Tuli mieleeni kirjoittaa jotain joistakin läheisimmistä ystävistäni Pariisissa. Olen tutustunut kaikkiin läheisimpiin ranskalaisiin ja muihin keskieurooppalaisiin ystäviini aikidon kautta. Kirjoitan tässä heistä pelkästään positiivisessa hengessä (mikä on normaalia ja helppoa, koska he ovat kaikki ihan ultrahyviä tyyppejä). Siksi uskallan mainita heidän etunimensä.
CATHERINE: Catherine on ehdottomasti läheisin ystäväni Ranskassa. Tutustuin häneen jo silloin, kun kävin ensimmäistä kertaa Ranskassa vuonna 1993. Hän treenasi siihen aikaan aktiivisesti sekä aikidoa että karatea, ja hänellä oli musta vyö kummassakin. Hän on minua jonkin verran vanhempi. Paremmin tutustuimme silloin, kun muutin Ranskaan lukion jälkeen vuonna 1996. Kaksi muuta ystävääni, Paula ja Marian, asuivat vuokralla hänen suuressa kämpässään, joten istuimme usein iltaa yhdessä hänen luonaan treenien ja leirien jälkeen. Hän asui vanhempiensa omistamassa asunnossa keskiluokkaisella alueella Pariisin 12. kaupunginosassa, lähellä Daumesnil-nimistä metroasemaa. Muutin hänen luokseen keväällä 1998, kun olin käynyt olkapääleikkauksessa Suomessa ja luopunut sen takia asuntolapaikastani eräässä katolilaisessa nuorten tyttöjen asuntolassa. Palattuani Ranskaan leikkauksen jälkeen minulla ei siis ollut muuta kämppää, joten muutin Catherinen luo. Paula ja Marian eivät enää asuneet siellä silloin. Asuin myös hänen luonaan kaikkina niinä kesä- ja talvikuukausina, jotka vietin Pariisissa yliopiston loma-aikoina opiskeluaikanani. Vuonna 2005, kun asuin Pariisissa väitöskirjatutkimukseni tiimoilta, asuin myös hänen luonaan. Ja myös sen jälkeen asuin aina hänen luonaan Pariisissa käydessäni vuoteen 2012 asti. Silloin hän muutti Etelä-Ranskaan ja luopui asunnostaan Pariisissa.
Minä ja Catherine tulimme erinomaisesti toimeen alusta lähtien. Hän opetti minut rentoutumaan ja juomaan viiniä: istuimme joka ilta treenien jälkeen hänen olohuoneessaan ja juttelimme. Välillä joimme samalla lasillisen viiniä, välillä emme. Aloitimme kertaamalla treenien tapahtumia. Se oli hauskaa.. 😀 Jos Catherine oli treenannut jonkun urpon kanssa ja hän tahtoi kertoa siitä minulle, hän osasi todella mainiosti näytellä treenikumppaniaan ja matkia tämän ääntä tuodessaan pointtinsa esiin. 😀 Joskus nauroin niin paljon, että putosin sohvalta ja kierin lattialla. Hänen isänsä onkin tunnettu ranskalainen näyttelijä, Michel Aumont. Catherine itse väittää, että hän ei ole perinyt mitään näyttelijäkykyjä isältään, mutta minusta hän on täysin väärässä siinä. 😀 Catherine itse on ammatiltaan sairaanhoitaja. Hän työskenteli kuitenkin Pariisissa asuessaan sairaanhoitajana vain parina päivänä viikossa. Muina päivinä hän opetti aikidoa (lähinnä kai teineille) ja lisäksi erilaisia jumpparyhmiä eläkeläisille. Hän on suorittanut monia eri ammatillisia pätevyyksiä liikuntaan ja hierontaan liittyen. Nykyään hän asuu Etelä-Ranskassa ja työskentelee kai täysipäiväisesti sairaanhoitajana. Polviongelmien takia hän ei ymmärtääkseni ole enää aktiivinen aikidossa mutta treenaa kai tai chita, koska se on hieman rauhallisempaa.
