Pe 28.1.2011

(Klo 16.50): Tänä viikonloppuna on Pascal Guilleminin (5. dan) leiri Lahdessa ja Helsingissä. Eino on hakenut hänet lentokentältä. Tapaan heidät kohta hotellilla, mistä sitten lähdemme kohti Lahtea.

(Klo 23.55 kotona): Treenit menivät tosi kivasti. Tunsin tosin itseni jotenkin hieman heikoksi. Ehkä laihdutuskuurini takia, vaikka olenkin periaatteessa pitänyt tämän päivän breikkiä siitä. Treenien alkupuoliskon käytimme lähinnä toistemme käsien hakkaamiseen: harjoittelimme shomenuchi-hyökkäystä (kämmensyrjäisku otsaan) oikeaoppisesti eli siten, että osumahetkellä käsi on voimakas ja jännittynyt, mutta sen jälkeen heti ihan rento. Hetken päästä jatkoimme samaa harjoitetta siten, että shomenuchi hyökkäyksen perään tehtiin vielä toinen hyökkäys vapaalla kädellä. Toinen hyökkäys oli chudan tsuki (nyrkkilyönti) kylkeen, ja torin tehtävänä oli yrittää tehdä shomenuchi-käteen ikkyo, ennen kuin uke ehti lyödä tsukin perille. Harjoite oli erittäin kiinnostava ja hyödyllinen. Sitä kuitenkin tehtiin aika pitkään, ja muutaman sopivan nasevan hitin jälkeen se alkoi tuntua melko epämiellyttävältä. Kaikkien kädet ovat varmaan huomenna ihan mustelmilla. Mutta no joo. Sellaista se on välillä. (Mutta jos huomenna tehdään uudestaan sitä samaa harjoitetta – niin kuin varmaan tehdään – saattaa tuntua aika karseelta käsissä… Mut semmosta se on.)

Treenien jälkimmäisen puoliskon teimme kotegaeshia. Pidän kotegaeshista tosi paljon, mutta sehän on yksi rankimmista tekniikoista. Teimme sitä jossain vaiheessa tosi pitkään yhteen menoon. Tuli tehtyä ihan sairaan monta kovaa ukemia suhteellisen nopealla temmolla. Loppuajasta aloin olla ihan puhki. Ihan kuin savaten tehotreeneissä! Aikidotreenit ovat toisinaan ihan yhtä rankkoja, ja yhtäjaksoinen rasitus voi kaiken lisäksi olla aikidossa paljon pitkäkestoisempi kuin niissä savatetreeneissä, joissa käyn. Ihan lopuksi teimme vielä sellaista vähän vapaampaa harjoittelua, jossa tori aloitti kotegaeshin, mutta jätti sen toisinaan kesken, mihin sitten uke reagoi tekemällä jatkohyökkäyksen jodan tsukilla (lyönti päähän). Treenien loputtua oli todellakin sellainen fiilis, että oli tehnyt jotakin. Menimme vielä treenien jälkeen pienellä porukalla syömään yhteen lahtelaiseen pizzeriaan.

Oli oikein mukava ilta. On kuitenkin ollut aika pitkä päivä tänään. Tunnen oloni tosi väsyneeksi, mutta ihan positiivisella tavalla.

La 29.1.2011

(Klo 23.34): Mun kädet on niinku IHAN mustelmilla! Tehtiin taas tänään aamupäivällä sitä shomenuchi-harjoitetta. Se on kyllä tosi hyödyllinen harjoite, mutta tuntui suhteellisen epämiellyttävältä käsissä. Lisäksi teimme aamupäivällä yodan tsukia. Se ei ottanut ollenkaan samalla tavalla käsiin, joten se tuntui aika rennolta. Huomasin, että savatesta on ollut hyötyä lyöntien kannalta. Toisaalta totesin myös, että aikidon kannalta olisi hyödyllistä harjoitella savatessa enemmän niin, että “väärä puoli” eli oikea puoli olisi edessä (eli niin, että vasen jäisi takakädeksi). Aikidossahan tsukit ovat lähes aika takakäden suoria, koska etäisyytemme on niin pitkä, että etukäden suoralla ei pitäisi ylettää. Minun pitäisi siis treenata enemmän savatessa niin, että vasenkin olisi takakätenä. Tällä hetkellä oikean käden suora on minulla takakätenä paljon vahvempi kuin vasen. Iltapäivällä teimme bokkenia ja sitten lähinnä maeryokatadoria, mikä oli sikäli kiinnostavaa, että sitä tehdään tosi harvoin. Fyysisesti treenit eivät mielestäni tänään olleet mitenkään kauhean rankat. Jaksoin ihan hyvin. Lähinnä loppuajasta alkoi tuntua siltä, että keskittymiskyky alkoi olla aika nollassa. On kuitenkin niin paljon kaikenlaista ajateltavaa tässä leiriä järjestäessä, ja jo pelkät treenitkin vaativat paljon keskittymistä.

Treenien jälkeen kävin ensin Pascalin kanssa saunassa tämän hotellissa (emme samaan aikaan vaan peräkkäin). Sen jälkeen menimme melko suurella porukalla syömään nepalilaiseen ravintolaan Kamppiin. Ihan kiva ilta.

Ma 31.1.2011

(Klo 22.36): Eiliset treenit olivat sikäli kevyemmät kuin leirin muut treenit, että silloin emme enää tehneet shomenuchia vaan menuchia, jolloin lyönti tulee alakautta, eikä käteen siksi tule samanlaista iskua. Teimme kiinnostavia tekniikoita: kokyonagea, pari erilaista taiataria, sankyota, jne. Lisäksi teimme jodan tsukista ainakin iriminagea. Loppuajasta oli vuorossa sellainen hyökkäys, jossa uke hyökkäsi suoraan edestä päin (ikään kuin kadulla kävellen) ja tarttui kuristamaan toria kaksin käsin. Siitä sitten tehtiin yksi sellainen leikkaus-kokyonage, jota tehdään useimmiten yokomenuchista. Se oli hauskaa vaihtelua. Viimeiset treenit menivät minusta tosi nopeasti, ja oli ihan rento fiilis treenata.

Leirin päätyttyä olin taas tosi väsynyt. Nukahdin saman tien päästyäni kotiin ja nukuin koko iltapäivän. Illallakin oli vielä tosi väsynyt olo, ja niin oli oikeastaan koko päivän tänään. Fyysisesti leiri ei ollut mitenkään erityisen rankka minusta (ainoastaan se perjantain treeni oli tosi rankka), mutta etenkin järjestäjänä ollessa leirit vaativat aina paljon keskittymistä ja erilaista käytännön asioiden hoitamista. Tuntuu myös siltä, että mitä pitempään olen treenannut aikidoa, sitä enemmän se herättää minussa ajatuksia. Sekä tatamilla että tatamin ulkopuolella. Eikä se aina välttämättä ole pelkästään hyvä asia, tai vähintäänkin se on uuvuttavaa. Omat ajatukseni uuvuttavat minua enemmän kuin mikään muu asia maailmassa. Oikeastaan mistään muusta en helposti väsykään.

Anyway, tajusin leirin palkitsevuuden kunnolla vasta tänään, kun vedin omia treenejämme Myllyssä. Teimme shomenuchia ja maeryokatadoria. Shomenuchi alkoi tuntua tosi kivalta. Käsiin hakkaamiseen alkoi tottua, ja hyökkäysharjoitteet alkoivat tuntua entistäkin hyödyllisemmiltä. Erityisesti se harjoite, jossa uke tekee shomenin perään chudan tsukin, ja tori yrittää tehdä ikkyon ennen kuin tsuki ehtii osua kylkeen, on mielestäni aivan erinomainen harjoite! Oppilaanikin selvästikin pitivät siitä ja saivat sen onnistumaan ihan hyvin. Maeryokatadorista teimme mm. koshinagea (lonkkaheittoa), ja sekin meni mielestäni tosi kivasti. Leiristä riittää meille varmasti ideoita pitkäksi aikaa.

Ti 1.2.2011

(Klo 15.10): Niin tuli vain mieleen, että kerroin tietysti Pascalillekin siitä meidän Your Move -videoprokkiksesta. Hänkin piti sitä aivan erinomaisena tilaisuutena päästä promoamaan aikidoa ja meidän seuraa! =) Vitsit, mut onhan se tietysti, jos sinne tapahtumaan tulee jotain 50000 nuorta!!! =))) Ja tietysti media paikalla, ja jälkikäteen pätkä levitykseen nettiin eri kanavien kautta. Tehdään siitä todellakin niin hyvä kuin pystytään. Sitä on sitten varmaan tosi kiva joskus vuosikymmenten jälkeen katsella kiikkustuolista! =)

Ke 26.1.2011

Vähänks siistii!! Siitä mun ja Juuson suunnittelemasta Kaisiksen-videosta ei tulekaan vain meidän seuran demo, vaan siitä tuleekin aikidon YOUR MOVE -video!!! JIHUU!!!! =))) Your Move on Nuoren Suomen, SLU:n sekä urheilun lajiliittojen yhteinen valtakunnallinen kampanja, jolla pyritään kannustamaan 13-19-vuotiaita nuoria liikkumaan. Myös aikido on tietenkin kampanjassa mukana. Kampanja huipentuu touko-kesäkuun vaihteessa Helsingissä järjestettävään suurtapahtumaan, jolloin Olympiastadionin ja Kampin Narinkkatorin ympäristöön tulee kerääntymään arviolta noin 50 000 nuorta! Kyseessä on vuoden 2011 suurin liikuntatapahtuma Suomessa.

Niin, eli siis alun perin minun ja Juuson oli tarkoitus pitää live-näytös suurtapahtumassa. Päädyimme kuitenkin ehdottamaan, että live-näytöksen sijaan voisimmekin tehdä videonäytöksen, kun meillä muutenkin on tämä videoprokkis meneillään. Järjestäjät pitivät ajatuksesta: videomme näytetään jättimäisillä screeneillä muutaman kerran tapahtuman aikana. JEE!! TÄÄ ON SIISTII!!! =)))) Näkyvyys ainakin on taattu! Tulikin tästä vähän paineita… Onneksi meillä on jo se laihis menossa… Aikataulukin menee vähän tiukemmaksi kuin olimme suunnitelleet, koska video pitäisi saada kuvattua jo huhtikuun lopussa (täytyy toivoa, ettei ole kauhee räntäsade just sillon…). Meidän täytynee myös vähän miettiä, mitä kaikkia alkuperäisistä ideoistamme voimme ottaa mukaan tähän Your Move -versioon… (Hmm… *viivaa joitakin juttuja yli listasta* ;;;-) Meillähän oli nimittäin mm. jotain sellaista suunnitteilla, että kun yleensä kaikissa leffoissa nainen monottaa miestä jalkojen väliin, niin tässä meidän innovatiivisessa ja tasa-arvoa korostavassa elokuvassa tämä tehdäänkin TOISIN PÄIN! =D (Veikkaisin, että esim. Christianilta tämä idea saisi kuitenkin arvion: "pas terrible pour l'image de l'aïkido…" Täh?!! 😉

Aikidon Your Move -mainokseen tulee kuulemma tämä kuva viime vuoden Juhlanäytöksestä. Siinä Tuuli heittää Juusoa ja minua "Aikido in action" show'mme lopussa.

To 27.1.2011

Mun ja Juuson mielestä tämä kuva olisi sopinut paremmin siihen mainokseen. (Siitä toisestahan on puolet pelkästään mun hanuria.) Saa nähdä, kumpi siihen lopulta tulee.

