Pe 13.1.2012

(Klo 18.05): Ranskalainen aikidon ammattilainen, Pascal Guillemin (5. dan), ohjaa leirin Liikuntamyllyssä tänä viikonloppuna. Leirin järjestää meidän seuramme yhteistyössä Awasen kanssa.

Su 15.1.2012

(Klo 23.55): Leiri meni aivan erinomaisesti. Porukkaa oli tosi paljon. Perjantaina ei vielä ollut ahdasta, mutta lauantaina sali oli ihan tupaten täynnä. Ei olisi juuri enempää mahtunut. Ulkomailtakin oli tullut väkeä harvinaisen paljon: osallistujia oli Suomen eri kaupunkien lisäksi Virosta, Ruotsista, Venäjältä ja Ranskasta. Tosi hienoa tietysti, että järjestämämme tapahtuma herätti niin paljon kiinnostusta. En tällä kertaa joutunut tulkkaamaan, koska Pascalin englanti on edistynyt niin paljon, että hän pystyy vetämään treenit englanniksi. Ongelmallista tulkkaamisessa olisi myös ollut se, että leirillä oli niin paljon osallistujia, jotka eivät osanneet suomea eivätkä ranskaa. Anyway, leirin järjestäjällä on tietysti aina paljon tekemistä tällaisten viikonloppujen aikana. Etenkin lauantaista tuli todella pitkä päivä. Mutta kaikii meni mielestäni hyvin. Perjantaina Pascalin kone tosin oli monta tuntia myöhässä, joten hän saapui treeneihinkin hieman myöhässä. Tämäkään ei kuitenkaan ollut ongelma, koska Harri oli paikalla aloittamassa treenit.

Teimme leirin aikana pääasiassa melko vaikeita sovelluksia, mutta myös joitakin perustekniikoita kyllä tehtiin. Hyökkäysmuotoina teimme ainakin ryotedoria (ote kummastakin ranteesta), katatedoria (ote toisesta ranteesta) ja shomenuchia (kämmensyrjäisku otsaan). Tekniikoina tehtiin mm. tenchinagea, kotegaeshia, erilaisia kokyonageja, sotokaitennagea, iriminagea, ikkyota, nikyota ja sankyota. Lisäksi oli yksi treeni tantoa eli puukkoa. Siinä tehtiin ainakin ikkyota, kotegaeshia, iriminagea ja shihonagea. Sain leiriltä todella paljon ideoita omiin treeneihimme! Siis todella harvinaisen paljon. Lisäksi pääsin tosi kivasti itsekin treenaamaan. Taso oli korkea, joten koko ajan pääsi treenaamaan hyvien parien kanssa. Pascal osaa myös rytmittää treenit tosi hyvin: treenit ovat intensiivisiä, mutta kuitenkin hän osaa rytmittää ne niin, että porukka jaksaa treenata loppuun asti väsähtämättä tai tylsistymättä. Pascal on aina ollut hyvä vetäjä, mutta nykyään hän on mielestäni vielä selvästi parempi kuin muutama vuosi sitten. Kokemus alkaa tehdä tehtävänsä.

Treenaamisen lisäksi viikonloppu oli antoisa sosiaalisesti. Näin paljon vanhoja tuttuja eri puolilta ja tutustuin myös joihinkin uusiin ihmisiin. Pascalin kanssa on tietenkin aina mukava jutella. Perjantaina kävimme treenien jälkeen pienellä porukalla Kaisaniemen Iguanassa syömässä. Lauantaina olimme treenien väliajalla Myllypuron Teboililla (toimivia rutiineja on turha muuttaa…). Illalla meille oli varattu Liikuntamyllyn tilaussauna ja uima-allas. Tällä kertaa sinnekin tuli tosi paljon porukkaa. Varmaankin valtaosa leiriläisistä. (Ainakin kundeista.) Saunomisen ja uimisen jälkeen menimme sitten Kaisaniemen Martinaan syömään. Olin tyytyväinen raflavalintaani: paikka on viihtyisä, sijainniltaan erinomainen ja kohtuuhintainen. Lisäksi ruokavalikoima on suhteellisen laaja, ja palvelukin pelasi varsin hyvin siihen nähden, että meitä oli aika paljon (yli kymmenen henkeä). Tapani mukaan kävin aamuisin hotellissa syömässä Pascalin kanssa aamiaista. Silloin pystymme juttelemaan rauhassa kahden kesken, eikä minulla kuitenkaan koskaan olisi mitään syötävää kotona aamuisin.

