La 20.10.2007

Ohjasin tänään juniorileirin Liikuntamyllyssä. Kyseessä on jo oikeastaan perinne: olen ohjannut junnuleirin Myllyssä kahdesti vuodessa koko sen ajan, kun seurassamme on ollut junioritoimintaa (eli vuodesta 2002). Koulujen syysloma luultavasti vähensi hieman osallistujamäärää. Omasta seurastamme oli mielestäni harvinaisen vähän porukkaa paikalla, mutta muista seuroista osallistujia sitten olikin yllättävänkin paljon. Itse asiassa laskin, että leirillä oli edustettuna viisi seuraa, mikä on varmaankin ennätys näiden leirien osalta. Oman seuran muksujen lisäksi paikalla oli junnuja Meido-kanista (Helsingistä), Sandokaista (Keravalta), Kinoumista (Kirkkonummelta) ja Jukarasta (Vantaalta).

Leiri meni mielestäni oikein hyvin. Taso oli harvinaisen korkea. Vedin vaikeita tekniikoita katateryotedorista ja ushirowazasta, mutta porukka pysyi todella hyvin kärryillä ja pystyi omaksumaan monia pieniä yksityiskohtiakin. Harjoittelijat vaikuttivat myös motivoituneilta; harva tuntui olevan paikalla vain leikkimässä, vaan lähes kaikki tuntuivat olevan motivoituneita myös tekniikkaharjoitteluun. Tekniikoiden lisäksi harjoittelimme myös jonkin verran ukemeita (erityisesti kovaa tobikoshi-ukemia "kahdessa osassa" eli siten, että ukemista kuuluu selvästi kaksi tömähdystä). Suurelta osalta kova ukemi sujui jo varsin hyvin (mikä on hyvä, koska lapsenahan sellaisia juttuja on periaatteessa helppo oppia). Tietenkin lisäksi myös leikittiin jonkin verran (peffistä ja polttista) ja tehtiin erilaisia jumppa- ja kehonhallintaliikkeitä.

Mika Kinoumista oli koko ajan mukana apuohjaajana, ja toisiin treeneihin tuli mukaan apuohjaajaksi myös Timo (meidän seurasta). Loppuajasta paikalle tuli myös liiton juniorivastaava, Pertti (Sandokaista). Treenien jälkeen menimmekin kaikki neljä Myllyn kahvilaan juttelemaan leiristä ja muista lähinnä aikidon junioritoimintaan liittyvistä asioista (Nuori Suomen Sinettiseura- ja Pelisääntö-hankkeet, seuran toiminnan mainostus ja sisäinen yhteydenpito ym. hallinto). Keskustelussamme nousi esille monta kiinnostavaa teemaa. On hienoa, että liitossa ja yksittäisissä seuroissa on joitakin aktiivisesti junioritoimintaan panostavia energisiä hahmoja. (Heitä ei koskaan missään tapauksessa ole liikaa…) Tuntui tosi mukavalta ja avartavalta keskustella tällaisista asioista muiden seurojen "puuhahenkilöiden" kanssa. Toivottavasti tällaista yhteistoimintaa tapahtuu jatkossakin (ja kyllä varmasti tapahtuukin, koska marraskuussahan vedän junnuleirin Keravalla).

Ti 16.10.2007

Hmm… Olen tässä ottanut selvää asioista ja miettynyt, miettinyt ja miettinyt… Luulen, että EHKÄ sittenkin saattaisin pystyä käyttämään prosogrammea yksin ja kyhäämään omin avuin ne #¤%&:n havaintokokeet, joita se yksi CJL:n arvioija vaatii. Aikaahaan se kyllä vie, mutta pienen selvittelyn jälkeen ne asiat eivät enää tunnukaan ihan mahdottomilta toteuttaa. On kuitenkin tärkeää, että siinä vaiheessa ei ole enää mikään kiire (ei artikkelin valmistumisella eikä arviointiprosessilla), koska jos räpellän ne jutut yksinäni, on todennäköistä, että arvioijilta tulee vielä joitakin korjauksia. Mutta joka tapauksessa tällainen lähestymistapa ei siis sovi yhteen väitöskirjani muun kokonaisuuden kanssa, joten sen toteuttaminen kannattaa siirtää suosiolla tuonnemmas. Lisäksi havaintokokeet vähentävät väkisinkin mahdollisten testattavien hypoteesien määrän varsin pieneksi, mikä puolestaan muuttaa merkittävästi tutkimuksen näkökulmaa. Mutta eihän se tietenkään siinä vaiheessa enää haittaa vaan saattaa jopa olla ihan ok vaihtelua.