To 20.1.2011

Kaverini, Pia Lohikoski, on eduskuntavaaleissa ehdokkaana. Olen tuntenut Pian yli 20 vuotta ja tiedän, että hänessä jos kenessä on ainesta kansanedustajaksi! Mielestäni häntä kannattaa äänestää yli puoluerajojen, sillä hän ajaa asioita, jotka koskettavat kaikkia. Tässä joitakin katkelmia hänen kampanjasivuiltaan:

LAPSET: 

Vasemmistoliiton perhepoliittisen työryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski haluaa 20. marraskuuta vietettävän YK:n lapsen oikeuksien päivän tiimoilta muistuttaa, että kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita.

Lasten oikeus yhdenvertaiseen kohteluun unohtuu perussuomalaisia myötäilevässä maahanmuuttokeskustelussa. Maahanmuuttajalapset ja kotimaisiin vähemmistöihin kuuluvat, esimerkiksi romanilapset, kohtaavat arkielämässään liian usein syrjintää ja ennakkoluuloja”, Lohikoski huomauttaa.

VANHUKSET:

Vanhukset eivät ole resurssirasite, loppusijoitustaan odottava menoerä kuntien talouskriisissä. Ikänaiset ovat uusintaneet ja hoitaneet työvoiman ja rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa monin tavoin. Vasemmistonaisten mielestä ikänaisten köyhyys on osoitus käsittämättömästä kiittämättömyydestä, sydämettömyydestä ja arvovajeesta.

NUORET:

Neljännes työvoimaan kuuluvista nuorista on ilman työtä. Uudellamaalla avoimia työpaikkoja oli syyskuussa tarjolla 11 000 ja näistä reilusti yli puolet oli määräaikaisia ja osa-aikaisia. Määräaikaisten ja osa-aikaisten töiden lisäksi työtä teetetään mitä epämääräisimmissä toimeksiantosuhteissa, joiden takia työntekijä tippuu usein sosiaaliturvaverkkojen ulkopuolelle.

Pätkätyömarkkinoiden armoilla elävät nuoret aikuiset pohtivat saavatko he koskaan haaveilemaansa vakituista työtä. Entä kuinka rahat riittävät pääkaupunkiseudun korkeisiin elinkustannuksiin, omaan asuntoon tai perheen perustamiseen?

Perusteettomat pätkä- ja vuokratyöt on lopetettava lakia ja valvontaa tiukentamalla. Lisäksi työttömyys- ja eläketurvan piiriin pääsemistä on helpotettava siten, etteivät erilaiset itsensä työllistäjät jää ilman turvaa ja takeita toimeentulosta.

Ketjutettuja määräaikaisia työsuhteita on erityisen paljon juuri julkisella sektorilla. Julkinen sektori työnantajana ei voi toimia tehokkaasti, kun sen täytyy koko ajan pyörittää määräaikaisten työsuhteiden karusellia ja perehdyttää uusia ihmisiä tehtäviin, joista edellinen palautettiin työttömyyskortistoon tai kierrätettiin eteenpäin toisiin tehtäviin. Julkisen sektorin tehokkuutta ja palveluiden laatua parannettaisiin siten, että pysyviä töitä ei enää pätkittäisi ja tarpeellinen sijaistyövoima olisi vakituisessa työsuhteessa.

TSEMPPIÄ PIA! =)

Lisätietoa Pian kampanjasta löytyy hänen nettisivuiltaan.

Ke 12.1.2011

Olen nyt 5. dan Aikikai, eli 5. asteen musta vyö aikidossa. Arvo myönnettiin 9.1.2011 Aikikai Hombu Dojolla, Tokiossa, järjestetyssä vuotuisessa Kagabi Biraki -seremoniassa, jossa myönnetään suositusten perusteella lajin korkeimmat kansainväliset mustat vyöt kaikkialle maailmaan. (Korkein vyökokeella suoritettavissa oleva arvo on 4. dan, jonka suoritin Ranskassa vuonna 2004.)

Vyöarvoani suositteli Christian Tissier shihan. Kiitos Christian!  

Lista tämän vuoden Kagabi Birakissa myönnetyistä vyöarvoista löytyy tästä. (Mukana listassa on myös joitakin alle 5. danin arvoja, koska myös alempia dan-arvoja on poikkeustapauksissa mahdollista saada pelkän suosituksen perusteella. Tuossa yhdessä listassa on käsittääkseni mukana koko maailman kaikki tällaiset poikkeustapaukset yhdeltä vuodelta, joten ei niitä niin kovin paljon kyllä ole.)

Huh! Tuntuupas hienolta, vaikka tämä ei suoranaisesti yllätyksenä tullutkaan (Christian nimittäin soitti minulle joskus syksyllä ja kyseli aikidopassini numeroa, osoitetta ym. muita tietojani, joita arvelin hänen tarvitsevan mahdollisesti juuri tätä tarkoitusta varten… =) En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tuntuu kuitenkin niin uskomattomalta.  

(Klo 23.45): Kuten jo aiemmin totesin, tämä vyöarvon korotus ei tullut minulle minään hirveän suurena yllätyksenä. (Myös Suomen Aikidoliiton teknisessä valiokunnassa asia oli ollut esillä, joten tiesin itse asiassa kyllä, että kyseistä vyöarvoa ehdotettaisiin minulle tämän vuoden Kagami Birakissa.) Mutta kuitenkin se, että loppujen lopuksi asia on selvä, tuntuu jotenkin uskomattomalta. Aika menee niin nopeasti, enkä oikein pysty käsittämään itseäni vielä niin edistyneeksi ja niin VANHAKSI, että voin olla jo 5. dan. Joskus teininä haaveilin mielessäni, että minusta tulisi jonakin päivänä 4. dan ja jopa 5. dan. Silloin naispuolisia 5. daneja ei ollut koko maailmassa kovin montaa (nyt heitä toki on jo jonkin verran). Monet tunnetut ammattilaiset (kuten Pascal ja Bruno) ovat 5. daneja, jne. Olenhan ollut 4. dan jo monta vuotta ja olen koko ajan toiminut aikidon parissa aktiivisesti, mutta silti. Että siis olen nyt 5. dan. En pysty uskomaan sitä todeksi. Se oli jonkinlainen lapsuuden unelma (oman aikidoseuran lisäksi), ja nyt se on toteutunut, jo tässä iässä. Mitäs ny???

Voisi kuvitella, että fiilisten pitäisi olla vain positiiviset. Yllättävää kyllä olen mennyt tänään henkisesti ihan laidasta laitaan. Ensin aamupäivällä olin ihan euforisessa tilassa. Sen jälkeen mielentilani oli ilmeisesti jotenkin herkistynyt, koska aloin jotenkin muuttua ihan vainoharhaiseksi kaikkien muiden asioiden suhteen. Aloin mennä negatiivisilla ylikierroksilla (aivan samaan tapaan kuin esim. väitöstilaisuuden ja Pekingin-näytöksen sukseen jälkeen). Aloin löytää itsestäni ja suorituksistani kaikenlaisia vikoja ja puutteita, jotka varmaan sinänsä ovat ihan todellisia, mutta joita ei välttämättä tarvitsisi palauttaa omaan mieleen juuri tällaisena päivänä. Olen kokenut tänään suurempaa riittämättömyyttä kuin minään päivänä pitkään aikaan.

Vedin illalla treenit omalla salilla ja olin aivan omissa maailmoissani. Keskittymiskykyni oli aivan poissa. Sama koski tietenkin työpäivää. Huonoin työpäivä aikoihin.

Treenien jälkeen tarjosin aikido-oppilailleni kuoharia ja limua. Oli ihan hyvä fiilis. Aloin tasoittua. Olen edelleen sama ihminen kuin ennenkin. Olen vain 5. dan aikidossa, ja aikidon ulkopuolella asialla ei ole merkitystä. Ei minun tarvitse olla yhtään sen parempi missään muissa asioissa. En ole 5. dan missään muussa kuin aikidossa. Enkä ole aikidossakaan yhtään sen parempi kuin ennen. Eikä minun TARVITSE olla yhtään sen parempi kuin ennen. Vyöarvoni on vain kohonnut. Se on vain ansio, jonka saavuttaminen jossain vaiheessa vain tapahtuu, kun kuluttaa tatamia riittävän pitkään. Vähän kuin väitöstilaisuus yliopistolla: kun tekee väitöskirjaa riittävän pitkään, jossain vaiheessa se valmistuu. Mutta sen jälkeen elämä jatkuu pitkälti samaan tapaan kuin ennenkin.

Näin sekavissa tunnelmissa siis tänään!

To 13.1.2011

(Klo 14.17): Nukuin viime yönä todella huonosti. Ensin valvoin tosi myöhään. Kuoharin juominen niin myöhään illalla ei ollut yöunien kannalta kovin hyvä idea (mutta muuten se oli kyllä hyvä idea!). Heräilin pitkin yötä, ja aamulla oli tosi väsynyt olo. Tunnen itseni hieman masentuneeksi. Aamupäivällä osallistuin suurlaitoksemme opetusseminaariin. Pidin siellä pienen puheenvuoron blogin ja wikin käytöstä opetuksessa. Etukäteen minusta tuntui jotenkin nololta yrittää pitää jotain esitystä tuollaisessa tilaisuudessa, jossa on paikalla salin täydeltä minua sata kertaa kokeneempia opettajia. Mutta lopulta tilanne oli mielestäni ihan ok: esitykseni linkittyi tavallaan erääseen Moodle-esitelmään, joten en joutunut pitämään mitään ihan irrallista esitystä. Lisäksi joku oli toivonut, että seminaarissa puhuttaisiin nimenomaan blogista ja wikistä, joten siinä mielessä esitykseni oli ihan perusteltu (kun kerran olen käyttänyt niitä opetuksessani jo jonkin aikaa; monet muut luultavasti eivät ole). Anyway, se meni mielestäni ihan ok. Tietenkin tällaiset kokemukset ovat aina hyödyllisiä, ja olen mielelläni mukana kaikenlaisessa. En vain TODELLAKAAN ole tänään ihan parhaimmillani. Esitykseni ajaksi sain kuitenkin skarpattua itseäni sen verran, että se meni mielestäni etenkin olosuhteisiin nähden ihan jees. Nyt pitäisi yrittää saada ajatukset kasaan ja keskittyä uuteen tutkimusaineistoon.

Pe 14.1.2011

(Klo 9.40): Tänään on jo paljon normaalimpi olo kuin eilen. Nukuin viime yönä ihan hyvin ja tänä aamuna vedin treenit normaalisti. Treeneissä sattui olemaan poikkeuksellisen paljon väkeä paikalla, mikä jotenkin piristi tunnelmaa. Tuntuu hassulta, että kuitenkin omassa mielessä ON hieman erilaista treenata aikidoa 5. danina kuin 4. danina, vaikka mikään sinänsä ei olekaan muuttunut.

Ei ole enää ollenkaan masentunut olo niin kuin eilen. Se oli ilmeisesti vain joku lyhytkestoinen euforiaa seurannut krapulatila.

Ma 10.1.2010

(Klo 23.18): Aloitin taas tänään laihiksen. Päätimme nimittäin Juuson kanssa, että pistämme lopultakin ensi kesänä sen meidän leffan purkkiin. Siis sen, jossa siirrämme Pekingin-näytöksen tekniikat Kaisaniemen puistoon. Aiotaan kuvata se joskus aamuyöllä, jotta saadaan olla rauhassa. Ideahan oli se, että meitsi on tällä kertaa se "pahis" (JIHUUUU!!!! =)))), joka hörhöilee puistossa (potkii pipo päässä jotain puuta, pomppii penkkien yli, jne.), ja Juuso on tummaan pukuun pukeutunut bisnesmies, joka kulkee salkku kädessä puiston läpi. Meitsi hyppää yhden ison kiven päältä Juuson kimppuun (täytyy vähän varoo polvii…) ja pöllii tältä salkun. Siitä alkaa sitten hillitön takaa-ajo ympäri puistoa: flengailaan lyhtypylväissä, tehdään ukemeita kasvi-istutusten yli, ja loppujen lopuksi tehdään se meidän bokken-setti oikeilla katana-miekoilla siinä suihkulähdealtaassa!! JOO!!! KIVAA!!! =)))) (Juuson pointti siitä, että "se vesi saattaa kyl olla aikamoista koleravettä", oli kieltämättä ihan hyvä; täytyy vähän varoa, ettei hirveesti niellä sitä kuravettä siinä samalla.) 

