Kirjoitetussa kielessä vain yhdentasoisia kappaleenjakoja, puheessa useita

Kun tutkin kirjoitustulkkausaineistoa, jossa tuotetun kirjoitustulkkeen on määrä vastata mahdollisimman tarkkaan puhetta totesin, että on kiinnostavaa, että kirjoitetussa kielessä on yleisesti ottaen vain yhdentasoisia kappaleenjakoja, kun taas puheessa niitä on useita! Puheessa kappaleenjaot määritellään suhteessa sävelkorkeuden muutoksiin: karkeasti sanottuna puhekappale vaihtuu, kun uusi lausuma alkaa edellistä lausumaa korkeammalta sävelkorkeuden tasolta. Jos topikaalinen siirtymä on suuri, myös sävelkorkeuden muutos on suuri. Jos taas siirtymä on pieni, myös sävelkorkeuden muutos on pieni. Täten saadaan “pieniä”, “keskisuuria” ja “suuria” kappaleenjakoja. (Sävelkorkeuden muutosten lisäksi puheen kappaleenjakoihin vaikuttavat mm. edeltävän tauon kesto, edeltävän lausuman loppuintonaatio sekä hengitykset.) 

Pitäisiköhän siis kirjoitetussa kielessäkin selkeyden vuoksi olla eritasoisia kappaleenjakoja sen mukaan, kuinka suuri topikaalinen siirtymä kappaleenjakoa edeltää?!

(MYÖHEMMIN LISÄTTY KOMMENTTI FACEBOOK-KESKUSTELUN PERUSTEELLA: Toki esim. kaunokirjallisissa teksteissä saattaa olla käytössä erilaisia keinoja kappaleiden välisen hierarkian ilmaisemiseksi. Asia riippuu siis kovasti tekstityypistä. Yleisesti ottaen kirjoitetussa kielessä on kuitenkin monta samantasoista kappaletta peräkkäin, kun taas puheessa niiden välillä vallitsee topikaalinen hierarkia. Ainakin tutkimassani aineistossa siis.)

Hanke ääntämisongelmien ja vierasperäisen intonaation roolista ymmärrysongelmien synnyssä

Olen suunnittelemassa tutkimushanketta ääntämisongelmien ja vierasperäisen intonaation roolista ymmärrysongelmien synnyssä. Hankkeen päämääränä olisi selvittää, millaiset ääntämisvirheet ja vierasperäisen intonaation piirteet aiheuttavat ymmärrysongelmia kielenoppijoiden ja näiden keskustelukumppanien välisessä vuorovaikutuksessa. Oma asiantuntemukseni kohdistuu ranskan kieleen, mutta mukaan hankkeeseen olisi tarkoitus saada myös muiden kielten tutkijoita. Tutkijat voisivat olla esimerkiksi foneetikkoja ja keskusteluntutkijoita, mutta myös muut kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!

Hankkeella ei ole vielä rahoitusta, mutta rahoitushakemuksia olisi tarkoitus alkaa laatia vähitellen…

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan hankkeeseen! Ilmoitusta saa mieluusti levittää!! 🙂

Tässä kirjoittamani blogiteksti ranskan ääntämisestä.

 

The reading process of dynamic text – A linguistic approach to an eye movement study

 

Selina Shaminin ja Liisa Tiittulan kanssa kirjoittamani artikkeli silmänliikkeiden ja liikkuvan tekstin kielellisen prosessoinnin suhteesta on nyt julkaistu SKY Journal of Linguistics -lehdessä. Artikkeli liittyy Suomen Akatemian rahoittamaan kirjoitustulkkausprojektiin, jossa työskentelin tutkijatohtorina vuosina 2011-2012.

Tässä artikkelin abstrakti: 

“Using eye-movement analysis, the article examines the reading process of speech-to-text interpretation involving dynamic text emerging letter by letter on the screen. The article focuses on regressions of gaze as well as on their relationship to linguistic factors in order to reveal how the reader’s gaze behaviour reflects the reading process of dynamic text. The data come from an experiment where participants read a dynamic text on a computer screen. The results showed that the first and second landing points of regressions were generally (90.8%) content words, even though the proportion of content words in the whole data set was only 57.1%. The test subjects looked for nouns, verbs and adjectives in order to construct the meaning of what they had just read. Nouns were the most likely landing points of regressions. The landing points of regressions reflected the reading process through which the meaning of the text was constructed. In this kind of dynamic text, a typical cause of regressions seems to be incoherence resulting from omissions.”

Ja tässä artikkelin viite:

  • Sharmin, Selina; Wiklund, Mari & Tiittula Liisa (2016): The Reading Process of Dynamic Text – A Linguistic Approach to an Eye Movement Study. SKY Journal of Linguistics 29: 2016, 119-146 (julkaistu myös internetissä).

Artikkeli on avoimesti luettavissa yllä olevasta linkistä.

Ymmärrysongelmat ja vajavainen ymmärrys

Inspiroiduin pohtimaan ymmärrysongelmien luonnetta. Mielestäni on niin, että useinkaan kommunikaatio-ongelmien syynä ei ole suoranainen väärinymmärrys vaan useimmiten kyse on pikemminkin “vajavaisesta ymmärryksestä”. Ts. ymmärrämme jotakin jostakin asiasta, mutta emme ymmärrä koko sitä kokonaisuutta, joka olisi tarpeen ymmärtää. Emme siis välttämättä kovinkaan usein ymmärrä asioita täysin ‘väärin’. Ymmärrämme vain ‘liian vähän’. Missä sitten kulkee raja väärinymmärryksen ja vajavaisen ymmärryksen välillä? Se onkin kiinnostava kysymys…

Onko niin, että jos ymmärtää jotakin sellaista, mitä ei ole, ‘ymmärtää väärin’? Ja jos ymmärtää jotakin sellaista, mitä on – mutta ymmärtää siitä liian vähän – kyse on ‘vajavaisesta ymmärryksestä?