Pe 12.10.2007

[sensuroitu sopimattoman kielenkäytön takia]

Ti 9.10.2007

Olin tänään kolmansissa nyrkkeilytreeneissäni ja nyt kyllä tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että kyseessä on aika rankka laji… Jo alkujumpan aikana alkoivat jalat hyytyä, kun hypimme ja pompimme niin hemmetin pitkään. Sen jälkeen treenasimme jonkin aikaa tekniikkaa (tein tällä kertaa yhden hyvän parin kanssa), minkä jälkeen otin pari tiukkaa settiä kehässä. Ensin sparrasin Penaa vastaan (tuli aika monta tiukkaa iskua sisään…) ja sitten yhtä nuorta kundia vastaan, joka on ilmiselvästi ottanut jo aika paljon matsia. Meinasin hyytyä ihan totaalisesti, koska se kundi liikkui ihan sikanopeasti; kompuroin siinä perässä kuin joku elefantti. Fiilis oli kuitenkin hyvä. Sparrien jälkeen olisin jo ollut ihan valmis suihkuun, mutta Pena tahtoi vielä koutsata minua pistareilla. Opinkin siinä aika monta hyvää pointtia. Tuntuu siltä, että pystyn edistymään aika nopeasti, mikä on tietenkin motivoivaa, vaikka käynkin salilla muksimassa ihan vain huvin ja kuntoilun vuoksi.

Pena kysyi tänään, olisinko kiinnostunut kilpailemisesta. Tietenkin on imartelevaa, että tuollainen kysymys esitetään jo kolmansien treenien jälkeen ja periaatteessahan teen kaiken täysiä… Mutta enpä tiedä… Tietenkin kamppailulajipohjani auttaisi minua tosi paljon, mutta jos aikoisi ihan matsaamaan mennä, niin pitäisi varmaan pystyä treenaamaan vähän enemmän, eikä minun ole mahdollista treenata nyrkkeilyä kuin pari kertaa viikossa tällä hetkellä. Ja vaikka nyrkkeilytreenit ovat siis hyvin kontrolloituja, olisi ottelutilanne tietenkin erilainen. Siinä voisi tulla hyvinkin kovaa hittiä päähän. Ja vaikka tietenkin idea matsaamisesta tuntuisikin äkkisältään tosi houkuttelevalta (pääsisi vetämään itsensä ihan äärirajoillle ja tekemään IHAN täysiä), niin tavallaan kuitenkin toivoin, että olisin voinut olla noissa treeneissä ihan vain "one of the guys" eli ihan vain yksi tyyppi, joka tekee jotain jossain nurkassa ilman, että tarvitsee osata mitään tai tsempata yhtään sen kummemmin. Eli ehkä olisin sittenkin voinut valita sivulajiksi jonkun sellaisen lajin, jossa olisin ollut ihan pihalla (esim. jonkun tanssilajin, tms. perinteisesti naisellisen jutun, jossa olisin takuuvarmasti ollut ihan kujalla).

Mutta aivan loistava stressinhallintakeino tuo nyrkkeily kyllä on. Siinä pääsee tosiaankin päästelemään höyryjä siihen malliin, että kaikki muu unohtuu ihan kokonaan ja treenien jälkeen on totaalisen rentoutunut olo. On taas aivan uudenlaista virtaa koneen ääressä istumiseen ja muiden koutsaamiseen aikidotreeneissä!  

Ti 2.10.2007

Tänään olin ekoissa nyrkkeilytreeneissä. Ei tosin aivan tuntunut siltä kuin olisin ollut ekaa kertaa uuden lajin treeneissä, koska nyrkkeily on tosiaankin niin kuin potkunyrkkeilyä, jossa ei ole potkuja. Itse asiassa olin yllättynyt siitä, kuinka turvalliselta ja kevyeltä treenit tuntuivat, kun ei tarvinnut varoa potkuja. Tekniikat tuntuivat tutuilta, joskin koutsi usein huomautti minulle, että olin liian matalassa asennossa. Myös etukäden suorassa minulla tuntui olevan sellainen tekninen virhe, että etujalkani oli koukussa (pitäisi olla ihan tikkusuora); aluksi tuntui hankalalta lyödä jalka suorana, mutta treenin lopussa sain sen jo jollain tavalla skulaamaan.