Anyway, tuota varten (ja muutenkin) täytyy yrittää päästä taas edes jonkinlaiseen kondikseen. Juuson polvivamma on parantunut, ja hänellä on taas kova vauhti päällä: kaveri aikoo tiputtaa peräti 14 kiloa kesään mennessä! Meitsi puolestaan aikoo tiputtaa 10 kiloa. Kevyesti lähtee!

Seuraan tässä blogimerkinnässä laihiksen etenemistä suhteessa tämän aamun painoon. Metodina on se, että yritän pitää koko ajan 500 kalorin päivävajetta.

• Ma 10.1: 00,00 kg
• Ti 11.1: -0,2
• Ke 12.1: -1,5
  • (Klo 7.47): Wohou! Aika kiva pudotus suhteessa eiliseen (1,3 kg)! Eilen oli aikidon aamutreenit, ja illalla olin vielä savaten tehotreeneissä. Arvasin, että viimeistään niissä tehotreeneissä kyllä paino putoaa! Oli ihan sikarankkaa taas.
• To 13.1: -2,1
• Pe 14.1: -1,5 (+0,6)
  • (Klo 6.34): Äh, sahausliike alkaa taas. Olin eilen illalla savatessa,  mutta silti jostain syystä paino on selvästi noussut eiliseen nähden.
• La 15.1: -1,8 (-0,3)
  • (Klo 10.10): Jess, suunta on taas oikea! Menin muuten eilen illalla joskus seitsemän aikaan "pienille torkuille". Heräsin tos kymmenen minuuttia sitten… Kevyet 15 tunnin yöunet! (Varmaan olisin nukkunut vielä pari tuntia, mutta kun täytyy tästä lähteä vetämään treenejä.)
• Ma 17.1: -3,7 (-1,9)
  • Oli kyllä yllättävän alhainen paino tänä aamuna. Luultavasti se on vain jotain nesteiden heittelyä, tms. En nimittäin todellakaan ansaitsisi tuollaista pudotusta tämän viikonlopun perusteella. Lauantaina oli kyllä ne parin tunnin treenit (joihin menin tyhjällä vatsalla siten, että en ollut syönyt mitään yli 16 tuntiin), mutta muuten en treenannut viikonloppuna lainkaan.
• Ti 18.1: -1,2 (+2,6)
  • (Klo 6.35): Hirvee heittely. Eilen ei päässyt treenaamaan ollenkaan, koska illalla oli Akatemiaklubi. Johtuu varmaan siitä.
• Ke 19.1: -1,1 (+0,1)
  • Täh?! Siis nyt tää laihis menee tosi surkeesti taas! Ei pysty tajuumaan: treenasin aamulla aikidoa ja illalla savatea (tehotreenit kaiken lisäks), ja siltikin paino on NOUSSU!
• To 20.1: -1,8 (-0,7)
  • No niin, taas ollaan menossa oikeeseen suuntaan.
• Pe 21.1: -1,8 (0,0)
  • (Klo 6.27): No höh, vedin ihan sairaan tiukkaa linjaa koko päivän eilen. Oli rankat savatetreenit, delasin nälkään koko illan, ja siltikin paino on pysynyt vain samana! Epäreilua.
• Ma 24.1: -1,1 (+0,7)
  • No just joo. Tää on turhauttavaa… Lauantaina oli kahden tunnin aikidotreenit ja eilen olin pari tuntia savatessa: ensin IHAN SIKARANKAT lihaskuntotreenit (siis ne treenit oli OIKEESTI vielä rankemmat ku ne "tehotreenit") ja sen jälkeen tunnin venyttelytreenit. Oli sen setin jälkeen koko loppupäivän jalat ihan voimattomat. Toisaalta syömispuolen kanssa en ole viikonloppuisin ollut kovin tarkka. Ja virallinen tavoitteeni on pudottaa 0,5 kg viikossa, joten siihen nähden olen kyllä ihan hyvin pysynyt tavoitteessa.
• Ti 25.1: -1,1 (0,0)
  • Siis täh?! Olin eilen niinku NIIN selkeesti miinuksen puolella kaloreissa! Ja silti paino on edelleen näin ylhäällä. Ei pysty tajuumaan. 
  • (Aamutreenien jälkeen): Aaaargh. Heti alkujumpassa tuntui siltä, että jaloissa ei ollut ollenkaan voimaa. Illalla oli treenit aika myöhään, eikä sen jälkeen voinut syödä juuri mitään. Aamulla sitten taas mentiin. Ilman aamupalaa tietysti, koska mullahan ei ole koskaan mitään ruokaa jääkaapissa. Jos olisin ostanut aamupalaa jo illalla, olisin vain syönyt ilta- ja aamupalan samalla kertaa (*röyh!*), eilisillan dieetti olisi mennyt pieleen, ja lopputulos olisi kuitenkin vain ollut se, että aamulla ei olisi ollut mitään syötävää.
• Ke 26.1: -1,3 (-0,2)
  • Ookoo, no kiva. Vihdoinkin taas vähän alaspäin.
• To 27.1: -1,8 (-0,5)
  • Jess! Vihdoinkin taas selkeä nykäisy alaspäin!
• Pe 28.1 – su 30.1: Pidän breikkiä laihiksesta Pascalin leirin takia. Piti aloittaa tankkaaminen jo eilen illalla, jotta en delaa niihin treeneihin viikonloppuna.
• Ti 1.2: -2,1 (-0,3)
• Ke 2.2: -2,6 (-0,5)
  • Jess! Kiva pudotus!
• To 3.2; -2,6 (0,0)
• Pe 4.2: -2,6 (0,0)
  • Ookoo… Jämähdysilmiö näköjään. Vaikka oli siis ihan järkyttävän rankat treenit eilen savatessa! Ja kolmen kuukauden päästä mun pitäis jo olla biitsikunnossa Melbournessa surffailemassa rantaleijonien keskellä…. ;;;-) *huokaus* (Ei ku ai niin, mähän lähdenkin sinne tutkijavaihtoon. 😉 
• La 5.2: -2,6 (0,0)
  • Jämähdysilmiö todellakin.
• Ke 9.2: -2,1 (+0,5)
  • No just joo… (#¤%&x…)
• To 10.2; -2,6 (-0,5)
  • Jess!!
• Pe 11.2: -2,6 (0,0)
  • Tähän samaan kohtaan nyt sit taas näköjään jämähdetään. Eilisilta meni kieltämättä yhen frendin kaa Kämpissä… Mut sitä ennen oli kyl tehotreenit.
• La 12.2: -3,0 (-0,4)
  • Jeeee!!!
• Ti 15.2: -3,0 (0,0)
• Ke 16.2: -3,7 (-0,7)
  • Jihuuuu!!!!!!!!!
• To 17.2: -3,0 (+0,7)
  • No höh.
• Ke 23.2: -4,4 (-1,4)
  • Täh?! En tajua ollenkaan, miten nyt on voinut paino pudota noin paljon. En ole treenannut viikkoon kuin yhden kerran (eilen aamulla), ja silti on paino pudonnut noin paljon. Ihan kummallista.
• To 24.2: -4,4 (0,0)
  • Jämähdys.
• Pe 25,2; -4,4 (0,0)
  • Jämähdys todellakin.

Su 26.12.2010

(Klo 22.54): Joulu on nyt vietetty (*röyh…*), ja on aika ryhtyä taas treenaamaan. Tuli kaiken lisäksi vietettyä tavallaan kaksi joulua: ensimmäinen varsinaisena aattoiltana Pauliinan kanssa porukoiden luona ja toinen joulupäivänä Pauliinan luona tämän lasten kanssa (koska lapset olivat isänsä luona aattona). Tänään on ollut jotenkin tosi raskas olo kropassa, joten tekee varmasti hyvää päästä liikkumaan. Ensimmäiset treenit saattavat tosin tuntua aika kamalilta. Nesteitä on kertynyt niin paljon, että hikoilen todennäköisesti ekoissa treeneissä kuin sika. (Mutta sen jälkeen onkin sitten varmaankin parempi olo.) Lisäksi olen tässä jo pari päivää kärsinyt salaperäisestä jalkasärystä. En tiedä ollenkaan, mistä se on tullut. Ristiselkäni on ollut tosi jumissa viime aikoina. Voi olla, että jalkasärky on vain siitä johtuvaa säteilykipua. Vaikee sanoo. Joka tapauksessa en usko, että se tulee häiritsemään pahemmin treenaamistani. Toivotaan vain, että lentoliikenne ei tällä kertaa pahemmin takkuile. Se saattaa kyllä olla aika paljon toivottu. No, huomennahan se selviää. Lähden reissuun heti aamusta.

Ma 27.12.2010

(Klo 8.07 Helsinki-Vantaan lentokentällä): Tähän asti matka on sujunut ihan ok. Jouduin heräämään tänään kuudelta, mutta yllättäen se ei tuntunutkaan mitenkään ihan hirveän kamalalta. Olen varmaankin nukkunut sen verran varastoon viime päivinä. Finskin baggage dropissa ei ollut kovin pitkä jono, mikä oli sekin vähän yllättävää. Viime vuonna samaan aikaan jono oli ihan järjetön. Sen sijaan negatiivinen yllätys oli se, että erikoismatkatavaroista täytyy nykyään Finskillä lentäessä maksaa 40 € per suunta!!! Täh?! Eli jouduin maksamaan sen verran, että sain asepussin messiin! Ja saman verran sitten paluumatkalla! Virkailija ehdotti, että hankkisin jatkoa ajatellen niin suuren kassin, että aseet mahtuisivat sinne. No joo… Eipä ole ihan helppoa, kun jo-kepin mitta on kuitenkin 128 cm. Christianin leireillähän kyllä useimmiten pärjää pelkällä puumiekalla eli bokkenilla (joka on selvästi jo-keppiä lyhyempi), mutta Bénézin leireillä sen varaan ei voi laskea. Catherine on kyllä sanonut, että voisin lainata hänen aseitaan Pariisissa käydessäni, mutta mielelläni en tekisi niin, koska vierailla aseilla treenaaminen voisi tuntua vähän oudolta (vähän sama kuin käyttäisi jonkun toisen tietokonetta duunissa). Lisäksi olisi vähän kiusallista, jos hajottaisi jonkun toisen välineet. (Ja erityisesti Bénézin leireillä se on aivan hyvin mahdollista – erityisesti, jos treenaa Michelin kanssa. Tilastojeni mukaan se on suunnilleen bokken per treenikerta silloin…)

Anyway, on kätevää, kun täällä Stadin kentällä on nykyään ilmainen langaton netti. Otin miniläppärini mukaan reissuun. Vielä on melkein tunti aikaa koneen lähtöön. Toivotaan, että lento ei ole myöhässä ja että perillä Pariisissa saan matkatavarani. Jos kaikki menee hyvin, ehdin vielä tänään iltapäivätreeneihin.

