Olen Endo-sensein dan-leirillä Keravalla 3.-4.2.2009. Seishiro Endo shihan (8. dan) on yksi maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia aikidomestareita. Oman Saku Dojonsa lisäksi hän opettaa aikidoa mm. lajin kansainvälisellä päämajalla, Aikikai Hombu Dojolla, Tokiossa.
'Dan-leirit' ovat harjoitusleirejä, joihin voivat osallistua ainoastaan mustan vyön haltijat. Harjoituksia pidetään tällä leirillä neljä tuntia päivässä. Tapahtuman järjestävät Suomen Aikidoliitto ry ja Keravan Sandokai ry.
Ti 3.2.2009
(Klo 22.22): Leirin ensimmäinen päivä takana. Tuntui jotenkin nostalgiselta mennä treenaamaan Keravanjoen koulun (ent. Jaakkolan koulun) jumppasaliin. Kävin siellä pari vuotta karatetreeneissä joskus muksuna, ja sen jälkeen siellä on tullut käytyä eri leirien merkeissä monia kertoja. Oli hauska nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa. Nämä dan-leirit ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia nähdä monia vanhoja treenaajia, joita en nykyään enää muuten juurikaan näe.
Treenit eivät olleet kovin rankkoja. Etenkin aamulla sensei puhui paljon. Päivän teemana tuntui olevan tyhjä rauhallinen mieli ja sitä seuraava välitön reagointi. Teimme erilaisia harjoitteita, joissa piti ensin odottaa rauhallisesti hyökkäystä katsoen hyökkääjää kokonaisvaltaisesti (ei siis pelkkää hyökkäävää kättä, tms.) ja väistää sitten hyökkäys. Sensei painotti mm. sitä, että vain tyhjä rauhallinen mieli pystyy reagoimaan välittömästi ja saamaan aikaan jotakin muutosta. Jos mieli on hätäilevä tai hermoileva, hyökkäykseen ei pysty reagoimaan riittävän nopeasti. Tätä varten tehtävät harjoitteet olivat loistavia (istuttiin polvillaan ja toinen hyökkäsi shomenuchilla seisaaltaan, jne.) ja tuntui tosiaankin siltä, että pystyin niiden kautta työstämään tiettyä rauhallisuutta. Kuten olen itsekin jo aiemmin todennut, tavoitteena aikidossa tuntuisi olevan tietty meditatiivinen tila.
Mielenkiintoista oli myös sensein huomautus siitä, että epäonnistumisia (eli kun käveli suoraan otsa edellä toisen shomenuchiin, tms…) ei pitäisi noteerata esim. naureskelemalla nolostuneesti (niin kuin usein tulee tehtyä) vaan yksinkertaisesti ignoroimalla ne pitämällä yllä keskittynyttä tilaa. Tätä täytyy työstää… Myöskään kipua tai raihnaisuutta ei pitäisi näyttää ulospäin (esim. silloin, kun nousee ylös seizasta), vaan liikkumisen pitäisi koko ajan olla hallittua ja näyttää vaivattomalta.
Teimme periaatteessa koko päivän varsin yksinkertaisia harjoitteita ja tekniikoita (iriminagea, sotokaitennagea ja shihonagea), joskin välillä hyökkääjiä oli kaksi. Ideana oli, että etsimme sinänsä tutuista asioista jotakin uutta ja pyrimme siten kehittämään niitä. Endo-sensei kertoikin heti leirin aluksi anekdootin japanilaisista Nobelin palkinnon saaneista tiedemiehistä, jotka olivat kuulemma saavuttaneet mullistavat tuloksensa yksinkertaisesti työstämällä jatkuvasti samoja asioita ja keksineensä niistä sitten lopulta jotakin sellaista, mitä kukaan muu ei ollut vielä huomannut. Sensein mukaan olennaisinta onkin siksi työstää samoja asioita koko ajan, pitkän aikaa. Se on se, mikä johtaa tuloksiin.
Opin tänään paljon uutta, sinänsä tutuista asioista. Sensei opetti minua harvinaisen paljon (luultavasti Japanin-reissuni ansiosta), mikä oli tietysti motivoivaa. Päivä oli siis antoisa. Helppoa ei kuitenkaan koko ajan ollut. Jouduin nimittäin taas työstämään perfektionismiani jouduttuani yhdessä vaiheessa kaikkien eteen näyttämään yhden harjoitteen, jossa sensei roikkui kädessäni ja minun piti kuljettaa hänet selkäni takaa täysin rennolla ja kevyellä kädellä eteeni. Mielestäni olin ihan rento ja tein kevyesti, mutta sensein mielestä tein liian vahvasti. Yritin monta kertaa, mutta en saanut sitä onnistumaan senseitä tyydyttävällä tavalla (eikä hän todellakaan mitenkään piiloitellut asiaa leirin 70 muulta osallistujalta…). Tunsin itseni huonoksi ja olin sen jälkeen tunnin verran ihan armottomassa vitutuksessa. Jossain vaiheessa kuitenkin pääsin siitä yli ja oli taas ihan hyvä fiilis. Ei minun tarvitse kaikkea osata ja aina onnistua. Keskimäärin minulla kuitenkin sujuu ihan hyvin. Täytyy yrittää tukeutua siihen.
Illalla olimme syömässä Provençale-raflassa Keravan keskustassa. Sekin oli jotenkin nostalgista. Muistan niin monta illanviettoa kyseisestä raflasta vuosien takaa.
