To 24.1.2008

Tänään oli Tekstinymmärtäminen II -kurssin toinen opetuskerta. Mielestäni tunti sujui tänään vieläkin paremmin kuin viimeksi. Opiskelijat olivat tänään alusta lähtien tosi kivasti mukana ja se vähäinenkin kireys/väsymys, jota ensimmäisen kerran alussa leijui ilmassa, oli mielestäni tänään kokonaan poissa. Tunnelma oli siis oikein myönteinen ja innokas.

Aika meni tänään todella nopeasti. Ehdimme kuitenkin tehdä melkein kaiken, mitä olin suunnitellutkin. Ensimmäiset 45 minuuttia käsittelimme viime kerralla annettuja kotitehtäviä, jotka liittyivät "Mes amis, mes amours, mes emm…com" -tekstin sanastoon, finiittiverbittömiin virkkeisiin ja kolmen pisteen käyttöön. Kerroin myös lyhyesti alaan liittyvistä aiemmista tutkimuksista ja sain siinä yhteydessä tilaisuuden viitata Drillonin, Riegelin, Catachin, Grevissen sun muiden lisäksi myös mm. Merin ja Ullan tutkimuksiin (käytännössä lähinnä artikkeleihin, jotka ovat siinä yhdessä Juhanin toimittamassa kirjassa [Härmä 2003], Le langage des médias : discours éphémères ?, jonka osaan suurinpiirtein ulkoa, koska tein siitä joskus kirja-arvostelun NM-lehteen). Erityisen paljon minulle antoi inspiraatiota Merin (Larjavaara 2003) tapa käsitellä finiittiverbittömiä virkkeitä diskurssin etenemisen seisahduttavina kiinnekohtina sekä Ullan (Tuomarla 2003) havainnot kirjoittajan "oman äänen" esiintuomisesta ja puheenomaisen vaikutelman luomisesta.

Tiivistin myös joitakin keskeisimpiä ja tunnin teeman kannalta relevanteimpia havaintoja minun ja Ainon tulevasta Keskusteluntutkimuksen päivien esitelmästä ("Alustavia havaintoja kolmen pisteen käytöstä suomen- ja ranskankielisissä chat-keskusteluissa"). Kyse ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut varsinaisesta luennoinnista (Päivin neuvoja noudattaakseni…) vaan lyhyehköistä "tietoiskuista", jotka sijoittuivat ryhmätyöskentelysessioiden väliin (OKL:n oppeja noudattaakseni…) ja nojautuivat edellisellä tunnilla annettuihin tunti- ja kotitehtäviin.

Loppuaika (eli noin puolet ajasta) käytettiin "Mes amis, mes amours, mes emm…com" -tekstin kääntämiseen ryhmissä. Tarkoitus oli ottaa alustavaa tatsia kääntämiseen ja kartoittaa ongelmia, joita tuontyyppisten tekstien kääntämiseen liittyy. Lopuksi ryhmät vaihtoivat keskenään tekemiään käännöksiä ja kommentoivat toistensa käännösehdotuksia. Tietenkin luen vielä itsekin käännökset läpi ja pyrin seuraavalla kerralla lähestymään kääntämisen problematiikkaa ja kiinnostavia tekstipiirteitä niiden pohjalta.    

Mukava kokemus siis jälleen kerran! Opetuksen valmistelu vie paljon aikaa, mutta sekä valmistelu että itse opetustilanne ovat mielestäni erinomaista vaihtelua muuhun työhön. Onneksi minulla kävi vieläpä kaiken lisäksi niin hyvä tuuri, että sain todella mukavan ryhmän opetettavakseni!

• Härmä, J. (2003) (éd.) : Le langage des médias : discours éphémères ? Paris, L'Harmattan.
• Larjavaara, M. (2003) : Fixer le regard : Phrases sans verbe fini dans la presse. In : Härmä, J. (éd.) : Le langage des médias : discours éphémères ? Paris, L'Harmattan, 55-66.
• Tuomarla, U. (2003) : Le dialogue dans la presse écrite. In : Härmä, J. (éd.) : Le langage des médias : discours éphémères ? Paris, L'Harmattan, 163-172.

Ti 22.1.2008

Jess!!! SKY Journalin viimeisin numero (vol. 20: 2007) LÄHTI TÄNÄÄN (VIHDOINKIN) PAINOON!!! JESS!!! Tätä on onni!!! =))))))))))  Taitossa oli jälleen kerran todella paljon tekemistä (oli sen takia hermot suhteellisen piukeina ns. "joululomalla"), mutta onneksi siis nivaska on nyt lopullisesti kasassa. Yhteistyö toimittajien kesken sujui onneksi erinomaisesti, mikä kevensi mukavasti työtaakkaa. Kiitos Pentti, Leena ja Jukka! =)

Journaalin sisällön pitäisi ilmestyä lähiaikoina myös SKY:n nettisivuille. Kirjasta tulikin tällä kertaa aikamoinen järkäle! Melkein 500 sivua!