(Klo 19.27, Catherinen luona Pariisissa): Päivä meni oikeastaan tosi hyvin. Matkalla ei tapahtunut mitään kommelluksia: lento ei ollut lainkaan myöhässä, ja sain kaikki matkatavarani ihan normaalisti. Menin lentokentältä suoraan dojolle Vincennesiin. Ehdin käydä ennen treenejä pikaisesti syömässäkin, mikä oli kylläkin aika huono idea. Oli tosi ähky olo treenien alussa, ja jouduin vielä heti alkuun tenchinageen ukeksi. Ensimmäiset kovat ukemit tuntuivat raskailta, mutta kyllä se siitä vähitellen alkoi skulata. Teimme suurimman osan treenistä tenchinagea ja iriminagea, ja tenchinagea tehtiin vieläpä kovana (ja treenasin sitä yhden tosi kovakuntoisen tyypin kanssa). Ihan loppuun tehtiin erilaisia kokyonageja. Hikoilin enemmän kuin missään treeneissä moneen viikkoon, mutta en kuitenkaan ollut missään vaiheessa ihan delaamispisteessä, mikä oli yllättävää. Porukkaa ei ollut hirveän paljon, joten salissa oli tilaa heitellä kunnolla. Taso oli luonnollisestikin korkea. Oli kiva nähdä taas Bénéziä ja muita tuttuja.

Treenien jälkeen olo oli huomattavasti vetreämpi kuin esim. eilen. Jonkin verran on kyllä vieläkin kropassa nesteitä, joille pitäisi antaa kyytiä, ennen kuin treenaaminen voi olla kunnolla nautittavaa. No, huomenna on neljä tuntia treenejä, joten eiköhän se siitä…

Dojolta tulin sitten tänne Catherinen luo. Hän asuu Pariisin 12. kaupunginosassa, Félix-Ébouén aukion lähellä (Nationin ja Gare de Lyonin välissä). Sijainti on siis mitä mainioin. Täältä pääsee ykköslinjan metrolla nopeasti sekä Vincennesiin että ydinkeskustaan. Olen asunut tässä kämpässä useaan otteeseen pitkiä jaksoja (viimeksi vuonna 2005, jolloin olin melkein koko vuoden Pariisissa), joten tämä paikka on minulle melkein kuin toinen koti. En ollut nähnyt Catherinea vuoteen, mutta kun tässä äsken vaihdoin hänen kanssaan kuulumisia, tuntui heti siltä kuin olisimme nähneet toisemme vasta eilen. Tunnemme toisemme niin hyvin ja niin monen vuoden takaa. Olemme tutustuneet toisiimme aikidossa muistaakseni jo vuonna -93, jolloin kävin ensimmäistä kertaa Ranskassa. Catherine on 3. dan musta vyö aikidossa ja 1. dan musta vyö karatessa. Nykyään hän ei kuitenkaan polvivammansa takia treenaa enää kumpaakaan; hän on siirtynyt taijiihin, joka on rauhallisempaa ja ilmeisesti vähemmän rasittavaa polville.

Taidan vielä lähteä vähäksi aikaa kävelemään keskustaan. Suomessa ollessani en pahemmin harrasta kävelyä, mutta Pariisissa se on kyllä ihan must!

Ti 28.12.2010

(Klo 18.28): Tänään tunnelma oli selvästi arkisempi kuin eilen. Kävi v***ttamaan heti aamun bokken-treenissä. Yleisesti ottaenkaan en erityisemmin pidä Bénézin leirien bokken-treeneistä täällä Ranskassa, koska hän ei jostain syystä vedä säännöllisesti aseita omissa treeneissään eikä ole vetänyt enää tosi pitkään aikaan. Tietenkin hän on silti itse tosi hyvä aseissa, mutta ongelma on se, että monet hänen oppilaansa eivät ole (mutta kuitenkin LUULEVAT olevansa, totta kai). Ja toisin kuin Christianin leireillä, joilla voi valita yhden tosi hyvän parin ja treenata tämän kanssa koko tunnin, täällä on pakko vaihtaa paria vähän väliä. Treenasin aluksi Mounirin kanssa, ja se oli tosi jees (hän treenaa Christianin dojolla ja on tosi hyvä aseissa), mutta sitten jouduin treenaamaan yhden tosi huonon kanssa. Ärsyttävintä oli se, että hän yritti syyttää minua siitä, että homma ei sujunut. Aluksi en sanonut mitä&auml
;n, mutta lopulta alkoi ottaa niin paljon päähän, ja treenaaminen alkoi tuntua sen verran vaaralliselta, että oli pakko selittää hänelle oma näkemykseni tilanteesta. Yllättävää kyllä, hän ei yrittänyt väittää vastaan vaan suostui tekemään niin kuin ehdotin, ja kuten olin arvellutkin, sen jälkeen kaikki sujui hyvin. Hetken aikaa kaikki oli ok, mutta sitten jouduin treenaamaan yhden toisen hankalan tyypin kanssa. Hän oli kyllä teknisen tason puolesta tosi jees, mutta asenteeltaan hetkittäin ihan sietämätön (etenkin, kun olin jo valmiiksi huonolla tuulella sen edellisen parin takia): hillitön simputus ja höykytys alusta loppuun. Ihan järjetön pätemisen ja alistamisen tarve. Vitsit, että nousi taas perskarvat pystyyn (toverimme Markun osuvia sanoja lainatakseni ;-). Yritin niellä kaiken (sillä paskan nielemisen jalon taidon merkitystä konfliktitilanteiden välttämisessä ei sovi väheksyä) ja onnistuinkin pitämään pääni kiinni, mutta ilmeisesti nonverbaalinen viestintäni paljasti v*****kseni, koska huomasin sen tyypin hermostuvan ja ryhtyvän simputtamaan minua entistäkin enemmän. Päätin kuitenkin alistua hänen temppuihinsa, vaikka huomasin hänen tekniikassaan itse asiassa yllättävänkin paljon puutteita, joihin olisin voinut tarttua, jos vain olisin tahtonut… Tilanne meni ohi, ja loppujen lopuksi homma sujui ihan ok. Joka tapauksessa pakko todeta, että se oli kokonaisuutena todella v****mainen bokken-treeni. Ranska on maccho-maa. Ei mahda mitään.

Olisin jo bokken-treenin jälkeen ollut valmis häipymään vaikka kiertelemään museoita, tai jotain. Päätin kuitenkin jäädä treenaamaan, kun nyt kerran täällä ollaan. Tarvitsen ideoita omiin treeneihimme, ja toisaalta kroppani myös kaipaa liikuntaa. Oli hyvä idea jäädä, koska päivän aseettomat treenit sujuivat paljon paremmin. Hakeuduin tarkoituksella treenaamaan myös niiden bokken-treenissä kohtaamieni hankaliksi kokemieni tyyppien kanssa, ja sekin oli hyvä idea, koska tällä kertaa kaikki sujui hyvin. Usein olen vastaavissa tapauksissa noudattanut välttelystrategiaa, mutta yritän nykyään päästä eroon siitä tavasta – silläkin uhalla, että joutuisin kääntämään toisenkin posken. Ainakaan en siten ole pelkuri enkä liian ylpeä kohdatakseni ihmisiä.

Anyway, iltapäivätreenissä teimme ihan sikapitkään suwariwazaa. Se oli sinänsä ihan kivaa, mutta polveni tulivat siitä tosi kipeiksi. Erityisesti vasen polvi rasittui jotenkin tosi paljon. Oli pakko laittaa kipuvoidetta heti treenien jälkeen. Salissa on myös tosi kylmä. Olen siellä aina treenien ensimmäisen puoliskon ajan ihan umpijäässä. Ei ehkä mikään kaikkein rennoin mahdollinen tapa viettää lomaa, mutta meneehän se näinkin.

(Klo 22.29): Niin, ja kaiken lisäksi jäin tänään kaksi kertaa ukemin alle. Ekan kerran se kävi niin, että olin juuri tullut ukemista alas siten, että olin selälläni maassa, kun yksi tyyppi lensi täysiä päälleni. Onneksi sain kädet väliin, joten kantapäät kolisivat väin käsivarteeni (hirvee mustelma tuli…). Toinen kerta kävi siten, että yksi tyyppi lensi pehmeällä mae ukemilla päälleni viistosti takaapäin. Onneksi ei mennyt polvi sisään. Vitsit, kun jotkut eivät yhtään osaa katsoa, mihin heittävät.

Ke 29.12.2010

(Klo 21.00): Olipas taas aika rankka päivä. Bokken-treeni meni tällä kertaa hyvin, mutta se tuntui helkkarin pitkältä. Emme nimittäin tehneet lainkaan peruslyöntejä vaan aloimme heti tehdä paritekniikkaa. Lisäksi teimme KOKO treenin ajan kaikenlaisia pyyhkäisyjuttuja sun muita suoraviivaisia tekniikoita, joissa on tosi suuri riski saada bokken täysiä näpeille. Teimme mm. nelossarjaa, jossa shomen-shomen ja tsuki-tsuki tehdään putkeen jatkuvana liikkeenä siten, että puolessa minuutissa on about 30 mahdollisuutta saada bokken täysiä sormille tai jopa päähän, jos etäisyyden hallinta pettää jommaltakummalta. Minulla kävi kuitenkin tänään tosi hyvä mäihä parien kanssa, vaikka tänäänkin piti koko ajan vaihtaa paria. Pääsin koko ajan bokkenissa treenaamaan tosi hyvin. Loppuajasta vaihdoimme koko ajan tekniikkaa ja teimme koko ajan tosi vaativia juttuja, jotka vaativat paljon keskittymistä. Keskittymiskykyni alkoi mennä, ja alkoi tuntua siltä, että se bokken-treeni ei koskaan lopu. Anyway, toistoja tuli niin paljon, että tunsin edistyneeni vain sen yhden treenin aikana.

Aseettomissa treeneissä fiilis oli ihan ok. Otin tänään hieman erilaisen asenteen kuin eilen. Huomasin, että täällä on nykyään aivan normaali käytäntö jallittaa, jumittaa, mullittaa sekä tehdä vastatekniikoita sun muita temppuja. Siispä aloin itsekin pelata samaa peliä. Jos joku teki minulle jonkun tempun, otin sen vastaan ihan hyvillä mielin (koska yleensä – joskaan ei aina – siinä oli jotakin järkeä ja pystyin siksi itsekin oppimaan siitä jotakin), mutta seuraavassa vaiheessa aloin käyttää omaa mielikuvitustani ja tein jotakin vastaavaa. Loppujen lopuksi fiilis oli suunnilleen samanlainen kuin ala-asteella koulussa, kun otin poikien kanssa pieniä rentouttavia painiotteluita välitunneilla. Pistin itseni siihen moodiin ja lakkasin ajattelemasta syvällisesti. Ja homma toimi siten aivan erinomaisesti!! Useimmiten kundit olivat ensin vähän yllättyneitä, kun aloinkin vastata takaisin samalla mitalla, mutta sitten he vain hekottelivat tyytyväisinä ja tulivat hetken päästä taas suu hymyssä hakemaan minua treenikumppanikseen. Yksikin tyyppi alkoi yokomenuchi ikkyon PERUSmuodossa hyökätessään perääntyä vastaanottovaiheessa ja sen jälkeen takoa minua nyrkillä kylkeen (osoittaakseen, että olin liian kaukana). No miten HEMMETISSÄ mä teen sen perusmuodon vastaanoton oikein, jos toinen lähtee perääntymään?! (#¤%&x!) En kuitenkaan hermostunut lainkaan. Tartuin vain ihan tyynesti sitä kundia rinnuksista kiinni, nostin hieman ylöspäin ja siirsin parikyt senttiä eteenpäin. Sen jälkeen sain perusmuodon tehtyä ilman mitään ongelmia. Ja sen kaverin nyrkki heilui sen jälkeen huomattavasti vähemmän… =) Hetken päästä hän tuli innoissaan hakemaan minua uudestaan treenikumppanikseen. Lopulta jouduin suunnilleen jakamaan vuoronumeroita kaikille niille karpaaseille, joiden kanssa olin kertaalleen ottanut matsia ja jotka tulivat hetken päästä silmät välkkyen pyytämään lisää. Tunsin itseni vaaleaksi viikinkinaiseksi, joka heilui kaulimen ja paistinpannun kanssa gallialaisen äijälauman keskellä. Jotenkin tosi primitiivinen ilmapiiri. Mutta pääasia, että se oli ihan mukavaa. Aika ryydyttävä päivä kuitenkin. Tunnen itseni hieman väsyneeksi.

