Ti 20.4.2010

Päätin eilen illalla, että aloitan laihiksen. On pyörinyt mielessä jo pitempään, että täytyisi taas yrittää vähän pudottaa painoa. Nyt on aika ryhtyä tuumasta toimeen, koska en VOI lähteä sinne Pekingiin tällaisessa plösökunnossa. Pakko yrittää saada itsensä vähän parempaan kondikseen siihen mennessä. Ja muutenkin. Liikkumiseni on ihan järkyttävää lyllertämistä tällä hetkellä. Ainakin viisi kiloa pitäisi lähteä. Seuraan tässä blogimerkinnässä laihikseni etenemistä. Suurin toimenpide tulee olemaan se, että aion syödä iltaisin treenien jälkeen vain hedelmiä ja vihanneksia.

En viitsi tässä mainita, mikä on lähtöpainoni, mutta seuraan jatkossa painoni muutoksia suhteessa tämän aamun painooni. Voi olla, että tulee myös joitakin fiiliskommentteja siinä samalla…

Viikko 1 

Ti 20.4: 0,00 kg 

• Klo 20.58 (nyrkkeilytreenien jälkeen): MUL ON NÄLKÄ!! MUL ON NÄLKÄ!! BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHH!!!

Ke 21.4: -1,3 kg

• Ou jee!! Hyvä alku! Lähti 1,3 kg vuorokaudessa! Tietysti näin alkuun lähtee lähinnä nesteitä, ja paino putoaa siksi pari kiloa nopeasti. Sitten hidastuu. Treenasin eilen kaksi kertaa (aamulla aikidoa ja illalla nyrkkeilyä) ja söin pelkkää salaattia (ilman salaattikastiketta), hedelmiä ja yhden palan ruisleipää (ilman mitään höysteitä). Illalla treenien jälkeen join puoli litraa rasvatonta maitoa. Se oli tosi hyvä idea! Se tosiaankin auttoi palautumisessa ja vei hieman nälkää. (Mut meinasin mä kyl silti delata nälkään eilen illalla!)

To 22.4: -0,9 kg (+0,4 kg)

• Dieetti piti hyvin eilen. Vedin treenien jälkeen illalla pelkkiä hedelmiä ja rasvatonta maitoa. Päivällä söin sushi-lounaan. Mut näköjään nesteet heittelee. Treenasin eilen vain kerran (illalla aikidoa), kun taas tiistaina olin treenannut kaksi kertaa. Siitä varmaan johtuu toi, että eiliseen nähden paino on 0,4 kg enemmän (mutta onneksi kuitenkin tiistaiaamuun nähden -0,9 kg).
• (Klo 20.54): Nää illat on ihan hirveetä aikaa silloin, kun on laihiksella. Meinasi taas lähteä satsi karjalanpiirakoita messiin ruokakaupasta nyrkkeilytreenien jälkeen, mutta sain juuri ja juuri hillittyä itseni. Oli tosi rankat treenit. Tuli otettua muutama erä sparriakin. Siltikin on jotenkin plösö olo. Luulen, että vedin liikaa sushia päivällä. Se maistui aika suolaiselta, joten ehkä sitäkin pitäisi alkaa välttää.

Pe 23.4: -0,6 kg (+0,3 kg)

• Häh?! Miten tää on mahdollista?! Eilen oli sikarankat nyrkkeilytreenit, ja mä delasin nälkään koko eilisillan, ja siltikin mun paino on NOUSSUT 0,3 kg vuorokauden aikana! (#¤%&x!) Se johtuu varmaan siitä sushista.
• No niin, nyt on aamutreenit takana, ja lounaaksi söin vain porkkanakeittoa ja palan ruisleipää ilman mitään höysteitä. On kieltämättä kevyempi olo kuin eilisen lounaan jälkeen. 

La 24.4: -1,3 kg (-0,7 kg)

• Asiaa!! =)
• Täytyy myöntää, että tänään tämä laihis tuntui jonkin verran lihaksissani. Olin luultavasti syönyt eilen liian vähän proteiineja (illalla pelkkiä porkkanoita ja viinirypäleitä…) ja tänä aamuna en syönyt mitään, koska himassa ei ollut mitään ruokaa (enkä jaksanut käydä kaupassa). Tunsin sen jo bokken-treenissä lihaksissani, ja sen jälkeen tuntui suorastaan ahdistavalta treenata, kun tuntui siltä, että lihaksille ei riittänyt lainkaan energiaa. Tuntui ihan älyttömän rankalta nousta ukemeista ylös, kun jalat olivat ihan voimattomat. No, nyt tilanne on korjattu. Vedin yhden proteiinisheikin ja ruissämpylän heti treenien jälkeen.
• Punnitsen itseni seuraavan kerran vasta maanantaina. Viikonloppuisin (erityisesti lauantai-iltaisin) aion höllätä selvästi tätä laihista.

Viikko 2

Ma 26.4: -1,3 kg (0,0 kg)

• Ou jee! Paino oli tänä aamuna täsmälleen sama kuin lauantaiaamuna!! Jihuu!!! =))) Olin nimittäin ihan varma, että paino nousisi vähintään puoli kiloa viikonlopun aikana, koska lauantai-iltana söin tosi paljon enkä edes katsonut yhtään, mitä suuhuni pistin. Ja eilenkin tuli kuitenkin syötyä jonkin verran (joskaan ei enää illalla). Kävin eilen pitkästä aikaa lenkillä. Paita oli sen jälkeen ihan hiestä märkä. Se varmaankin auttoi siinä, että paino ei päässyt nousemaan viikonlopun aikana. 

Ti 27.4: -1,3 kg (0,0 kg)

• No, nyt on näköjään sitten paino jämähtänyt tähän. Mutta ei se mitään. Pääasia, että ei nouse. Dieetti piti hyvin eilen, mutta en saanut kovin paljon liikuntaa, koska illalla meillä oli vain 40 minsan treenit. Sen jälkeen otin vastaan graduointeja (vyökokeita), eikä siinä saa yhtään liikuntaa.

Ke 28.4: -2,1 kg (-0,8 kg)

• Ou jee!! NYT alkaa näyttää hyvältä! Näköjään aamutreenit on tehokkaita, koska aina aamutreenipäivien jälkeisinä päivinä paino on pudonnut. Dieetti on kyllä myös pitänyt hyvin. Alan jo tottua siihen. Lisäksi kävin myöhään eilen illalla pitkähköllä lenkillä. Se varmaan vaikuttaa myös.

To 29.4: -2,1 kg (-0,0 kg)

• Eiliseen nähden paino pysyi samana. Se on ihan jees, koska liikuin eilen selvästi vähemmän kuin tiistaina. Oli vain yhdet aikidotreenit illalla, eivätkä nekään olleet kovin vauhdikkaat, koska pidin palautetreenin maanantain graduoinnista. (Kävimme läpi teknisiä detaljeja pääasiassa alimpien vyöarvojen perustekniikasta.)

Pe 30.4: -1,5 kg (+0,6 kg)

• Äh! Sairaan ärsyttävää! Dieetti piti eilen hyvin. Söin kaksi kertaa salaattia, yhden pienen keiton, yhden proteiinisheikin ja aamulla pienen annoksen ruispuuroa. Iltapäivällä treenasin 1,5 tuntia kuntosalilla. Vedin 60 minsaa kuntopyörää (tuntuu edelleen reisissä) ja luin siinä samalla yhden tieteellisen artikkelin. Sen jälkeen vielä vatsoja, venyttelyä sun muuta. Saattaa olla, että nesteet ovat nyt taas pakkautuneet lihaksiin (erityisesti etureisiin). No, mutta tärkeintä on se, että dieetti on pitänyt ja on tullut liikuttua. Jos paino silti nousee, niin ei voi mitään. 

La 1.5: -1,5 kg (-0,0 kg)

• (Klo 15.11, aamukahvin äärestä…): Jihuu! Onpa yllättävää! Paino ei noussut yhtään vappuaattona, vaikka vaihdoin ihan totaalisesti viihteelle.

Viikko 3

Ma 3.5: -2,1 kg (-0,6 kg)

• Siis täh?! Mä en tajuu!! Miten mun paino on VOINUT pudota 0,6 kg lauantain jälkeen?! Tää on suorastaan epäreilua!! Ihan kuin mun paino kannustaisi mua t
  anssimaan pöydällä (jne.), syömään munkkeja ja juomaan…ööh… simaa sen sijaan, että vetäisin tiukkaa kuuria ja treenaisin joka päivä! Eilen kävin kyllä päivällä lenkillä, mutta ei se edes ollut mikään erityisen kova tai pitkä lenkki. 

Ti 4.5: -1,8 kg (+0,3 kg)

• No just joo… Sit heti, kun mä palaan takaisin laihikselle, niin sit tietty paino heti nousee!! (#¤%&x!)

Ke 5.5: -2,1 kg (-0,3 kg)

• Jihuu! Veitugou! Suunta on taas alaspäin. (Nyt olen siis taas samassa pisteessä kuin heti vappubailailun jälkeen…) Eilen aamulla olin Kisiksessä Tungin akrobatiatreeneissä (hypittiin mm. ponnahduslaudalta semmoselle paksulle patjalle suoraan mahalleen! *KA-LÄTS!* jihuu!! vähänks oli siistii!!! 😉 Muuten ei tullut eilen treenattua. Illalla oli tarkoitus lähteä lenkille, mutta "otin pienet torkut" joskus kahdeksan aikaan illalla ja heräsin sit tänä aamuna…

To 6.5: -2,1 kg (-0,0 kg)

• Okei, nyt ollaan sit näköjään jämähdetty tähän. 

Pe 7.5: -2,7 kg (-0,6 kg)

• Ou jee! Pitkästä aikaa taas selkeästi alaspäin! Eilen illalla olin nyrkkeilemässä. Otettiin Jussin kanssa muutama erä sparria. Lisäksi paljon säkkitreeniä, hyppistä, jne. Mut tuskin toi pudotus johtuu suoranaisesti siitäkään. Varmaan nyt oli vaan taas aika notkahtaa vähän alaspäin. Anyway, kun tavoitteeni on kerran 5 kg, niin nyt olen jo puolivälissä! =)

Ihan siisti kuva… =)

By the way, se Bodaus-lehden numero (3 / 2010), jossa on se juttu aikidosta (ja meitsistä), on ilmestynyt. Ostin sen äsken yhdestä R-kiskasta: juttu on kaksi aukeamaa pitkä (ss. 76-79), ja siinä on paljon kuvia. Kuvat ovat mielestäni ihan onnistuneita. Tekstiä en ole vielä ehtinyt lukemaan kokonaan, mutta äkkiseltään katsottuna sekin vaikuttaisi olevan ihan jees.