****************************************************************************************************

Pe 23.12.2016:

Mieleeni tuli näihin ymmärrysongelmiin liittyen tällainen simppeli kaava:

  • Jos sanon (tai kirjoitan) asian A, ja vastaanottaja ymmärtää sen asiana B, kyse on väärinkäsityksestä.
  • Väärinkäsityksen korjausprosessi puolestaan on sellainen, että minä sanon (tai kirjoitan) asian B (luullen sen olevan asia A), joka on siis väärin. Vastaanottaja ymmärtää B:n olevan tosiasiassa A ja suorittaa korjauksen, ts. B muuttuu muotoon A. Käänteinen prosessi siis.
  • Jos taas sanon (tai kirjoitan) asian A, ja vastaanottaja ymmärtää sen asiana A’, kyse on vajavaisesta ymmärryksestä.
  • Jos taas ITSE sanon (tai kirjoitan) asian A’ (ts. puhun tai kirjoitan asiasta, josta en tiedä mitään), ja toinen ymmärtää sen asiana A’ (eli yhtä vajavaisesti kuin minä) TAI asiana A” (eli vielä vajavaisemmin kuin minä), kyse on ‘harhautuneesta ymmärryksestä’ (ts. puhumme/kirjoitamme asian vierestä).
  • Tietysti mahdollista on sekin, että vastaanottaja tietää asiasta enemmän kuin minä ja korjaa harhautuneen ymmärryksen, ts. A’ muuttuukin muotoon A.

Jotenkin noin se menee…

Laihdutuskuuri jatkukoon

Päätin nyt jatkaa laihdutuskuuriani sillä systeemillä, että merkitsen tähän alle joka päivä painoni muutoksen sekä suhteessa edellisen päivän painoon (ensimmäinen luku ilman sulkuja) että suhteessa alkupainoon eli tämän päivän painoon (jälkimmäinen luku suluissa). Lisäksi mainitsen, kuinka monta kaloria olen syönyt edellisenä päivänä. Periaatteessa siis lasken kaikki kalorit. En kuitenkaan aio suorittaa laskentaa viikonloppuisin enkä pyhäpäivinä tai sellaisina päivinä, jolloin on jotkut juhlat, koska se olisi liian rajoittavaa. Edelleenkin pyrkimyksenä on tiputtaa noin kymmenen kiloa.

Periaatteessa pyrin siihen, että söisin vain noin 1000 kaloria päivässä, koska olen huomannut, että jos syön enemmän, paino joko jumittaa paikoillaan tai jopa nousee. On siis pakko vetää noin vähän kaloreita, jos tahdon pudottaa painoa. Minulla on ilmeisesti sen verran vahva taipumus ylipainoon. Ei voi mitään. Pakko hyväksyä faktat, ja niillä mennään.

  • 30.11.2016: 0,0 kg (0,0 kg)
  • 1.12.2016: -0,5 kg (-0,5 kg) Söin eilen 1149 kcal, ja paino putosi siis 0,5 kg. Eli näköjään täytyy pitää tästä dieetistä kiinni, koska se toimii!! JEE!!!
  • 2.12.2016: -0,6 kg (-1,1 kg) Söin eilen 1003 kcal, ja painoni putosi siis 0,6 kg. JEEE!!!! Nyt olen lopultakin löytänyt itselleni sopivan dieetin! Tämä todellakin toimii! Nyt vain täytyy pitää tästä kiinni, niin hyvää tulee!! =))))
  • 3.12.2016: -1,1 kg (-2,2 kg) 1040 kcal. JEE!!! Nyt on vihdoinkin löytynyt dieetti, jolla paino putoaa!
  • 5.12.2016: +1,0 kg (-1,1 kg). No, ei ole kovin yllättävää, että viikonlopun jäljiltä paino on noussut, vaikka en ihan läskiksi pistänytkään. Lauantaina oli Axelin serkun ylioppilasjuhlat, ja siinä yhteydessä tuli jonkin verran safkattua ja juotua alkoholia. Eilenkään en laskenut kaloreita, koska oli sunnuntai.
  • 7.12.2016: +1,0 kg (-0,1 kg). Pidin itsenäisyyspäivän verran taukoa dieetistä (söin päivällä kiinalaista ruokaa ja illalla join kuoharia.) Näin paljon se näkyy painossani heti. Tyypillistä.. No, tänään taas 1000 kalorin päivä.
  • 8.12.2016: -1,0 kg (-1,1 kg) 1141 kcal.
  • 9.12.2016: -1,6 kg (-2,7 kg) 987 kcal. JEEEE!!! Söin siis eilen alle 1000 kcal, ja lisäksi treenasin illalla 1,5 tuntia aikidoa. (Vedin itse treenit, mutta treenasin samalla; ts. tein ukemeita koko treenin alusta loppuun.) Näköjään kevyt ruokavalio ja liikunta on sellainen yhdistelmä, jolla paino putoaa. Tänään on kyllä duunipaikan pikkujoulut, joten saa nähdä, miten käy dieetin…
  • 12.12.2016: +3,2 kg (+0,5 kg). Minä ja mun erittäin vahva taipumus ylipainoon.. Oli duunipaikan pikkujoulut sun muuta viikonlopun aikana, ja heti nousee paino noin paljon.. En sais pitää näköjään lainkaan taukoa dieetistä. Se kostautuu niin voimakkaasti, että turhauttaa. Odotin noin kilon hyppäystä painossa, mutta en sentään yli kolmea kiloa..
  • 13.12.2016: -0,9 kg (-0,4 kg). Kaloreita en saanut eilen laskettua, mutta näköjään siis onneksi kuitenkin suunta alaspäin.
  • 14.12.2016: -0,5 kg (-0,9 kg). En saanut taaskaan kaloreita laskettua, koska sorruin illalla syömään sushia.. Olin varma, että paino nousee. Mutta onneksi siis kuitenkin hieman alaspäin.
  • 15.12.2016: -0,1 kg (-1,0 kg). En jaksanut laskea kaloreita, mutta mielestäni söin melko vähän eilen. No, ainakin paino hieman laski.