Voi olla, että ajattelen liikaa (Bénézi ainakin on sitä miel
tä; hänestä kaikki sujuisi paremmin, jos päähäni tehtäisiin reikä) ja otan ylipäänsä asiat liian vakavasti. Loppujen lopuksi aikidossa on ihan samanlaista kuin nyrkkeilykehässä: filosofisista ajatuksista ei ole mitään hyötyä sillä hetkellä, kun kaverin hanska heilahtaa. Pitää vain ottaa käyttöön kaikki mahdolliset fyysiset taidot ja ominaisuudet sekä tyhjentää mieli kaikista ajatuksista. Ei myöskään pidä olla turhan perfektionisti. Kaikki ei mene koko ajan täydellisesti. Itse asiassa aika harvoin. Suurimman osan aikaa kaikki tuntuu menevän enemmän tai vähemmän päin haitaria. Se on normaalia. Ja välttämättä oma vaikutelma ei vastaa toisten vaikutelmaa. Tänäänkin kuvittelin yhden kundin suhtautuvan minuun ylimielisesti ja halveksuvasti. Tuntui siltä, että hän vain testaili minua (niin kuin varmasti testailikin) ja että oma tekniikkani meni ihan päin mäntyä. Yritin kuitenkin parhaani. Jonkin ajan päästä se kundi puuskutti hiestä märkänä ja naama punaisena: "Sä olet TODELLA hyvä! Siis TODELLINEN luonnonlahjakkuus!!" Miehet… Ota nyt sitten niistä selvää… 😉 Ei pysty tajuumaan.

To 30.12.2010

(Klo 17.49): Bokken-treeni oli tänään huomattavasti coolimpi kuin eilen. Teimme lähinnä perus-Aikiken-liikkeitä. Aseettomat treenit puolestaan olivat tosi rankkoja. Aamupäivällä teimme aluksi ihan sikapitkään sitä yhtä katadori-menuchi kokyonagea, jossa uke pitää kontaktin, nousee uudestaan ylös ja hyökkää ushirowazaan. Ihan sairaan ryydyttävää. Treenasin kaiken lisäksi sen yhden toulouselaisen Christianin kanssa, ja hänellä on ihan JÄRKYTTÄVÄN hyvä kondis.  Meinasin delata. Olin jo siinä vaiheessa ihan hiestä märkä ja hengästynyt, ja treeniä oli vielä ties kuinka pitkään jäljellä. Aamupäivätreenit tuntuivat tosi pitkiltä. Fiilis oli kuitenkin ihan ok. Sen sijaan iltapäivällä yksi tyyppi alkoi todellakin käydä hermoilleni. Voi olla, että hän ei tarkoittanut mitään pahaa, mutta alkoi kuitenkin ärsyttää ihan sikana. (Hän on yksi niistä tappelupukareista, joihin olen tämän leirin aikana törmännyt jo ties kuinka monta kertaa.) Ylipäänsä täällä vallitsee niin voimakas kilpailuhenkisyys ja valtapeli, että en nauti ilmapiiristä lainkaan. Joko pitäisi alistua tai sitten vastata takaisin samalla mitalla. Enkä kuitenkaan pidä siitäkään. Tahtoisin vain treenata rennossa ilmapiirissä tasavertaisessa vuorovaikutuksessa. Ei minulla ole mitään tarvetta yrittää todistaa olevani parempi kuin joku muu tai ylipäänsä tuoda sen kummemmin taitojani esille. Tahtoisin vain treenata parhaani mukaan sitä tekniikkaa, jota kulloinkin ollaan tekemässä. Samalla yritän tietenkin aina tuntea ja tarkkailla parini tekemistä ja samalla oppia siitä. Mutta kaikki ylimääräinen elvistely on todellakin mielestäni ihan hölmöä. Toivon todella, että omaan seuraamme ei koskaan synny tällaista ilmapiiriä. 

(Klo 23.15): Kävin Dominiquen kanssa syömässä yhdessä kasvisruokamestassa Latinalaiskorttelissa. Oli ihan mukavaa. Hänen kanssaan on aina kiva jutella. Puhuin hänen kanssaan leirin ilmapiiristä. Hän oli tosi yllättynyt kaikista niistä jutuista, joita minulle pelkästään tämän päivän aikana sattui (en jaksa tässä luetella kaikkea, mutta siis TOSI veemäisiä juttuja hetkittäin…) Hänelle ei kuulemma ole sattunut mitään vastaavaa tämän leirin aikana. Sen sijaan yksi nainen pukuhuoneessa alkoi ihan spontaanisti vuodattaa minulle sitä, kuinka hirveän kilpailuhenkinen tunnelma täällä hänestä on, ja kuinka se ahdisti häntä niin paljon, että hän ei kuulemma välttämättä edes tule enää näille leireille. En voinut kiistää mitään hänen kokemastaan. Totesin vain, että "ymmärrän hyvin". Harmi tietysti, mutta tunnelma ei minustakaan ole ollut hyvä tämän leirin aikana. Olen oppinut paljon ja saanut uusia ideoita jatkoa ajatellen, mutta hinta on niin kova, että täytyy vähän miettiä, miten tulen jatkossa toimimaan. Lomani meni kuitenkin kokonaan tähän. Maanantaina menen taas töihin, enkä tunne levänneeni yhtään koko viikolla. Olen ollut melkein yhtä ahdistunut kuin joskus muutama vuosi sitten, jolloin juoksin jatkuvasti näillä leireillä ympäriinsä. No, huomenna on viimeinen päivä täällä. Ehdin aamulla treenata pari tuntia. Täytyy ottaa se oppimisen kannalta; yritän vain kerätä mahdollisimman paljon ideoita omiin treeneihimme. Sitten kiiruhdan lentokentälle. Finskin suora lento Helsinkiin, ja sitten suoraan uudenvuoden pippaloihin Pauliinan luo. Odotan sitä innolla…

La 1.1.2011

(Klo 15.54): Vika bokken-treeni oli tosi kiva. Teimme tachidoria (eli vain hyökkääjällä oli ase, ja puolustautuja yritti ottaa sen pois erilaisilla tekniikoilla). En ollut tullut tehneeksi tachidoria pitkään aikaan, joten se oli tosi kiinnostavaa. Satuin kaiken lisäksi treenaamaan ainoastaan hyvien ja kivojen parien kanssa. Wohou!! =) Sen sijaan aseettomassa treenissä törmäsin yhteen urpoon, jolla oli hirveä pätemisen tarve ja/tai jotain issueita naisia kohtaan. No, ihan sama. Muuten treeni oli kiva. Treenasin pitkään kolmen porukassa vapaatekniikkaa Danielin ja Michelin kanssa. He ovat kummatkin ihan sairaan hyviä (leirin parhaat, tietenkin). Se oli tosi kivaa ja hyödyllistä, mutta hieman vaarallisen tuntuista, koska teimme koko ajan IHAN täysiä, eikä minulla ole mitään kontrollimahdollisuutta suhteessa heihin. He ovat niin paljon edistyneempiä ja myös fyysisesti vahvempia kuin minä. Lentelin koko ajan ympäriinsä kuin rätti ja toivoin parasta… Se oli joka tapauksessa tämän leirin antoisin sessio. Jopa Michel ja Daniel ottivat hetkittäin aika kovaa matsia keskenään. Olin aika yllättynyt siitä. En ollut kuvitellut, että joku uskaltaisi pistää kampoihin Danielille, mutta Michel uskalsi, ja siitä syntyi aika kova kamppailu. Homma muistutti kuitenkin koko ajan aikidoa. Sen sijaan meidän vieressä oli käynnissä oikein kunnon kukkotaistelu, jossa pari kundia tappeli keskenään kuin jossain vaparimatsissa.

Leiri oli siis kyllä teknisesti kiinnostava. Sain paljon ideoita omia treenejämme varten ja pääsin myös hyvin itse treenaamaan. Loppuajasta kropassa alkoi olla ihan hyvä fiilis, kun nesteitä oli haihtunut varmaan ainakin 2-3 kilon verran. Ilmapiiri oli kuitenkin suurimman osan aikaa sellainen, että en pitänyt siitä. Seuraavalla kerralla se ei tietenkään enää tulisi yllätyksenä, joten siihen olisi varmaankin helpompi suhtautua. Harmi vain, jos entinen ilmapiiri on mennyttä. Joka tapauksessa porukkakin on vaihtunut: vain harva niistä ihmisistä, joiden kanssa aikoinaan treenasin Ranskassa, ovat vi
elä aktiivisesti mukana. Esim. ne pari tosi ärsyttävää tapausta olivat minulle kummatkin ihan uusia tuttavuuksia.

Anyway, treeneistä suuntasin suoraan lentokentälle. Sieltä sitten suora lento Stadiin. Matka meni tosi hyvin. Lentokentällä oli tosi hiljaista, eikä jonoja ei ollut juurikaan. Illalla sitten oli uudenvuoden bileet Pauliinalla. Oli tosi hyvä fiilis bilettää tällaisen viikon jälkeen. Tänään olen lähinnä nukkunut ja pessyt pyykkiä. Aika väsynyt olo, mutta on kuitenkin hyvä fiilis, että tuli käytyä Pariisissa pitkästä aikaa. Olin alun perin suunnitellut pientä lomaa tähän heti perään; olin ajatellut lähteä Seattleen yhden vanhan kaverin luo vähän treenailemaan (kyseinen kaveri on nimittäin kung fu -opettaja) ja hengailemaan lomailumielessä. Mutta ei nyt sitten olekaan aikaa, koska uusi tutkijatohtoripestini alkaa heti maanantaina. No, joskus myöhemmin ehkä sitten.

(Klo 17.27): Unohdin mainita aikaisemmin, että Bénézin vitsit olivat tietenkin jälleen kerran yksi tosi piristävä juttu tällä leirillä. Ne kevensivät kummasti tunnelmaa. Tässä yksi esimerkki: Yhdellä kaverilla oli koko ajan väärä jalka edessä, ja Bénézi huomautti siitä hänelle jatkuvasti. Lopulta hän totesi: "Kuvitelkaa nyt, millaista olisi, jos tuo olisi TUHATJALKAINEN!!!" =DDDD

Ke 22.12.2010

(Klo 23.20): Vihdoinkin ehtii kirjoittaa. On ollut aika paljon kaikenlaista häppeninkiä tässä joulun alla.