To 17.1.2008

Vitsit, että oli kyllä aika mieletön päivä tänään. Ensin oli sairaan hyvä fiilis sen kurssin takia koko päivän. Illalla sitten menin nyrkkeilysalille muksimaan fyysistä energiaa ulos, ja siellä sattuikin tänään olemaan matsitreenit. Vesa veti ja paikalla oli hänen lisäkseen vain viisi miestä ja minä. Treenien kulku oli yksinkertaisesti sellainen, että lyhyen alkulämmittelyn ja pienen tekniikkaosuuden jälkeen otettiin sparria todella monta erää ja intensiivisesti. Ja koska paikalla oli lisäkseni vain miehiä, otin koko ajan pelkästään miehiä vastaan.

Alkulämmittely oli mielestäni ollut liian lyhyt enkä siksi päässyt heti fiilikseen. Vähitellen aloin kuitenkin lämmetä, ja sparri alkoi kulkea yhä paremmin. Otin välillä Vesaakin vastaan ja hän antoi minulle pieniä yksinkertaisia neuvoja: lyö nopeampaa, ärhäkämmin ja harvemmin, käytä koko vartaloa, liiku sivulle ja suojaa. Yllätyin, kun pystyinkin yhtäkkiä lyömään paljon nopeammin ja terävämmin kuin aiemmin. En vain ollut tullut ajatelleeksi, että voisin todella pystyä lyömään niin nopeasti ja terävästi, jos vain yrittäisin ihan täysiä. Ja kun erä toisensa jälkeen hanskat heilahtelivat minua kohti milloin suoraan, milloin sivusta, milloin alakautta, vähitellen huomasin, että itse asiassa herkällä liikkumisella ja koko vartaloa käyttämällä lyöntejä pystyikin oikeastaan väistelemään aika hyvin.

Sparri vain jatkui… Kundi toisensa jälkeen siirtyi sivuun venyttelemään. Minäkin olin tietenkin väsynyt, mutta treeniaikaa oli vielä jäljellä, ja kuitenkin pysyin vielä ihan hyvin tolpillani, joten päätin jatkaa. Lopulta olin Vesan lisäksi ainoa, joka seisoi erätauolla vielä täydessä matsivarustuksessa ja muksi verrytellen ilmaan uutta vastustajaa odotellen. Vesa kysyi, olisinko jaksanut ottaa vielä yhden erän. Tokaisin huolettomasti, että "enköhän, jos tarve vaatisi". Siitä Vesa sitten innostuikin ja kajautti saman tien salin hienhuuruiseen ilmaan komennon: "KAIKILLE matsikamat takaisin päälle! KAIKKI ottavat vielä minuutin erän likkaa vastaan!!! Suora vaihto! ILMAN taukoa!" Dääm… Ei muuta kuin kehään ja hanskat heilumaan.

Kahden ensimmäisen erän jälkeen hiki valui ihan virtanaan ja kädet olivat ihan voimattomat. Se oli hyvä. En jaksanut enää jännittää ollenkaan hartioita, joten lyönnit lähtivät rennosti ja luonnollisesti. En myöskään jaksanut enää pelätä yhtään sitä, että törmäisin suoraan nyrkkiin. Itse asiassa aloin jossain vaiheessa ajatella, että kun kerran on nyrkkeilykehässä, on ihan turha käyttää energiaa sen pelkäämiseen, että joku löisi minua nyrkillä. Kun tajusin sen, sparri sujui entistäkin paremmin, koska uskalsin lähteä hyökkäämään paljon rohkeammin. Osumia tulee välillä väkisinkin, mutta ei se itse asiassa haittaa, koska lyönnit ovat yleensä hyvin kontrolloituja ja suojukset ovat tosi hyvät. Huomasin myös, että oikeastaan pieni osuma otsasuojukseen tuntuu yllättävän kivalta. Sitä alkoi melkein kaivata silloin, kun osumia ei hetkeen tullut. (Jotkut tekevätkin usein niin, että torjuvat hiljaiset lyönnit otsalla törmäämällä tahallaan nyrkkiin suoraan vastapalloon).

Anyway, sparri sujui minuutti toisensa jälkeen yhä paremmin, vaikka sain koko ajan vastaani uuden levännen vastustajan. En pelännyt yhtään, kokeilin rohkeasti uusia hyökkäyssarjoja, pystyin lyömään nopeammin ja terävämmin kuin koskaan, onnistuin väistelemään yhä paremmin vastustajan lyöntejä olemalla koko ajan herkässä liikkeessä sivulle ja taakse. Pääsin pois kehänurkkauksesta. Väistin. Rummutin vastaan. Osuin. Sain osuman. Ei se haitannut. Väsyin, mutta en välittänyt. Pysyin pystyssä. Jatkoin. Vesa melkein pomppi innostuksesta kehän laidalla ja ulvoi: "EI OO TOTTA!!! LIKKA ON VIELÄKIN PYSTYSSÄ! ERÄ TOISENSA JÄLKEEN! KOKO AJAN MENEE VAAN PAREMMIN! EI OO TOTTA!!!" Lopulta kaikki muutkin alkoivat huutaa minulle neuvoja ja kannustuksia. Hikivirta haittasi näkyvyyttä. Kuola lensi suusta hammassuojien hölskähtäessä. Olin väsynyt, mutta ei se haitannut. Lopulta Vesa huusi lopetuskomennon. Otin kypärän pois ja vaapuin pyöreiden silmäparien ohi treenikassini luo pakkaamaan kamppeitani. Treeniaika oli loppu ja oli aika lähteä kotiin muiden puuhien pariin.