Joulutauko.

  • 3.1.2017: +0,3 kg (-0,7 kg). 972 kcal. Laskin eilen pitkästä aikaa kalorit, mutta en käynyt vaa’alla. Tänään kävin sitten vaa’allakin, ja yllättävää kyllä painoa oli tullut joulukuun puoliväliin nähden lisää vain 0,3 kg. Olin ihan varma, että joulu olisi nostanut painoani vähintään pari kiloa. Näköään sain homman pidettyä jotenkin hanskassa siis. Anyway, nyt alkaa taas tiukka linja, koska pakko saada tiputettua vähintään kymmenen kiloa. Mielellään jopa 15 kiloa.
  • 4.1.2017: -0,7 kg (-1,4 kg) 999 kcal. Olen lastenklinikalla, mutta sain silti itseni punnittua. Ei hyvä paino, mutta kuitenkin 700 g alaspäin eilisestä. JESS! Tämä on dieetti, joka toimii! Nyt täytyy malttaa olla rikkomatta diettiä, että pääsee kunnolla vauhtiin!

Kavereitani Pariisissa

Tuli mieleeni kirjoittaa jotain joistakin läheisimmistä ystävistäni Pariisissa. Olen tutustunut kaikkiin läheisimpiin ranskalaisiin ja muihin keskieurooppalaisiin ystäviini aikidon kautta. Kirjoitan tässä heistä pelkästään positiivisessa hengessä (mikä on normaalia ja helppoa, koska he ovat kaikki ihan ultrahyviä tyyppejä). Siksi uskallan mainita heidän etunimensä.

CATHERINE: Catherine on ehdottomasti läheisin ystäväni Ranskassa. Tutustuin häneen jo silloin, kun kävin ensimmäistä kertaa Ranskassa vuonna 1993. Hän treenasi siihen aikaan aktiivisesti sekä aikidoa että karatea, ja hänellä oli musta vyö kummassakin. Hän on minua jonkin verran vanhempi. Paremmin tutustuimme silloin, kun muutin Ranskaan lukion jälkeen vuonna 1996. Kaksi muuta ystävääni, Paula ja Marian, asuivat vuokralla hänen suuressa kämpässään, joten istuimme usein iltaa yhdessä hänen luonaan treenien ja leirien jälkeen. Hän asui vanhempiensa omistamassa asunnossa keskiluokkaisella alueella Pariisin 12. kaupunginosassa, lähellä Daumesnil-nimistä metroasemaa. Muutin hänen luokseen keväällä 1998, kun olin käynyt olkapääleikkauksessa Suomessa ja luopunut sen takia asuntolapaikastani eräässä katolilaisessa nuorten tyttöjen asuntolassa. Palattuani Ranskaan leikkauksen jälkeen minulla ei siis ollut muuta kämppää, joten muutin Catherinen luo. Paula ja Marian eivät enää asuneet siellä silloin. Asuin myös hänen luonaan kaikkina niinä kesä- ja talvikuukausina, jotka vietin Pariisissa yliopiston loma-aikoina opiskeluaikanani. Vuonna 2005, kun asuin Pariisissa väitöskirjatutkimukseni tiimoilta, asuin myös hänen luonaan. Ja myös sen jälkeen asuin aina hänen luonaan Pariisissa käydessäni vuoteen 2012 asti. Silloin hän muutti Etelä-Ranskaan ja luopui asunnostaan Pariisissa.

Minä ja Catherine tulimme erinomaisesti toimeen alusta lähtien. Hän opetti minut rentoutumaan ja juomaan viiniä: istuimme joka ilta treenien jälkeen hänen olohuoneessaan ja juttelimme. Välillä joimme samalla lasillisen viiniä, välillä emme. Aloitimme kertaamalla treenien tapahtumia. Se oli hauskaa.. 😀 Jos Catherine oli treenannut jonkun urpon kanssa ja hän tahtoi kertoa siitä minulle, hän osasi todella mainiosti näytellä treenikumppaniaan ja matkia tämän ääntä tuodessaan pointtinsa esiin. 😀 Joskus nauroin niin paljon, että putosin sohvalta ja kierin lattialla. Hänen isänsä onkin tunnettu ranskalainen näyttelijä, Michel Aumont. Catherine itse väittää, että hän ei ole perinyt mitään näyttelijäkykyjä isältään, mutta minusta hän on täysin väärässä siinä. 😀 Catherine itse on ammatiltaan sairaanhoitaja. Hän työskenteli kuitenkin Pariisissa asuessaan sairaanhoitajana vain parina päivänä viikossa. Muina päivinä hän opetti aikidoa (lähinnä kai teineille) ja lisäksi erilaisia jumpparyhmiä eläkeläisille. Hän on suorittanut monia eri ammatillisia pätevyyksiä liikuntaan ja hierontaan liittyen. Nykyään hän asuu Etelä-Ranskassa ja työskentelee kai täysipäiväisesti sairaanhoitajana. Polviongelmien takia hän ei ymmärtääkseni ole enää aktiivinen aikidossa mutta treenaa kai tai chita, koska se on hieman rauhallisempaa.