Suurin uutinen on se, että alan tammikuun alusta lähtien työskennellä uudessa tutkimusprojektissa. Projektin nimi on "Kirjoitustulkkaus: prosessi, ymmärrettävyys ja teknologia", ja sitä rahoittaa Suomen Akatemia. Osa projektista toteutetaan HY:n nykykielten laitoksella (eli meillä). Hankkeessa avautui vähän aikaa sitten yksi kaksivuotinen tutkijatohtorin paikka. Päätin hakea paikkaa, koska aihepiiri vaikutti kiinnostavalta, ja koska kaipasin tutkijatohtoripaikkaa. (Olen tämän syksyn ollut apurahatutkijana ja tuntiopettajana. Eli lainsuojattomana. Tutkijatohtorina asemani on kaikin puolin paljon turvatumpi.) En oikeastaan ajatellut, että minulla olisi kovin hyvät mahdollisuudet kyseiseen paikkaan, koska kuvittelin, että joku muu sopisi minua paremmin tehtävän profiiliin. Päätin kuitenkin yrittää. Hakemuksen tein kiireessä edellisenä iltana ennen lähtöäni Zagrebiin. Parin päivän päästä sain kutsun haastatteluun. Haastattelukin oli jo varsin pian. Aluksi haastattelu ei tuntunut menevän erityisen hyvin. Muistan ajatelleeni mielessäni: "Vitsit, että tää haastattelu menee päin haitaria… No, mut kannatti tätäkin kuitenkin yrittää… Hmm, vitsit, että on taas IHAN törkee nälkä…" Ja sitten yhtäkkiä sainkin kuulla sopivani suorastaan täydellisesti tehtävän profiiliin. Sain paikan saman tien, ja sovimme, että aloitan heti tammikuun alussa. ("Ookoo, tämä selvä!") Olin sen jälkeen niin pyörällä päästä, että en edes kirjoittanut asiasta mitään tähän blogiin. (Eli siis TOSI vakava tilanne!) En todellakaan ollut kuvitellut, että minulla olisi realistisia mahiksia saada se paikka, ja olin matkan aikana olin jo melkein unohtanut koko hakemuksen, ja sitten yhtäkkiä oli jo haastattelu, jonka jälkeen olinkin jo saanut sen paikan. Ihan käsittämätöntä. Hankkeessa on mukana pääasiassa käännöstieteen ja tietojenkäsittelytieteen edustajia. Itse tutkin siinä samankaltaisia asioita kuin tähänkin asti: prosodiaa, nonverbaalia viestintää sekä puheen ja kirjoitetun kielen suhdetta lähinnä välimerkkien prosodisen tulkinnan näkökulmasta. Oikeastaan siis vain aineisto tulee olemaan minulle uutta.

Tietenkin jatkan tämän uuden hankkeen ohessa myös muita tutkimuksiani niin paljon kuin suinkin ehdin. AS-hankkeestahan minulta joka tapauksessa puuttuu vielä kokonaan ranskankielinen aineisto sekä kontrolliryhmäaineistot, eikä minulla ole niiden hankkimiseen vielä edes rahoitusta. Suomenkielisen AS-aineiston analyysit puolestaan ovat joka tapauksessa jo sen verran pitkällä, että pystyn työstämään niitä tämän hankkeen ohessa ihan riittävästi. Ja tämän parin vuoden aikana onnistun toivon mukaan saamaan rahoituksen ranskankielisen aineiston ja kontrolliryhmäaineistojen kokoamiseen, joten sen jälkeen on sitten taas sopiva hetki hypätä täysillä takaisin AS-hankkeeseen. Luulen, että joka tapauksessa tuo AS-hanke tulee olemaan minulle sellainen projekti, joka tulee jatkumaan eri muodoissa vielä pitkään. Lähdin liikkeelle ihan tyhjästä, ja koko ajan vain tulee lisää ideoita siitä, mitä kaikkea aineistosta voisikaan tutkia, ja miten hanketta voisi mahdollisesti joskus laajentaa.

Pe 24.12.2010

(Klo 0.06): Keskiviikkoiltana oli viimeiset treenit ennen joulua. Pidimme perinteiset "joulutreenit", mikä tarkoittaa sitä, että alkujumppa on tavallista rankempi ja erikoisempi (tällä kertaa vaikutteita mm. judosta ja junnuleireiltä…), ja sen jälkeen oppilaat saavat kukin vuorollaan näyttää jonkin tekniikan ja toimia sen jälkeen kyseisen tekniikan harjoittelun ajan ikään kuin treenien ohjaajana. Itse treenaan siinä muiden mukana. Treeneistä tulee tällä systeemillä väkisinkin aikamoista sillisalaattia, mikä on näin kertaluonteisesti silloin tällöin ihan piristävää. Ilmapiiri oli tälläkin kertaa mielestäni tosi hyvä. Loppuun teimme vielä pienen ukemi-maratonin. Keppitreeni jäi pois, ja sen tilalla pidettiin pieni napostelutuokio. Onnistuin kaatamaan limumukin pöytäliinalle. Tyypillistä… (kaikille meille, joilla on vain kolme vasenta kättä…) Seuraavan kerran treenaan maanantaina Pariisissa. Osallistun siellä välipäivinä Bénézin ohjaamalle "joululeirille".

Edellisessä blogimerkinnässäni kerroin suunnitelmistani aloittaa jonkinlaisen mahdollisimman yksinkertaisen aikidoon pohjautuvan katu-uskottavan itsepuolustussysteemin kehittämisen. Tuumasta toimeen. Olemme parin viime viikon aikana treenanneet jatkotason harjoituksissamme ns. aïkido défense -tekniikoita. Ne ovat mahdollisimman lyhyitä ja suoraviivaisia liikkeitä, jotka päättyvät (ehkä jossain määrin sovellettuun) aikidotekniikkaan, mutta alkavat mahdollisimman realistisesta tilanteesta. Hyökkäykset ovat erilaisia kuin aikidossa yleensä, mutta niiden vastaanottamiseen sovelletaan samankaltaisia periaatteita kuin aikidossa (lisäksi hyödynnetään muista lajeista lainattuja periaatteita). Asennot ovat myös pääsääntöisesti erilaisia kuin aikidon tavanomaisissa treenitilanteissa; tässä systeemissä ei nimittäin pyritä siihen, että oltaisiin koko ajan selkä suorassa ja matalassa asennossa vaan pikemminkin nyrkkeilytyyppisessä asennossa, jossa päätä pyritään koko ajan suojaamaan ja vastustajalle annetaan vartalosta mahdollisimman pieni osumapinta-ala. Näiden tekniikoiden harjoittelu on ollut tosi kiinnostavaa ja virkistävää vaihtelua. Systeemi kulkee siis meillä täysin varsinaisen aikidon rinnalla. Emme sekoita näitä kahta toisiinsa, koska tahdomme pitää varsinaisen lajitreenaamisemme puhtaana. Vedän taas keväällä leirin Norrköpingissä ja ajattelin, että voisin vetää siellä kokeeksi myös näitä aïkido défense -tekniikoita.

Olen edelleen käynyt myös savatessa ja olen viihtynyt siellä tosi hyvin. Olin mukana seuran pikkujouluissakin. Aikido- ja savatetreenien lisäksi aika on kulunut lähinnä töiden parissa. Sain tällä viikolla AS-hankkeeseeni liittyvät havaintokokeet tehtyä loppuun: Tung kävi maanantaina tekemässä testin, ja hän olikin (tällä erää) viimeinen tarvitsemani koehenkilö. En ole vielä ehtinyt lainkaan analysoida tuloksia. Se tulee olemaan suurehko työ, mutta pyrin tekemään sen kevään aikana uuden tutkimushankkeen ohessa. Opetus päättyi viime viikolla kurssien loppukuulusteluihin. Tällä viikolla sain koko tenttivuoren korjattua. Nyt voin siis hyvällä omallatunnolla pitää vähän breikki&au
ml;. Torstaina olinkin jo lomalla: aloitin päivän käymällällä hieronnassa ja suuntasin sen jälkeen Stockalle joululahjaostoksille ja muutenkin vähän shoppailemaan. En pidä lainkaan ahtaista ja meluisista tavarataloista. Olinkin muutaman tunnin shoppailun jälkeen niin uuvuksissa, että nukuin yli kolmen tunnin päiväunet. Illalla piti vielä pakata lahjat ja valmistella hieman ensi viikon Pariisin-matkaa. Nyt olen valmis viettämään rauhassa joulua. Kaivattu lepohetki odottaa.

Hyvää joulua kaikille! =) 

Ti 7.12.2010

(Klo 23.10 kotona Kalliossa): Hemmetti, että on näköjään kaikenlaista porukkaa liikkeellä täällä Kalliossa. Pitäisi vissiin olla vähän varovaisempi. Seisoin nimittäin tänään vähän ennen seitsemää illalla Sörkän ratikkapysäkillä. Liikenne oli ihan sekaisin. Olin matkalla työporukan pikkujouluihin Töölöön ja jouduin odottamaan kasin ratikkaa puolisen tuntia. Siinä odotellessani naputtelin aikani kuluksi yhtä tekstiviestiä. Yhtäkkiä joku huumehörhö tuli sönköttämään minulle jotakin. En saanut hänen puheestaan juuri mitään selvää, mutta ilmeisesti hän yritti tiedustella minulta jotakin ratikkaliikenteen poikkeusreitteihin liittyen. Ensinnäkään en ollut varma, mitä hän tarkalleen ottaen yritti kysyä, toisekseen en oikein tiennyt mitään niistä poikkeusreiteistä. Lopputulos oli se, että en osannut oikein auttaa häntä. Se ilmeisesti loukkasi jotenkin hänen egoaan, ja hän päätti siksi lyödä minua päähän. (Lisäksi hän tietenkin haukkui minua vitun idiootiksi, jne., mutta se ei haittannut minua lainkaan. Tunne oli joka tapauksessa molemminpuolinen.) Olin juuri ehtinyt liikkua hieman sivummalle, mutta hän lähti perääni ja hyökkäsi kimppuuni puolittain takaapäin. Kuulin hänen örisevän jotakin takanani ja ehdin osittain kääntyä häntä kohti. Minulla oli kuitenkin edelleen kännykkä käsissä, joten en ehtinyt saada kättä väliin (jotenkin sitä ei kuitenkaan ihan helposti tiputa kännykkää maahan, vaikka joutuisi hyökkäyksen kohteeksi). Kerkesin kuitenkin väistää lyöntiä hieman takaviistoon. Sain osuman silmäkulmaan, mutta lyönti ei ollut kovin voimakas (enemmän kuin pelkkä hipaisu kuitenkin; noin tunnin verran tunsin lyönnin kohdan pärstässäni pienenä jomotuksena). Mietin hetken, pitäisikö lyödä takaisin, mutta en ehtinyt tehdä mitään, kun yksi sivullinen (sellainen isokokoinen mies) tuli väliin ja vei sen hyökkääjän maihin.

Mitään pahempaa ei siis käynyt, mutta aika yllättävä tilanne oli kyllä. Tein virheen ainakin siinä, että en heti pistänyt sitä kännykkää pois. Olisi ilman muuta pitänyt jättää se tekstari kesken ja pistää puhelin takaisin kassiin. Täten käteni olisivat olleet vapaat ja olisin pystynyt keskittymään tilanteeseen paremmin. Nyt yritin vain ignoroida hänet ja olin siksi vain osittain mukana tilanteessa. En arvannut, että hän ryhtyisi väkivaltaiseksi. Mutta näköjään sekin on mahdollista tuollaisessa tilanteessa. Jos käteni olisivat olleet vapaat ja olisin ollut keskittynyt tilanteeseen, hän ei kyllä olisi päässyt osumaan minuun. Olisi pitänyt heti valmistautua puolustautumaan ja katsoa, että sillä tyypillä ei ollut mitään käsissä. (En tsekannut sitäkään, joten lopulta hän olisi voinut lyödä minua vaikka veitsellä tai pullolla.) Näin jälkikäteen pystyn heti keksimään monta erilaista tapaa, miten olisin voinut ottaa sen hyökkäyksen vastaan ja iskeä takaisin. Vaarana olisi tietysti ollut se, että se tyyppi olisi kaatunut ja lyönyt päänsä. Ja siis todellakin otin tämän huomioon siinä tilanteessa! Siksi epäröin hetken enkä lyönyt takaisin tai yrittänyt kaataa häntä, vaikka hän oli juuri lyönyt minua päähän. Ajattelin, että yhden pienen lyönnin voi kai ottaa vastaan ilman, että iskee takaisin, jos siten pystyy välttämään tappelun ja sitä seuraavat selvittelyt (mahdolliset poliisikuulustelut, jne., jos sille hörhölle olisi käynyt jotain pahempaa). Seuraavaan hyökkäykseen olisi jo ollut pakko reagoida, ja siitä olisi todennäköisesti seurannut ihan kunnon tappelu. Huumehörhöthän eivät yleensä edes tunne juurikaan kipua. Mutta seuraavaa hyökkäystä ei siis enää tullut, koska se yksi sivullinen puuttui tilanteeseen ja kaatoi sen urpon maahan.