Kokonaisuutena tuo Bodaus-lehden artikkeli oli melko samankaltainen juttu kuin se, joka oli Meidän Suomi -lehdessä noin vuosi sitten (Meidän Suomi / Talvi 2009, ss. 26-32). Siinäkin artikkelissa aikidoa esiteltiin mun ja Finn-Aikin treenien kautta, ja siinä oli myös paljon onnistuneita kuvia. Teksti oli tosin tyyliltään hieman erilainen, koska Meidän Suomi -lehti on luonnollisesti suunnatu melko erilaiselle kohderyhmälle kuin Bodaus. Lisäksi se Meidän Suomi -lehden juttu oli vielä selvästi pitempi kuin tämä Bodaus-lehden juttu. Anyway, nämä tällaiset lehtiartikkelit ovat tietenkin aina hyvää näkyvyyttä seuralle ja lajille, mistä syystä en ole niistä viitsinyt kieltäytyäkään. Aikido ja budolajit ylipäänsä ovat mielestäni aivan liian vähän esillä medioissa, ainakin täällä Suomessa.

Su 11.4.2010

(Klo 17.46 työhuoneella): Ajattelin, että voisin taas tähän väliin kirjoittaa yhden osan lisää tähän "Viikko elämästäni" -sarjaan. Nelosperiodihan on viimeinen periodi, mutta sen jälkeen ei tietenkään ala vielä kesäloma vaan ns. periodien jälkeinen aika. Joten voi olla, että siinä vaiheessa tulee vielä yksi osa lisää tähän sarjaan.

Anyway, tämä päivä on sujunut aika löysissä merkeissä. Jonkinlainen kevätväsymys on vaivannut minua viimeiset pari viikkoa. Perjantai-iltana tapahtui taas "tainnutettu kalkkuna" -ilmiö. Tulin duunista kotiin joskus kahdeksan jälkeen illalla ja ajattelin ottaa "pienet" torkut ennen kuin lähtisin radalle viettämään perjantai-iltaa. Heräsin kuitenkin vasta seuraavana aamuna yhdeksältä. Joten se siitä perjantai-illasta sitten.

Nyt ulkona on kaunis keväinen ilma. Olisi toisaalta kiva lähteä ulos lenkille, mutta jalkani ovat vielä sen verran kipeinä, että en pystyisi juoksemaan ulkona (vasemmassa pohkeessa on se joku lihaskramppi edelleen, ja oikeassa jalkaterässä on jotakin häikkää; mahdollisesti hiusmurtuma). Päädyin siksi taas tänne työhuoneelle. Pitäisi aloittaa yhtä artikkelia, jonka deadline lähestyy uhkaavasti.   

(Klo 22.34): Kai mun täytyy vähitellen lähteä tästä himaan, jotta ehdin käydä ruokakaupassa ennen yhtätoista, jolloin kaikki lähikauppani menevät kiinni. (Jääkaapissani ei tietenkään tälläkään hetkellä ole muuta kuin valo.) Sain onneksi sen artikkelin jo etenemään jonkin verran, vaikka alku tuntui taas tosi epätoivoiselta.

(Klo 23.15 kotona): Ehdin onneksi ajoissa kauppaan ja sain sieltä ostettua iltapalaa. Mitäs ny? Ei väsytä vielä yhtään.  

Ma 12.4 

(Klo 0.31): Katsoin netistä tänään tulleen Helppo elämä -sarjan jakson. Olen jotenkin jäänyt koukkuun siihen sarjaan. Vein roskat, pistin kuivat pyykit kaappiin ja hoidin muita pieniä kotitöitä. Nyt voisi yrittää nukkua, vaikka epäilenkin, että siitä ei tule vielä mitään ainakaan pariin tuntiin. Ei nimittäin nukuta vielä yhtään.

(Klo 8.07): Valvoin vielä jonkin aikaa viime yönä, ennen kuin sain unenpäästä kiinni. Muuten yö meni hyvin. Heräsin seitsemän aikaan mutta en jaksanut heti nousta ylös sängystä. Kävin jo suihkuissa ja puin päälle. Taidan vielä lukea hetken aikaa Hesaria, ennen kuin lähden duuniin.

(Klo 9.04 työhuoneella): Saavuin tänne työhuoneelle kymmenkunta minuuttia sitten. Luin pikaisesti päivän Hesarin (tosi järkyttävä juttu kyllä se Smolenskin lento-onnettomuus) ja kävin matkalla ruokakaupassa hakemassa vähän aamupalaa (koska enhän tietenkään voinut vielä eilen illalla kaupassa käydessäni millään osata varautua myös tähän aamuun). Tunnin päästä alkaa opetus. Sitä ennen ehdin tässä vielä hoitaa joitakin juoksevia asioita.

(Klo 9.58): Nyt täytyykin tästä jo siirtyä saliin 8 pitämään Ranskalaisen kielitieteen kurssia.

(Klo 12.15): Opetuskerta sujui ihan hyvin. Puhuimme tänään sanan käsitteestä, sanan semantiikasta sekä semanttisista suhteista. Meidän piti periaatteessa ehtiä tänään jo leksikografiaan asti, mutta emme ehtineet. Laahaamme jonkin verran jäljessä aikataulusta. Täytyy ehkä yrittää vähän kiristää tahtia. Toisaalta en tahtoisi kiirehtiä niissä asioissa eteenpäin enää yhtään tämän enempää, koska ne joudutaan mielestäni tälläkin tahdilla jo käymään läpi hieman liian pikaisesti. Joka tapauksessa tuota kurssia on mielestäni tosi kiva pitää. Kuten opetuksessa yleensäkin, siinä oppii samalla itsekin kaikenlaista pientä ja tulee kerranneeksi perusasioita.

Huomasin äsken tuossa käytävällä kulkiessani, että oikea polveni on edelleen hemmetin kipeä siitä sisäsivusta. Se on vaivannut jo ainakin kuukauden. Pitäisi ehkä käydä lääkärillä. Toisaalta en tahtoisi käydä lääkärillä, koska hän tod.näk. määräisi minut pitämään treenitaukoa, ja eihän se käy…

Nyt voisin ehkä lähteä hakemaan jotakin evästä. Ei oikeastaan ole vielä juurikaan nälkä, mutta tunnen henkisesti tarvitsevani tähän väliin pienen breikin. 

(Klo 12.52): I'm back. Kävin hakemassa rautatieaseman K-kaupasta evästä loppupäiväksi. Tosi epäkätevää, kun se Kaisiksen ruokakauppa on lopetettu.

(Klo 18.39): Nyt täytyykin tästä jo lähteä treeneihin. Sain iltapäivällä tehtyä jonkin verran tutkimusta. Artikkeli ei sinänsä kovin paljon edennyt, mutta nyt alkaa sentään valjeta, mihin artikkelissa esittämäni analyysit tulevat tarkalleen ottaen kohdistumaan.

Olen tuntenut tänään oloni jotenkin väsyneeksi. Täytyy toivoa, että se on vain kevätväsymystä eikä jotakin alkavaa flunssaa, tms.

Anyway, nyt lähden tästä kohti Myllypuroa. Yleensä vedän itse treenit maanantaisin, mutta tänään meillä on vierailevana ohjaajana Mira (Akarin ja Finn-Aikin väliset "ystävyystreenit"). Otin treenikamat mukaan töihin, jotta ei tarvitse kiirehtiä kotiin tässä välissä.

(Klo 22.48): Palasin kotiin puolisen tuntia sitten (ruokakaupan kautta treeneistä). Oli IHAN LOISTAVAT TREENIT!! Miran treenit ovat tietysti aina hyviä, mutta nämä olivat mielestäni ihan erityisen onnistuneet. On tosi kätevää, kun saa Endon oppeja tällä tavalla Miran suodattamina. Yhdessä treenissä tulee paljon erilaisia tekniikoita, pääsee heittelemään ja tekniset detaljit avautuvat hyvin, koska Mira osaa opettaa ne niin selkeästi ja konkreettisesti. Oli ihan sairaan kivaa!! Sain tosi paljon uusia ideoita tulevia treenejämme varten. Luulen, että tajusin (lopultakin) jotenkuten sen Endo-tyyppisen iriminagen, jossa toista jalkaa nostetaan heittovaiheessa. En ollut koskaan aiemmin saanut sitä kovin hyvin skulaamaan (tai vähintäänkin tuntui siltä, että katkaisen siinä samalla ukeni selän, tms.). Mutta nyt sain sen ainakin Suskin kanssa onnistumaan ihan kivasti. Täytyypä treenata sitä jatkossakin sen tänä iltana löytämäni fiiliksen pohjalta. Treeneissä tuli muutenkin esille kaikkea tosi kiinnostavaa. Miran tapa tehdä toimivasti mutta kuitenkin koko ajan hyvin pehmeästi on mielestäni tosi vaikuttavaa. Missään vaiheessa ei tunnu minkäänlaista kiskomista, runttaamista, tms. Siltikin heitot ovat toimivia.

Luin kotimatkalla Metro-lehdestä, että palomiehet olivat pelastaneet eilen koiran, joka kurkotti u
los kolmannen kerroksen ikkunasta. Sen omistaja oli poissa kotoa, ja ikkuna oli jäänyt auki. Koira oli välillä puoliksi ulkona. Huolestuneet ohikulkijat pelkäsivät hauvan putoavan ja hälyttivät siksi palokunnan paikalle. Palomiehet nousivat ylös tikapuita ja sulkivat ikkunan. Hauveli saatiin täten turvaan. Maailma on sittenkin hyvä!! =)))

Ti 13.4

(Klo 0.07): On jotenkin vähän flunssainen olo. Tai ei varsinaisesti vielä flunssainen vaan lähinnä sellainen, että saattaa olla flunssa tulossa. On jotenkin tavallista väsyneempi ja tukkoisempi olo. (Yleensähän menen tähän aikaan vielä ihan ylikierroksilla.) Aion kuitenkin aamulla mennä vetämään treenejä, joten täytyy kai yrittää nukkua. 

(Klo 6.30): Onpas kiinnostavaa. Nukuin viime yönä yli kuusi tuntia siten, että en herännyt muistaakseni kertaakaan! Ja sama juttu oli edellisenä yönä. Tämä on tosi poikkeuksellista, koska yleensä heräilen pitkin yötä. Luulen, että minussa on vähän joku flunssa kiinni. On jotenkin tavallista tukkoisempi olo. Sen takia nukun sikeämmin kuin yleensä, mikä onkin sitten ainoa hyvä puoli.