Useimmiten istuimme siis Catherinen olkkarissa ja puhuimme aikidosta (ja parin tunnin aikidokeskustelun jälkeen ehkä myös vähän aikaa jostain muusta). Toisinaan saatoimme kuitenkin myös lähteä elokuviin, teatteriin tai käymään Catherinen vanhempien luona. He asuvat ihan Pariisin keskustassa, lähellä Catherinen isän entistä työpaikkaa, Comédie Française -teatteria. Saimme aika usein Catherinen isältä vapaalippuja elokuviin. Hän on tosi leppoisa ja mukava tyyppi, vaikka on ymmärtääkseni tosi tunnettu Ranskassa (tai oli ainakin aiemmin; nykyään ehkä vähän vähemmän, koska hän on jo iäkäs).

Catherinella on laaja kaveripiiri. Hänellä on paljon taiteilijakavereita, jotka ovat usein hieman erikoisia tyyppejä. (Tosi mukavia kyllä, mutta ehkä hieman boheemeja, mikä on hauskaa. 😀 ) Heitä kävi hänen luonaan usein. Oli tosi monta kiinnostavaa persoonaa, mutta ehkä en ryhdy kertomaan heistä tässä tämän enempää, jotta postauksesta ei tule aivan liian pitkä. Hän on myös poliittisesti aktiivinen (vasemmalla tietysti; osallistuu aina kaikkiin relevantteihin mielenosoituksiin) ja kuuluu kaikenlaisiin ekorinkeihin sun muihin: ainakin Pariisissa asuessaan se meni niin, että jos hän tahtoi saada esim. seinänsä maalattua tai pesukoneensa korjattua, joku osaava tyyppi jostain tuli tekemään sen hänelle ilman maksua – vastapalvelukseksi hän saattoi itse vaikka leipoa tai kokata, korjata kasan lastenvaatteita, tms. Minusta se oli hauska systeemi, ja sillä tavallakin hän tutustui jatkuvasti uusiin ihmisiin.

En ole nähnyt Catherinea muistaakseni vuoden 2012 jälkeen, koska silloin hän siis muutti Etelä-Ranskaan. Ja enhän itsekään ole voinut viime vuosina kovin paljon käydä Ranskassa. En siis enää voisi majoittua hänen luokseen Pariisissa, koska hänellä ei enää ole kämppää siellä, mutta kuulemma voisin majoittua hänen vanhempiensa kämppään, joka sijaitsee siis ihan Pariisin ydinkeskustassa, 1. kaupunginosassa. (Se olisi tietysti kätevää, mutta luulen, että en kehtaa mennä sinne majoittumaan. Luultavasti menen siis jatkossa aina hotelliin tai sitten muiden treenikavereiden luo.)

DOMINIQUE: (Catherine on ehdottomasti läheisin ystäväni Ranskassa. Nämä muut ystäväni esittelen ihan vain satunnaisessa järjestyksessä. Ihan vain siinä järjestyksessä, jossa henkilöt sattuvat tulemaan mieleeni. Dominique on joka tapauksessa toinen hyvä ystäväni Ranskassa.) ‘Dominique’ voi olla Ranskassa sekä naisen että miehen nimi. Tässä tapauksessa kyse on miespuolisesta henkilöstä. Myös Dominique on minua jonkin verran vanhempi. Hän oli Patrick Bénézin pitkäaikainen oppilas (Catherine puolestaan oli Christian Tissier’n suora oppilas). Tutustuin siis Dominiqueen Bénézin treeneissä. Muistaakseni tutustuimme silloin, kun muutin Ranskaan lukion jälkeen vuonna 1996 ja kävin treenaamassa mm. Stade Charléty -nimisessä paikassa, jossa Bénézi siihen aikaan veti treenejä. Dominiquella ja minulla oli samankaltainen tapa treenata, joten treenasimme tosi paljon yhdessä. Sitä kautta tutustuimme toisiimme. Ystäviä meistä tuli kuitenkin ainakin minun näkemykseni mukaan siksi, että hän oli ammatiltaan ranskanopettaja ja auttoi minua siksi ranskan kieleen liittyvissä kysymyksissä. Tästä syystä johtuen aloimme olla tekemisissä myös treenien ulkopuolella. Totesin, että hänen kanssaan pystyy juttelemaan muustakin kuin aikidosta, joten aloimme toisinaan käydä yhdessä kahvilla tai syömässä treenien jälkeen. Dominique oli mielestäni cool tyyppi, joka uskalsi aina sanoa mielipiteensä mutta puhui kuitenkin korrektisti ja kohteliaasti (hän ei ollut samanlainen rääväsuu kuin monet muut kundit). Hän saapui yleensä treeneihin tyylikkäästi moottoripyörällä nahkatakkiin ja nahkahousuihin pukeutuneena. Olimme kuitenkin aina vain ystäviä, emme mitään sen enempää. Jotenkin se vain oli meidän kummankin mielestä alusta lähtien itsestään selvää. Kun asuin Pariisissa vuonna 2005 väitöskirjatyöni takia, Dominique auttoi minua tosi paljon ranskan kieleen liittyvissä asioissa: hän oikoluki artikkeleitani, vastaili kysymyksiini, jne. Siksi olin silloin hänen kanssaan aiempaakin enemmän tekemisissä. Pitkien kesäleirien yhteydessä kävimme usein kahvilla tai syömässä yhdessä ja juttelimme kaikenlaisesta, ja muistaakseni reissasimme samaa matkaa myös joillekin leireille Saksaan (emme kaksistaan, mutta samassa porukassa.) Toisinaan puhuimme myös puhelimessa, välillä melko pitkäänkin. En kuitenkaan koskaan käynyt Dominiquen kotona, eikä hän käynyt Catherinen kämpässä, jossa minä asuin. Tällä tavalla pidimme kiinni siitä sanattomasta sopimuksestamme, että olimme vain ystäviä. Nykyään Dominique ei enää ole aktiivinen aikidossa, lähinnä kai loukkaantumisten takia. Olemme kuitenkin edelleenkin silloin tällöin yhteyksissä.

