille eli lievästi autistisille ihmisille), vai onko tämä mielestäni “heidän persoonallisuuteensa kajoamista”, tms. Kollegani opetusryhmässä oleva puheterapeutti oli kuulemma sanonut, että kuntoutuksesta yleisesti ajatellaan, että jos jostain ominaisuudesta on merkittävää haittaa henkilön arjessa, ominaisuutta kannattaa kuntouttaa.

Oma vastaukseni kysymykseen on tällainen:

”Kysymys on vaikea. Periaatteessa niissä kuntoutuksissa, joihin minä olen tutustunut, kyllä pyritään (tai ainakin pyrittiin vielä muutama vuosi sitten) puuttumaan erilaisiin AS-piirteisiin, jotka voivat aiheuttaa henkilölle ristiriitaa suhteessa ympäristöön. On totta, että onhan se eräänlaista persoonallisuuteen kajoamista kyllä. Olen jossain määrin samaa mieltä siitä, että jos jostakin ominaisuudesta on merkittävää haittaa henkilön arjessa, ominaisuutta kannattaa kuntouttaa.

MUTTA, tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, että AS-henkilöt TIEDOSTAVAT sekä sen, kuinka he itse toimivat / ajattelevat (ts. omat ominaisuutensa) SEKÄ sen, miten neurotyypillinen ympäristö toimii. Ja sama päinvastoin: neurotyypillisten ihmisten olisi tärkeää olla tietoisia autismin piirteistä ja autististen henkilöiden tavasta nähdä maailma. Olennaisinta on siis molemminpuolinen tietoisuus ja ymmärrys. Varsinainen puuttuminen on vähemmän tärkeää ja pitäisi tosiaan toteuttaa siten, että henkilön persoonallisuuteen ei liiaksi puututtaisi. Autettaisi häntä vain tiedostamaan asioita. Kysehän on kuitenkin vain erilaisuudesta eikä mistään muusta.

Ei siis voida lähteä siitä, että autististen henkilöiden yksin pitäisi muuttua. Mutta ei myöskään siitä, että autististen henkilöiden ei tarvitse ymmärtää, kuinka neurotyypillinen maailma toimii, eikä heidän tarvitse ponnistella lainkaan sopeutukseen ympäristöön. Toisaalta heidän erilaisuudelleen täytyy antaa elintilaa ja -voimaa.”

Minä ja uket heti 4. danin graduoinnin jälkeen Roquebrune-sur-Argensissä, Etelä-Ranskassa, heinäkuussa 2004. Kuvassa vasemmalta: Fabrice, Laurent, minä ja Henri.

Suoritin 4. danin, eli korkeimman vyökokeella suoritettavan vyöarvon aikidossa, Ranskassa heinäkuussa 2004. Vyökoe pidettiin Christian Tissier’n ohjaamalla kahden viikon kesäleirillä Roquebrune-sur-Argensissä (Varin departmentissa), Etelä-Ranskassa. Panostin siihen aikaan aikidoon erittäin vahvasti: vedin treenejä Finn-Aikin lisäksi myös Awasessa, Helsingin Kaapelitehtaalla, ja kävin leireillä jatkuvasti sekä Suomessa että ympäri Eurooppaa.

Olin valmistunut filosofian maisteriksi syksyllä 2003 ja yrittänyt yhden syksyn ajan elää aikidon ammattilaisena Suomessa (ja todennut, että se ei ollut taloudellisesti järkevä/mahdollinen ratkaisu minun tapauksessani, vaikka minulla oli hyvin pyörivä seura ja yksityisoppilaitakin). Kevään 2004 olin työskennellyt luokanopettajana Järvenpäässä ja kesäkuussa 2004 olin aloittanut jatko-opinnot (ts. väitöskirjan tekemisen) Helsingin yliopistossa.