Anyway, nyt olen jo treenikamppeissa ja lähdössä kohti Liikuntamyllyä, missä vedän aamutreenit klo 7.15-8.15.

(Klo 9.44 työhuoneella): Aamutreenit menivät kivasti. Teimme niitä tekniikoita, joita Mira veti eilen: iriminagea, kotegaeshia ja uchikaitennagea. Alkuun vedimme pari kierrosta kuntopiiriä. En tuntenut treenin aikana itseäni lainkaan kipeäksi. Nyt tunnen taas kropassani sen, että en ole ihan normaalitilassani, mutta en kuitenkaan vielä varsinaisesti kipeäkään. Poikkeuksellista on kuitenkin myös se, että en tunne itseäni lainkaan univelkaiseksi, koska nukuin viime yönä yli kuusi tuntia ilman, että heräsin kertaakaan. JOS pystyisin aina nukkumaan näin, elämäni olisi huomattavasti vähemmän univelkaista. Se olisi ihmeellistä.

Kävin matkalla hakemassa aamupalaa Kaisiksen metrotunnelista ja saavuin työhuoneelleni puolisen tuntia sitten. Käytän ainakin aamupäivän opetuksen valmisteluun. Kohta alkaa vastaanottoaikani, mutta viime aikoina vastaanotot ovat olleet aika hiljaisia.

(Klo 10.15): Tuli vain mieleen, että onkohan TÄMÄ se tunne, joka normaaleilla ihmisillä on normaalisti normaalin yön jälkeen? Nukkuvatkohan ihmiset yleensä ilman taukoa esim. kuusi tuntia putkeen tyyliin melkein joka yö? No, ihan sama. Tuli vaan mieleen.

(Klo 13.27): Työpäivä on kulunut tähän saakka ranskalaisen kielitieteen kurssin opetusta valmistellessa. Siihen menee tällä hetkellä tosi paljon aikaa, koska pidän kyseistä kurssia ekaa kertaa. Nyt taidan lähteä käymään lounaalla.

(Klo 13.58): Kävin taas vaihteeksi Espresso Edgessä syömässä. Perinteinen satsi: päivän keitto (maissikeitto) ja tonnikalavoileipä (ruisleivällä). Ehkä jatkan vielä jonkin aikaa opetuksen valmistelua. Olisi hyvä, jos saisin tänään sen yhden opetuskerran kokonaan valmisteltua. 

(Klo 18.38): Sain sen yhden opetuskerran valmisteltua, ainakin pääpiirteissään. Siihen meni koko päivä, joskin näpertelin siinä samalla aina välillä myös jotakin pientä tutkimukseeni liittyen. Nyt ajattelin lähteä yliopiston kuntosalille. Nyrkkeilytreenit olisivat olleet tänään liian rankat, koska olen hieman puolikuntoinen (enkä toisaalta olisi oikein ehtinytkään sinne tänään). Kuntosalilla voi ottaa vähän kevyemmin, ja jos ajaa kuntopyörää, voi samalla lukea jotakin.

(Klo 20.57 työhuoneella): I'm back!! Kävin hallintorakennuksen kuntosalilla. Tuli tehtyä siellä vähän yli tunnin treeni. Ensin 20 minsaa juoksumattoa (ihan rauhallista tahtia), sitten vähän aikaa vatsoja ja kylkiä, sitten 30 minsaa kuntopyörää (luin siinä samalla yhden tieteellisen artikkelin). Lopuksi vielä pieni venyttely. Se kuntosali on nykyään yllättävän jees, ja siellä on saunakin. Kävin samalla matkalla hakemassa kaupasta evästä illaksi. Tulin vielä joksikin aikaa duuniin hoitamaan joitakin asioita. Olisi myös hyvä, jos saisin vähän kirjoitettua eteenpäin sitä artikkelia.

Ke 14.4.2010

(Klo 0.20): No hemmetti, että etenee takkuisesti se artikkeli. Koko ilta meni oikeastaan vain siihen, että etsin netistä sopivaa viitettä yhdestä keskeisestä ilmiöstä ja törmäsin siinä samalla kaikenlaisiin ongelmiin, joita en jaksa tässä luetella. No, eteni se prokkis nyt vähän tässä kuitenkin illan mittaan. Ehkäpä nyt voisin vähitellen lähteä kotiin. Sinänsä ei nukuta vielä juurikaan, mutta alkaa vähitellen kypsyttää muuten. 

(Klo 1.12 kotona): Hoitelin tässä vähän seuran asioita ja maksoin laskuja. Ei väsytä vielä yhtään. Ehkä voisin vielä lukea päivän Hesarin, ennen kuin yritän nukkua.

(Klo 1.44): No okei, ehkä tässä voisi yrittää alkaa nukkua. Luulen, että menee vielä ainakin tunti, ennen kuin nukahdan, mutta saa nähdä.

(Klo 8.42): Nukuin taas ihan hyvin. Heräsin muistaakseni vain kerran yön aikana, ja seuraavan kerran vasta klo 7.50. On edelleen vähän sellainen olo kuin joku pieni virus koettelisi onneaan, mutta tila ei kuitenkaan ole mitenkään huonontunut tässä parin päivän aikana. Kävin suihkussa, puin päälle, jne. Nyt olen lähdössä töihin.

(Klo 9.19 työhuoneella): Saavuin tänne kymmenkunta minuuttia sitten (ruokakaupan kautta, koska yritän nykyään syödä aamupalaa). On vain yksi asia, joka on varattua vessaa ärsyttävämpää aamuisin: varattu kahvinkeitin! (#¤%&x!) Vessa sentään on yleensä varattu vain muutaman minuutin, kun taas kahvinkeitin saattaa olla varattu tunnin putkeen, ja olen täysin handicapée, jos en saa aamukahvia.

Kaiken lisäksi yritin kotoa lähtiessäni varata aikaa pesutuvasta, jotta saisin treenikamppeeni pestyä ennen viikonloppua, mutta siellä olikin lappu, jossa sanottiin, että pesukone on rikki. (#¤%&x!) Alkoipa taas lupaavasti tämäkin päivä.

(Klo 9.35): No niin, sainhan mä kahvia… (/huokaus/) Yritän nyt työstää hieman sitä tutkimustani eteenpäin, kun olen vielä suhteellisen skarpissa tilassa. Sen jälkeen täytyy taas alkaa valmistella opetusta. 

(Klo 11.49): Taidan käydä tässä välissä ostamassa jotakin lounasta. Ei ole erityisen nälkä vielä, mutta tekee mieli käydä ulkona.

(Klo 12.17): I'm back. Kävin hakemassa savulohisalaatin rautatieaseman K-kaupasta. Tuli samalla jaloiteltua hieman ulkona. Siellä on kiva ilma tänään.

(Klo 13.53): Nyt täytyykin tästä lähteä käymään Mehiläisessä. Täytyy nimittäin selvittää sitä Pekingin reissua varten, mikä on veriryhmäni. Otan samall
a ainakin yhden rokotuksen.

(Klo 15.16): Hemmetti, että tämmösiin juttuihin menee aikaa. Kävin Mehiläisessä ottamassa viimeisen hepatiittirokotuksen (nyt on A ja B kummatkin). Lisäksi piti käydä labrassa ottamassa veriryhmäkoe, koska Pekingin tapahtuman järjestäjät kysyvät veriryhmää ilmoittautumiskaavakkeessa. (#¤%&x!) Ihan kuin siitä olisi jotain hyötyä (jos jotakin sattuisi, veriryhmä ja vasta-aineet jouduttaisiin kuitenkin sairaalassa tarkistamaan). Täytyy vielä käydä maanantaina hakemassa sieltä todistus veriryhmästä. Sen sijaan muita rokotuksia ei tarvitse ottaa Kiinaan (eikä Singaporeen, minne olen myös menossa kesällä). No niin, takaisin töiden pariin. Teen vielä vähän aikaa tutkimusta. Sitten täytyy hieman valmistella huomista opetusta.

(Klo 19.31): Pääsin iltapäivällä ihan hyvään vauhtiin sen yhden artikkelin kanssa (oli kyllä jo aikakin) ja sain sen etenemään jonkin verran. Sen jälkeen vielä valmistelin hieman huomista Tekstinymmärtäminen II -kurssin opetuskertaa. Kohta täytyykin tästä jo lähteä kohti Liikuntamyllyä. Tung vetää tänään meille akrobatiatreenit (tai tarkemmin sanottuna Acrobatic Body Control eli ABC-treenit; se on se Tungin kehittämä kehonhallintalaji). Kivaa!! Toivottavasti tulee porukkaa.

(Klo 22.41 kotona): Vihdoinkin kotona. Tungin treenit olivat tosi kiinnostavat, kuten aina. Niistä tulee aina jotenkin niin vetreä olo. Teimme tänään pääasiassa erilaisia liikkumisharjoituksia. Erityisen paljon pidin ki-pallo -ideasta. Siinä käsien väliin kuvitellaan pallo. Pallo voi olla pieni tai iso, ja myöhemmin vuorotellen kumpaakin. Kun pallo ensin on saatu syntymään (eli kun käsien väliin saadaan syntymään tunne ki-pallosta), sille "aletaan näyttää maailmaa", eli sitä aletaan liikuttaa ympäriinsä siten, että koko vartalo elää mukana. Sairaan hauskaa! 

Kotimatkalla kävin taas ruokakaupassa. Olikin jo ihan tajuton nälkä.

To 15.4.2010

(Klo 0.15): Ehdin lueskella Hesaria ja vähän muutakin, ja seurasin siinä samalla toisella silmällä Myytinmurtajia. Yhtäkkiä alkoi väsyttää ihan sairaasti, vaikka eihän kello ole vielä paljon mitään.

(Klo 8.43): Yö oli ihan jees. Heräsin kylläkin muutaman kerran, mutta nukuin siltikin kokonaisuutena ihan hyvin. Nyt olen lähdössä duuniin.

(Klo 9.13 työhuoneella): Saavuin tänne kymmenisen minuuttia sitten. Ostin matkalla kaupasta vähän evästä. Kahvi on juuri kiehumassa. Kovin paljon tässä ei ole aikaa, koska opetus alkaa tasan kymmeneltä päärakennuksessa.

(Klo 12.51): Tekstinymmärtämiskurssin istunto meni tänään tosi kivasti. Ohjelmassa oli opiskelijoiden esitelmiä sanomalehtiteksteistä. Tarkoituksena oli kerrata asioita, joita kurssilla on tähän mennessä käsitelty. Tämä osio on yleensäkin ollut kurssilla tosi antoista, mutta tällä kertaa opiskelijat todellakin ylittivät odotukseni. Tosi jees. Pidimme pidennetyn istunnon tänään: tasan kymmenestä tasan kahteentoista (tai itse asiassa vielä muutaman minuutin yli). Olemme täten tehneet sisään yhden opetuskerran, joka jää ensi viikolla väliin. Aika meni siltikin tosi nopeasti.