Useimmiten istuimme siis Catherinen olkkarissa ja puhuimme aikidosta (ja parin tunnin aikidokeskustelun jälkeen ehkä myös vähän aikaa jostain muusta). Toisinaan saatoimme kuitenkin myös lähteä elokuviin, teatteriin tai käymään Catherinen vanhempien luona. He asuvat ihan Pariisin keskustassa, lähellä Catherinen isän entistä työpaikkaa, Comédie Française -teatteria. Saimme aika usein Catherinen isältä vapaalippuja elokuviin. Hän on tosi leppoisa ja mukava tyyppi, vaikka on ymmärtääkseni tosi tunnettu Ranskassa (tai oli ainakin aiemmin; nykyään ehkä vähän vähemmän, koska hän on jo iäkäs).
Catherinella on laaja kaveripiiri. Hänellä on paljon taiteilijakavereita, jotka ovat usein hieman erikoisia tyyppejä. (Tosi mukavia kyllä, mutta ehkä hieman boheemeja, mikä on hauskaa. 😀 ) Heitä kävi hänen luonaan usein. Oli tosi monta kiinnostavaa persoonaa, mutta ehkä en ryhdy kertomaan heistä tässä tämän enempää, jotta postauksesta ei tule aivan liian pitkä. Hän on myös poliittisesti aktiivinen (vasemmalla tietysti; osallistuu aina kaikkiin relevantteihin mielenosoituksiin) ja kuuluu kaikenlaisiin ekorinkeihin sun muihin: ainakin Pariisissa asuessaan se meni niin, että jos hän tahtoi saada esim. seinänsä maalattua tai pesukoneensa korjattua, joku osaava tyyppi jostain tuli tekemään sen hänelle ilman maksua – vastapalvelukseksi hän saattoi itse vaikka leipoa tai kokata, korjata kasan lastenvaatteita, tms. Minusta se oli hauska systeemi, ja sillä tavallakin hän tutustui jatkuvasti uusiin ihmisiin.
En ole nähnyt Catherinea muistaakseni vuoden 2012 jälkeen, koska silloin hän siis muutti Etelä-Ranskaan. Ja enhän itsekään ole voinut viime vuosina kovin paljon käydä Ranskassa. En siis enää voisi majoittua hänen luokseen Pariisissa, koska hänellä ei enää ole kämppää siellä, mutta kuulemma voisin majoittua hänen vanhempiensa kämppään, joka sijaitsee siis ihan Pariisin ydinkeskustassa, 1. kaupunginosassa. (Se olisi tietysti kätevää, mutta luulen, että en kehtaa mennä sinne majoittumaan. Luultavasti menen siis jatkossa aina hotelliin tai sitten muiden treenikavereiden luo.)
DOMINIQUE: (Catherine on ehdottomasti läheisin ystäväni Ranskassa. Nämä muut ystäväni esittelen ihan vain satunnaisessa järjestyksessä. Ihan vain siinä järjestyksessä, jossa henkilöt sattuvat tulemaan mieleeni. Dominique on joka tapauksessa toinen hyvä ystäväni Ranskassa.) ‘Dominique’ voi olla Ranskassa sekä naisen että miehen nimi. Tässä tapauksessa kyse on miespuolisesta henkilöstä. Myös Dominique on minua jonkin verran vanhempi. Hän oli Patrick Bénézin pitkäaikainen oppilas (Catherine puolestaan oli Christian Tissier’n suora oppilas). Tutustuin siis Dominiqueen Bénézin treeneissä. Muistaakseni tutustuimme silloin, kun muutin Ranskaan lukion jälkeen vuonna 1996 ja kävin treenaamassa mm. Stade Charléty -nimisessä paikassa, jossa Bénézi siihen aikaan veti treenejä. Dominiquella ja minulla oli samankaltainen tapa treenata, joten treenasimme tosi paljon yhdessä. Sitä kautta tutustuimme toisiimme. Ystäviä meistä tuli kuitenkin ainakin minun näkemykseni mukaan siksi, että hän oli ammatiltaan ranskanopettaja ja auttoi minua siksi ranskan kieleen liittyvissä kysymyksissä. Tästä syystä johtuen aloimme olla tekemisissä myös treenien ulkopuolella. Totesin, että hänen kanssaan pystyy juttelemaan muustakin kuin aikidosta, joten aloimme toisinaan käydä yhdessä kahvilla tai syömässä treenien jälkeen. Dominique oli mielestäni cool tyyppi, joka uskalsi aina sanoa mielipiteensä mutta puhui kuitenkin korrektisti ja kohteliaasti (hän ei ollut samanlainen rääväsuu