Heinäkuussa lähdin kuukauden mittaiselle treenimatkalle Ranskaan. Treenasin ensin pari viikkoa Patrick Bénézin leirillä Montrevel-en-Bresse -nimisessä paikassa jossain landealueella, Ranskan itäosassa. (Se oli todellakin landea… Se oli hieman vuoristoista aluetta mutta ei varsinaista vuoristoa kuitenkaan. Ihan vain landea.) Sen jälkeen jatkoin Christian Tissier’n leirille Roquebrune-sur-Argensiin, Etelä-Ranskaan. Nukuin neljä viikkoa yhteen menoon teltassa leirintäalueella, koska se oli halvin tapa majoittua. Se oli ihan tavallista minulle siihen aikaan. Saatoin joinakin kesinä majoittua jopa kuusi viikkoa yhteen menoon teltassa ja kierrellä läpi aikidoleirejä eri puolella Ranskaa. Ylivoimaisesti eniten pidin sijainnin kannalta vuoristoleireistä: Patrick Bénézi veti 1990-luvulla parin viikon vuoristoleiriä Valloire-nimisessä paikassa ja sen jälkeen muutaman vuoden ajan vastaavaa leiriä L’Alpe d’Huez -nimisessä paikassa. Ne olivat kummatkin Alppien lasketteluasemia talvisin, ja kesäisin niissä järjestettiin mm. kamppailulajien leirejä. Pidin todella paljon noista kummastakin vuoristokohteesta. En tiedä, miksi Bénézi lopetti leirien pitämisen vuoristossa ja siirtyi Montreveliin, mikä oli ainakin minun mielestäni huomattavasti tylsempi paikka. (Nykyään hänen kesäleirinsä pidetään eräässä pikkukylässä Bretagnessa. Se on astetta viihtyisämpi paikka kuin Montrevel, mutta ongelma on se, että siellä sataa usein.) Tissier’n kesäleiri oli aiemmin Novalaise-nimisessä tuppukylässä Alppien tuntumassa (se ei kuitenkaan ollut ihan varsinaista vuoristoa) ja sen jälkeen Soulac-sur-mer -nimisessä mukavassa turistikohteessa Altantin rannalla, n. 80 km Bordeaux’sta johonkin suuntaan. (Soulacissa satoi melko usein, joten siellä oli hieman ikävää olla teltassa, mutta muuten se oli kiva paikka. Biitsi oli hieno.)

Anyway, 4. danin suoritin siis Roquebrune-sur-Argensissä kuukauden mittaisen treenimatkan yhteydessä (tai oikeastaan treenimatka oli käytännössä vieläkin pidempi, koska jatkoin Ranskasta melkein suoraan leirille Belgiaan; käväisin kuitenkin pikaisesti välissä Suomessa osallistumassa tieteenfilosofian kesätenttiin yliopistolla). En ollut suoranaisesti valmistautunut vyökokeeseen, koska prosessi meni niin, että minulle vain yhtäkkiä sanottiin (Christian sanoi): “Huomenna vyökoe klo X. Olet varmaan valmis.” – “Jaaha! Tämä selvä..” Valmistautumisaikaa oli siis käytännössä vain vuorokausi. Kävin sinä aikana kuumeisesti mielessäni läpi eri tekniikoita, etenkin harvinaisimpia tekniikoita.

Koe meni mielestäni hyvin, ja sain siitä hyvää palautetta eri tahoilta. Uket eli harjoitusvastustajat olivat erinomaisia: Fabrice (uchideshi eli  mestarin valitsema “mestarioppilas”; täysi ammattilainen siis), Laurent (käsittääkseni ei aikidon ammattilainen mutta erittäin korkealla tasolla kuitenkin; viiden lapsen isä; suoritti jonkun tutkinnon oikiksessa joskus) ja Henri (olisi varmasti päässyt uchideshiksi, jos olisi tahtonut, mutta saattaa olla nyt jo lopettanut kokonaan aikidon, en ole ihan varma; erittäin lahjakas aikidoka joka tapauksessa). Mokasin lopulta hieman eräässä puukkotekniikassa: gyakute-otteella tehtävässä tantodori yokomenuchi shihonagessa (ja Christian otti tästä mokasta kaiken irti antamassaan palautteessa… olinhan kuitenkin 26-vuotiaana erittäin nuori 4. danin kokelas, joten piti varoa, että en tule liian itsevarmaksi, jne.) Muuten kaikki meni hyvin. Mutta olihan se rankkaa!! Etelä-Ranskassa on heinäkuussa erittäin kuuma. Lämpötila huiteli lähellä neljääkymmentä, mitään ilmastointia ei (tietenkään) ollut, ja Christian hoputti koko ajan ukejani tyyliin: “Hyökätkää nopeampaa! nopeampaa!!” Ja kun yksi uke alkoi hieman väsyä ja hidastua, hän vaihtoi heti tilalle freesin uken rivistä. Se oli fyysisesti yksi elämäni rankimpia kokemuksia. Christian veti minut IHAN äärirajoille silloin. Meinasi oikeasti taju lähteä, vaikka olin siihen aikaan hyvässä kunnossa. Seuraavana aamuna tuntui kropassa siltä kuin olisin jäänyt rekan alle.