ANITA: Anita on saksalainen, ja puhun hänen kanssaan aina englantia, vaikka osaamme kumpikin ranskaakin. Tutustuin häneenkin jo vuonna 1993, kun kävin ensimmäistä kertaa Ranskassa. Hänkin on minua hieman vanhempi. Hyviä ystäviä meistä tuli silloin, kun muutin Ranskaan lukion jälkeen. Anita ei ole tietääkseni koskaan asunut Ranskassa, mutta hän kävi tosi pitkään Pariisissa viikoittain. Siis todellakin joka viikko. Hän asui (ja asuu tietääkseni edelleen) Darmstadtissa, Saksassa. Hän ajoi varmaan noin kymmenen vuoden ajan joka ikinen viikko Darmstadtista Pariisiin autolla niiksi päiviksi (siihen aikaan ti & ke + leirit), joina Christian opetti Pariisissa. Vastaavia tapauksia oli toki muitakin: Bodo ajoi autolla Kölnistä, Thorsten Frankfurtista ja Wilko peräti Amsterdamista asti (Wilko oli siihen aikaan – ja on toki jossain mielessä edelleen – senpaini ja kävi useaan otteeseen jopa kotonani Suomessa treenireissujen yhteydessänykyään hän on Kansainvälisen Aikidoliiton, IAF:n, pääsihteeri ja Hollannin Aikidoliiton päävalmentaja; on siis ollut aikidon ammattilainen jo pitkään). Anyway, Anitan kanssa treenasin tosi paljon. Olimme/olemme kummatkin isokokoisia ja vahvoja vaaleita naisia, jotka tykkäävät treenata tosi fyysisesti. Jotkut luulivat meitä siskoksiksi! 😀 Riehuimme siis tosi paljon yhdessä tatamilla, pelleilimme ronskisti pukuhuoneessa ja kävimme pitkiä syvällisiä keskusteluja kahvilassa. Anita on ihan hillittömän hauska tyyppi. Jos muistan oikein, hän on opiskellut näyttelijätyötä tai jotain vastaavaa (vaikka kusettikin vanhemmilleen opiskelevansa taloustiedettä… 😀 ), ja hänelläkin oli siksi kyky esittää urpoja treenikumppaneita todella taitavasti. 😀 😀 😀 Hänen yhden naisen show’taan oli aina todella viihdyttävää seurata. Anitaa näki myös jatkuvasti leireillä ympäri Eurooppaa, ja kävin myös hänen kotonaan Saksassa pari-kolme kertaa. Hän on lähtöisin rikkaasta suvusta, joka omistaa tyyliin puolet Darmstadtista, ja tästä syystä johtuen hänen on ollut mahdollista panostaa aikidoon poikkeuksellisen paljon. Hänellä on myös ollut oma hieno dojo Darmstadtissa jo vaikka kuinka pitkään. Hänen dojoltaan on noussut monta kovatasoista treenaajaa kansainvälisille tatameille. Hän on edelleen aktiivinen aikidossa, mutta ei matkustele enää yhtä paljon kuin ennen. Hän on 6. dan ja tietenkin yksi Saksan Aikidoliiton kantavia voimia. Näemme toisiamme edelleen toisinaan leireillä.