To 17.1.2008

Pidin tänään Tekstinymmärtäminen II -kurssin ensimmäiset oppitunnit. Kurssilla on 15 opiskelijaa (vaikka maksimi olisi kai 12, mutta ei kai se niin tarkkaa). Ryhmä on siis varsin suuri, mutta toisaalta isommassa porukassa on enemmän fiilistä! Opiskelijat ovat enimmäkseen toisen ja kolmannen vuoden pääaineopiskelijoita. Monella on sivuaineina jokin toinen kieli ja aineenopettajan pedagogiset opinnot. Jotkut olivat alusta lähtien aktiivisesti mukana. Toiset heräilivät vähitellen.

Ensimmäiset puoli tuntia menivät käytännön asioiden parissa (esittäytymiskierros, kurssin sisältö ja tavoitteet, aikataulu, työskentelytavat ja toimintaperiaatteet, apuvälineet, arviointi, jne.). Sen jälkeen aloimme käsitellä ensimmäistä tekstiä ("Mes amis, mes amours, mes emm…com"), joka on julkaistu joulukuussa 2007 L'Express-lehdessä. Juttu käsittelee facebookia, MySpacea, aSmallWorldiä ym. nettiyhteisöjä. Olin valinnut jutun sen opiskelijoille läheisen aihepiirin ja sen sisältämien mielenkiintoisten tyylipiirteiden ja sanojen vuoksi.

Ensin puhuimme hieman jutun ulkoisesta kontekstista. Kerroin siinä yhteydessä myös lyhyesti L'Express-lehden taustasta (Ranskan ensimmäinen viikoittain ilmestyvä yleinen uutislehti; perustettiin Ensimmäisen Indokiinan sodan aikaan v. 1953; mallina amerikkalainen Time-lehti; poliittisesti hieman vasemmalla; kuuluisia kirjoittajia olleet mm. Sartre ja Camus; tuki aikoinaan Mendès Francea; ottanut rohkeasti kantaa mm. siirtomaavaltaa ja kidutusta vastaan Indokiinan ja Algerian sotien aikaan –> sensuroitiin useaan otteeseen  IV tasavallan aikana; nuorten suosiossa; nykyinen päätoimittaja Christophe Barbier, joka suorittaa suurta rakennemuutosta lehden sisäisessä organisaatiossa ja on antanut kenkää monelle entiselle toimittajalle). Tuntui todellakin siltä, että aloin päästä vauhtiin. Sisällä kulki samanlainen sähkövirta kuin treenejä vetäessä. Minun oli todella vaikeaa rauhoittua siksi aikaa, kun opiskelijat lukivat tekstiä. (Lähdinkin siinä vaiheessa käväisemään käytävällä, koska muuten en olisi pystynyt pitämään päätäni kiinni ja olisin vain häirinnyt opiskelijoiden työskentelyä.)

Ensin keskustelimme jutusta vähän aikaa koko ryhmän kanssa. Pohdimme, mitä kirjoittaja on tehnyt saadakseen tekstiin "trendikkään" ja nuorekkaan vaikutelman. Kolme opiskelijaa olivat erityisen aktiivisesti mukana keskustelussa. Puhuimme mm. kirjoittajan käyttämästä luovasta ja puhekielenomaisesta sanastosta, subjektiivisesta ja pragmaattisesta otteesta, suuresta määrästä encadré-osia (jotka luovat vaikutelman nykyhengen mukaisesta tehokkaasta, joskin pinnallisesta, informaation välityksestä lyhyinä flasheinä).

Lopuksi opiskelijat työskentelivät pareittain ja pienryhmissä ja etsivät tekstistä finiittiverbittömiä virkkeitä ja kolmen pisteen esiintymiä, joiden stilistisiä tehtäviä meidän on tarkoitus käsitellä syvällisemmin ensi kerralla. Ehdimmekin tehdä kaikki harjoitteet, jotka olin alustavasti kaavaillutkin. Olisi niihin tietenkin voinut käyttää enemmänkin aikaa, mutta tarkoitus olikin tällä kertaa vain ottaa tekstiin vähän tuntumaa. Opiskelijat tekevät tekstiin liittyen kotona pieniä tehtäviä, joiden pohjalta voimme sitten syventää käsittelyä viikon päästä.

Tunnista jäi siis tosi hyvä fiilis ja olen aivan innoissani tästä kurssista! Maltan tuskin odottaa seuraavaa kertaa. Tietenkin kurssin valmistelu on varsin työlästä ja vie paljon aikaa, mutta on se kyllä sen verran kivaakin, että ei ajankulu niin haittaa. Ja opetusta valmistellessa oppii kyllä aika paljon itsekin. Täytyy vain yrittää organisoida ajankäyttö jotenkin järkevästi.

Olin muuten saanut Isosävin Johannalta Le Petit Robertin CD-ROM-version käyttööni ja se osoittautui todella hyväksi apuvälineeksi kurssilla. Opiskelijat kysyivät joitakin sanoja, joita en tahtonut sanoa heille heti suomeksi (koska en tahtonut spoilata heidän kotitehtäväänsä…), joten etsin ne Le Petit Robertista tietokoneen ruudulle ja siitä dataprojektorilla valkokankaalle. Täten kaikki ymmärsivät sanojen sisällön mutta joutuivat vielä miettimään itse niiden suomenkielisiä vastineita.