Suurin osa treenistä meni lämmitellessä (aika kevyttä) ja tekniikkaharjoituksissa, jotka olivat siis hyvin samankaltaisia kuin kick-boxingissa. Parini ei ollut kovin hyvä ja hän tahtoi treenata selvästi löysemmin kuin minä, mikä oli vähän tylsää minun kannaltani (mutta ihan ok, kun kyse oli kuitenkin vasta ihan ekoista treeneistäni). Jossain vaiheessa hän hyytyi kokonaan ja alkoi vain lintsailla. Siinä vaiheessa siirryin itse hakkaamaan säkkiä (mikä on kivaa pari ekaa minuuttia, mutta alkaa sen jälkeen tuntua vähän tylsältä). Onneksi koutsi tajusi kysyä minulta, tahtoisinko heti kokeilla sparria, vaikka olinkin vasta ekoissa treeneissä. Tahdoinhan minä!! Otin siinä ensin pari erää kevyesti parin kundin kanssa. Meillä oli tietenkin hammassuojat ja pääsuojat, ja olin oikeastaan yllättynyt siitä, että koko ajan oikeastaan lyötiin vain suojaan (kukaan ei siis periaatteessa yrittänyt lyödä suoraan kasvoihin vaan lähinnä otsaan, joka oli hyvin suojattuna pääsuojuksen takana). Lisäksi kontakti oli koko ajan suhteellisen kevyt. Ei siis ollut ollenkaan vaarallinen fiilis (PALJON turvallisempi olo kuin esim. kick-boxingin matsitreeneissä, jossa tuli koko ajan monoa ohimoon, sääriluut kolisivat ja varpaat muussaantuivat). Sparraaminen oli siis todellakin tosi kivaa!! Koutsi (eli Pena) ja pari muuta äijää katsoivat siinä hetken aikaa sparraamistani, minkä jälkeen pääsinkin sitten ottamaan Penaa vastaa kehässä! Siinä tuli sitten pari tiukempaa iskua otsaan niin, että vähän tärähti, mutta iskut oli kuitenkin tarkasti suunnattu pääsuojukseen, joten mitään kipua ei tuntunut. En tajua, miten se äijä onnistuikin olemaan koko ajan iskujeni ulottumattomissa. Huiskin minkä kerkesin mutta koko ajan meni hutiin! Vain yhden kerran sain pistettyä ihan pienen hipaisun poskipäähän, minkä jälkeen olinkin sitten hetken aikaa köysissä iskusäkkinä (tuli vähän hittiä, mutta ei liian kovaa; se oli vain piristävää!).

Loppuun olisin kaivannut vielä jotain rääkkijumppaa, tms., mutta sellaista ei tällä kertaa ollut. Kevyt venyttely vain (*haukotus*). Treeneissä kyllä hiki lensi, mutta kuitenkin olin odottanut vielä kovempia treenejä. Hakisin noista treeneistä nimenomaan sellaisia oikein kunnon tyhjennystreenejä, joissa lähtisi kaikki mehut pihalle ja joista saisin suurinpiirtein ryömiä kotiin. Ihan sellainen fiilis ei kuitenkaan tullut, vaan olisin jaksanut hyvin vetää vielä muutaman erän kehässä, tms. Positiivinen yllätys oli siis treenien turvallisuus ja teknisyys: painotettiin paljon teknisiä yksityiskohtia ja kontrollia. Ennen sparraamista oli lämmitelty hyvin, kaikilla oli kunnon syndit ja iskut tähdättiin pelkästään suojiin. Se oli siis minusta jopa yllättävää (mutta positiivisessa mielessä, koska en välttämättä kaipaisikaan mitään nenäleikkausta, tms.). Ihan hyvä juttu siis tuo nyrkkeilyharrastus! Vaihtelua aikidoon, ja paljon turvallisempaa kuin vaikka judo (jossa tulee helposti nivelvammoja) tai kick-boxing (jossa saa iskujen lisäksi väistellä potkuja). Myös porukka vaikutti tosi rennolta ja mukavalta; kellään ei tuntunut olevan mitään asenneongelmaa vaan kaikki treenailivat kontrolloidusti ja vastustajaa kunnioittaen. Tietenkin täytyy katsoa, miten paljon käytännössä ehdin käydä noissa treeneissä, mutta eipä niistä mitään stressiä ole syytä ottakaan; tänään ainakin tuo oli tosi kaivattua rentoutusta arkeen (muuten olisin luultavasti vain istunut hermot riekaleina netin ääressä ja kärkkynyt CJL:n artikkelin päätöstä; hemmetti, kun se ei ole vieläkään tullut!!).