kuin monet muut kundit). Hän saapui yleensä treeneihin tyylikkäästi moottoripyörällä nahkatakkiin ja nahkahousuihin pukeutuneena. Olimme kuitenkin aina vain ystäviä, emme mitään sen enempää. Jotenkin se vain oli meidän kummankin mielestä alusta lähtien itsestään selvää. Kun asuin Pariisissa vuonna 2005 väitöskirjatyöni takia, Dominique auttoi minua tosi paljon ranskan kieleen liittyvissä asioissa: hän oikoluki artikkeleitani, vastaili kysymyksiini, jne. Siksi olin silloin hänen kanssaan aiempaakin enemmän tekemisissä. Pitkien kesäleirien yhteydessä kävimme usein kahvilla tai syömässä yhdessä ja juttelimme kaikenlaisesta, ja muistaakseni reissasimme samaa matkaa myös joillekin leireille Saksaan (emme kaksistaan, mutta samassa porukassa.) Toisinaan puhuimme myös puhelimessa, välillä melko pitkäänkin. En kuitenkaan koskaan käynyt Dominiquen kotona, eikä hän käynyt Catherinen kämpässä, jossa minä asuin. Tällä tavalla pidimme kiinni siitä sanattomasta sopimuksestamme, että olimme vain ystäviä. Nykyään Dominique ei enää ole aktiivinen aikidossa, lähinnä kai loukkaantumisten takia. Olemme kuitenkin edelleenkin silloin tällöin yhteyksissä.
ANITA: Anita on saksalainen, ja puhun hänen kanssaan aina englantia, vaikka osaamme kumpikin ranskaakin. Tutustuin häneenkin jo vuonna 1993, kun kävin ensimmäistä kertaa Ranskassa. Hänkin on minua hieman vanhempi. Hyviä ystäviä meistä tuli silloin, kun muutin Ranskaan lukion jälkeen. Anita ei ole tietääkseni koskaan asunut Ranskassa, mutta hän kävi tosi pitkään Pariisissa viikoittain. Siis todellakin joka viikko. Hän asui (ja asuu tietääkseni edelleen) Darmstadtissa, Saksassa. Hän ajoi varmaan noin kymmenen vuoden ajan joka ikinen viikko Darmstadtista Pariisiin autolla niiksi päiviksi (siihen aikaan ti & ke + leirit), joina Christian opetti Pariisissa. Vastaavia tapauksia oli toki muitakin: Bodo ajoi autolla Kölnistä, Thorsten Frankfurtista ja Wilko peräti Amsterdamista asti (Wilko oli siihen aikaan – ja on toki jossain mielessä edelleen – senpaini ja kävi useaan otteeseen jopa kotonani Suomessa treenireissujen yhteydessä; nykyään hän on Kansainvälisen Aikidoliiton, IAF:n, pääsihteeri ja Hollannin Aikidoliiton päävalmentaja; on siis ollut aikidon ammattilainen jo pitkään). Anyway, Anitan kanssa treenasin tosi paljon. Olimme/olemme kummatkin isokokoisia ja vahvoja vaaleita naisia, jotka tykkäävät treenata tosi fyysisesti. Jotkut luulivat meitä siskoksiksi! 😀 Riehuimme siis tosi paljon yhdessä tatamilla, pelleilimme ronskisti pukuhuoneessa ja kävimme pitkiä syvällisiä keskusteluja kahvilassa. Anita on ihan hillittömän hauska tyyppi. Jos muistan oikein, hän on opiskellut näyttelijätyötä tai jotain vastaavaa (vaikka kusettikin vanhemmilleen opiskelevansa taloustiedettä… 😀 ), ja hänelläkin oli siksi kyky esittää urpoja treenikumppaneita todella taitavasti. 😀 😀 😀 Hänen yhden naisen show’taan oli aina todella viihdyttävää seurata. Anitaa näki myös jatkuvasti leireillä ympäri Eurooppaa, ja kävin myös hänen kotonaan Saksassa pari-kolme kertaa. Hän on lähtöisin rikkaasta suvusta, joka omistaa tyyliin puolet Darmstadtista, ja tästä syystä johtuen hänen on ollut mahdollista panostaa aikidoon poikkeuksellisen paljon. Hänellä on myös ollut oma hieno dojo Darmstadtissa jo vaikka kuinka pitkään. Hänen dojoltaan on noussut monta kovatasoista treenaajaa kansainvälisille tatameille. Hän on edelleen aktiivinen aikidossa, mutta ei matkustele enää yhtä paljon kuin ennen. Hän on 6. dan ja tietenkin yksi Saksan Aikidoliiton kantavia voimia. Näemme toisiamme edelleen toisinaan leireillä.