Kävin samalla reissulla syömässä sushi-lounaan Kaisiksen thai buffetissa. Nyt taas takaisin koneen ja kahvikupin ääreen. 

(Klo 18.36): Aika menee nopeasti, kun pitää hauskaa. AS-tutkimus tempaisi minut täysin mukaansa tänään iltapäivällä. Löysin joitakin tosi kiinnostavia lähteitä, jotka liittyvät hyvin relevantilla tavalla omaan aiheeseeni, ja uppouduin niihin täysin. Jee. Lähteiden osalta kaikki näyttää siis nyt taas ihan hyvältä. Täytyisi vain saada sitä varsinaista omaa tutkimusta etenemään. Olin suunnitellut meneväni tänään nyrkkeilemään, mutta en yksinkertaisesti malttanut lähteä, koska olin juuri löytänyt yhden uuden kiinnostavan lähteen sillä hetkellä, kun olisi pitänyt lähteä. Nälkä pakottaa minut nyt lähtemään ruokakauppaan.

(Klo 19.45): I'm back. Kävin Ylioppilasaukion Unicaféssa syömässä. Oli jotenkin ihan järjetön nälkä, vaikka en ole liikkunut tänään yhtään. Nyt mietin, mitä tekisin. Ehkä jatkan vielä vähän aikaa sitä tutkimusta, kun olen juuri päässyt siinä vauhtiin.

(Klo 23.55): Kai sitä voisi vähitellen lähteä kotiin. Tein ensin sitä tutkimusta aika pitkään. Viimeisen tunnin ajan hoitelin erilaisia juoksevia asioita. Ei kyllä väsytä vielä yhtään, mutta ehkä sitä silti voisi vähitellen lähteä himaan, jotta ei tule valvottua älyttömän myöhään. Tarkkaavaisuus alkaa kuitenkin jo mennä.

Tulevana viikonloppuna piti olla Brunon leiri Kaapelitehtaalla. Näyttää siltä, että leiri joudutaan perumaan sen hemmetin tuhkapilven takia. Tosi harmi. Täytyy toivoa, että ensi viikolla päästään kuitenkin lähtemään Pariisiin. Sekin on toistaiseksi vielä epävarmaa, jos se pilvi pysäyttää lentoliikeenteen moneksi päiväksi.

Pe 16.4.2010

(Klo 1.45 kotona): Olen tässä hoidellut kaikenlaisia juoksevia asioita (laskuja sun muuta). Tutustuin myös promootion ohjelmaan, joka tuli tänään postissa. Tulee ihan hyvät bileet sitten toukokuun lopussa. Kolme päivää putkeen pelkkää bailausta eri muodoissa (tai niin minä ainakin sen ohjelman tulkitsin noin pääpiirteissään…). Ohjelmaan liittyy myös mm. tanssiharjoituksia, joissa treenataan tohtoripoloneesia ja muita juhlatansseja. En osaa lainkaan tanssia, mutta ajattelin silti mennä sinne mukaan spedeilemään. Siitä voi tulla ihan hauskaa.

(Klo 9.30 työhuoneella): Saavuin tänne noin varttitunti sitten. Kotikone oli tänä aamuna jostain syystä jumissa. Yö meni jotenkin huonosti. Heräilin koko ajan. Aamulla oli tosi väsynyt olo. Yleensähän vedän perjantaiaamuisin treenit Myllyssä, mutta tänä aamuna treenit oli peruttu täksi viikonlopuksi suunnitellun Brunon leirin takia. Nythän näyttää kyllä vahvasti siltä, että leiri joudutaan perumaan sen tuhkapilven takia. Voi harmi.

(Klo 12.55): Korjasin yhden tiedekuntatentin paperin ja aloin sen jälkeen valmistella opetusta (ranskalaista kielitiedettä taas). Lisäksi tänä aamuna on sadellut tosi paljon viestejä kaikenlaisiin asioihin liittyen.

Joo, Bruno ei sitten pääse tulemaan tänä viikonloppuna Suomeen sen tuhkapilven takia. Leiri aiotaan kuitenkin järjestää Kaapelilla, mutta ohjaajana on Brunon sijaan Harri. Saa nähdä, pääsenkö ensi viikolla lähtemään Pariisiin.

No, lounasaika…

(Klo 13.56): I'm back. Kävin taas Yliop
pilasaukion Unicaféssa syömässä. Jostain syystä siellä ei ollutkaan tänään jauhelihakastiketta ja spaghettia, vaikka on perjantai! (#¤%&x!)

(Klo 17.44): Olisi tässä vielä kaikenlaista tekemistä tietysti, mutta taidan silti lähteä tässä vaiheessa treeneihin Kaapelille. Bruno ei siis ole paikalla, mutta Harri vetää treenit.

(Klo 21.48 kotona): Treenit olivat oikein onnistuneet. Paikalla oli mm. seitsemän venäläistä. He ovat tosi taitavia ja tekevät pehmeästi. Heidän kanssaan oli tosi mukavaa treenata. Jo pelkästään heidän takiaan noihin treeneihin kannatti todellakin mennä. Lisäksi Harri on tietysti oikein hyvä vetäjä, ja totta kai oli paljon muitakin hyviä treenikumppaneita kuin vain ne venäläiset (mutta niitä venäläisiä näkee tietenkin harvemmin). Sain taas monta uutta ideaa tulevia omia treenejämme varten. Teimme mm. erilaisia tenchinage- ja kaitennage-sovelluksia eri hyökkäysmuodoista (gyakuhanmi katatedorista, ryotedorista, chudan tsukista, maegerista, jne.) Se oli oikein antoisaa.

Huomasin muuten, että liiton sivuilla on ihan kiva kuva Pekingin Combat Gameseihin liittyvässä uutisessa. Linkitän sen tähän. Se on otettu siitä yhdestä kokyonagesta, jonka Juuso teki minulle juhlanäytöksessä pääsiäisenä.

Nyt on jotenkin tosi väsynyt olo. Olen ollut tänään koko päivän ihan sairaan väsynyt. En tiedä, mistä se johtuu. Tämä viikkohan ei ole ollut mitenkään erityisen rankka. Pikemminkin aika kevyt (en ole treenannut erityisen paljon – pikemminkin suhteellisen vähän – eikä töidenkään puolesta ole ollut mitenkään erityisen kiireistä). Nukahdin jopa iltapäivällä hetkeksi istualteen työpöytäni ääreen. Nukuin siinä ehkä vartin verran. Sitten heräsin siihen, että meinasin tippua tuolilta. KOSKAAN aikaisemmin ei ole käynyt niin. Uusi variantti "tainnutettu kalkkuna" -ilmiöstä siis.

La 17.4.2010 

(Klo 0.56): By the way, se Bodaus-lehden numero, jossa on se meitsin haastattelun pohjalta tehty juttu aikidosta, ilmestyy kuulemma ensi viikolla. Netistä löytyi jo tällainen esittely kyseisen numeron sisällöstä. Sain myös käyttööni kuvat, jotka jutussa julkaistaan. Ne olivat minusta ihan hyviä. Sain luvan julkaista ne tässä blogissa sekä Finn-Aikin nettisivuilla, mutta vasta toukokuun lopussa, jolloin lehti ei ole enää yleisesti myynnissä. 

Nyt väsyttää ihan sairaasti. Olisin mennyt nukkumaan jo pari tuntia sitten, mutta en millään malttanut. Oli pakko katsoa ensin Rocky 4 loppuun.

(Klo 9.08): Treenit alkavat Kaapelilla klo 10. Täytyykin tästä jo vähitellen lähteä siirtymään sinne päin.

(Klo 15.00 työhuoneella): Aamupäivällä oli parin tunnin treenit Kaapelilla. Harrilla oli tänäänkin tosi paljon kiinnostavia pointteja. Oli tosi hyvä fiilis treenata. Treenien jälkeen menimme kahville. On aina mukavaa ja rentouttavaa keskustella treenikavereiden kanssa. Se on osa lauantairutiineitani. En kuitenkaan jäänyt enää iltapäivätreeneihin, vaikka ne epäilemättä olisivat olleet tosi antoisat, vaan siirryin tänne työhuoneelleni. Elän edelleen toivossa, että pääsisin lähtemään ensi viikolla Pariisiin, mikä puolestaan aiheuttaa pientä kiirettä täällä työpöydän ääressä. Täytyykin tästä ryhtyä jatkamaan opetuksen valmistelua.

(Klo 17.44): Aika menee nopeasti, kun pitää hauskaa. Täytyy häippästä, että ehdin saunaan ja pyykkäämään treenikamppeeni tänään (niin ja tietysti kaikki muutkin vaatteet siinä samalla).

Su 18.4.2010

(Klo 19.33 työhuoneella): No voi hemmetti! Pariisin kentät on suljettu tiistaiaamuun saakka! Eli se siitä Pariisin-reissusta sitten. Lähtöni piti nimittäin olla huomenna klo 19.30. Ja todennäköisestihän nämä Suomenkin rajoitukset jatkuvat vielä pitkälle ensi viikkoon, vaikka tähän mennessä kenttien onkin ilmoitettu olevan kiinni vain ma klo 18.00 asti. BYÄÄÄÄHHHH!!!! Mä en pääsekään treenaamaan Ranskaan ensi viikolla! /niisk!/

Ti 6.4.2010

Kansainvälisestä Aikidoliitosta (IAF:stä) tuli tänään lista Pekingin Combat Gameseihin valituista urheilijoista. Lista on julkinen.

Combat Gamesien esittelyvideo YouTubessa. (Aikidoa käsittelevä pätkä on kylläkin tuossa väärä, mutta jonkinlaisen käsityksen tuosta kuitenkin saa itse tapahtumasta. Hombu on jo lähettänyt järjestäjille oikean aikidovideon.)

