Ke 9.3.2011
(Klo 23.25): Vedin tänään pitkästä aikaa "ystävyystreenit" Akari ry:ssä, Tikkurilassa. Meillähän on ollut Akarin pääohjaajan, Miran, kanssa tapana jo monta vuotta, että käymme vähintään kerran kaudessa vetämässä toistemme seuroissa treenit. Viime syksynä oli niin paljon kaikenlaista ohjelmaa, että emme tainneet pitää lainkaan näitä ystävyystreenejä. Anyway, tänään siis kuitenkin vedin taas pitkästä aikaa Tiksissä. Paikalla oli tosi kivasti porukkaa. Olimme peruneet omat normaalit treenimme näiden Tiksin-treenien takia, jotta mahdollisimman moni tulisi sinne mukaan. Ja aika moni sinne kyllä tulikin. Myös Akarin porukkaa oli paikalla tosi kivasti.
Päätin vetää eridoria eli sellaista hyökkäystä, jossa uke tarttuu toria takaapäin yhdellä kädellä takista. Tulin ajatelleeksi vetää sitä lähinnä siitä syystä, että Pekka ja Aino ovat menossa pian 2. danin graduointiin, emmekä olleet vielä kerranneet tätä harvinaista hyökkäysmuotoa. Totesinkin heti alkuun mielessäni, että "voi hemmetti, olisi ehkä sittenkin pitänyt vetää jotakin sellaista, mitä olemme muutenkin treenanneet viime aikoina…" Tuntui siltä, että meni hetken aikaa, ennen kuin pääsin itse eridori-moodiin ja pystyin kunnolla selittämään niitä asioita. Asiat tuntuivat palautuvan mieleen vähän pätkittäin, koska en ollut tullut tehneeksi tätä hyökkäysmuotoa ainakaan vuoteen (voi olla, että edellisestä kerrasta on jo ehtinyt kulua parikin vuotta). Ja kun vetää vieraassa paikassa, jossa ihmiset ovat tottuneet tekemään hieman eri tavalla, olisi tietysti hyvä, jos kaikki keskeiset asiat olisivat heti kirkkaana mielessä. No joo, mutta aika nopeasti kaikki palautui taas mieleen. Treeni rullasi mukavasti, ja tuntui kivalta tehdä sellaista hyökkäysmuotoa, jota en ollut tullut tehneeksi aikoihin. Akarilaiset liikkuvat tosi hyvin, joten heidän kanssaan on miellyttävää treenata.
Eridorissa kiinnostavaa ovat mielestäni mm. atemit (eli eräänlaiset uhkaus/kontrollilyönnit hyökkääjä kohti) sekä vartalon kääntöliike hyökkääjää kohti siirryttäessa. Eridori on itse asiassa hyvin liikkuva hyökkäysmuoto, ja sitä on varsin miellyttävää treenata (se ei ole samanlaista uken kyljessä könyämistä kuin esim. kubishime eli kuristushyökkäys). Tekniikoina teimme ikkyota, kotegaeshia, shihonagea, udekimenagea, koshinagea ja hijikimeosaeta. Ne ovat mielestäni ne keskeisimmät tekniikat tästä hyökkäysmuodosta.
Oli ihan mukavaa vaihtelua vetää toisessa seurassa treenejä. Siinä joutuu aina miettimään asioita hieman eri näkökulmasta, ja pääsee harjoittelemaan muidenkin kuin oman seuran ihmisten kanssa. Odotan innolla Miran ohjaamia ystävyystreenejä. Ne pidetään meillä Finn-Aikissa ensi maanantaina.
Ma 14.3.2011
(Klo 22.31): Mira veti siis tänään meillä ystävyystreenit. Oli tosi kiinnostavaa ja virkistävää vaihtelua. Teimme ensimmäisen tunnin ajan ushirowaza ryotedorista sitä yhtä Endo-tyyppistä aloitusta, jossa kädet tuodaan kylkiin kiinni ja työnnetään sitten siitä rennosti eteen siten, että ne jäävät vähän hassusti eräänlaiseen "jänöasentoon". Teimme ensin melko pitkään pelkkää aloitusta (mikä oli hyvä, koska se on tosi vaikea), ja sen jälkeen sitten sellaista kokyonagea, jossa pari vietiin ensin alas ja sen jälkeen häntä päästettiin nousemaan hieman ylös, ja heitto tehtiin sitten siihen liikkeeseen. Siinä korostui ajoituksen tärkeys. Tuli mieleen, että pitäisi varmaan enemmänkin harjoitella oikeaa ajoitusta. Lisäksi ushirowazasta tehtiin kotegaeshista sellainen muoto, jossa paria horjutettiin kyynärtaipeesta liikkeelle.