Hieno leiri kaikin puolin! Näistä tällaisista tapahtumista saa aina rutkasi lisää virtaa sekä omaan treenaamiseen että seuran pyörittämiseen. =)

Ma 9.1.2012

Siskoni Pauliinan perheeseen tuli viikonloppuna perheenlisäystä, kun pikku Viivi saapui taloon. Viivi on pari kuukautta vanha kääpiöhamsteri. En ole nähnyt pikku prinsessaa vielä livenä, mutta tuossa kuvassa hän näyttää kyllä ihastuttavalta! Siis AIVAN IHANA!!! =))))) Tästä lähtien taidan olla myös vannoutunut kääpiöhamsterifani. ("Hmm…" **etsii katseellaan sopivaa häkin paikkaa ahtaasta yksiöstä**). Sydämelliset onnittelut koko perheelle ja rattoisia juoksupyörähetkiä uudelle tulokkaalle!  

To 29.12.2011

(Klo 13.27 Helsinki-Vantaan lentokentällä): Olen taas hyppäämässä lentsikkaan. Tällä kertaa kyse on vapaa-ajan matkasta: lähden Axelin kanssa New Yorkiin viettämään uuttavuotta! Times Square Manhattanilla lienee yksi maailman tunnetuimmista paikoista viettää uudenvuodenaattoa. Sinne siis!!! =)))

Lennämme ensin Lontooseen ja sieltä sitten jatkolennolla New Yorkiin. Aion tehdä matkan aikana jonkin verran töitäkin (deadlinea pukkaa…), mutta tietenkin tarkoitus on ennen kaikkea katsella nähtävyyksiä. En ole koskaan käynyt New Yorkissa, joten odotan innolla, että pääsen näkemään, millaista siellä on.

(Klo 16.42 Heathrow'n lentokentalla Lontoossa): Lento Helsingista Lontooseen meni muuten ihan hyvin, paitsi etta kone oli talla kertaa IHAN taynna kirkuvia muksuja. 888888-/ (Tai sitten meidan paikkamme vain sattuivat jonkinlaiseen piiritykseen…) Siis IHAN kaamee meteli koko matkan.

Silmiini osui lahtiessa Helsinki-Vantaan kentalla sellainen ihana vaaleanpunainen koirajulistekirja. Siina on julisteita erirotuisista koiranpennuista ja lisaksi sellainen janna askartelutehtava, jossa saa IHAN ITE liimata sellaiseen suureen vaaleanpunaiseen kartonkiin 50 koiratarraa! 8-))))) Tarrat voi asettaa sopoysjarjestykseen oman mielensa mukaan. Vahanks siistii!!! 8-)))) Aloitin jo sen tekemista askeisella lennolla: number 1 oli vehnaterrierin ja villakoiran risteytys, kakkonen oli cockerspanielin ja villakoiran risteytys (eli cockerpoo), kolmonen oli cockerspanieli, nelonen oli partacollie, vitonen oli spinone, kutonen oli labbiksen ja villakoiran risteytys, seiska oli bernhardilainen, kasi mopsin ja shih tzun risteytys, ysi cavalierin ja villakoiran risteytys (never heard!!), kymppi bulldoggi (pennut ovat yllattavan sopoja..), 11 englanninspringerspanieli ja 12 labbis. Siihen asti paasin. Sitten tarjoiltiin muistaakseni ruoka, joten piti pistaa tarrat pois. (Huomasin muuten, etta se vihko on kielletty alle 3-vuotiailta. Ylitan siis onneksi juuri ja juuri alaikarajan. **helpotuksen huokaus**).