MARIAN: Marian oli varmaankin kaikkein läheisin ystäväni silloin, kun muutin Ranskaan heti lukion jälkeen, vuonna 1996. (Myöhemmin menetin kontaktin häneen, koska hän lopetti aikidon ihan täysin.) Olin tutustunut häneen jo aikaisempien oleskelujeni aikana Ranskassa. Hän on espanjalainen ja jonkin verran minua vanhempi. Olimme erittäin hyviä ystäviä. Hän kutsui minut usein luokseen syömään ja kuunteli juttujani. Puhuimme keskenämme englantia. Treenasimme myös aika paljon yhdessä. Hän oli minua alemmalla tasolla, vaikka oli minua vanhempi. Hän on erittäin mukava ja hyväntahtoinen ihminen. Muistan, että vaikka olimme kaikki erittäin fanaattisia aikidon treenaajia ja tahdoimme edistyä, niin aina, kun joku pääsi tavalla tai toisella esille, onnistui jossakin, oppi tekemään jotakin, tms., niin Marian oli todella vilpittömästi onnellinen ja ylpeä toisen puolesta. Hänen luonteestaan puuttui ihan kokonaan kateus ja mustasukkaisuus. Se tuli ilmi silloinkin, kun hänen ex-miehensä sai lapsen toisen naisen kanssa… Marian oli nimittäin silloin auttamassa kyseistä naista synnytyksessä. Hän siis todellakin oli siellä paikan päällä kannustamassa ja huutamassa vieressä: “Ponnista! Ponnista!” 😀 Se oli ihan uskomatonta. Muistan silloin kysyneeni häneltä: “Eikö luonteessasi ole ollenkaan mustasukkaisuutta?” – “Ei paljon”, hän vastasi. 😀 Marian oli meistä kaikista se tyyppi, jolta saattoi kaikkein eniten odottaa ihan mitä tahansa. Hän oli aikidon lisäksi kiinnostunut shamanismista. Hän kävi joillain shamaanileireillä ympäri Ranskaa ja Espanjaa. Siellä halailtiin puita, poltettiin jotain yrttisavukkeita, jne. Ja kerran hän päätti lähteä Peruun jollekin shamaanivaellukselle. Hän nukkui ulkona jossain vuoristossa intiaanien kanssa, jne. (ja oli kuulemma ihan umpijäässä). Ennen Ranskaan muuttamistaan hän oli asunut ainakin Englannissa (missä hän asui jossain lesbokommuunissa, vaikka on itse hetero) ja Hollannissa (koska hänen ex-miehensä oli hollantilainen). Lopulta hän päätti lopettaa aikidon kuin seinään ja muutti takaisin Espanjaan äitinsä luo. Käsittääkseni hän harrastaa siellä tai chita mutta on lopettanut aikidon ihan täysin. En ole nähnyt häntä enää yli kymmeneen vuoteen enkä ole ollut häneen muutenkaan yhteydessä. Se on valitettavaa. On valitettavaa, kuinka ihminen voi menettää kokonaan kontaktin johonkin itselleen jollakin hetkellä niin tärkeään ja läheiseen henkilöön. Mielessäni hän on kuitenkin edelleenkin usein.

Rakkaudesta vauvaa kohtaan

Emilia juuri ennen ensimmäistä vauvauintikertaansa lokakuussa 2016.

Emilia juuri ennen ensimmäistä vauvauintikertaansa lokakuussa 2016.

(Klo 7.00): Tuli mieleen kirjoittaa lyhyesti suhteestani heinäkuussa syntyneeseen Emilia-vauvaan sekä siitä, miten tämä suhde on ajan saatossa kehittynyt.

Rakastuin vauvaani heti, kun sain tietää olevani raskaana. Kyse oli silloin vasta mitättömän pienestä alkiosta, jolla ei ollut ihmisen muotoa. Siltikin rakastin. Rakastin ehkä tarkemmin sanottuna ajatusta siitä, että olin jälleen raskaana, sekä sitä potentiaalia, joka sisälläni olevalla alkiolla oli. Hassua rakastaa omaa fyysistä tilaansa ja siihen liittyvää potentiaalia, mutta niin se nähdäkseni meni siinä vaiheessa.

Kun alkio kasvoi ja kehittyi, ja siitä tuli vähitellen sikiö, jonka pystyin näkemään ultraäänikuvissa, rakkaus syveni. Aloin rakastaa fyysistä olentoa, jolla oli muoto ja liikkeitä. Edelleenkin kyse oli kuitenkin tavallaan osasta itseäni. Hassua rakastaa fyysistä osaa itsestään.

Kun sikiö kasvoi niin suureksi, että tunsin sen liikkeet, aloin rakastaa ihmistä. Tuntui siltä, että kyse oli minusta erillisestä ihmisestä, jolla oli itsenäinen keho ja jopa omaa tahtoa. Rakkaus syveni siinä vaiheessa merkittävästi. Kyse ei enää ollut pelkästä biologiasta vaan paljosta muustakin. Elimme sisäkkäin, ja rakastin siis kahta erillistä mutta edelleen vahvasti yhteen liittyvää elämää: omaa elämääni ja vauvan elämää. Hassua rakastaa elämää.

Kun vauva lopulta syntyi, hänestä tuli itsestäni erillinen ihminen. Hän ei ollut enää pelkkä keho sisälläni vaan ihminen, jolla on nimi, hahmo ja persoonallisuus. Aloin rakastaa sitä, miltä hän näytti ja siltä, miltä hän tuntui. Elimme rinnakkain, ja rakastin sitä, että hän oli rinnallani.

Syntymän jälkeen, kuukausien saatossa rakkaus vauvaa kohtaan on edelleen syventynyt ja vahvistunut. Eikä pelkästään syventynyt ja vahvistunut vaan myös kehittynyt: siitä on tullut vastavuoroista toimintaa ja vuorovaikutusta, jossa kaksi toisistaan erillistä persoonaa kohtaa. Olen alkanut rakastaa vauvan persoonallisuuden piirteitä: sitä, että hän on lämmin, iloinen ja hyväntahtoinen – pirteä ja tarkkaavainen. Itsekästä tässä rakkaudessa on se, että rakastan myös vauvan tarvitsevuutta. Sitä, että hän tarvitsee minua. Tahdon olla merkityksellinen hänen elämässään, ja tietysti olenkin. Elämme yhdessä, perheenjäseninä, ja rakastan sitä, että hän on kanssani.