MARIAN: Marian oli varmaankin kaikkein läheisin ystäväni silloin, kun muutin Ranskaan heti lukion jälkeen, vuonna 1996. (Myöhemmin menetin kontaktin häneen, koska hän lopetti aikidon ihan täysin.) Olin tutustunut häneen jo aikaisempien oleskelujeni aikana Ranskassa. Hän on espanjalainen ja jonkin verran minua vanhempi. Olimme erittäin hyviä ystäviä. Hän kutsui minut usein luokseen syömään ja kuunteli juttujani. Puhuimme keskenämme englantia. Treenasimme myös aika paljon yhdessä. Hän oli minua alemmalla tasolla, vaikka oli minua vanhempi. Hän on erittäin mukava ja hyväntahtoinen ihminen. Muistan, että vaikka olimme kaikki erittäin fanaattisia aikidon treenaajia ja tahdoimme edistyä, niin aina, kun joku pääsi tavalla tai toisella esille, onnistui jossakin, oppi tekemään jotakin, tms., niin Marian oli todella vilpittömästi onnellinen ja ylpeä toisen puolesta. Hänen luonteestaan puuttui ihan kokonaan kateus ja mustasukkaisuus. Se tuli ilmi silloinkin, kun hänen ex-miehensä sai lapsen toisen naisen kanssa… Marian oli nimittäin silloin auttamassa kyseistä naista synnytyksessä. Hän siis todellakin oli siellä paikan päällä kannustamassa ja huutamassa vieressä: “Ponnista! Ponnista!” 😀 Se oli ihan uskomatonta. Muistan silloin kysyneeni häneltä: “Eikö luonteessasi ole ollenkaan mustasukkaisuutta?” – “Ei paljon”, hän vastasi. 😀 Marian oli meistä kaikista se tyyppi, jolta saattoi kaikkein eniten odottaa ihan mitä tahansa. Hän oli aikidon lisäksi kiinnostunut shamanismista. Hän kävi joillain shamaanileireillä ympäri Ranskaa ja Espanjaa. Siellä halailtiin puita, poltettiin jotain yrttisavukkeita, jne. Ja kerran hän päätti lähteä Peruun jollekin shamaanivaellukselle. Hän nukkui ulkona jossain vuoristossa intiaanien kanssa, jne. (ja oli kuulemma ihan umpijäässä). Ennen Ranskaan muuttamistaan hän oli asunut ainakin Englannissa (missä hän asui jossain lesbokommuunissa, vaikka on itse hetero) ja Hollannissa (koska hänen ex-miehensä oli hollantilainen). Lopulta hän päätti lopettaa aikidon kuin seinään ja muutti takaisin Espanjaan äitinsä luo. Käsittääkseni hän harrastaa siellä tai chita mutta on lopettanut aikidon ihan täysin. En ole nähnyt häntä enää yli kymmeneen vuoteen enkä ole ollut häneen muutenkaan yhteydessä. Se on valitettavaa. On valitettavaa, kuinka ihminen voi menettää kokonaan kontaktin johonkin itselleen jollakin hetkellä niin tärkeään ja läheiseen henkilöön. Mielessäni hän on kuitenkin edelleenkin usein.