Jess! Siistii! Pitäisikin alkaa saman tien jo valmistella ensi viikon kertaa. Tänään täytyisi kuitenkin vielä hoitaa myös mm. SKY Journalin sivunumerointi ym. pientä kokkaretta.

La 12.1.2008

Lohikosken Pialle ja Jusalle syntyi tänään klo 9.11 pieni poika (51 cm ja 3655 g). Kaikki voivat hyvin. Sydämelliset onnittelut koko perheelle ja kaikkea hyvää pikkukaverin juuri alkaneelle taipaleelle! =)

Ma 14.1.2008

(Klo 16.45): Pia, Jusa ja Miska-vauva ovat lähdössä kotiin. (Ja Pia kirjoittaa facebookissa olevansa "pienen Miska-vauvan henkilökohtainen meijeri"…) =DDD  

Pe 4.1.2008

(Klo 3.24): Hemmetti, kun ei nukuta yhtään. Tulee näköjään valvottua kolmas yö putkeen. Mutta ei siis todellakaan ole tällä hetkellä (kesken SKY Journalin taittohelvetin ja kaikkien muiden kiireiden) aikaa maata sängyssä silmät auki montaa tuntia putkeen. Tehdään sitten duunia koko yö aamuun asti! Saattaa tietysti tuntua rankalta mennä seiskalta vetämään aamutreenejä, kun ei ole nukkunut yhtään ennen sitä, mutta ei voi mitään.

(Klo 5.05): Yhtään ei nukuta vieläkään. Päin vastoin. Tässähän vain piristyy. Ja sain tossa just tehtyä korjaukset yhteen artikkeliin, joten vähintäänkin tulee käytettyä tämäkin aika hyödyksi. Ja vaikka nyt saisikin unta, niin tuntuisi kyllä niin karsealta herätä heti tunnin päästä, että kannattaa suosiolla pysytellä hereillä aamutreeneihin asti.

(Klo 9.15): Kevyesti meni yö nukkumatta ja aamutreenit siihen perään. Hämeentien tatami ei tuntunut ollenkaan kovalta. Pikemminkin oli tosi vetreä olo treenata. Nyt on totaalisen ylikierroksilla menevä olo. Täytyykin käyttää tämä tila hyväksi työhuoneen työpöydän siivoukseen (syystäkin…).

Su 6.1.2008

(Klo 4.23): Joku ihan ihmeen friikkikausi menossa parhaillaan… Ei siis taaskaan nukuta yhtään! Enkä edes nukkunut lauantaina päivällä yhtään (ja kävin treeneissä ja kaikkea). Perjantain ja lauantain välisen yön nukuin ihan siedettävästi (joskin katkonaisesti ja levottomasti, mutta kuitenkin). Nyt nukuin tunnin verran puolenyön aikoihin ja heräsin sitten ihan pirteänä. Sen jälkeen ei ole nukuttanut yhtään. Saakeli. Täytyy kai vain alkaa tässä lukea sunnuntain Hesaria, tai jotain.

Ma 7.1.2008

(Klo 2.12): Joo, tää on tätä taas… (koskahan tämä loppuu?). Nukuin taas tunnin ja heräsin sitten ihan pirteänä ja täynnä virtaa. Sovitaan sitten, että nyt on aamu (pistinkin tuossa juuri aamukahvit kiehumaan). Parempi varmaan vain aloittaa työpäivä nyt; ihan sairaan tylsää nimittäin maata silmät auki sängyssä tunti toisensa jälkeen tekemättä mitään. Praseet muistaakseni sanoi joskus, että jonkun tutkimuksen mukaan paras aika tehdä töitä on yöllä klo 3-4, joten ehkä tämä ei ole huono asia. Täytyy varmaan kohta alkaa vetää jotain yötreenejäkin, tai jotain (niitä ei vielä taidakaan olla missään).  

Ti 8.1.2008

(Klo 2.13): Joo… Nukuin taas tunnin ja heräsin sen jälkeen tosi pirteänä enkä saanut enää uudestaan unta, vaikka yritin ihan täysillä ainakin tunnin. On siis ihan yhtä pirteä olo kuin keskellä kirkasta päivää. Mitähän tässä tekisi…? Jätin tarkoituksella työkannettavan kaikkine faileineen laitokselle, jotta ajatus keskeneräisistä faileista parveni alla ei häiritsisi keskittymistäni nukkumiseen. Dääm! Nyt ei siis ole mitään tekemistä! Myös kaikki seuran tiedostot ovat työkannettavalla. Että onkin tylsää. On niin virkeä olo, että voisin lähteä kävelemään laitokselle kaikkien failieni luo (julkisia ei varmaan kulje enää tähän aikaan arkisin). Voisin myös kivuta takaisin parvelle ja yrittää vielä saada unta, mutta se ei tunnu kovin motivoivalta ajatukselta, kun tietää, että joutuisi luultavasti vain turhaan pyörimään sängyssä pari – kolme tuntia, minkä jälkeen saattaisi tsäkällä vintti pimetä, mutta sitten pitäisikin joka tapauksessa taas heti herätä aamutreeneihin.