Heti kokeen jälkeen oli tietenkin euforinen fiilis. Viimeinen aikidon vyökoe, jossa olin itse kokelaan asemassa, oli osaltani ohi. Ja olin kuitenkin vasta 26-vuotias. Se tuntui todella uskomattomalta. Illalla juhlittiin saksalaisen ystäväni, Ulin, ja tämän miesystävän kämpällä. (Ulihan on aikidon ammattilainen Berliinissä.) Viini kohahti nestehukan takia päähän todella tehokkaasti, ja oli edelleen todella mahtava fiilis.

Neljännen danin vyökoe oli siis kaikin puolin upea ja unohtumaton kokemus. Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 2011, minulle myönnettiin siis Christian Tissier’n suosituksen perusteella 5. danin vyöarvo. Japanilaisen shidoin-opettaja-arvon sain muistaakseni vuonna 2009.

Suoritin mustan vyön aikidossa tammikuussa 1995. Olin täyttänyt 17 vuotta marraskuun lopussa 1994, joten olin hyvin nuori mustan vyön kokelas. Virallinen, kansainvälinen mustan vyön suorittamisen alaikäraja on 16 vuotta, joten olin ihan vähän harmissani, että ehdin kuitenkin täyttää 17 vuotta ennen vyökoetta… 😀 (Olin aikidon suhteen hyvin kunnianhimoinen siihen aikaan.) Anyway, tapahtuma ei jäänyt mieleeni aivan yhtä suurena kokemuksena kuin esimerkiksi ensimmäinen Ranskan-matkani (1993), mutta olihan se suuri kokemus silti.

Tahdoin suorittaa mustan vyön Ranskassa, koska olin päättänyt muuttaa Ranskaan lukion jälkeen. Suomessahan on myös mahdollista suorittaa mustia vöitä, sehän on selvä; olen viime vuosina ollut itsekin mukana mustien vöiden kokeiden tuomaristoissa. Mutta tahdoin siis suorittaa kokeen Ranskassa, jotta sikäläinen aikidoyhteisö hyväksyisi arvoni paremmin ja jotta pääsisin kokeen yhteydessä näyttämään taitojani (joiden suhteen olin tietysti hyvin itsevarma siihen aikaan… 😀 😀 😀 ) nimekkäälle suurmestarille, Christian Tissier’lle… Tahdoin myös osoittaa hänelle, että olin valinnut ryhtyä ns. Tissier-linjan seuraajaksi eli alkaa seurata sitä opettajalinjaa, jonka pääopettaja hän itse oli (ja on edelleen, tietysti).

Otin syksyllä 1994 yhteyttä Tissier’hen ja kysyin hänen mielipidettään kokeen suorittamisesta Ranskassa. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Sain myös luvan suomalaisilta valmentajiltani sekä Suomen Aikidoliitosta, joten kokeen suorittaminen Ranskassa oli mahdollista. 

Pystyin liittämään kokeen suorittamisen noin kaksi viikkoa pitkään treenimatkaan, jonka tein koulun joululoman aikaan. Nukuin yöt makuupussissa dojolla eli harjoitussalilla. Se oli rankkaa… Salilla oli ihan hirveän kylmä. Lämmitys ei ollut päällä öisin, ja sinä talvena Pariisissakin oli lunta. Muistan, kuinka lasiovien alta tuli lunta aulaan, ja kuinka sisälläkin kävi öisin kylmä viima. Vaikka minulla oli paksu makuupussi, olin silti ihan umpijäässä enkä saanut kunnolla nukuttua. Lisäksi rankkaa oli se, että yö jäi lyhyeksi. Treenasin tosi fyysisesti koko päivän aamusta iltaan ja olisin tarvinnut yöllä lepoa, mutta sali oli majoituskäytössä vasta sen jälkeen, kun viimeiset treenaajat olivat lähteneet. Mustiin vaatteisiin pukeutuneet ninjutsu-treenaajaat hengailivat salilla joka ilta puoleenyöhön saakka, ja siivoja tuli aamulla klo 6 ja räpsäytti valot päälle.