Pe 28.9.2007

Pidin tänään elämäni ensimmäisen kokonaisen luennon (aiemmin olen siis pitänyt konferenssiesitelmiä, toiminut luokanopettajana ja vetänyt ihan sairaasti treenejä, mutta kokonaista 1,5 tunnin luentoa en ollut koskaan aikaisemmin pitänyt). Luennon aihe oli "Keskustelunanalyysi ja prosodiantutkimus" ja se toteutettiin laitoksellamme järjestettävän "Kielitieteen menetelmät" -kurssin puitteissa. Aihe on itselleni läheinen, koska teen siis väitöskirjassani nimenomaan prosodiantutkimusta keskustelunanalyyttisestä näkökulmasta.

Olin panostanut paljon luennon valmisteluun: sisällön suunnitteluun ja slaidien tekemiseen kului monta kokonaista työpäivää, ja tällä viikolla käytin paljon aikaa luennon harjoittelemiseen (oli syytäkin, koska vielä alkuviikosta esittämispuoli tuntui menevän ihan päin hanuria). Vihdoinkin eilen illalla harjoitellessani sain homman sujumaan toivomallani tavalla, ja tänään kaikki meni mielestäni jopa selvästi paremmin kuin olin olettanut. (Olin tosin unohtanut laittaa kannettavani kiinni seinään, mistä syystä akku alkoi piipata kesken luennon; sain kuitenkin onneksi tilanteen korjattua nopeasti, koska pöydän lähellä oli onneksi yksi vapaa pistorasia.)

Lähdin ensin liikkeelle keskustelunanalyysin esittelystä. Lyhyen yleisesittelyn jälkeen harjoittelimme KA:n peruskäsitteitä (vuoro, vuoron rakenneyksikkö, siirtymän mahdollistava kohta) ICCA-kongressin esitelmästäni ottamani suomenkielisen esimerkin avulla. Saman esimerkin kautta aloimme vähitellen siirtyä kohti prosodiaa tutustumalla tarkemmin Ogdenin, Hakulisen ja Tainion (2004) "tuttuuskuvioon". Tämän jälkeen pidin pienen yleisesittelyn prosodiantutkimuksesta (erilaisia lähestymistapoja, keskeisimmät parametrit, jne.) ja havainnollistin aihetta omien esimerkkieni avulla ("aaltoileva kuvio" Foucault-aineistosta ja "H-B-kuvio" Sartre-aineistosta). Lopuksi tein vielä pienen yhteenvedon luennon sisällöstä (luonnollisestikin lähinnä metodologisesta näkökulmasta) ja kävin läpi joitakin käytännön asioita.

Ihan loppuajasta alkoi tuntua siltä, että asiaa taisi tulla vähän liikaa liian nopeaan tahtiin ja että porukka alkoi ehkä hieman väsähtää. Pääsääntöisesti tuntui kuitenkin siltä, että kaikki meni hyvin: porukka vaikutti mielestäni kiinnostuneelta ja aktiiviselta, ja esityspuolikin meni ihan hyvin. Sain itse asiassa paljonkin itsevarmuutta tuosta oman esiintymiskykyni puolesta; en lukenut juuri mitään suoraan paperista, puhuin riittävän voimakkaalla äänellä, katsoin yleisöä, pysyin hyvin aikataulussa ja luento pysyi muutenkin hyvin kasassa. Aikaa jäi vielä 5 minuuttia, joten ehkä olisin voinut hieman hiljentää tahtia loppuvaiheessa, mutta toisaalta tuntui siltä, että porukka alkoi olla siinä vaiheessa jo sen verran väsähtänyttä, että oli parasta vain vetää homma suhteellisen nopeasti loppuun. 