(Klo 4.10): Ei tullut uni, joten lähdin kävelemään laitokselle. Nyt siis täällä sorvin ääressä. Kotona oli niin sairaan tylsää, että  oli pakko  lähteä liikenteeseen. Ehdin kuitenkin tehdä tässä pari tuntia jotain ennen kuin  tarvitsee lähteä vetämään aamutreenejä. Jännä fiilis muuten kävellä keskellä yötä tuolla ulkona taksien ja lumiaurojen keskellä. Tosi rauhallista jotenkin.

(Klo 6.06): Tulipahan tehtyä pari tuntia CILPR-artikkelia tässä, joten ei mennyt tämäkään aika hukkaan. Noin tunti sitten alkoi tuntua siltä, että olisi saattanut pystyä nukkumaan. Mutta ihan hyvä ehkä, että en ollut siinä vaiheessa enää vuoteen äärellä, koska herätyskellohan soisi joka tapauksessa klo 6.10, ja olisi varmaankin tuntunut aika karsealta nousta, jos olisi juuri ehtinyt päästä uneen. Nyt ei ole mitenkään erityisen väsynyt olo (vähän kuitenkin). Saa nähdä, mikä on fiilis treenien jälkeen. Luulisin, että viimeistään muutaman tunnin päästä alkaa nukuttaa, koska vireystila ei ole enää sama kuin vielä pari tuntia sitten.

(Klo 9.19): Kun ei nukuta, niin ei nukuta… Ihan kivasti meni aamutreenit. Vähän oli poissaoleva fiilis varsinkin treenin alussa, mutta fyysisesti tuntui taas pikemminkin vetreämmältä kuin yleensä. Siinä liikkuessa taas piristyi, joten nyt on taas aika virkeä olo. 

Pe 11.1.2008

(Klo 3.16): Sama homma taas. Nukuin tunnin ja heräsin sitten pirteänä kuin peipponen. Olen tässä vuoroin yrittänyt saada unta, vuoroin kierrellyt ympäri kämppää tylsistyneenä. Ei siis todellakaan nukuta edelleenkään yhtään, vaikka en nukkunut eilenkään yhtään päivällä. Tilanne näyttää nyt vakiintuneen siihen, että nukun ensin tunnin, herään sitten pirteämpänä kuin koskaan, olen hereillä muutaman tunnin (ja voisin sinä aikana juosta vaikka maratonin, tai jotain), kunnes lopulta alkaa väsyttää joskus noin klo 5-6 aamulla. Aamulla pystyn nukkumaan 3-4 tuntia ja silloin nukun tosi sikeästi. Ja tuo unimäärä (yhteensä 4-5 tuntia kahdessa osassa) riittää minulle tällä hetkellä ihan täysin. Ongelma on se, että aamutreeniaamuina en voi nukkua niitä aamu-unia, jotka ovat ne sikeät unet. Väsymys iskee silloin joskus iltapäivällä. Tosi hankala rytmi. Ja siis ihmeellisen vähäinen unentarve. Yleensä nukkuminen on nimittäin kuulunut lempipuuhiini! Mutta jos siis pystyisin nukkumaan edes ne 4-5 tuntia yhteen menoon keskellä yötä, olisin ihan tyytyväinen. Jostain syystä en kuitenkaan pysty siihen tällä hetkellä. Jos tämä jatkuu vielä kovin pitkään, täytyy varmaan käydä lääkärissä hakemassa jotain unilääkkeitä ja vetää niillä vintti pimeäksi. Jotenkin en vain tahtoisi tehdä niin, koska se ei tunnu ollenkaan luontaiselta ratkaisulta, ja vähän ehkä pelkään, että sen jälkeen joutuisin jatkuvasti popsimaan jotain unilääkkeitä. Ei se voi olla kovin terveellistä (mutta e
i kai toisaalta tämäkään pitkällä tähtäimellä).

(Klo 9.29): Lopulta päätin jäädä yöllä sänkyyn lojumaan, vaikka ei nukuttanut yhtään. Ajattelin, että kyllä siinä keho ja mieli kuitenkin enemmän lepää kuin vaikka työskennellessä. Lopulta nukahdin taas joskus viideltä aamulla. Väsytti ihan sairaasti, kun kello soi tuntia myöhemmin ja piti lähteä aamutreeneihin. Treenit menivät kuitenkin hyvin ja niiden jälkeen oli ihan normaali olo. Nyt olen laitoksella ja tuntuu siltä, että ei ainakaan kovin paljon väsytä (vaikka siis nukuin yhteensä vain kaksi tuntia viime yönä ja nekin kahdessa osassa). Ehkä on siis kuitenkin parempi jäädä sänkyyn ja nukkua edes vähän; keskeytetty yöuni on ehkä kuitenkin parempi kuin ei yöunta ollenkaan (tai vasta joskus iltapäivällä, tms.).

Vietän uudenvuoden aaton Nurmijärven Rajamäessä vanhan koulukaverini, Jonnan, ja tämän miehen, Kostin, uudessa kodissa.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! =) (Toivottavasti kellään aikido-oppilaistani ei Timon sanoja lainatakseni ole huomenna "sellainen leka, ettei sitä käsitä Dalai Lamakaan", tms. Keskiviikkonahan on taas treenit, joten siihen mennessä on syytä olla taas kondiksessa!) 