Ke 4.2.2009
(Klo 9.05): Treenit alkavat kymmeneltä, ja olen tässä juuri lähdössä sinne. Vitsti, että väsyttää IHAN sairaasti! Kirjoittelin viime yönä uudella minikannettavallani yhtä juttua myöhään aamuyöhön, ja yö jäi siksi turhan lyhyeksi. Vitsit, että nukuttaa…
(Klo 22.46): Pitkä päivä alkaa vihdoinkin olla takana. Löhöän kotisohvallani ja testailen tässä samalla uutta minikannettavaani (Acer Aspire One), jonka ostin maanantaina väitöslahjarahoillani. Tosi kätevä, joskin zoomi tuntuu toimivan ihan liian herkästi (pomppii koko ajan miten sattuu).
Anyway, leiri meni tänään ihan kivasti. Olin kylläkin aamusta lähtien tosi väsynyt tänään, koska olin nukkunut viime yönä ihan liian vähän. Aamutreeneissä tehtiin samoja shomenuchi-harjoitteita kuin eilenkin: väisteltiin toisen shomenuchi-hyökkäyksiä ensin polviltaan ja sitten seisaaltaan. Ekan tunnin ajan tehtiin yhtä hyökkääjää vastaan ja tokan tunnin ajan pääasiassa kahta hyökkääjää vastaan. Ne olivat tosi hyviä harjoitteita, mutta niitä tehtiin niin pitkään, että alkoi vähitellen hieman kyllästyttää. Erityisesti kahta hyökkääjää väisteltiin yhdessä vaiheessa ihan SIKApitkään. Aamutreenit olivat kuitenkin tosi antoisat, koska tein niiden aikaan kaksi tärkeää filosofista havaintoa. 1) KOSKAAN ei pitäisi päästää mieleensä sellaista ajatusta, että "vitsit, että tätä harjoitetta tehdään taas ihan SAIRAAN pitkään… boooring!! tehtäis jo jotain muuta…." Koska sen jälkeen se ajatus valtaa koko mielen, ja alkaa ottaa päähän. Ja siitä päästäänkin sitten toiseen kohtaan: 2) KOSKAAN ei pitäisi päästää mieleensä sellaista ajatusta, että "hemmetti, nythän tämä menee ihan päin hanuria… ei suju ollenkaan…. että meneekin huonosti…" Se on nimittäin itseään toteuttava ajatus, joka takaa sen, että 100 %:n varmuudella kaikki menee sen jälkeen totaalisesti päin persettä. Pitäisi siis toteuttaa Endo-sensein sanoja ja &
quot;kohdata epäonnistumiset tyyneydellä ilmettä väräyttämättä". Se oikeasti toimii.
Iltapäivätreeneissä teimme kaikenlaisia kontaktiharjoituksia. Ensin työnnettiin olkapäitä, lantiota, hartioita, nyrkeillä kämmeniä, jne.). Työntöharjoitusten jälkeen tehtiin myös vapaata kontaktikikkailua katatedorista ja yokomenuchista. Yritin koko ajan vältellä joutumista ukeksi eteen, koska se yksi eilinen kokemus ei ollut kovin mieltä ylentävä. Sensei kuitenkin poimi minut eteen melkein puoliväkisin takarivistäkin. Tällä kertaa se sujui kuitenkin ihan kivasti ja kohotti fiilistäni. Sensei todellakin opetti minua aika paljon tällä kertaa.
Sensei puhui tänäänkin monista kiinnostavista asioista. Esimerkiksi luovuudesta. Endon tapa tehdä aikidoa on hyvin luova, ja hän kannustaa jatkuvasti ihmisiä harjoittelemaan luovasti. Muoto on hänen mukaansa olemassa vain sitä varten, että sen voi unohtaa (opeteltuaan sen ensin, tietenkin). Hän kertoi myös hauskan jutun yhdestä japanilaisesta nobelistista, joka oli tutkinut sitä, miksi kiiltomadon takapuoli kiiltää. Sensei totesi, että vaikka kaikki tietävät kiiltomadon takapuolen kiiltävän, harva olisi tullut ajatelleeksi tutkia sitä, MIKSI se kiiltää. Se on luovuutta. Ajatella, että joku tosiaankin on tullut ajatelleeksi tutkia kiiltomadon hanuria ja saanut siitä oikein Nobelin palkinnon! (Ooooh, the guru…!) Aikidokin on Endon mukaan eräänlaista tutkimusta, ja parhaat tutkimukset syntyvät leikittelevän etsimisen ja kokeilemisen kautta. Harjoitteluun tulee suhtautua 'tunnollisesti' mutta ei turhan 'vakavamielisesti', sillä vakava mieli ei ole riittävän herkkä ottamaan vastaan ja reagoimaan.
Tämä päivä oli fyysisesti jonkin verran rankempi kuin eilinen. Kovin väsyttäviä treenit eivät kuitenkaan olleet. Endo ei ole fyysisesti kovin hyvässä kunnossa tällä(kään) hetkellä, koska hänellä on juuri ollut joku silmäleikkaus, eikä hän siksi saisi rasittaa itseään ollenkaan. Tämä näkyi jonkin verran treenirytmissä. Japanissa ollessani hän oli paremmassa kunnossa ja veti varsin fyysisiä treenejä. Kaipasin hieman jotakin sellaista järisyttävää jiywaza-käsittelyä, jonka kohteeksi pääsin Japanissa, mutta mitään ihan sellaista mättöä ei tähän leiriin sisältynyt. Sain siltikin leiristä paljon irti ja olen tyytyväinen, että osallistuin.
Illalla minun piti vielä mennä joksikin aikaa töihin tekemään taittokorjauksia SKY Journaliin toimittamiini artikkeleihin. Kirja pitäisi saada painoon tällä viikolla, joten oli pakko vähän kiirehtiä. Onneksi olin valmistellut huomisen opetukseni (Tekstinymmärtäminen II -kurssin) jo aiemmin, joten ei tarvinnut tehdä sitä paniikissa tänä iltana.