Ihan positiivinen kokemus siis kaiken kaikkiaan! Oli mukavaa jakaa muille omaa tietämystään ja saada kokemusta luennoinnista. Hyvä fiilis!! =)

http://blogit.helsinki.fi/marlehti/post-82.htm

Ti 25.9.2007

Päätin tänään aloittaa nyrkkeilyn! Jooooo!!!! Sairaan siistii! Kävin katsomassa yksiä treenejä Stadikalla ja päätin oikeastaan heti, että: "Jess! Tonne mukaan!". Treenit näyttivät sikarankoilta (salilla leijui kodikas hien haju), treeniajat sopivat hyvin, porukka näytti ihan ookoolta ja valmentaja mukavalta ja pätevältä.

Juttelinkin valmentajan kanssa siinä jonkin aikaa. Sanoin, että pidin potkunyrkkeilyssä eniten käsisparrista ja että sain siitä idean alkaa treenata nyrkkeilyä; valmentaja oli hyvillään kommentistani ja toivotti minut tervetulleeksi mukaan. Puhuimmekin siinä jo kaikki keskeisimmät käytännön asiat läpi, joten homma on kutakuinkin selvä. Että sinne vaan! Hanskat, käsisiteet ja hammassyndithän minulla jo onkin. Ei kai siinä paljon muita välineitä sitten tarvitsekaan.

Jess… Sairaan siistiä… Olenkin miettinyt jo jonkin aikaa, että pitäisi kokeilla jotain uutta lajia, jota vanha pohjani kuitenkin tukisi ja jossa olisi sikarankkoja treenejä. Faija on aina puhunut ylistävään sävyyn nyrkkeilystä (tyyliin kaikki muut lajit ovat enemmän tai vähemmän pilipalitouhua siihen nähden), ja siis treeniajat sopivat, paikka on erinomainen, sain heti koutsiin hyvän kontaktin,… Mitäpä muuta voisi toivoa?! Tuli ihan sairaan hyvä fiilisi!

To 20.9.2007

Olin tänään Niilo Helanderin säätiön 80-vuotispippaloissa Ritarihuoneella. Olin saanut sinne kutsun, koska sain kyseiseltä säätiöltä tutkimusapurahan vuonna 2005. Minun lisäkseni paikalla olivat meidän laitokseltamme Mervi ja Juhani. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Ritarihuoneella, enkä myöskään missään aivan vastaavanlaisessa tilaisuudessa, joten sikäli tapahtuma oli mielestäni ihan avartava. Väkeä oli paikalla suhteellisen paljon ja melkein kaikki olivat pukeutuneet tosi juhlavasti (paitsi minä ;-). Ohjelma oli mielestäni ihan onnistunutta ja pituudeltaan ok: ensin oli säätiön puheenjohtajan, Matti Klingen, puhe, sitten Arkadia kvartetin musiikkiesitys (Leif Segerstamia), sitten pari tutkijapuheenvuoroa (Kristina Rangen Ranska-aihenen ja Riitta Kososen Venäjä-aiheinen esitelmä) ja lopuksi vielä toinen musiikkiesitys (Franz Schubertia) saman kvartetin esittämänä. Ja sitten oli vielä tietenkin buffet, jonka anti yllätti minut niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Juttelin tilaisuuden aikana aika paljon Mervin kanssa, mikä oli tietenkin mukavaa. Olisi ollut vähän orpoa olla siellä yksin, joten onneksi Mervi ja Juhanikin olivat siellä. Toisaalta kuitenkin nautin myös tilaisuuden tunnelmasta ja raameista sinänsä; erityisen vaikutuksen minuun tekivät salin seinällä olevat Suomen aatelisperheiden vaakunat.

La 15.9.2007

Tänään olin Christian Tissier'n leirillä Helsingin Kaapelitehtaalla. Leiri alkoi jo eilen, mutta itse en päässyt vielä eilen paikalle mutsini 60-vuotispäivien takia (olin tietenkin ilmoittanut asiasta Christianille etukäteen, jotta hän tietäisi, miksi en ole paikalla). Oli tietenkin todella hienoa taas kerran nähdä Christiania täällä Suomessa! Se tuntuu aina minusta melkein epätodelliselta; tuntuu oudolta treenata Christianin treeneissä suuren suomalaisporukan keskellä, kun on kuitenkin niin tottunut olemaan Christianin treeneissä ranskalaisten keskellä. Meinasinkin tänäänkin koko ajan alkaa puhua ihmisille ranskaa (ja Christiankin toivotti minulle päivän päätteeksi "hyvää kotimatkaa", vaikka itsehän hän oli palaamassa tänään kotimaahansa enkä minä…).