Pe 30.12.2011

(Klo 00.19 New Yorkissa): Oppitunti numero 1: "Älä koskaan ota pimeää taksia New Yorkissa." Voi hemmetin hemmetti… Saavuimme lentokentälle ja päätimme ottaa taksin, koska Axel oli selvittänyt etukäteen, että taksimatka lentokentältä Manhattanille maksaa aina 55 $, mikä on aika kohtuuhinta kahdelta hengelta ja matkatavaroilta. (Vaikka MÄHÄN en periaatteessa koskaan ota taksia, jos ei ole ihan pakko, mutta joskus joustan periaatteistani silloin, kun en matkusta yksin. Ei kyl näköjään pitäis…) Yksi musta kaveri alkoi viittelöimään Axelille heti uloskäynnin luona ja kysyi, tarvitsemmeko taksin. Tajusin heti, että kyseessä oli pimeä taksi, ja että viralliset taksit olivat ne keltaiset, jotka olivat jonossa suoraan edessämme. Pyysin Axelia kysymään taksikuskilta hintaa, ja hän kysyikin, mutta vastaus oli hyvin epäselvä. Kuski nappasi laukkuni ja alkoi kuljettaa sitä kohti parkkihallissa olevaa suurta mustaa autoa. Sanoin Axelille, että "tämä on sitten pimeä taksi, että….", ja Axelikin tuntui ymmärtäneen saman, mutta siltikin olimme jostain käsittämättömästä syystä niin taukkeja, että suostuimme ottamaan kyydin.

Yksin matkustaessani en olisi tehnyt samaa mokaa jo siitä syystä, että yksinäni olisin matkustanut julkisilla, mutta en luultavasti muutenkaan. Yksin matkustaessani noudataan tiettyjä rutiineja, joihin kuuluu mm. todella suoraviivainen asenne kaikkia tuntemattomia palveluiden tyrkyttäjiä ja seuraan tuppautujia kohtaan. Olisin yksinäni ignoroinut sen kuskin tarjouksen ihan suoralta kädeltä. Onhan kaiken lisäksi ihan tunnettu fakta, että useimpien suurten lentokenttien ja rautatieasemien uloskäynneillä norkoilee laittomien taksikyytien tarjoajia, eikä niihin tarjouksiin pidä tarttua. Mutta jotenkin minua hämäsi se, että se tyyppi kommunikoi koko ajan Axelin kanssa eikä minun kanssani. Heittäydyin itselleni epätyypilliseen avuttoman naisen rooliin, jossa sitä vain kulkee miehen perässä kuin sokea kana. Sama ilmiö tapahtui Pekingissä, kun ne teehuijarit alkoivat jutella Juusolle ja kuljettaa häntä kapealle sivukujalle. Seurasin vain tyhmänä perässä, vaikka hälytyskellot soivat päässäni, enkä yksinäni olisi tehnyt samaa mokaa, koska ne huijarityypit eivät alun perinkään olisi saaneet minuun mitään kontaktia. Dääm. Anyway, tänään kävi sitten niin, että ensin taksikuski ilmoitti matkan hinnaksi 138 $ (vaikka hotellistakin sanottiin, että oikea hinta olisi ollut se matkaoppaassa mainittu 55 $). Jo se olisi ottanut jonkin verran päähän, mutta kaiken lisäksi se tyyppi vaihtoi kaksi 50 $:n seteliämme 5 $:n seteleiksi. Sen hän teki todella taitavasti. Emme ollenkaan kumpikaan huomanneet, missä vaiheessa hän sen tempun teki. Ja vaikka olisimme huomanneetkin, sitä olisi tietysti ollut vaikea todistaa… Taksimatka maksoi siis lopulta meille 238 $… #¤%&x…. Voi PRKL!!! #¤%&x… Ja MINÄ kun en yleensä ota koskaan taksia vaan käytän aina julkisia. Että sen siitä saa, kun joustaa periaatteistaan! Liika porvarillisuus ja mukavuudenhalu ovat pahasta. Tämä olkoon opiksi.