Aikido-osuutta johtaa kaksi shihania (tuttuja nimiä… tuo Yokota on yksi Hombun opettaja, jolla on paljon muutakin kamppailulajitaustaa):

• Japani: ShihanYoshiaki Yokota
  • uke: Makoto Ito
  • uke: Toshio Suzuki

• Ranska: ShihanChristian Tissier
  • uke: Marc Bachraty
  • uke: Pascal Guillemin

Combat Gamesien nettisivut löytyvät tästä. Kaikkien osallistujien matkat ja majoitukset on luvattu maksaa, vaikka paikalle tulee yhteensä lähes 2000 ihmistä kaikkialta maailmasta. Siistii!!! Mä pääsen Kiinaan!! =)

To 8.4.2010

Jihuu!!! Listaan tuli vielä Suomen osalta yksi täydennys: JUUSO KENKKILÄ!!! JIHUUUUUUU!!!!!!!!!! Kenkki Juusola lähtee kans Kiinaan! JEE! Juuso lähtee kans! JEE! Juuso lähtee kans! Jee! =))))))))))

Tässä on muuten yks tosi kiva karatenäytös (Juuso & Ching-Yi tosi pienessä tilassa jossain baarissa Lahden Karaten 30v juhlassa marraskuussa 2009). =))) Vitsit, että on hyvä! Siis jätkät vetää jotain tommosta settii jossain baarissa! =DDD Se loppuhuipennus on ihan sikahauska.

La 10.4.2010

Vähänks siistii, Combat Gamesien keulakuvana tulee olemaan näyttelijä Jet Li! Jee!!

Aikidotapahtuma pidetään kuulemma samassa hallissa kuin sumo, sambo ja paini. Hahaha! Vähänks siistii, me päästään samaan mestaan sumojätkien kanssa! =D

Pe 2.4.2010

Tänään alkoi “Aikido 40 vuotta Suomessa” -juhlaleiri Energia Areenalla, Vantaalla. En ollut vielä paikalla Kobayashi-sensein treeneissä, koska tahdoin hieman säästellä jalkaani, ja toisaalta minulla oli tänään päivällä kaikenlaista muuta puuhaa. Endo-sensein treeneihin sen sijaan menin paikalle. Oli ihan kivaa. Treenit eivät olleet fyysisesti kovin raskaat, mutta sekin sopi minulle tänään oikein hyvin. Oli ihan mukavaa vaihtelua päästä harjoittelemaan hieman eri tavalla kuin yleensä. Treenien ensimmäisen puoliskon teimme erilaisia sisäänmenoharjoituksia shomenuchista ja yokomenuchista. Sen jälkeen niihin tehtiin erilaisia tekniikkasovelluksia, pääasiassa jiywaza-tyyppisesti. Treenasin pääasiassa Tuulan kanssa, mutta myös mm. joidenkin itselleni ihan uusien harjoituskumppanien kanssa.

Energia Areena on hyvä paikka treenata. Sali oli aivan erinomainen: siisti, tilava, valoisa ja sisustukseltaan viihtyisä. Ainoa huono puoli omasta näkökulmastani katsottuna on sen hieman syrjäinen sijainti.

Jalkani häiritsi koko ajan jonkin verran treenaamista. Jouduin jokaisessa ukemissa varomaan sitä, mutta onneksi treenit eivät olleet kovin vauhdikkaat (heittoja kyllä tehtiin, mutta rauhallisesti). Kovia ukemeita ei tullut tehtyä treenin aikana lainkaan. Treenin jälkeen treenasimme kyllä Antin kanssa hieman puukkonäytöstämme, ja siinä minäkin teen muutaman kovan ukemin. Onneksi ne tulevat sattumalta enimmäkseen oikealle puolelle, jolloin oikea jalkaterä ei osu maahan.

Su 4.4.2010

(Klo 3.40): Lauantai-iltana vietettiin “Aikido 40 vuotta Suomessa” -juhlaa Energia Areenalla. Mitään virallista pukukoodia ei ollut, mutta olin Miran ja Tuulan kanssa sopinut omasta dresskoodista: tulimme paikalle pitkissä iltapuvuissa. Aikido 40 vuotta Suomessa! Tämä on meille tärkeä asia!

Juhla oli perinteinen juhlaillallinen. Hyvää ruokaa ja juomaa, ja ohjelmassa oli musiikkiesityksiä ja puheita. Paikalla oli 120 henkeä. Jostain syystä minut oli plaseerattu VIP-pöytään, jossa istuivat mm. kutsutut japanilaiset mestarit, Endo-sensei ja Kobayashi-sensei, Japanin suurlähetystöä edustava japanilainen ministeri, Aikidoliiton nykyinen ja entinen puheenjohtaja, tekn. valiokunnan puheenjohtaja, jne. Itse olin siinä pöydässä ilmeisesti koulutusvaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Loppuillasta siirryin toiseen pöytään, jossa pääsin juttelemaan Teemun kanssa yhdestä uudesta hyvin kiinnostavasta leffaprokkiksesta.

Energia Areenan mentyä kiinni siirryimme pienellä porukalla jatkoille keskustan Presidentti-hotelliin. Siellä minulle tarjoutui mahdollisuus jutella mm. Leifin, Ruotsin Aikidoliiton puheenjohtajan kanssa. En tuntenut häntä ennestään ollenkaan, koska hän on toiminut tehtävässä vasta viime vuoden lokakuusta lähtien ja treenaa Nishion tyyliä. Hän on minua vain muutaman vuoden vanhempi, mutta on jo ehtinyt olla sekä kendoliiton että aikidoliiton puheenjohtajana Ruotsissa.

Joillakin oli vielä mielessä jatkojen jatkojakin Presidentin baarin mentyä kiinni, mutta itse päätin siinä vaiheessa lähteä kotiin. Huomenna (tai pikemminkin tänään) on edessä tärkeä näytös: “Aikido 40 vuotta Suomessa” -juhlanäytös siis. Kun niitä Juuson hyökkäyksiä ottaa vastaan, on parasta nähdä hänet vain yhtenä kappaleena! 😉 Toivotaan, että näytös menee muutenkin hyvin. Tunnen hieman vastuuta siitä myös kokonaisuutena, koska olen ollut mukana näytöksen suunnitteluryhmässä.

Ai niin, oli tänään tietysti treenejäkin: osallistuin itse ainoastaan Endo-sensein treeneihin, koska en tahtonut rasittaa kipeää jalkaani kaksilla treeneillä. Treenien jälkeen oli ohjelmassa dan-graduointi eli mustien vöiden vyökoe. Olin yksi kolmesta graduointituomarista. Muut tuomarit olivat Harri ja Kari (kuten silloin Turussakin). Puheenjohtajana toimi Harri. Kokelaita oli muistaakseni 15, mikä on tietysti aika suuri määrä. Harri oli kuitenkin suunnitellut kokeen tosi järkevästi, joten koe ei kestänyt kohtuuttoman pitkään, mutta kaikki joutuivat kuitenkin tekemään aika paljon suorituksia. Ihan hyvin meni.

Niin, ja tänään ilmoitettiin julkisesti Juhani Laisin tuoreesta shihan-arvosta. Jee! Ensimmäinen shihan-opettaja-arvo Suomeen! Onnea, Jussi!!! On se hienoa. Kaveri on aloittanut aikidon vuonna 1972, on vetänyt treenejä melkein siitä asti ja jatkaa edelleen. Käsittämätöntä pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja uhrautuvuutta (ja tietysti intohimoa lajia kohtaan). Kuten Endo-sensei puheessaan totesi: “Monet muut ovat lähtenet ulkomaille, mutta Juhani on pysynyt Suomessa ja tehnyt töitä täällä.” Sitä on kaikkien syytä arvostaa.

No, nyt täytyy kai yrittää nukkua. Ei kyllä väsytä vielä yhtään.

(Klo 22.52): Aamulla hieman kaduin sitä, että tuli lähdettyä niille jatkoille… (#¤%&x!) Onneksi juhlanäytös oli vasta iltapäivällä. Olin silloin jo ihan jees. Noin tuntia ennen näytöstä alkoi jännittää jonkin verran. Kyseessä oli kuitenkin aika suuri näytös, ja ennen kaikkea paikalla oli paljon asiasta ymmärtäviä. Live-näytökset ovat joka tapauksessa aina kuumottavia, koska esiintymishetkellä kaikki on mahdollista: kaikki voi mennä pieleen, tai kaikki voi mennä putkeen, tai mitä tahansa siltä väliltä. Tänään kaikki meni ihan hyvin. Näytöksen alkupuolella tein Antin kanssa puukkotekniikoita. Kaikki sanoivat, että se näytti tosi terävältä. Itsestä tuntui siltä, että jännitys hieman karsi nopeutta. Mutta mitään kämmejä ei mielestäni sattunut. Oli ihan hyvä fiilis tehdä. Pahinta siinä osuudessa minun kannaltani oli se, kun jouduimme oman osuutemme jälkeen istumaan tatamilla melko pitkään odottamassa saman ryhmän muiden esiintyjien suoritusten päättymistä. Jalkaani sattui ihan järjettömästi silloin, vaikka en mielestäni telonut sitä erityisemmin näytöksessämme. Ilmeisesti se vain hieman rasittui siinä (saattaa olla, että turvotus hieman nousi hetkellisesti), ja seiza-asennossahan jalkaterän päälle tulee väkisinkin paljon painoa. Yritin siirtää painoa puolelta toiselle ja odotin kuin kuuta nousevaa, että pääsisimme katsomon puolelle istumaan.