Treenejä oli tänään yhteensä neljä tuntia. Aika meni yllättävän nopeasti, vaikka eiliset juhlat vähän painoivatkin hetkittäin (ne saakelin sherry-drinkit erityisesti…). Bokkenissa treenasin koko ajan Antin kanssa, mikä oli tietenkin tosi jees ja mukava aloitus päivälle. Teimme kolmossarjan nelosta hieman yksinkertaistettuna ja sen jälkeen helpohkoja aikiken-juttuja. Treeni tuntui sopivan yksinkertaiselta ja turvalliselta (jotkut Christianin bokken-jututhan ovat suhteellisen vaarallisia ja niiden vetäminen täällä olisi ollut vähän turhaa; olisi vain sattunut turhaan vahinkoja ja vain harva olisi kuitenkaan pystynyt pääsemään niihin kunnolla sisälle).

Bokkenin jälkeen treenit jatkuivat aluksi melko rauhallisella temmolla: aihanmi katatedori ikkyo uraa ja erilaisia sovelluksia ja harjoitteita siltä pohjalta. Ekan treenin lopussa teimme kuitenkin tosi pitkään iriminagea. Treenasin sitä koko ajan Jan Neveliuksen ja ruotsalaisen Matsin kanssa ja teimme koko ajan ihan täysiä. Olimme kaikki kolme ihan finaalissa loppua kohti… Mats lentää kevyesti, mutta Neveliusta joutuu liikuttamaan oikein urakalla, mikä on yllättävän raskasta (vaikka hän ei siis tietenkään blokkaakaan ollenkaan, tms.) Kummankin heitoista oli joka tapauksessa aivan mielettömän mukavaa lentää! (Mutta alkaahan sekin tietysti tällä ruholla tuntua suht. rankalta jossain vaiheessa…)

Toisen treenin alussa lentelin jonkin aikaa edessä jonkinlaisessa jiywazassa ja olin sen jälkeen hetken aikaa ihan finaalissa. Tuli todellakin sellainen fiilis, että nykyisessä kondiksessa ei ole hirveästi hurraamista. Hetken päästä olin kuitenkin taas ihan ok. Treenin loppupuolella treenailin aika pitkään Harrin kanssa ja vaihdoin siinä samalla kuulumiset. Aika alkoi tuntua hieman pitkältä loppua kohti; vaikka fyysisesti loppujen lopuksi olinkin vielä suht. ok, niin keskittymiskyky alkoi mennä ihan totaalisesti. Kaiken kaikkiaan treenit siis kuitenkin menivät nopeasti ja oli tosi mukavaa treenata. Sain myös joitakin uusia ideoita omia treenejäni ajatellen.

Parasta päivässä kuitenkin oli ihmisten näkeminen. On aina todella mukavaa nähdä vanhoja tuttuja! Paikalla olikin aika paljon tuttua porukkaa: tietenkin oli oman seuran ihmisiä sekä tuttuja muista Helsingin seudun seuroista ja eri puolilta Suomea (joistakin ihmisistä en tosin muistanut ollenkaan, missä olen heidät nähnyt, vaikka muistinkin nähneeni joskus jossakin), mutta myös yllättävänkin paljon ulkomaalaisia (mm. ruotsalaisia, venäläisiä, saksalaisia ja ainakin yksi virolainen). Osallistujamäärä vaikutti minusta riittävältä, vaikka en olekaan varma, mitä mieltä Christian siitä oli (tuskin hän ainakaan paljon enempää odotti täällä päin maailmaa). Christian vaikutti minusta hieman väsyneeltä ja kireältä (mutta se oli vain minun vaikutelmani; joku muu saattoi kokea toisin), mutta tietenkin se on normaalia, kun ottaa huomioon hänen elämänsä rankkuusasteen (ja kuitenkin jo ihan iänkin). Täytyy kuitenkin toivoa, että hän suostuu vielä jatkossakin raahautumaan Suomeen kerran vuodessa; treenaamisen kannalta kokonaismerkitys on ainakin minulle melko pieni, mutta symbolisesti ja fiiliksen kannalta merkitys on sitäkin suurempi.