Ti 1.1.2008

(Klo 17.19 kotona Kalliossa): Tota joo… Pimeeltä näyttää ulkona… Tais mennä valoisa aika vähän sivusuun tänään… No, täytyy kai kuitenkin keittää aamukahvit tässä ensin, niin pääsee vähitellen käyntiin. 

(Klo 18.47 puolikkaan kahvipannullisen jälkeen): I'M AWAAAKE!!! Harmi, että nyrkkeilytreenit on tänään peruttu… (/*muksii vimmatusti ilmaan*/)

Tosi kiva talo Jonnalla ja Kostilla, ja oikein kivasti järjestetyt bileet. Tuttuja siellä oli paikalla vain Reetta ja Ismo. Lisäksi siellä oli muutama puolituttu Jonnan polttareista. Loput olivat minulle tuntemattomia. Hyvä fiilis joka tapauksessa. Lähdimme Reetan ja Ismon kanssa pileistä pois jo melko aikaisin, koska Reetan ja Ismon piti päästä kotiin koirien luokse.

Tuli kuitenkin lopulta valvottua suhteellisen myöhään… […] …mutta ihan rauhallisissa merkeissä. Saa vain nähdä, miten saa taas vuorokausirytmin palautettua ennalleen. Aika tuskaa se tulee kyllä olemaan. Onneksi kuitenkin treenit jatkuvat normaalisti taas huomenna, joten pian täytyy taas nousta kuudelta aamutreeneihin, jne.

Ke 2.1.2008

(Klo 2.47): Että on vuorokausirytmi pahasti persiillään… Ei nukuta vieläkään niinku YHTÄÄN!! 

(Klo 4.33): Vitsit että nyt on tosiaan vuorokausirytmi karannut pahasti lapasesta… Ei niinku vieläkään nukuta yhtään! Alkoipa taas hyvin tääkin vuosi: meitsi siis nukkui heti vuoden ekana päivänä VIITEEN asti illalla! (Oli muuten selkeesti uusi henk.koht. enkka tältä osin…)

Lähden lauantaina 22.12 joulunviettoon landelle, Sulkavalle. Palaan Helsinkiin näiltä näkymin joulupäivänä. (Lauantaiaamuna vedän kyllä vielä normaalisti treenit Myllyssä.)

Rauhallista joulua kaikille!

Ke 26.12.2007

Joulu sujui mukavasti Sulkavalla, Itä-Savossa, ja olen nyt takaisin täällä Etelä-Suomessa. Palasin eilen isän kyydissä Keravalle ja huomenna palaan omaan kämppääni Kallioon (joulusiivous jäi tekemättä ennen joulua, joten se odottaa minua kotona heti huomenna… dääm!).

Lauantaiaamuna treenasin vielä Myllyssä Einon, Ainon ja Thiekoun kanssa. Kävimme treenien jälkeen Einon ja Ainon kanssa kahvilla Juhan purjelaivalla, Katharinalla, Kauppatorin kupeessa (Juha tarjosi taas kaiken koko porukalle…). Sitten minun pitikin jo kiirehtiä Keravalle, mistä lähdin tätini, Helin, kyydissä landelle (siis vielä noin 300 kilsaa Keravaakin landemmaksi). Matka sujui nopeasti, kun oli mukavaa seuraa, ja liikennekin kulki hyvin. Perillä Viitaharjun talossa meitä odotti Mummo (eli äitini äiti, joka on jo 89-vuotias), vanhempani, siskoni Pauliina sekä tämän lapset, Roope (9 v.) ja Ronja (6 v.). Kaksi viimeksi mainittua pitivät huolta siitä, että ohjelma ei loppunut missään vaiheessa joulunviettoa keneltäkään mitenkään kesken… (ihan tolkuton möykkä ja vipellys koko ajan! en VARMASTI itse ollut yhtä villi pienenä!!). Tietenkin myös vanhempien koira, Pedro, oli mukana matkassa ja piti tunnelmaa yllä omalla tavallaan.

Talviaikaan maalla ei ole yhtä paljon tekemistä kuin kesällä. Mönkiäiselläkin pystyy ajamaan vain muutaman tunnin ajan, koska päivä loppuu niin aikaisin. Kylmä, lumi ja jää rajoittavat myös hieman ajelua. Kävin kuitenkin krossailemassa jonkin verran joka päivä. Välillä Roope ja Ronja olivat kyydissäni ja välillä ajelin yksin (yksin oli huomattavasti kivempaa ajella, koska lapset alkoivat valittaa niin pian kylmyyttä, eikä heidän kanssaan myöskään uskaltanut ajaa kovin lujaa /*haukotus*/). Lauantai-iltana kävin Helin kanssa kylässä Kivelässä (eli eräässä samassa "kylässä" olevassa talossa, jossa asuu nykyään enää vain Ukko-vainajan velivainajan leski, Eepi, sekä Sylvi-kissa). Lapsena kävimme aina kaikki mielellämme Kivelässä kylässä, koska sieltä sai maailman parasta pullaa. Lisäksi Kivelän talon uuninpankolla lojui sekä maailman lihavin kissa että maailman laihoin kissa, mikä oli meistä jotenkin viihdyttävää.