Näytöksen loppupuolella oli sitten se Juuson ja minun “Aikido in action” -show. Puukkonäytöksen jälkeen minulla oli hetken aikaa turhankin vapautunut olo, ja aloin suorastaan pelätä, että en saisi enää riittävää latausta siihen Juuson ja minun osuuteen. Viimeisillä minuuteilla jännitys alkoi kuitenkin taas nousta, ja lopulta lataus oli mielestäni juuri sopiva. Meillä oli melko kuumottava asema esiintyä, koska meillä oli täysin oma show: tatamilla ei ollut sillä hetkellä ketään muita, joten saimme maksimaalisen määrän yleisön huomiota. Se oli sikäli hyvä, että tarvitsimme suoritukseemme riittävän latauksen, ja tuollaisissa olosuhteissa se oli myös helppo saada. Lähdimme tekemään todella reippaasti. Ensimmäisessä varsinaisessa tekniikassa tapahtui pieni otteen lipsahtaminen, jonka seurauksena Juuson jalat hipaisivat päätäni. En usko, että se näkyi yleisöön, mutta huokaisin helpoituksesta, koska sen lipsahduksen takia Juuson jalat olisivat myös voineet osua ihan täysiä takaraivooni, jolloin olisi voinut vaikka taju lähteä. Vauhtia oli kuitenkin niin paljon sillä hetkellä. Anyway, mitään ei tapahtunut, ja jatkoimme eteenpäin. Ensimmäinen jakso meni kokonaisuutena ihan ok. Toinen jakso, johon sisältyi mm. se pääheitto takaperin selän yli, meni lähes täydellisesti (paremmin kuin koskaan harjoituksissamme). Tulin nimittäin IHAN suoraan jaloilleni maahan siitä heitosta. Kuin permantovoimistelussa! Saimme siihen niin hyvän vauhdin siinä tilanteessa. Myös lonkkaheitto sen perään lähti sujuvasti. Kolmannessa jaksossa aloimme jo olla huojentuneita, mikä hieman kostautui: Juuson viimeiset hyppypotkut kääntyivät hieman pois linjalta, minkä seurauksena viimeinen jodan tsuki -hyökkäys ja siihen tehty hijikimeosae eivät mielestäni menneet aivan putkeen. Jouduin hieman seuraamaan Juusoa ja myöhästyin siksi hieman sisäänmenossa. Tuskin sekään hirveästi kuitenkaan näkyi ulospäin. Juuson pyynnöstä tein sen hijikimeosaen ihan täysiä, ja Juuso meni tosi ryminällä alas. Näytöksemme viimeisessä jaksossa mukaan tuli Tuuli (seuramme junnuvastaavan, Pekan, tytär). Hän pärjäsi aivan loistavasti! Homman juoni oli se, että Tuuli ilmestyi yhtäkkiä paikalle, ja minä ja Juuso hyökkäsimme ensin yhdessä ja sitten peräkkäin hänen kimppuunsa. Tuulilla oli aivan loistavat esiintyjän elkeet, ja hän muisti kaikki yksityiskohdat, jotka olimme hänelle opettaneet. Näytös päättyi siihen, että Tuuli heitti sekä minut että Juuson maahan siten, että jäimme kumpikin äksänä maahan makaamaan. En nähnyt Juuson vikaa kuollutta lehteä (koska olin jo itse silloin äksänä maassa), mutta kuulin, että se oli TOSI korkea ja varmaan kolme metriä pitkä pomppu. =DDD (Onpa vaikeaa kuvitella, että Juuso olisi jotenkin vetänyt sen ihan överiksi… 😉 Anyway, yleisö alkoi spontaanisti nauraa, mikä on aina hyvän merkki, ja saimme mielestäni myös tosi spontaanit aplodit (ja lisäksi myös muodolliset aplodit kumarrusten jälkeen). Ne spontaanit aplodit olivat varmaankin lähinnä Tuulille, joka selvisi tilanteesta aivan loistavasti. Jäi tosi hyvä fiilisi näytöksestämme. Pientä hienosäätöä olisi voinut lisätä pariin kohtaan, mutta pääpiirteissään se kuitenkin meni ihan jees: saimme rytmin pysymään yllä, suuria horjahduksia tai muita kömmähdyksiä ei käynyt, kumpikaan ei saanut blackoutia, tms. Oli tosi huojentunut olo, koska tämä oli tärkeä näytös, ja olisi varmasti ottanut monta päivää ihan sairaasti kupoliin, jos jokin juttu olisi mennyt ihan totaalisen pieleen.

Myös kokonaistuuna juhlanäytös meni mielestäni oikein hyvin. Krediitit siitä kuuluvat tietysti ennen kaikkea Kustaalle, joka toimi suunnitteluryhmän puheenjohtajana. Hän teki ehdottomasti suurimman työn ja oli se, joka kokosi palasista kokonaisuuden. Kustaan idea oli myös kutsua paikalle live-muusikko, Teho Majamäki. Se toimi oikein hyvin. Musiikki lisäsi tunnelmaa, mutta ei kuitenkaan häirinnyt esiintyjien keskittymistä eikä vienyt liika show’ta. Kustaa koordinoi myös mm. junnunäytöksen, joka oli heti ensimmäisenä. Se oli aivain loistava. Junnujen lisäksi tatamilla seikkaili treenipukuun pukeutunut peikko (Hanna). Se oli ihan SAIRAAN hyvä idea! Se oli tosi hauskaa ja toimi hyvänä icebreakerina näytöksen alussa. Kustaa teki myös sairaan siistin puolivoltin sen vyöesteen yli. Jee! Spiikkauksen hoiti Tuomas Martikainen. Hänkin hoiti mielestäni homman erinomaisesti. Kokenut tekijä. Tulosruudussakin näkyi tänään muutaman sekuntin väläys nätöksestä. (Jee, hyvä Antti ja Maija! Tosi siistejä heittoja!! =) Kiva, että noteerasivat silläkin taholla edes noin lyhyesti liittomme merkkipäivän.

Ainoa negativinen juttu näytökessä minun kannaltani oli se, että jostakin syystä sain heti sen minun ja Juuson show’n jälkeen jonkun ihmeellisen lihaskrampin vasempaan pohkeeseeni. En tajua ollenkaan, mistä se johtui. En tiedä, jysäytinkö huomaamattani pohkeeni täysillä tatamiin esim. siinä viimeisessä X-ukemissani, vai johtuuko se vain rasituksesta, magnesiumin puuttesta, tms. Huomasin krampin siinä vaiheessa, kun poistuimme tatamilta kumarrusten jälkeen. Ihmettelin vain, että mikä hemmetti mun jalassa yhtäkkiä on. Toivoin, että se olisi vain joku muutaman minuutin ohimenevä kramppi, mutta se tuntuu kyllä kestävän. Se ei nimittäin ole mennyt vieläkään ohi, enkä oikein tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Ja kun lisäksi se oikean jalan jalkaterä on kipeä, käveleminen on hankalaa: pohjekrampin takia on pakko nilkuttaa oikealle puolelle, mutta toisaalta painon siirtäminen oikealle sattuu siihen jalkaterään… Voi hanuri. No, ainakin nyt on pakko ottaa vähän relammin, kun jalat eivät vain toimi. En siksi jäänyt tänään enää näytöksen jälkeen treeneihin. Huomennakin aion (ja on näissä olosuhteissa pakkokin) pitää treenitaukoa. Aion pitää IHAN OIKEAN vapaapäivän! Ei töitä eikä aikidoa. Vain lepoa. (Saa nähdä, miten onnistuu…)

Pakko vielä mainita, että pidin sitä tämän päivän junnunäytöstä vaikuttavana siitäkin syystä, että ensimmäinen oma suuri näytökseni oli “Aikido 20 vuotta Suomessa” -näytös, joka pidettiin Helsingin Urheilutalolla 20 vuotta sitten. Esiinnyin luonnollisestikin silloin junnuosiossa. Tein Romppasen Mikon kanssa. Saimme muistaakseni kunniatehtävän johdattaa porukan sisään, ja olimme junnuryhmän ainoat (tai melkein ainoat), jotka tekivät myös kovia ukemeita kotegaeshista. Oli se hienoa. Näin sen näytöksen vuosia myöhemmin videolta, ja se oli kyllä todella huvittavan näköistä. Minulla oli saparot ja olin juuri kasvanut tosi paljon. Liikuin tosi hontelosti ja olin varmaan puoli metriä pitempi kuin Mikko. Tekniikka ei ollut kovin hääviä, mutta näytin ylpeänä kovaa ukemiani, jonka olin juuri oppinut (*KA-PLÄTS!!!*). Muistan vieläkin jotenkuten sen fiiliksen, joka minulla oli silloin… Muistan, kun olin ihan haltioissani sen esiintymisen jälkeen, ja katselin silmät pyöreinä aikuisten näytöksiä. Ajattelin, että jonakin päivänä MINÄKIN ehkä voisin olla mukana sellaisissa ihan oikeissa aikuisten aikidonäytöksissä… Ja onhan niissä tullut oltua… =)))

AIKIDO 40 VUOTTA SUOMESSA! JEE!!!

To 1.4.2010

Tänään oli sen yhden kamppailudokkarin kuvaukset Taikissa. Kaikki meni ihan kivasti. Kaikkiaan kuvauksiin meni nelisen tuntia, mikä oli tavallaan aika paljon, mutta ei se mitään, koska oli mukavaa! Emme olleet treenanneet Teemun kanssa niitä juttuja lainkaan etukäteen. Kaikki kehiteltiin vasta paikan päällä. Ensimmäiset puoli tuntia menivät siihen, että paikalla ollut kaupunkilehtien toimittaja otti meistä vauhdikkaita valokuvia joitakin mahdollisia tulevia lehtijuttuja varten. Siinä sitten samalla treenailtiin niitä tekniikoita varsinaisia kuvauksia varten. Teloin jo siinä vaiheessa oikean jalkani: yhdessä tachidori kokyonagessa, jossa minä olin ukena, jalkateräni jäi kovalla vauhdilla Teemun polven alle (ja vieläpä sen polven, jossa on tällä hetkellä titaaninen polvituki). Aaaargh… Pystyin kuitenkin jatkamaan. Toivon, että siihen ei tullut murtumaa. (On se sen verran kipeä edelleen, että huonolla tsäkällä saattoi tulla pieni murtuma.) Joka tapauksessa minulla on asiat hyvin Teemuun nähden: Teemulla on nimittäin polvi sökönä ja sääriluussa murtuma. Mutta ei se estänyt häntä lentelemästä ympäri tatamia tänään! (No, haittasi se ilmeisesti kuitenkin vähän, mutta hämmästyttävän hyvin hän kesti kivun ja/tai pystyi kikkailemaan jalkansa kanssa ilmalentojen alastuloissa.) 

Oikeastaan vasta paikan päällä minulle selvisi, että kyseessä ei ollutkaan varsinainen dokkari, vaan pikemminkin jonkinlainen taiteellinen produktio. Emme siis oikeastaan pyrkineet realistisen aikidon lajiesittelyn antamiseen, vaan pikemminkin pyrimme tekemään mahdollisimman vauhdikkaita ja näyttäviä tekniikkasovelluksia, joissa oli jonkin verran näyttelemistä mukana. Taustalta tuli savukone-efektiä sun muuta. Noin puolet tekemistämme tekniikoista olivat bokken-sovelluksia (okei, tosi vapaita sovelluksia… 😉 En ollut alun perin ollut kovin optimistinen nimenomaan asetekniikoiden suhteen, koska edustamme Teemun kanssa eri asekoulukuntia, emmekä siis olleet treenanneet niitä lainkaan etukäteen. Lopulta niistä kuitenkin tuli varmaankin näyttävin osa demoamme. Lisäksi teimme mm. koshinagen, hijikimeosaen,  iriminagen, nikyo uran ja tenchinagen erilaisista soveltavista hyökkäysmuodoista. Teemu oli pääasiassa ukena ja minä torina, mutta yhdessä tachidori kotegaeshissa minä olin ukena. Päätimme jättää pois sen tachidori kokyonagen, jossa teloin jalkani. 