 

Pilkku ja alisteisuus

comma

Olen väitöksen jälkeen tutkinut hieman myös pilkun prosodisen tulkinnan ja alisteisuuden ilmaisemisen välistä suhdetta. Tutkimusaineisto tuli ranskankielisestä radiolähetyksestä, jossa Albert Camus luki ääneen teoksensa Sivullinen (L’étranger) vuonna 1954. Tulosteni mukaan sivulauseen ja päälauseen välissä esiintyvä pilkku merkitään prosodisesti sävelkulun nousulla ja 0,4-0,6 sekuntia pitkällä tauolla 60 %:ssa tapauksista. Tämä ei ole yllättävää, koska sävelkulun nousu ilmaisee ranskassa tyypillisesti jatkuvuutta, ja 0,4-0,6 sekuntia pitkä tauko puolestaan yhtenäistää sanotun temaattiseksi kokonaisuudeksi ja asettaa seuraavan jakson reeman asemaan. (‘Reemalla’ tarkoitetaan tässä karkeasti sanottuna “varsinaista asiasisältöä”.) Tämä prototyyppinen prosodinen merkintätapa siis ilmaisee tunnusmerkitöntä suhdetta sivulauseen ja päälauseen välillä ja luo neutraalin tulkintakehyksen sanotulle.

Kuitenkin on huomattavaa, että 40 %:ssa tapauksista sivulauseen ja päälauseen välissä esiintyvä pilkku merkitään muulla tavalla kuin yllä kuvatulla prototyyppisellä tavalla. Yleisin epätyypillinen tapa on merkitä pilkku ainoastaan sävelkulun nousulla, ilman taukoa. Pienentämällä lauseiden välistä syntaktista rajaa tällainen prosodinen merkintätapa vähentää lauseiden välistä ajallista etäisyyttä. Täten se voi esimerkiksi toimia tilanteen intensiivisyyttä korostavana tyylikeinona tai laskea ensimmäisen lauseen informaatioarvoa ja liittää sen vahvasti seuraavaan lauseeseen.

 

AIHETTA KÄSITTELEVÄT JOHTOPÄÄTÖKSENI:

“The data indicate that when a comma occurs between a subordinate clause and a main clause in French, it is prosodically marked in 60% of the cases by a pitch rise followed by a pause of 0.4–0.6 seconds. This seems natural, because a rising pitch typically indicates continuity in French, and according to Morel and Danon-Boileau (1998: 14–15), a pause of this length usually “homogenizes” the preceding unit as a thematic entity and “rhematizes” what will follow. This prototypical marking therefore indicates an unmarked syntactic relationship between the subordinate clause and the main clause, and constructs a neutral interpretational framework for the content of the sentence.

However, it is important to note that 40% of the commas entail another type of prosodic marking. The most common atypical marking consists of a pitch rise without a pause. This type of marking accounts for approximately 29% of the cases. The relatively high frequency of this “non-prototypical” prosodic manifestation is most likely related to the fact that a pitch rise alone constitutes a sufficient prosodic feature to indicate a syntactic discontinuity between clauses. However, the uninterrupted melody created by the lack of a pause usually has a stylistic effect. Naturally, the stylistic functions of each occurrence invariably depend on several contextual factors. Generally speaking, by minimizing the temporal distance between two clauses, this prosodic phenomenon decreases the syntactic boundary between the clauses. In this manner, it can, for example, work to downgrade the information value and the autonomy of the first unit and to connect it to the following unit.

My data also contain some occurrences of the comma with a pitch fall followed by a pause. This type of prosody corresponds to the “prototypical” marking of the period, and it comprises only approximately 6% of the commas. As a fall in pitch generally constitutes a conclusive sign, this prosody can be used with commas only if the continuity of the sentence is clearly indicated by other means. For this reason, this atypical interpretation seems to occur only with the atypical constructions in which the subordinate relationship can be ambiguous. Stylistically, this fall in pitch typically causes a “flattening” effect and a non-orientative function. For this reason, it occurs predominately in descriptive passages and other passive contexts (Lehtinen 2007, 2008; Wiklund 2012).

A comma that occurs between a subordinate clause and a main clause can also be marked by a fall in pitch that is not followed by a pause, but these occurrences represent only 3% of the total number. Examples in which a comma causes no changes in pitch are also infrequent. Thus, to conclude, as it seems that there are essentially only two ways to prosodically mark the presence of a comma that occurs between a subordinate clause and the main clause, this syntactic position appears to be more strictly constrained in this regard than the other possible positions of the comma.” (Wiklund 2014: 218-219).

 

Olen julkaissut aiheesta seuraavat kirjakappaleet:

Prosodian rooli puheen kontekstualisoinnissa

Jean-Paul Sartre

Jean-Paul Sartre

Väittelin filosofian tohtoriksi tammikuussa 2009. Väitöskirjani (Lehtinen 2008) käsitteli puheen kontekstualisointia prosodisin keinoin. Prosodialla tarkoitetaan sellaisia yhtä äännettä laajemmalle alalle ulottuvia puheen akustisia piirteitä kuin sävelkulkua, intensiteettiä, rytmiä, puhenopeutta ja tauotusta. Väitöskirjan suomenkielinen otsikko on “Radiodiskurssin kontekstualisointi prosodisin keinoin. Esimerkkinä viisi suurta ranskalaista 1900-luvun filosofia”. Kopioin alle väitöskirjan suomenkielisen abstraktin:

“Väitöskirja käsittelee puheen kontekstualisointia prosodisin keinoin. Toisin sanottuna työssä käsitellään sitä, miten puheen prosodiset piirteet (kuten sävelkulku, intensiteetti, tauot, kesto ja rytmi) ohjaavat puheen tulkintaa vanhastaan enemmän tutkittujen sana- ja lausemerkitysten ohella. Työssä keskitytään seitsemään prosodisesti merkittyyn kuvioon, jotka koostuvat yhden tai usean parametrin silmiinpistävistä muutoksista. Ilmiöitä käsitellään sekä niiden akustisten muotojen että tyypillisten esiintymisyhteyksien ja diskursiivisten tehtävien näkökulmasta. Aineisto koostuu radio-ohjelmista, joissa puhuu viisi suurta ranskalaista 1900-luvun filosofia: Gaston Bachelard, Albert Camus, Michel Foucault, Maurice Merleau-Ponty ja Jean-Paul Sartre. Ohjelmat on lähetetty eri radiokanavilla Ranskassa vuosina 1948–1973.