Ensimmäisen viikon aikana oli Bénézin joululeiri. Treenasin kuutisen tuntia päivässä, koska leiritreenejä oli neljä tuntia päivässä, ja sen jälkeen osallistuin dojolla pidettäviin normaaleihin iltatreeneihin. Bénézi valmisti minua hieman tulevaan kokeeseen ottamalla minut aina välillä kaikkien eteen näyttämään jotakin tekniikkaa. Uudenvuodenaaton vietin saksalaisten treenikaverieni Matthiaksen, Thorstenin ja Karlin luona. He olivat kaikki muuttaneet Pariisiin treenaamaan aikidoa, ja heillä oli yhteinen kämppä jonkin matkan päässä harjoitussalilta. (Matthiaksesta tuli myöhemmin lääkäri – vaikka hänellä on ollut oma dojo Hampurissa jo pitkään – ja Thorstenista aikidon ammattilainen. Karlista en tiedä. En ole ollut yhteydessä häneen enää pitkään aikaan.) Seuraavana päivänä ei ollut treenejä, joten lähdin kävelemään keskustaan. Välipäivä treeneistä tuntui siinä kohtaa taivaalliselta, ja se oli myös erittäin harvinaista herkkua minulle siihen aikaan. Treenasin todellakin aikidoa ihan joka päivä.

Seuraavalla viikolla oli sitten vyökoe. Valmistauduin henkisesti ja treenasin kaksi kertaa päivässä, mikä tuntui vähältä edellisen viikon kolmeen kertaan verrattuna. Ukena eli hyökkääjänä minulla oli saksalainen Bodo, joka on nykyään 6. dan aikidossa, kasvatustieteiden tohtori ja pyörittää seuraa Kölnissä. Kakkos-ukena oli joku muu, mutta en ihme kyllä muista enää ollenkaan, kuka se oli. Koe oli rankka suoritus fyysisesti. Muistan olleeni ihan läpimärkä hiestä sen jälkeen. Koe meni kuitenkin ihan hyvin. Sen jälkeen oli taivaallinen ja epätodellinen olo. Kaikkien niiden treenituntien ja lapsuuden unelmien jälkeen olin lopultakin musta vyö aikidossa. Ihmisiä tulvi onnittelemaan minua. Hoipertelin kohti pukuhuonetta. Avasin treenikassini ottaakseni pyyhkeen esille, mutta sieltä löytyikin uusi hieno musta vyö, jonka saksalaiset ystäväni, Anita ja Connie, olivat pistäneet sinne. 😀 Se oli hieno lahja.

Pystyin siis heti samana iltana treenaamaan musta vyö päällä. Vyö oli jäykkä ja sojotti epämukavasti suoraan sivuille päin. Kaikki tuntuivat tuijottavan uutta vyötäni, ja keskittymiseni meni siihen. Tissier kävi aina välillä korjaamassa tekniikastani jotain detaljeja melko terävään sävyyn. Tuli sellainen tunne, että hän yritti pitää huolta siitä, että musta vyö ei nousisi minulle päähän. 😀 (Vaikka nousihan se varmaan silti hetkeksi aikaa.. 😀 Sehän on inhimillistä, etenkin niin nuorella henkilöllä.)

Palattuani koti-Suomeen ja takaisin kouluun olin ylpeä. Kerrankin minulla oli urheilulukiossa jotakin, millä elvistellä, kun muut elvistelivät kilpailusaavutuksillaan… Aikidossa ei ole kilpailua, joten ei ole muuta elvistelyn aihetta kuin vyöarvot. 😀

Ensimmäisen asteen mustan vyön (1. dan) kokeen jälkeen suoritin myös kaikki muut mustan vyön kokeet Ranskassa. Aikidossa suoritetaan vyöarvot vyökokeella 4. daniin saakka. Sen jälkeen arvot ovat eräänlaisia kunnia-arvoja, joita ei enää suoriteta kokeella, vaan ne myönnetään suositusten perusteella. Silloin kyse ei enää ole pelkästä tasoarvioinnista, vaan arvot myönnetään pitkälti eräänlaisena kunnianosoituksena aikidon eteen tehdystä työstä. Minulle myönnettiin 5. dan tammikuussa 2011. Tässä vaiheessa uraa vyöarvojen korotuksia tulee enää erittäin harvoin (minkä voi ymmärtää, jos ottaa huomioon, että Christian Tissier on maailman ensimmäinen ei-japanilainan 8. dan, ja hänkin sai arvonsa vasta tänä vuonna; Pascal Guillemin ja Bruno Gonzalez ovat 6. daneja, jne.). En siis ole ajatellut ollenkaan sitä, että joskus vyöarvoni vielä kohoaisi. Keskityn enemmän oppilaideni vyöarvoihin.