Näimme kuvausten jälkeen pikaisesti raakakuvaa. Se näytti minusta ihan hyvältä tai vähintäänkin siedettävältä (vaikka totesimmekin kumpikin Teemun kanssa, että meidän täytyy vissiin alkaa tiputtaa painoa…). Varmasti leikkaamisella saadaan vielä paljon aikaiseksi. Onneksi asialla ovat ammatti-ihmiset. Lopputulos ei kuitenkaan ole minulle pääasia vaan itse tekeminen. Se oli hauskaa. Tämä oli oikein virkistävä kokemus.

Täytyy toivoa, että jalkavammani ei estä minua treenaamasta leirillä tänä viikonloppuna. Se olisi tosi harmi. Jos olisin ehtinyt, olisin käynyt tänään kuvauttamassa sen jossakin, mutta en ehtinyt. Täytyy siis ilmeisesti tyytyä tatami-testiin: jos siihen sattuu hemmetisti huomenna, kun yritän tehdä ukemeita, siinä saattaa olla murtuma. Jos ei satu, todennäköisesti siinä ei ole mitään mustelmaa ja pientä turvotusta pahempaa.

Ke 31.3.2010

Eilen illalla tapahtui taas ns. "tainnutettu kalkkuna" -ilmiö. Joskus viiden jälkeen illalla alkoi duunissa väsyttää ihan tautisesti. Olin juuri saanut yhdet kokeet korjattua ja ajattelin, että tähän väliin voisinkin ottaa pienet nokoset. Lähdin kotiin ja rojahdin sohvalle. Heräsin siitä tänä aamuna kuudelta, vaikka periaatteessa olin ajatellut vielä eilen illalla käydä kuntosalilla ja/tai tehdä vähän aikaa tutkimusta. Näin TOSI paljon kaikenlaisia unia (suunnilleen koko elämäni alusta tähän päivään saakka erilaisina scifi-versioina), mutta nukuin ihan hievahtamatta enkä herännyt kertaakaan ennen kuin kuudelta aamulla. (Ai mun ristiselkä! Taas oli joku hemmetin möykky selän alla koko yön.)

Maanantaiaamuna olin ollut Juuson kanssa treenaamassa sitä näytöstä (kirosimme kumpikin kesäaikaan siirtymisen), päivä duunissa ja illalla taas treenit Myllyssä. Tiistaiaamuna Tung veti akrobatiatreenit Kisiksessä. Meillä oli trampoliinipäivä: pompimme sellaisella tosi suurella trampoliinilla melkein koko ajan. Bo-jo-jo-joing, bo-jo-jo-joing…. Siinä pääsee pomppaamaan TOSI korkealle! =))) Mutta se siis lievästi sanottunua ottaa jalkoihin! Loppuun teimme vielä käsilläseisontaharjoituksia sun muuta sellaista, mikä ottaa yläkroppaan. Täten tunnin ja vartin treenistä tuli todella kokonaisvaltainen. Se oli siis AIVAN loistava treeni! Oli ihan MIELETTÖMÄN hauskaa!!! Lisää juuri tuollaisia treenejä! Olin tosi pirteällä päällä sen jälkeen.

Illallakin olisi voinut vielä jotakin vähän treenata, mutta tainnutettu kalkkuna -ilmiö ehti ensin. Ei mahtanut mitään.

Su 28.3.2010

Kerroin parille kaverilleni iilimatoterapiasta, jolla hoidin leikattua olkapäätäni kahdeksan vuotta sitten. Kaverit saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että tämä anekdootti kannattaa kertoa tässä blogissakin. Eli täältä pesee sitten…

Tilanne oli se, että vasen olkapääni oli leikattu jo kolme kertaa (kolmen vuoden sisällä). Olin juuri alkanut toipua viimeisimmästä leikkauksesta ja alkanut treenata täysillä. Treenasin siihen aikaan aikidon lisäksi myös judoa, ja tarkoitukseni oli palata vielä kilpatatameillekin (vaikka viimeisimmistä kisoista minut oli viety ambulanssilla sairaalaan, koska olkapääni oli tippunut paikoiltaan, eikä se meinannut mennä takaisin; nivelsiteet olivat kokonaan poikki, nivel täynnä nestettä, ja luussa oli monttu). Kävi kuitenkin niin, että hyvin pian sen jälkeen, kun olin aloittanut judon uudestaan, tulin treeneissä suoraan TOINEN olkapää edellä alas sellaisella voimalla, että AC-nivel posahti totaalisesti. Nivelsiteet katkesivat, solisluu nousi ylös, ja olkapää tippui alas. Taas meitsiä vietiin sairaalaan… Odotin Töölössä leikkausta jossain morfiinijohdannaisissa yli vuorokauden (muistan nähneeni hallusinaatioita, ja kaikkea siistiä…). Olkapäähän tehtiin avoleikkaus, ja solisluun sisään tungettiin metallitappi.

Kivut leikkauksen jälkeen olivat suuret, ja oikea käteni oli kokonaan poissa pelistä jonkin aikaa. Eniten olin kuitenkin ahdistunut siitä, että tiesin toipumisen kestävän pitkään. Olin tottunut treenaamaan jatkuvasti parit treenit päivässä, ja minulla oli jo oma aikidoseurakin, joten tilanne oli sietämätön. Olin valmis tekemään ihan mitä tahansa, kunhan vain saisin olkapääni taas siihen kuntoon, että pystyisin treenaamaan. Nykylääketieteen tarjoamat keinot olivat vähäiset: kipulääkkeitä ja lepoa.

Mutta onneksi monikulttuurisessa aikidoseurassani oli jo siihen aikaan monen alan asiantuntijoita… Mukana oli silloin mm. eräs venäläinen kaveri, joka oli perehtynyt perinteisiin hoitomuotoihin. Hän tarjosi minulle apuaan: hän oli nimittäin vakuuttunut siitä, että ilman IILIMATOJA olkapääni ei tulisi kuntoon. Niinpä sain häneltä purkillisen vikkeliä vihreänmustia luikeroita, joiden käyttöön sain seuraavanlaiset ohjeet: "Sinä säilyttää purkki jääkaapissa. Sitten sinä ottaa kolmen päivän ajan yksi iilimato ja pistää sen lähelle sinun anus. Sitten kymmenen päivän ajan sinä pistää yksi iilimato joka päivä olkapäähän." Madot piti pyydystää pinseteillä, asettaa haluttuun kohtaan ja poistaa tietyn ajan päästä ripottelemalla suolaa madon viereen. Otukset näyttivät mielestäni todella vastenmielisiltä. Otin kuitenkin purkin ja pistin sen solukämppämme jääkaappiin. (Kämppäkaverini eivät kovin paljon arvostaneet sitä juustojensa ja kurkkujensa keskellä, mutta siinä opiskelija-asuntolassa tapahtui joka tapauksessa niin paljon kaikenlaista kummallista, että loppujen lopuksi iilimatopurkki jääkaapissa oli kaikkien mielessä aika epärelevantti detalji – etenkin, kun keittiömme kaapeissa menestyi jokin eksoottinen kotilolaji, jota kukaan monikulttuurisen asuntolan asukkaista ei ollut aiemmin tavannut Suomessa.) 

Katselin purkissa vilistäviä nälkäisiä iljetyksiä muutaman päivän ajan ja pohdin asiaa. Vastenmieliset verenimijät olivat juuri huuhtoutumaisillaan vessanpöntöstä alas, kun eräänä heikkona hetkenä päätin avata purkin ja poimia sieltä pinseteillä yhden otuksen. Asetuin teatraalisesti eteisen peilin eteen ja kurotin pinsettien päässä kiemurtelevaa alipainoista lötjäkettä kohti hanuriani. Se tarttui ahnaasti häntäluuni päällä olevaan nahkaan. "Auts!! Nipistää!" Kämppäkaverini tulivat sillä hetkellä kotiin ja pudistelivat päätään: "Mari, sä oot pimee. Siis sä oot IHAN pimee…" ("REALLY? What else is new?!") Vartin kuluttua palasin peilin eteen, ripottelin suolaa hanuriini ("Auts! Kirvelee!"), nyppäisin pullean matosen irti ("Auts! Nipistää") ja pulautin sen toiseen purkkiin. Sinne jäi kylläinen juotikas kellottelemaan tyytyväisenä. Seuraavana päivänä se sai seuraa.

Kolmen päivän ajan minun piti siis totuttaa kehoani iilimatoterapiaan takamukseni avulla. Sen jälkeen madot pääsivät käsiksi olkapäähäni. Hoito ei ollut mitenkään kivuliasta. Joskus mato saattoi päästä karkuun ja tarrata kiinni johonkin toiseen kohtaan. Suolapurkin avulla sen kuitenkin sai aina irti. Näytti tosi hassulta, kun alun perin langanlaiha otus pullistui hetkessä peukalonpaksuiseksi prinssinnakiksi. Kun madon otti irti, verta tuli useimmiten aika paljon, ja vuoto saattoi kestää tunteja. Siihenhän koko hirudoterapia kai perustuu. Olin siihen aikaan opetusharjoittelussa Norssissa. Oli hieman kiusallista toisinaan, kun joutui pitämään harjoitustunnin siten, että paita oli jostakin kohtaa ihan veressä. ("Hei Mari, sun paita on olkapäästä ihan veressä!" "Joo, niin… Siinä oli iilimato kiinni tänä aamuna." "Aha, joo…")

Kun laiheliinipurkki oli lopulta tyhjä, ja paksukaispurkki oli täynnä, palautin madot oppilaalleni. Tuntui siltä kuin olkapääni OLISI hieman parantunut hoitoaikana ja pian sen jälkeen. Mutta vaikeaa tietysti sanoa, missä määrin se oli vain sattumaa, ja missä määrin paraneminen johtui madoista. (Ja toisaalta olin hoitanut olkapäätäni myös mm. votkalla, virtsalla ja mehiläisvahalla – vai mitä mömmöä se nyt olikaan. Lisäksi se venäläinen poppamies oli käynyt ajamassa soluhuoneestani pahat henget pois sellaisen hassun vempaimen ja loitsujen avulla. Joten mene nyt sitten tietämään, mikä näistä keinoista oli se, joka toimi…)  

Ma 29.3.2010

Niin, ja lisään tähän vielä sen verran, että OLEN kyllä käynyt tuon iilimatokokeilun jälkeen HIV- ja hepatiittitesteissä. Terve nainen! (Ainakin fyysisesti…) Tietysti minulle vakuutettiin, että ne madot olivat puhtaita valioyksilöitä, mutta eihän minulla voinut siitä mitään kovin suurta varmuutta olla silloin. Luotin vain intuitiooni.