En ole tähän mennessä ollut kovin kiinnostunut mistään katutappelutilanteisiin sopivista tekniikoista. Olen ollut kiinnostuneempi mahdollisimman teknisestä ja liikkuvasta aikidosta (ja muista kamppailulajeista), jossa käytännön itsepuolustus ei ole ollut läheskään ensimmäinen prioriteetti. Meidän aikidoseurassa teknisyys, liikunnallisuus ja aikidon filosofian mukainen harmonia ovat olleet – ja tulevat olemaan jatkossakin – paljon keskeisempiä arvoja. Siltikin tajusin tänään, että meidän kannattaisi myös kehittää "varsinaisen aikidon" rinnalle joku mahdollisimman yksinkertainen, puhtaasti itsepuolustuksellinen järjestelmä. Vähän samaan tyyliin, kun urheilusavaten rinnalla kulkee savate défense, joka on keskittynyt nimenomaan katutappelutilanteisiin. Se pyrkii tarjoamaan mahdollisimman yksinkertaisia ja toimivia keinoja selvitä yleisimmistä katutappelutilanteista. Jos aikidoa vähän yhdisteltäisiin muihin lajeihin ja käytännön maalaisjärkeen (hypoteettis-filosofisen teoretisointijärjen sijaan), tuloksena saattaisi olla varsin näppärä itsepuolustusjärjestelmä, jossa kuitenkin voitaisiin mahdollisesti ottaa jotenkin huomioon myös se, että etenkään jos hyökkääjällä ei ole asetta, ei ole toivottavaa, että hän lyö takaraivonsa täysiä betonikorokkeeseen. Eli että vastustajaa kuitenkin pyrittäisiin vahingoittamaan vain sen verran, kun on ihan pakko. Täytyy miettiä tätä. Hyökkäyksen kohteeksi joutuminen kadulla on todellisuutta, johon kuka tahansa meistä voi joutua koska tahansa. Meidän täytyy valmistautua kohtaamaan tämä todellisuus.

Ke 1.12.2010

(Klo 14.07 Helsinki-Vantaan lentokentällä): Olen juuri lähdössä Zagrebiin, Kroatiaan, konferenssimatkalle. Siellä järjestetään kansainvälinen Francontraste 2010 -konferenssi, joka kohdistuu ranskan kielen ja ranskankielisen kirjallisuuden kontrastiiviseen tutkimukseen. Pidän siellä perjantaina esitelmän finiittiverbittömien virkkeiden kääntämisestä ranskasta suomeen J.-P. Sartren näytelmäteoksissa (Likaiset kädet ja Suljetut ovet). On ollut tällainenkin pieni prokkis tässä meneillään viime aikoina. =) Mukavaa vaihtelua prosodiantutkimukseen. Aihe liittyy myös läheisesti ilmiöihin, joita olen käsitellyt Tekstinymmärtäminen II -kurssillani jo monena vuonna. Sellainen aika klassinen romanistiaihe. Vaihteeksi. =)

Täytyykin tästä jo kiiruhtaa lähtöportille. Lennän ensin Wieniin ja sieltä sitten edelleen Zagrebiin.

(Klo 19.26): Holiday Inn -hotellissa Wienissä. No just joo… (#¤%&x!) Jäin jumiin Wieniin koko yöksi! Lentoni Helsingistä Wieniin oli nimittäin niin paljon myöhässä, että missasin jatkolentoni Zagrebiin. Saman illan lennot olivat kaikki jo täynnä, joten pääsen jatkamaan matkaani vasta aamulla. Vitsit, että on ärsyttävää. Toisaalta kävi mäihä, että pääsin ylipäänsä lähtemään reissuun, koska nythän on se lentoemojen lakko, ja tosi monet tämän päivän lennot oli sen takia peruttu kokonaan. Itse matkustan kuitenkin tällä kertaa Austrian Airlinesilla, joten lakko ei vaikuttanut minun lentoihini. Syynä myöhästymiseen oli kai pikemminkin huono säätila. Anyway, nyt sitten jumissa Wienissä. Lentoyhtiö maksaa hotelliyön ja ateriat. Sen sijaan netti ei sisälly hintaan (#¤%&x!), ja se maksaa itse asiassa ihan sikana. Enkä pysty edes menemään kuntosalille, koska jumppakamat ovat matkatavaroissa, jotka saan (toivon mukaan) huomenna. Harmillinen tilanne. Missaan tämän takia huomenna koko aamupäivän konferenssiohjelman (avajaisplenaarin, jne.). Onneksi oma esitelmäni on kuitenkin vasta perjantaina iltapäivällä, joten sen suhteen ei pitäisi olla ongelmia. Täytyykin varmaan tänään vielä vähän harjoitella sitä.   

(Klo 22.31): Ainoa hyvä puoli tällaisissa tilanteissa on se, että talo tarjoaa sapuskat… (*röyh!*). Mutta tosi puuduttavaa kuitenkin. Tämä on ollut pitkä päivä, ja huominen tulee varmasti olemaan vielä pitempi päivä. Toivottavasti ei kuitenkaan tule enää mitään uusia mutkia matkaan.

To 2.12.2010

(Klo 8.43): Wienin lentokentällä. Tällä kentällä on ilmainen nettiyhteys! Vähänks siistii!! Kone lähtee klo 10.10, ja olen nyt jo lähtöportilla, joten ainakin tällä kertaa ehdin koneeseen. Olen saanut matkaseuraa yhdestä kroatialaisesta naisesta, jonka tapasin eilen jonossa lentoyhtiön palvelutiskille. Missasimme saman jatkolennon ja meidät lähetettiin yöksi samaan hotelliin (toiselle puolelle Wieniä, koska kaikki lähihotellit olivat kuulemma täynnä), ja nyt jatkamme siis matkaa samalla lennolla. Tosi ystävällinen ja avulias tapaus.

(Klo 12.46): Hotel International, Zagreb. Lopultakin perillä. Lento oli hieman myöhässä, mutta muuten matka sujui hyvin. Tulin lentokentältä hotelliin taksilla, ja kävi vähän huono mäihä taksikuskin kanssa. Kaveri ei osannut pitää hetkeäkään päätään kiinni ja yritti koko ajan (liioittelematta ainakin 15 kertaa) ehdottaa, että lähtisin hänen kanssaan ulos. Se alkoi tuntua suorastaan painostavalta. (Hän kiinnostui minusta välittömästä kuultuaan, että majoitun tähän hotelliin, joka on neljän tähden hotelli ja ilmeisesti siis yksi kaupungin parhaita hotelleja. Hoh-hoijjakkaa….) Anyway, nyt olen siis perillä, ja tämä hotelli todellakin vaikuttaa ihan hyvältä. Huoneissa toimii nettikin ilmaiseksi. Jihuu! Nyt täytyy kuitenkin tästä jo kiirehtiä yliopistolle. Olen jo missannut koko aamun, mutta onneksi ohjelmaa pitäisi olla iltaan asti. Täytyy vain tässä vielä ensin löytää se mesta. Onneksi sen ei pitäisi olla kaukana tästä hotellista.     

(Klo 21.24): Siis IHAN HILLITÖNTÄ!!! Se mun esitelmä olikin jo TÄNÄÄN!!! Ihan käsittämätön juttu. Alustavassa ohjelmassa se oli merkitty huomiselle ja myös ns. "lopullisessa ohjelmassa", jonka saimme muutama päivä sitten sähköpostitse, se oli edelleen täsmälleen samassa kohdassa. Eikä kukaan ollut ilmoittanut minulle mitään mistään muutoksista sen jälkeen. Pidin siis AIVAN itsestään selvänä, että esitelmäni olisi huomenna siihen aikaan, joka oli merkitty sekä alustavaan että "lopulliseen" ohjelmaan. Saavuin konferenssipaikalle tänään joskus yhden jälkeen ja sain ilmoittautumistiskiltä suuren kassin, joka oli täynnä kaikenlaista konferenssikrääsää. Siellä seassa oli myös pieni vihkonen, jossa oli THE lopullinen ohjelma. Lopullisen ohjelman lopullinen versio siis. Ilmoittautumistiskillä opiskelija-avustajat väittivät, että se oli se sama, joka oli lähetetty osallistujille sähköpostitse. Kukaan ei siis edes siinä vaiheessa vielä ilmoittanut minulle, että itse asiassa esitelmäni ajankohtaa oli aikaistettu vuorokaudella. Kävin kaikessa rauhassa lounaalla ja istahdin sen jälkeen tyytyväisenä plenaarisaliin. Ajattelin, että voisin aikani kuluksi ennen plenaarin alkua hieman vilkaista ohjelmaa katsoakseni, millaista ohjelmaa sektioissa on iltapäivällä. Ja meinasin saada sydärin, kun avasin ohjelman ja näinkin OMAN nimeni iltapäivän ensimmäisessä sektiossa! Siinä vaiheessa sen sektion alkuun oli enää ALLE TUNTI AIKAA, eikä minulla ollut edes esitelmäpapereita ja -dioja mukana! Ryntäsin hätääntyneenä ulos salista ja lähdin sekoilemaan ympäri rakennusta. Unohtelin tavaroitani ympäriinsä enkä meinannut ensin edes löytää ulos rakennuksesta (hemmetin sokkeloinen mesta…), koska olin niin paniikissa. Yksi opiskelija-avustaja oli vielä siinäkin vaiheessa sitä mieltä, että esitelmäni olisi vasta huomenna. Toinen taas vakuutti, että kyllä se olisi tänään. Ei ollut aikaa jäädä arpomaan asiaa. Juoksin ulos kaatosateeseen ja kävin hakemassa esitelmätarvikkeeni hotellista. ONNEKSI olen majoittunut tähän hotelliin, joka on ihan lähellä yliopistoa. Ehdin siksi hakea esitelmäni hotellista ennen sektiomme alkua. Esiinnyin heti ensimmäisenä. En ollut ehtinyt latautua ollenkaan esiintymistilanteeseen. Hyvä puoli oli se, että täten en ollut myöskään ehtinyt jännittää sitä lainkaan. Yhtäkkiä vain totesin olevani ihmisten edessä pitämässä esitelmääni. Onneksi en ollut jättänyt mitään valmisteluja viimeiseen iltaan.