Anyway, onneksi sentään päädyimme turvallisesti hotelliin. Siinä vaiheessa, kun olimme siinä autossa kyydissä, mitä tahansa olisi voinut tapahtua. Se tyyppi olisi voinut vaikka viedä meidät jollekin sivukujalle ja ryöstää meidät siellä aseella uhaten, tms. Nyt menetimme sentään kuitenkin vain rahaa, eikä kyse onneksi ollut mistään ihan hirveän suuresta summasta. Itse menetin suunnilleen saman verran tuolle taksikuskille kuin silloin Tokioon lähtiessäni menetin Finnairille. Se Finnairin temppu otti jostain syystä vielä enemmän päähän, koska se ei tuntunut ollenkaan omalta mokalta. Tämä taksijuttu oli kuitenkin selvästi omaa tyhmyyttä. Lisäksi tässä olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Finnairin tapauksessa kävi vain huono mäihä, koska tällekin reissulle lähtiessäni matkalipussani oli etunimi 'Mari' ja passissa 'Satu', enkä joutunut maksamaan mitään lisämaksua siitä. Ajattelin sen Finnairin lisämaksun jälkeen, että onhan se tietysti kiva tukea hädässä olevaa kotimaista yhtiötä. Tässä taksijutussa tuen vain rikollisuutta, mikä on masentavaa. Mutta ainakin sain rahojeni vastineeksi taksimatkan hotelliin, kun taas siinä Finnairin jutussa rahoille ei saanut mitään vastinetta. Ja saattaahan sillä mustalla taksikuskilla olla kotona New Yorkin slummissa viisi pientä lasta, joille täytyy saada jollakin tavalla college-opinnot kustannettua, eikä muuta keinoa ole. Olen lahjoittanut jonkin verran rahaa hyväntekeväisyyteen World Visionin kautta tukeakseni kehitysmaiden lasten elämää. Tämä olkoon nyt sitten toisenlaista hyväntekeväisyyttä, vaikka se tapahtuikin rikollisten keinojen kautta, mitä en tietenkään hyväksy. 

New Yorkin lentokentälle asti ma
tka sujui ihan hyvin. Sain lennon aikana tehtyä aika kivasti duunia. Jossain vaiheessa taas kannettavan akku loppui. Sen jälkeen katsoi vähän aikaa Horton-leffaa. Se oli ihan hauska, mutta olin siinä vaiheessa niin väsynyt, että nukahdin kesken leffan.

Su 1.1.2012

(Klo 21.38): Reissu on sujunut ihan hyvin tuon taksikommelluksen jälkeen. Olen aikaeron takia ollut väsynyt iltaisin ja vastaavasti herännyt aikaisin aamulla. Axelin on jostain syystä ollut helpompaa sopeutua aikaeroon. Olenkin aamuisin ehtinyt tehdä muutaman tunnin rauhassa duunia ja käydä ostamassa meille aamupalaa läheisestä Subbarista, ennen kuin Axel on ehtinyt kunnolla herätäkään. Hotellimme sijaitsee aivan erinomaisella paikalla Manhattanilla, ihan Broadwayn vieressä. Sijaintia lukuunottamatta hotellissa ei kuitenkaan ole paljon kehumista. Tilat ovat ahtaat ja kuluneet, eikä mikään oikein toimi. Meteliäkin on jonkin verran. Aamupala ei sisälly hintaan, eikä hotellissa ole edes (toimivia) juoma-automaatteja, tms. Netti maksaa 10 $ / vrk. Siivouspalvelu sen sijaan on tehokasta. Jotain hyvää siis kuitenkin sijainnin lisäksi.