La 27.3.2010

Vedin tänään Antin kanssa junnuleirin Rajatorpassa. Leirin järjesti Jukara ry. Se meni mielestäni tosi kivasti. Taso oli tällä kertaa TODELLA poikkeuksellisen korkea, ja ennen kaikkea porukka oli tosi motivoitunutta nimenomaan aikidon treenaamiseen. Joka kerta, kun näytimme Antin kanssa edessä jotakin tekniikkaa, rivissä oli ihan hiljaista ja salissa vallitsi keskittynyt tunnelma. Kaikki seurasivat herkeämättä jokaista liikettä, jonka näytimme. Se oli jotakin ihan käsittämätöntä (junnutreeneissä siis), koska useinhan junnutreeneissä on koko ajan pieni taustahäly, ja vain pieni osa porukasta seuraa kunnolla opetusta. Tänään niin ei ollut. Tuli sellainen fiilis, että KAIKKI seurasivat ja tahtoivat oppia. Tekniikat menivätkin tosi hyvin, vaikka vedimme vaikeita asioita (ryotedoria sekä ushirowaza ryotedoria ja ryokatadoria). Paikalla oli porukkaa kolmesta seurasta: Jukarasta, Meido-kanista ja meiltä Finn-Aikista. Yhteensä osallistujia oli muistaakseni 27.

Treenin alkuun vedimme kuntopiirin. Sitä ennen olimme jo juosseet ympäri salia aika pitkään. Siltikin porukka jaksoi tosi kivasti tsempata myös kuntopiirissä. Ei kuulunut mitään mutinoita, ja kaikki tekivät kunnolla. Tein tietenkin itsekin mukana. Kiva aamujumppa. Rankinta oli kuitenkin se, kun Antti keksi ekan treenin lopussa, että leikitään ukemi-hippaa, ja MINÄ ja Antti jäämme hipoiksi! Ei hemmetti, Antti prrkl…. Juosta nyt hippaa ympäri sitä hemmetin isoa salia 27 vikkelän muksun perässä… (#¤%&x!) Olimme kumpikin parissa minuutissa IHAN finaalissa. Se jatkuva kiihdyttäminen ja äkillinen suunnan muuttaminen oli todellakin yllättävän rankkaa. Meinasin delata. (Mietin vain mielessäni erilaisia kuristamistekniikkavaihtoehtoja, joita voisin soveltaa Anttiin sen hemmetin hippaleikin jälkeen.)

Treenien välillä oli puolen tunnin tauko, jonka aikana junnut söivät eväitä. Minä ja Antti käytimme sen ajan juhlaleirinäytöksemme treenaamiseen. Teemme siinä tanto- eli puukkotekniikoita. Senkin treenaaminen oli yllättävän ryydyttävää. Tekniikoita on yhteensä vain kahdeksan, mutta kun ne tekee putkeen näytösintensiteetillä, siinä ehtii jonkin verran hyytyä.

Toisen treenin lopussa otettiin viestikilpailuja. Junnut pitävät siitä aina yhtä paljon. Kaikki tekevät aina ihan täysiä ja kannustavat toisiaan. Se on hyvä lopetus leirille. Meteli oli kyllä ihan järkyttävä, mutta emme viitsineet enää siinä vaiheessa puuttua siihen. Hetkittäin on mukavaa päästää innostus valloilleen, jos sitä kerran on ilmassa.

Eilen illalla olin duunissa klo 23.30 asti. Tahdoin saada maanantain ranskalaisen kielitieteen opetuskerran suunniteltua. Meni myöhään, koska päivällä olin hukannut aikaa yhteen ihan turhaan asiaan (omasta syystäni siis). Päivällinen jäi väliin, ja ruokakauppa ehti mennä kiinni, ennen kuin ehdin kotiin. Oli ihan järjetön nälkä. Tuli mieleen, kun Juusto pari vuotta sitten laihtui tosi paljon lyhyessä ajassa. Muistan kysyneeni häneltä silloin, miten hän oli niin ohuessa kunnossa. "No kun mä syön vain kerran päivässä. Lounaan duunissa." "Ai miks?!" "No kun ei meil oo koskaan himassa mitään ruokaa, enkä mä jaksa käydä kaupassa." "Aha, joo…" Mielestäni (lue: omasta uusavuttomasta näkökulmastani katsottuna) se oli ihan ymmärrettävä syy, koska siis eihän ihminen VOI syödä kuin kerran päivässä, jos himassa ei kerran ole koskaan mitään ruokaa, eikä jaksa käydä kaupassa. Ei vain voi. Niin se vain on.

(Klo 22.29): Katsoin äsken DVD:ltä leffan Tummien perhosten koti. Suosittelen. Todella vaikuttava leffa. 

Ke 17.3.2010

Aloimme tänä aamuna Kenkki Juusolan kanssa harjoitella osuuttamme "Aikido 40 vuotta Suomessa" -juhlanäytöksessä. Näytös pidetään Energia Areenalla, Vantaalla, pääsiäispäivänä. Teemme siinä perinteisen mättökoreografian, joskin siinä on nyt aivan uudenlainen rakenne ja joitakin uusia liikkeitä. Siinä ei tällä kertaa ole mitään pelleilyä (kun se kuitenkin on juhlanäytös…), vaan vedämme sen tavallaan aika formaalilla kaavalla (säästetään ne pelleilyt sitten siihen meiän leffaprokkikseen…;;;-). Mutta tietysti teemme siis ihan TÄYSIÄ. Sehän on selvä. 😉 Ja on siinä tietysi joitakin aika rohkeita sovelluksia (Juuso ottaa mua päästä kiinni ja heittää voltilla takaperin selän yli, sit pari hyppypotkua, jne.) Meidän oli tänään vielä tarkoitus treenata sitä ihan rauhallisesti vain, mutta maltoimme tehdä sen rauhassa vain kolme kertaa. Neljäs kerta vedettiin jo ihan täysiä. Vedin yhden koukun läpi (*KLAK!*), lensin siitä selän yli voltista rähmälleen maahan (*TÖMPS!*), otin yhden takakiertopotkun läpi (*KLAK!*). Mut ei sil välii! Se oli silti ihan sairaan siistiä, ja päätimme, että vedämme sen joka tapauksessa ihan täysiä, vaikka emme edes ehtisi enää hioa sitä kovin paljon ennen pääsiäistä (tarkoitus on kyllä treenata vielä muutama kerta). Näyttääpähän vaan realistisemmalta, jos tulee muutama hitti läpi ja alastulot ei oo niinku permantovoimistelussa. 😉 Lisäksi teen juhlanäytöksessä Antin kanssa tantoa (tekniikoita puukkoa vastaan). Alamme näiltä näkymin treenata sitä osuutta lauantaina.

Ensi sunnuntaina vedän taas "ystävyystreenit" Tiksissä. Maanantaina on Bodaus-lehden haastattelu. Joo, todellakin, Bodaus-lehteen tulee juttu meitsistä, meidän seurasta ja aikidosta yleensäkin ("Kuka nauro?! Kuka nauro?!"). Tulevat maanantaina meidän treeneihin ottamaan kuvia sitä varten. Siitä tulee varmaan ihan kiinnostavaa. Edellinen lehtijuttu taisi olla se Meidän Suomi -lehden juttu, ja se oli kuitenkin suunnattu aika erilaiselle kohderyhmälle… Kai tässä haastattelussa kysytään lähinnä lajin luonteesta ja filosofiasta sekä siitä, miten itse treenaan ja valmennan, jne. Kun kyse on nimenomaan Bodaus-lehdestä, esiin nousevat helposti myös ruokavalioasiat. Mitähän siihenkin sanois…? "Muista kofeiinitasapaino!" Tai sitten voisin vaikka siteerata Anttia ja sanoa: "Banaanit on ihan ylimainostettuja. Niit joutuu vetää koko tertun!"

Viikon päästä lauantaina vedän Antin kanssa junnuleirin Rajatorpassa. Kiirastorstaina on yhden kamppailudokumentin kuvaukset. Esiinnyn siinä Teemu Kurjen kanssa dokkarin aikidoa käsittelevässä osassa. Yritetään tietysti tehdä mahdollisimman vauhdikasta ja näyttävää tekniikkaa (vähän niinku Christian Bercyssä, paitsi vielä vähän kovempaa… 😉 kun se kuitenkin näkyy joskus aikanaan telkkarissakin.

Että kaikenlaista häppeninkiä tässä tiedossa! =)

Ke 24.3.2010

(Klo 23.30): Jessus sentään, että on niskat jumissa… Ihan semmonen fiilis kuin joku olisi yrittänyt kiskoa multa päätä irti! Hmm… Mistähän se voisi johtua… 😉

Treenattiin tänä aamuna Juuson kanssa sitä meidän näytösosuutta. Se meni jo ihan kivasti tänään. Vähän vielä hienosäätöä joidenkin heittosuuntien kanssa, ja pientä sähläystä täydellä teholla tehdessä, mutta pääpiirteissään homma alkaa olla kasassa. Pääsin melkein joka kerta suoraan jaloilleni siitä pääheitosta, eikä kumpikaan ottanut tänään yhtään hittiä läpi. Jotenkin on vaan niskat ihan totaalisen jumissa. En tosin ole ihan varma, onko se tullut tuon näytöksen harjoittelusta vai jostakin muusta. Tälläkin viikolla on nimittäin ollut jo viidet treenit, vaikka on vasta keskiviikko. En kuitenkaan ainakaan muista, että olisin laskeutunut pää tai niskat edellä jostakin heitosta nyt tässä lähipäivinä.

Mutta jos on meitsillä paikat jumissa, niin niin on kuulemma Kenkkilälläkin. Hän oli käynyt työpaikkahierojalla ja valittanut "vähän" jumissa olevaa selkäänsä. Hierojan kommentti oli: "AI VÄHÄN?! Tämän pehmentämiseen tarttisi katujyrän!" Ja kun Juuso sen jälkeen mainitsi jumissa olevista jaloistaan, hierojan arvio oli: "Jollain sähköshokeilla nää saattaisi kyllä aueta…" =D

Aloimme treenata varttia yli seitsemältä aamulla. Olin itse vasta herännyt, mutta Juuso oli jo täydessä vauhdissa, koska hän oli kuulemma herännyt jo kolmelta aamulla tekemään duunia (kun ei muuten vuorokauden tunnit meinaa riittää). Olemme kumpikin sen koulukunnan ihmisiä, joiden mielestä nukkuminen on yliarvostettua puuhaa. Sehän kuluttaa lakanoita.

To 25.3.2010

(klo 9.36): Ai mun niskat…… Ai…. Ei käänny pää just yhtään. Pitää kääntää koko kroppaa, jos tahtoo kattoo sivulle päin. Ei hemmetti. No, mut eiköhän tää taas tästä.