Aattona kävimme kaikki Sulkavan kirkonkylässä joulukirkossa. Joo, meitsikin veisasi siellä mummelien keskellä virsiä (kuka nauroi?! kuka nauroi?!) ja itse asiassa huomasin, että äänihuulia on hyvä välillä jumpata tuottamalla ääniä melodiseen tyyliin laajalla äänialalla. Sain mielestäni laajennettua omaa aktiivista äänialaani selvästi pelkästään tuon yhden hartauden aikana, vaikka olin kuvitellut, että äänihuuleni ovat lopullisesti vaurioituneet sen yhden päivystysleikkauksen takia niin pahasti, että tiettyjen taajuuksien tuottaminen ei enää onnistu (jotkut tanelit survoivat hengitysputken kurkkuuni niin varomattomasti viimeisen olkapääleikkauksen yhteydessä, että ääni on ollut käheä ja katkeileva siitä lähtien). Ilmeisesti äänihuulia pitäisi vain aktiivisesti kuntouttaa samalla tavalla kuin kaikkia muitakin loukkaantuineita ruumiinosia! (Mutta ei, en silti aio liittyä mihinkään kuoroon.) 

Papin puheen kuunteleminen oli sikäli kiinnostava kokemus, että havaitsin, että itse asiassa suomessa taukoja voidaan tuottaa esitetyssä diskurssissa syntaktisesti ihan missä tahansa kohdassa ilman, että ymmärrettävyys kärsii. Usein jatkuvuutta ja rinnasteisuutta ilmaisevat konjunktiot tosin tuotettiin ilman edeltävää taukoa, jotta syntaktiset suhteet tulisivat selvästi esille siitä huolimatta, että pitkiä taukoja oli kaikissa muissa kohdissa virkettä. Toisinaan kausaalisuutta tunnuttiin korostettavan nopeutetulla puhenopeudella (eli käytännössä silmiinpistävällä taukojen puutteella) sisällöltään syy-seuraus –suhdetta ilmaisevan kokonaisuuden jälkimmäisessä osassa. Prosodisesti papin suoritus olikin mielestäni varsin taidokas. Sisällön omaperäisyydellä hän ei sen sijaan päässyt yllättämään. En tiedä, onko saman sisällön toistaminen vuosi toisensa jälkeen välttämättä kovin hedelmällistä. Itse olisin ainakin mielelläni kuunnellut jotakin uutta omaa tulkintaa niistä asioista. Mitä sillä väliä, vaikka kaikki eivät olisikaan samaa mieltä. Ainakin sisältö tuntuisi jotenkin elävän ja synnyttävän uusia merkityksiä. Toisaalta monikaan ei tuntunut kovin aktiivisesti kuuntelevan sisältöä, vaikka kirkko oli aivan täynnä porukkaa. Siellä vain istuttiin ja veisattiin tradition vuoksi. Mielestäni myöskään mitään todellista kollektiivisuuden tunnetta ei syntynyt. On totta, että verrattuna esim. helluntailaisten tapahtumiin (joissa olen joskus vuosien varrella ollut satunnaisesti mukana siskoni takia), luterilainen kirkko tuntuu hieman pystyynkuivuneelta instituutiolta. Jos kerran tehdään jotain, niin tehdään sitten fiiliksellä! (Vaikka epäilemättä luterilaisenkin kirkon piirissä on monenlaista porukkaa ja erilaisia tapahtumia, joihin en voi sanoa tutustuneeni kovin laajasti tai perinpohjaisesti.) Sen sijaan hautausmaalla oli yllättävänkin yhteisöllinen fiilis: tuntemattomatkin tervehtivät meitä, kun kävimme viemässä kynttilöitä sankarihaudoille.

Anyway, kirkon jälkeen aattoilta meni saunoessa, syödessä ja lahjoja availlessa. Kävimme myös kävelyreissulla autiolla talolla (eli eräällä läheisellä tyhjällä talolla, jossa on kuulemma asuttu viimeksi joskus 40-luvulla). Pedro-parkaa pelotti pimeässä metsässä (mokoma citykoira…) mutta meillä muilla oli fiilis korkealla. Roope yritti koko ajan taklata ja kampata minua eri keinoin, mutta sain koko ajan väistettyä hänen hyökkäyksensä ja täten väsytettyä poikaparan ihan uuvuksiin. Myöhemmin minä, iskä ja Roope leikimme joulutonttuja, jotka tiputtelivat lahjasäkkejä milloin minkäkin oven taakse aina silloin, kun Ronja oli jossakin muualla. Vaikuttaisi siltä, että joulupukkivedätys meni hänelle vielä tänä jouluna läpi. Meillä kaikilla oli asian tiimoilta jälleen kerran todella hauskaa (tyyliin Ronjan ollessa löylyssä minä hiippailin tontuksi pukeutuneena saunan ikkunan ohi lahjasäkkiä raahaten, jne.) mutta mielessäni kävi kuitenkin jossain vaiheessa iltaa, että tavallaan kaikki joulupukkitarinat ym. niihin liittyvä pikkulasten kollektiivinen vedätys on jotenkin eettisesti epäilyttävää. Mutta lisääh&aum
l;n sellainen varmaankin lasten joulutunnelmaa ja ehkäpä siitä ei kuitenkaan koidu kenellekään mitään haittaa myöhemmällä iällä. 