Anyway, perjantaina kävimme Metropolitan Museum of Artissa. Se on Central Parkin laidalla sijaitseva Louvrea muistuttava valtava museo, jonka länsimaiden suurimpaan kokoelmaan kuuluu teoksia esihistoriallisilta ajoilta nykypäivään. Amerikkalaisen taiteen lisäksi siellä on kokoelmia myös kaikilta muilta mantereilta. Tunnetuimpia teoksia ovat mm. Picasson maalaama kirjailija Gertrude Steinin muotokuva, Rembrandtin omakuva, Cézannen Kortinpelaajat sekä van Gogh'n Sypressit. Lisäksi siellä oli mm. 5000 vuotta vanha kuparipää jostain Lähi-idästä, hautanaamioita Etelä-Amerikasta, ritarien haarniskoita ja aseita Aasiasta ja Euroopasta sekä keisari Augustuksen rakennuttama Dendurin temppeli (vuodelta 15 eKr.). Tosi hieno paikka. Kannatti ehdottomasti käydä!

Museoreissun yhteydessä tutustuimme samalla hieman myös Central Parkiin ja Broadwayhin, jota pitkin kävelimme hotellista kohti puistoa. Central Parkin näkeminen tuntui jotenkin tosi siistiltä. On se sen verran kuuluisa paikka kuitenkin ja näkynyt monissa elokuvissa. Puistossa oli jotenkin vähän hämyinen tunnelma, ja siellä oli siis TOSI paljon koiria! 😎 Puistoa kiersi letka hevoskärryjä, joilla tarjottiin ajeluita turisteille muutaman kympin hintaan. Emme kuitenkaan vielä hypänneet kyytiin.

Eilen kävimme Macy's tavaratalossa, jota mainostetaan maailman suurimpana kauppana. Se on perustettu 1800-luvun puolivälissä. Ostin sieltä uuden digikameran, koska vanha hajosi viime kesän Havaijin-reissun jälkeen. Lisäksi ostin uudet siniset Adidaksen tuulihousut (vanhojen jo parhaat päivänsä nähneiden tilalle) sekä korvalaput korvaamaan kotiin unohtunutta pipoa. Kauppareissulla näimme ohimennen myös Empire State Buildingin (New Yorkin korkeimman pilvenpiirtäjän) sekä Rockefeller Centerin.

Eilen illalla söimme karkkia ja sipsejä hotellissa Titanic-elokuvaa katsellen. Hotellimme lähiympäristö oli aidattu uudenvuodenaaton takia. Alueelle pääsi vain erillisen luvan kanssa. Meillä tietysti oli kulkulupa, kun kerran majoitumme tänne, mutta liikkuminen oli käytännössä eilen illalla aika hankalaa, koska porukkaa oli niin paljon joka paikassa. Päätimme siksi viettää illan pääasiassa hotellissa. Tietenkin menimme kuitenkin ulos Broadwaylle seuraamaan vuoden vaihtumista. Hillitön härdelli, mutta ihan siisti tunnelma tietenkin!! 😎

Tänään kävimme luonnonhistorian museossa. American Museum of Natural History on yksi maailman suurimpia luonnonhistorian museoita. Siellä oli yli 30 miljoonaa esinettä neljässä kerroksessa. Esillä oli mm. dinosaurusten luurankoja ja kaikkia muitakin luurankoja – myös muinaisten ihmisten luurankoja, mikä oli aika siistiä. Olin jotenkin ajatellut, että museossa olisi vain täytettyjä eläimiä, mutta siellä esiteltiin myös ihmisten elämää eri mantereilla eri aikakausina (aseita, pukuja, asumuksia, hautoja, jne.). Täytetyt eläimet olivat ehkä kuitenkin kaikkein hauskimpia. Niitä oli TODELLA paljon, ja eläimet näyttivät todella aidoilta. Oli myös hauskaa, että useimmat eläimet esitettiin ikään kuin luonnollisissa elinympäristöissään. Uudelle kameralleni tuli heti paljon käyttöä… Museo oli niin suuri, että siellä kului monta tuntia. Sen jälkeen palasimme metrolla lähemmäs hotelliamme ja kävimme raflassa syömässä.