Väitöskirjan tulokset osoittavat, että prosodisesti merkityt kuviot ovat moniulotteisia puheen ilmiöitä, joilla on keskeinen rooli sanotun kontekstualisoinnissa: ne voivat esimerkiksi nostaa tai laskea sanotun informaatioarvoa, ilmaista puhujan voimakasta tai heikkoa sitoutumista sanomaansa, ilmaista rakenteellisen kokonaisuuden jatkumista tai päättymistä, jne.

Väitöskirja sisältää myös kontrastiivisia osia, joissa ilmiöitä verrataan erääseen klassisessa pianomusiikissa esiintyvään melodiseen kuvioon sekä erääseen suomen kielen prosodiseen ilmiöön. Tulokset viittaavat siihen, että tietynlaista melodista kuviota käytetään samankaltaisena jäsentämiskeinona sekä puheessa että klassisessa musiikissa. Lisäksi tulokset antavat viitteitä siitä, että tiettyjä melodisia muotoja käytetään samankaltaisten implikaatioiden luomiseen kahdessa niinkin erilaisessa kielessä kuin suomessa ja ranskassa.

Yksi väitöskirjan osa käsittelee pisteen ja pilkun prosodista merkitsemistä puheessa. Tulosten mukaan pisteellä ja pilkulla on kummallakin oma suullinen prototyyppinsä: piste merkitään tyypillisesti sävelkulun laskulla ja tauolla, ja pilkku puolestaan sävelkulun nousulla ja tauolla. Merkittävimmät tulokset koskevat kuitenkin tapauksia, joissa välimerkki tulkitaan prosodisesti epätyypillisellä tavalla: sekä pisteellä että pilkulla vaikuttaisi olevan useita eri suullisia vastaavuuksia, ja välimerkkien tehtävät voivat muotoutua hyvin erilaisiksi niiden prosodisesta tulkinnasta riippuen.”

 

Lähdeviite:

  • Lehtinen, Mari (2008): La contextualisation du discours radiophonique par des moyens prosodiques. L’exemple de cinq grands philosophes français du  XXe siècle. [Mémoires de la Société Néophilologique de Helsinki LXXIV]. Helsinki: Société Néophilologique de Helsinki. (290 + XII s. + DVD) (Julkaistu myös internetissä.)

Musiikin nuottikuvion ja puheen intonaatiokuvion yhtäläisyyksiä

nuotteja

Tutkin väitöskirjassani mm. HB-kuvioksi (haut: korkea; bas: matala) kutsuttua intonaatiokuviota. Kyseinen intonaatiokuvio koostuu karkeasti sanottuna intonaation noususta ja sitä välittömästi seuraavasta laskusta. Kuvio ilmaisee puheessa tietyn rakenteellisen ja temaattisen yksikön päättymistä. Ilmiön tehtävät ovat kuitenkin hieman erilaiset riippuen siitä, onko intonaation lasku suurempi (ns. “vahva variantti”) vai pienempi (ns. “heikko variantti”) kuin sitä edeltävä nousu. Tutkimusteni mukaan muodoltaan vastaavanlaisella nuottikuviolla on samankaltaisia tehtäviä klassisessa pianomusiikissa.

 

JOHTOPÄÄTÖKSENI AIHEESTA:

“Certain prosodic and musical features thus seem to be comparable in some respects with regard to their acoustic forms as well as concerning the structural contexts they typically occur in. Both in the corpora of French speech and in the scores of classical piano music that I have studied, the so called “figure H-B” systematically seems to be associated with structural articulation points and to carry certain structural implications with regard to what will follow. Roughly, the “figure H-B” consists of a remarkable melodic rise immediately followed by a melodic fall, and the phenomenon has two different variants according to the depth of the melodic fall: in the case of the “strong variant”, the melodic fall is larger than the preceding rise, whereas in the occurrences of the “weak variant”, the melody stays at the end on a higher level than where it was before the rise. In addition to their slightly different acoustic forms, the functions of the two variants are also somewhat different: where the “strong variant” typically occurs at the end of an autonomous structural and thematic unit, the “weak variant” normally marks the end of a structurally and / or thematically dependent division of speech or music within a larger whole.” (Lehtinen 2008b: 171)

 

Olen julkaissut  aiheesta seuraavan artikkelin: 

  • Lehtinen, Mari (2008a): Piano music and intonation contours in French speech – A comparative perspective. In: Proceedings of the international ‘Spoken Communication – La Comunicazione Parlata’ Congress, Naples (Italy), February 23-25, 2006. Liguori Editore, Naples, 259-276 (eBook).

Artikkeli sisältyy myös väitöskirjaani:

  • Lehtinen, Mari (2008b): La contextualisation du discours radiophonique par des moyens prosodiques. L’exemple de cinq grands philosophes français du  XXe siècle. [Mémoires de la Société Néophilologique de Helsinki LXXIV]. Helsinki: Société Néophilologique de Helsinki. (290 + XII s. + DVD) (Julkaistu myös internetissä.)