Loppuajasta sitten tehtiin katatedorista ensin perus-shihonagea ja sen jälkeen yhtä kokyonagea, jossa ukea piti lopuksi horjuttaa ohjaavalla liikkeellä tämän peukalon suuntaan. En ollut koskaan aiemmin tehnyt sellaista muotoa kokyonagesta. Lopuksi vielä teimme vielä iriminagea siten, että pari horjutettiin ensin polvilleen maahan, ja sen jälkeen päästettiin uudelleen ylös, ja heitto tehtiin sitten siihen liikkeeseen. Kuten Mirakin sanoi, se oli jaloille aika ryydyttävä muoto.
Tosi onnistuneet treenit oli. Miran treenit ovat aina hyvin rytmitettyjä, ja niissä on hyvä tunnelma. Teknisesti hänen tapansa tehdä on hieman erilainen kuin meillä, mutta juuri siitä syystä tällaiset ystävyystreenit ovatkin niin virkistäviä ja rikastuttavia. Sain taas kerran paljon ideoita tuleviin omiin treeneihimme.
———————————————————————————————————–
Asiasta toiseen, kävin eilen Ateneumissa naturalismia esittelevässä Arjen sankarit -näyttelyssä. Suosittelen! Siellä on näytillä monia Suomen taiteen keskeisiä teoksia (Edelfeltiä, Järnefeltiä, Gallen-Kallelalaa, Nelimarkkaa, sun muuta), mutta lisäksi myös jokunen Van Gogh, Cézanne ja Gauguin sekä katkelmia Zolan Germinal-romaanin pohjalta tehdystä elokuvasta. Lisätietoa näyttelystä löytyy tästä.
Olen muutenkin käynyt viime aikoina kaikenlaisissa näyttelyissä sun muissa. Kävin mm. Kansallismuseossa (muutaman vuoden tauon jälkeen) sekä Hakasalmen huvilassa pidetyssä Asfalttia ja auringonkukkia -nimisessä valokuvanäyttelyssä, jossa oli esillä kuvia 60- ja 70-luvun vaihteen Helsingistä.
Elokuvissa olen käynyt katsomassa Hella W:n sekä Kuninkaan puheen. Hella W:hän kertoo Hella Wuolijoesta (1886-1954), joka oli tunnettu näytelmäkirjailija (kirjoittanut mm. Niskavuori-näytelmäsarjan), kansanedustaja, Yleisradion pääjohtaja ja liikenainen. Ihan käsittämätöntä, että yksi henkilö pystyi pääsemään pitkälle niin monessa asiassa ja vieläpä tuollaisena aikana, jolloin naisilla oli varmaankin huomattavasti vaikeampaa kuin nykyään.
Kuninkaan puhe puolestaan kertoo änkytyksen kanssa kamppailevasta kuninkaasta. Elokuvahan sai peräti neljä Oscaria. Varmaan ihan ansaitusti. Oli tosi vaikuttavaa seurata, kuinka pahasti änkyttävä ihminen pystyi kovalla kuntoutuksella saamaan puheensa sille tasolle, että hän pystyi puhumaan radiossa koko kansan kuullen historian kriittisinä aikoina.
Töissäkin on ollut häppeninkiä: viime viikolla olin nimittäin torstaista lauantaihin Grammar and Interaction Revisited -työpajassa. Sen järjesti HY:n suomen kielen tutkijoiden koordinoima FiDiPro-projekti (
Grammar and interaction: The linking of actions in speech and writing), jonka puitteissa kutsuttiin muutamaksi vuodeksi Suomeen vuorovaikutuksellisen prosodiatutkimuksen the guru, Elizabeth Couper-Kuhlen. Oli tosi antoisa työpaja. Heräsi paljon ajatuksia mahdollisista uusista näkökulmista, sain hyödyllisiä lähdeviitteitä, näin vanhoja tuttuja keskusteluntutkijapiireistä, jne. Kannatti todellakin osallistua.
Aika paljon kaikenlaista ohjelmaa siis ollut taas tässä viime aikoina.