Esitelmä meni
ihan hyvin. Tuntui jännältä puhua ihan erilaisesta aiheesta kuin mihin olen tottunut. Ja siis esiintyä KÄÄNTÄJÄsektiossa. Yleensähän olen tottunut olemaan lähinnä fonetiikka- tai keskustelunanalyysisektiossa. Joskus myös nettiviestintään liittyvässä sektiossa (silloin, kun olen puhunut välimerkkien käytöstä chateissä) ja viime aikoina tietysti erilaisissa health communication -tyyppisissä sektioissa. Mutta tämä oli ihan ensimmäinen kerta, kun olin kääntäjien porukassa. Se tuntui sekä oudolta että jännältä. Ihan uudenlainen identiteetti tavallaan. Porukkaa oli paikalla ehkä yllättävänkin paljon. Sali oli ihan täynnä, vaikka samaan aikaan oli myös kolme muuta esitelmää. Osa porukasta tosin tuli myöhässä, koska sektiota edeltänyt plenaari venähti jonkin verran yliajalle. Jossain vaiheessa paikalle kärrättiin myös TV-kamera ja valokuvaaja. Konferenssin järjestäjät olivat saaneet Ranskan ja Sveitsin suurlähetystöt tukemaan tapahtumaa, ja lisäksi tapahtuma on virallisesti maan pääministerin suojeluksessa. Luultavasti siitä syystä mediaakin oli saatu paikalle jonkin verran ainakin täksi avajaispäiväksi. Sektiomme päätyttyä TV-toimittaja pyysi minulta lyhyttä haastattelua kameran edessä. Hän esitti minulle sellaisia kysymyksiä kuin "Mikä on mielestänne tämän konferenssin merkitys kroatialaisille?" ("No mistä hemmetistä MÄ sen voisin tietää??!") Vastasin jotain ihan puuta heinää viitaten ympäripyöreästi maiden väliseen yhteistyöhön ja sen merkitykseen sekä nykypäivän valossa että historiallisesta näkökulmasta katsottuna. En itsekään tajunnut, mitä oikein yritin selostaa, eikä minulla ollut tosiasiassa mitään sanottavaa siitä aiheesta. En vain kehdannut seisoa hiljaa siinä kameran edessä. En todellakaan ole paras mahdollinen henkilö hoitamaan tuollaisia PR-tehtäviä. Varmaan kuka tahansa muu kuin minä olisi osannut diilata sen homman paremmin. Puhuin todellakin ihan mitä sattuu, ja se toimittaja puhui ranskaa sen verran vahvalla kroatialaisaksentilla, että välillä minulla oli vaikeuksia ymmärtää, mitä hän kysyi. Haastattelun jälkeen kättelin häntä kameran edessä hymyillen kuin joku USA:n presidentti valtiovierailulla. =DDD Se oli ihan naurettavaa! Repeilin sille tilanteelle mielessäni koko loppupäivän.

Anyway, sain esitelmästäni joitakin tosi hyödyllisiä kommentteja (erityisesti sektion puheenjohtajalta). Kokemus oli siis lopulta positiivinen aikataulusählingistä huolimatta. Tapasin tänään myös vanhan tuttumme Drazenin. Hän on mukana tapahtuman tieteellisessä komiteassa, ja hän on myös yksi plenaristeista. Tutustuin myös joihinkin muihin järjestelytoimikunnan jäseniin. Lisäksi paikalla on joitakin puolituttuja, jotka tapasin 1,5 vuotta sitten Slovakiassa.

Illalla oli Ranskan suurlähettilään vastaanotto suurlähetystön tiloissa. En jaksanut olla siellä kuin puolisen tuntia. Tila oli liian ahdas. En tuntenut oloani mukavaksi. Se itse suurlähettiläs vaikutti kuitenkin ihan rennolta tyypiltä. En vain jotenkin viihtynyt siinä ryysiksessä. Mutta tulipahan vähän käveltyä kaupungilla siinä samalla. Zagreb vaikuttaa ihan kauniilta kaupungilta. Täällä on jotenkin paljon siistimpää ja korkeampi elintaso kuin olin kuvitellut. Slovakiassa oli kaikki jotenkin vähän rempallaan. Täällä esim. yliopiston rakennus on ihan samaa tasoa kuin Suomessa. Hinnat ovat jonkin verran halvemmat kuin Suomessa, mutta ei tämä mikään ihan halpa paikka kuitenkaan ole.     

La 4.12.2010

(Klo 22.53): Onpas väsynyt olo. Eilen oli niin tiukka ohjelma koko päivän, että en illalla edes jaksanut päivittää tätä blogia. Ohjelma alkoi jo klo 8.30. Sen jälkeen plenaareja ja sektioesitelmiä koko päivän kuuteen asti ja sen jälkeen vielä iltaohjelmaa. Kahvitauoilla tarjoilu oli tässä konferenssissa tosi runsasta: ihan sairaasti erilaisia keksejä ja leivoksia. Lisäksi niitä taukoja oli jotenkin tosi usein. Muutenkin ruoka on täällä tosi raskasta. "Salaatissa" ei ole yleensä kuin pari salaatinlehteä pohjalla paksun kastikekerroksen alle jemmattuina. Muuten salaateissakin on täällä vain rasvaista pekonia sun muuta tosi raskasta. Ja kun tässä hotellissa ei ole lainkaan kuntosalia (MIIIIIINUS!!!), tunnen olevani ihan rapakunnossa. Siis pääsin treenaamaan viimeksi TIISTAINA!!! Tämä on siis jo NELJÄS päivä treenaamatta. Järkyttävää. On oikeasti tosi raskas ja tukkoinen olo. Ja tähän tulee vielä itsenäisyyspäivä heti perään.

Tänään konferenssissa oli tieteellistä ohjelmaa suunnilleen yhteen asti. Sen jälkeen lähdimme kaupungin vastaanotolle yhteen sellaiseen palatsiin, joka sijaitsee kukkulalla vanhassa kaupungissa. Se oli tosi näyttävä paikka. Sinne ei kuulemma yleensä pääse sisään kuin virallisilla valtiovierailuilla olevia ihmisiä kuten presidenttejä, pääministereitä, jne. Me pääsimme sinne ilmeisesti siitä syystä, että pääministeri oli (jostain syystä) ottanut tämän konferenssin suojelukseensa. Tilat olivat avaria ja sisustus barokkityylistä. Siellä sai ottaa valokuvia, mutta niitä ei kuulemma saa pistää nettiin. Höh!

Kaupungin vastaanoton jälkeen lähdimme opastetulle kaupunkikierrokselle. Kiertelimme lähinnä vanhassa kaupungissa. Otin jonkin verran valokuvia, jotka aion pistää Facebookiin ja linkittää sitten tähän blogiin. Tänä iltana netti toimii kuitenkin sen verran huonosti tässä hotellissa, että valokuvien lataaminen ei ole mahdollista. Täytyy tehdä se joskus myöhemmin. Kaupunkikierros oli muuten tosi jees, mutta ulkona oli ihan järkyttävän kylmä!! Meinasin delata! Siis ihan sairaan kylmä viima, enkä ollut tajunnut ottaa riittävän lämpimiä vaatteita mukaan. Sormet ja varpaat olivat loppuajasta ihan tunnottomat. Lisäksi meinasin eksyä vanhan kaupungin pikkukujille, kun jäin yhdessä vaiheessa taputtelemaan yhtä tosi söpöä labradorinnoutajaa. Sen silmät lupsahtelivat nautinnollisesti, kun taputtelin sen kylkeä. Sitten se kellahti selälleen, jotta rapsuttaisin sitä masusta. No, minkäs teet, kun toinen kerran oli niin hellyydenkipeä… Yhtäkkiä havahduin ja huomasin, että kaikki muut olivat kadonneet jonnekin. Ryntäilin hetken aikaa ympäriinsä ja sain lopulta muut kiinni. Huh. Kaupunkikierroksen jälkeen päätin vielä lähteä kävellen takaisin hotellille, ja se oli kyllä virhe niissä olosuhteissa. Olin nimittäin IHAN umpijäässä, kun lopulta pääsin takaisin hotelliin. Oli pakko hautautua peittojen alle joksikin aikaa, ja siltikin olin koko loppuillan ihan jäässä. Tässä hotellissa on itse asiassa yllättävän kylmä. Lattiaa pitkin vetää tosi ikävästi.

Anyway, oleskeluni Zagrebissa alkaa olla lopussa. Lähden huomenna varhain aamulla paluumatkalle. Vaihdan taas konetta Wienissä. Vaihtoaika on yhtä lyhyt kuin viimeksi, joten täytyy toivoa, että ensimmäinen lento ei ole yhtään myöhässä. Ei huvittaisi yhtään jäädä taas hengailemaan Wieniin.

(Klo 23.46): Sainpas sittenkin kuvat ladattua Facebookiin. Kansio löytyy tästä.

Su 5.12.2010

(Klo 20.04): I'm back!! Tai olen oikeastaan ollut bäkissä jo muutaman tunnin. Lento Wienistä oli kuitenkin yli kaksi tuntia myöhässä. Jouduimme istumaan paikallaan olevassa koneessa ties kuinka pitkään. Ongelmana oli ilmeisesti jää, jota jouduttiin sulattelemaan pois sekä kentältä että koneesta. Onneksi minulla oli luettavaa mukana, joten sain ajan jotenkuten kulumaan. Odotteleminen on kuitenkin AINA mielestäni sairaan tylsää. Oli kyse sitten mistä tahansa. Muuten matka meni ihan ok. Tuntui tosin epäinhimilliseltä joutua heräämään kuudelta sunnuntaiaamuna. Onneksi huomenna on pyhäpäivä.

Ma 15.11.2010

(Klo 22.11): Tänään oli Nuorten Akatemiaklubin marraskuun tapaaminen. Kahvihetken jälkeen ohjelmassa oli oikeushistoriaa ja metafysiikkaa. Esitelmät olivat tosi kiinnostavia ja huolellisesti valmisteltuja. Metafysiikkaa käsittelevässä esitelmässä nousi esille joitakin minullekin tuttuja käsitteitä ja hahmoja, joita sitten kieputeltiin universumin laidasta laitaan aikamoisella vauhdilla. Esitelmä kävi nopeasti monella eri tasolla. Oikeushistoriasta en tiennyt ennestään yhtään mitään, joten oli hyvin kiinnostavaa kuulla siitä tällainen selkeä mutta kuitenkin värikäs esitelmä. En ollut tullut ajatelleeksi, kuinka paljon yhtäläisyyksiä oikeushistorian tutkimuksella ja perinteisellä filologisella tutkimuksella onkaan: kummassakin kierrellään läpi kirjastoja, joista yritetään metsästää vanhoja käsikirjoituksia. Sen jälkeen käsikirjoituksia tulkitaan ja niitä suhteutetaan tutkimusperinteeseen sekä meneillään olevaan keskusteluun. Keskeisimmät tekniset ongelmat saattavat liittyä esim. siihen, miten pääsee kulkemaan tiukkanutturaisen Vatikaanin kirjastonhoitajan ohi, jotta pääsee käsiksi kullanarvoisiin lähteisiin. Vitsit, että olisi toisaalta siistiä tutkia myös jotain ikivanhoja tekstejä… 😎

Virallisen osuuden jälkeen menimme porukalla läheiseen kapakkaan parille lasilliselle (onneksi olin pyytänyt Anttia tuuraamaan minua tänään treeneissä). Juttelin siinä mm. viime kerralla esiintyneen tietojenkäsittelytieteen edustajan kanssa. Sain selville, että tilastollisista menetelmistä voisi jossain vaiheessa olla hyötyä myös minun tutkimuksessani: jos jonain päivänä dataa on niin paljon, että tilastollisten menetelmien käyttäminen on relevanttia, voitaisiin ehkä rakentaa malli, jolla pystyttäisiin ennustamaan piirteiden liittymistä toisiinsa sekä niiden esiintymisen todennäköisyyttä laajassa AS-populaatiossa. Jess!! Se olkoon pitkän tähtäimen tavoitteeni (tyyliin kymmenen vuoden sisällä), eri yhteistyötahojen avustuksella tietenkin. Ajattelinkin, että se olisi ehkä mahdollista, mutta en ollut ihan varma. Nyt tiedän, että se on mahdollista, jos vain dataa on jonakin päivänä riittävästi.

Olen edelleenkin tyytyväinen, että oma esitelmäni on vasta huhtikuussa. Siten ehdin työstää hankettani hieman eteenpäin ennen sitä. Viime viikkolla pääsinkin pitkästä aikaa harppauksen eteenpäin. Valmistelen tällä hetkellä ensimmäisiä havaintokokeita ja numeerisia analyysejä tutkittavien henkilöiden puheen akustisista piirteistä.