Olin ostanut kaikki joululahjat samalla kertaa Stockan jouluruuhkasta viime perjantaina ja kiittelin silloin mielessäni, että joulu on vain kerran vuodessa. Roope ainakin tuntui pitävän kovasti piikkinuijasta, jonka ostin hänelle, joten ehkä se kolmen tunnin kärsimys Stockan jouluruuhkassa ei mennyt aivan hukkaan. Itse sain mm. MP3-soittimen ja The Simpsons Movie –DVD:n (yllättävän sukka Simpsonien tavanomaiseen tasoon nähden). Alan vierastaa yhä enemmän joulun kaupallisuutta. En esim. ole suostunut enää moneen vuoteen ostamaan kenellekään lahjoja minkään valmiin listan pohjalta. Kuitenkin joulussa on mielestäni myös merkittäviä hyviä puolia: se antaa esimerkiksi syyn muistaa tavalla tai toisella sukulaisia, ystäviä ym. itselle tärkeitä ihmisiä, syödä hyvin ja viettää muutama päivä kaikessa rauhassa perhepiirissä (siinä ajassa ehtii samalla saada SKY Journalin taitonkin etenemään ihan kivasti).  

Su 16.12.2007

Vedin tänä viikonloppuna aikidoleirin aikuisille ja nuorille Liikuntamyllyssä, Helsingissä. Leiri meni mielestäni kaikin puolin oikein hyvin. Osallistujia oli yllättävänkin paljon; lauantain iltapäivätreeneissä oli lähestulkoon ahdasta. Oman seuran aktiivien lisäksi paikalla oli väkeä ainakin Seitokaista (HY:n aikidoseurasta) ja Sandokaista (Keravalta). On todella hienoa, että niin moni omista oppilaistani jaksaa käydä leireilläni kerta toisensa jälkeen, normaalien treenien lisäksi. Toisaalta olin yllättynyt, että leirille tuli (varsinkin näin kiireiseen vuodenaikaan) niinkin monta osallistujaa myös muista seuroista. Pari keravalaisista osallistujista oli junnutreenaajia, jotka ovat olleet viime aikoina vakiokalustoa junnuleireilläni. Oli mukavaa nähdä heitä nyt mukana aikuisten leirillä ja vieläpä pärjäävään siellä oikein hyvin.

Parasta leirien vetämisessä on se, että kerrankin ei tarvitse miettiä vyökoevaatimuksia, perustekniikan hiomista, ym. arkipäiväisiä valmennusasioita, joiden pohjalta normaalisti joutuu pitkälti rakentamaan suuren osan treeneistä. Pystyy siis kerrankin vetämään mitä huvittaa ja kokoamaan haluamistaan teemoista mielekkään kokonaisuuden. Taso oli onneksi tälläkin kertaa sen verran hyvä, että pystyin senkin puolesta vetämään juuri haluamiani juttuja.

Lauantaiaamun bokken-treenissä teimme kakkossarjan ykköstä, nelosta ja kutosta sekä paikaltaan että liikkeestä. Kaikissa kyseisissä katoissa toistuu sama kuvio sisäänmenovaiheessa. Myöhemmin lauantain aseettomissa treeneissä pyrin soveltamanaan samankaltaista ideaa shomenuchin, yokomenuchin ja koukkulyönnin sisäänmenoihin. Tekniikoina teimme mm. erilaisia kokyonageja, ikkyota, yhtä hieman erikoista koshinagea, shihonagea ja kotegaeshia. Sunnuntaiaamuna kertasimme ensimmäisen tunnin ajan joitakin lauantaina tehtyjä tekniikoita. Toisen tunnin vedin kokonaan nyrkkeilysovelluksia: sovelsimme aikidotekniikoita kahden lyönnin hyökkäyssarjoihin lähietäisyydeltä (ensin etukäden suora + takakäden suora, sitten etukäden suora + takakäden koukku). Torjuimme hyökkäykset nyrkkeilynomaisesti (suorat pienellä väistöllä ja kämmenpyyhkäisyllä, koukut sillä eräänlaisella aikidomaisella U-väistöllä, jota voidaan käyttää myös yokomenuchissa) ja teimme sitten jälkimmäiseen lyöntiin erilaisia aikidotekniikoita (ikkyo ura, hijikimeosae, kotegaeshi, udegaeshi, ikkyonage). En ollut varma, miten nyrkkeilysovellukseni onnistuisivat käytännössä, koska en ollut aiemmin kokeillut niitä aivan tuolla tavalla, mutta mielestäni ne sujuivat hyvin ja toivat treenaamiseen mukavaa vaihtelua. Täytyypä siis kokeilla vastaavia juttuja joskus toistekin!

Eilen illalla treenien jälkeen lähdimme porukalla Hannan luokse Pihlajamäkeen viettämään iltaa. Hanna oli vaivautunut laittamaan meille kaikille hyvää (ja eksoottista!) ruokaa. Söimme siinä kaikessa rauhassa, katselimme jodo-videoita, ym. Todella mukavaa, että Hanna viitsi järjestää moisen kestityksen, ja  hauskaa myös, että niin moni ehti lähteä mukaan. Meillä on seurassa aivan loistava porukka innokkaita treenaajia ja puuhahenkilöitä! =) Hienoa!!! En edelleenkään ymmärrä, mitä olen tehnyt saadakseni niin hienoja ihmisiä toimimaan seurani parissa. Luultavasti olen vain onnekas.