KUVIA MATKALTA (Axelin kuva-albumi Facebookissa)

Ti 3.1.2012

(Klo 17.37): Eilen kävimme päivällä tutustumassa Central Parkin eläintarhaan ja kiertelimme muutenkin puistossa. Hienointa oli eläintarhan lähistöllä sijaitseva Balto-koiran patsas. Balto oli urhea siperianhusky, joka toimi vetokoirana Alaskassa vuonna 1925, jolloin Nomen kaupungissa riehui ankara kurkkumätäepidemia, ja lääkkeet olivat loppu. Joukko ajomiehiä ja vetokoiria joutui matkustamaan rajussa lumipyryssä yli 1000 kilometriä toimittaakseen lääkkeet perille. Baltostahan on tehty myös piirretty elokuva. Se on ehdottomasti yksi suosikkipiirrettyjäni!! =))) Myös siskontyttöni, Ronja, on vannoutunut Balto-fani. Muistan, kun hän joskus katsoi elokuvan ainakin kolme kertaa peräkkäin.

Eläintarha oli melko pieni, mutta oli siellä silti jotain tosi siistejä juttuja. Näimme mm. valtavan jääkarhun sukeltelemassa ja uimassa selkää! 😎 Pääsimme katsomaan sitä ihan läheltä altaan vierestä siten, että näimme sen liikkeet myös veden alla. Se näytti todella suloiselta suurelta nallekarhulta! Sillä oli oli söpöt isot nallekäpälät ja koomisen iso takamus! X-) Se vaikutti nauttivan täysin siemauksin sekä uiskentelusta että kaikesta saamastaan huomiosta. X-)

Söpöjä olivat myös merijellonat. 😎 Satuimme paikalle niiden sapuska-aikaan ja pääsimme siksi seuraamaan oikein kunnon show'ta. Hassut hyllyvät möhkäleet kiipeilivät kömpelösti kiville ja napsivat ilmasta kaloja suuhunsa. Välillä ne dyykkasivat veteen ja uivat hillitöntä vauhtia muutaman kierroksen altaan ympäri. Ne pystyivät myös hyppäämään vedestä ilmaan ja kivien yli yllättävän ketterästi. Suloisia veijareita! Nekin tuntuivat olevan varsin huomionkipeitä elvi
stelijöitä. X-) Siitä on varmaan hyötyä, jos on ammatiltaan eläintarhan eläin. Pingviinit olivat myös aika mainioita vaapottajia. Ne heiluivat koko ajan veden ääressä pienellä kalliolla ihan kuin TV:n luontodokumenteissa. Ainoastaan se kaamea löyhkä ei onneksi välity koskaan telkkarin kautta… 8888-/

Illalla kävimme Imperial Theaterissa Broadwayn tuntumassa katsomassa Billy Elliot –musikaalin. Axel pitää tosi paljon musikaaleista, eikä minullakaan ole mitään niitä vastaan. Kävimme syksyllä Kinopalatsissa katsomassa The Phantom of the operan juhlanäytöksen streamauksen ja keväällä Kaupunginteatterissa katsomassa Wickedin. Ne ovat kummatkin Axelin suosikkeja. Tällä kertaa kävimme katsomassa nimenomaan Billy Elliotin, koska elokuva, johon se pohjautuu, on yksi kaikkien aikojen suosikkilefffojani! Kävin katsomassa sen ekaa kertaa Pariisissa leffateatterissa ja olin heti ihan myyty. Todella vaikuttava teos. Minulla on se kotona DVD:llä ja katson sen vieläkin aina silloin tällöin.

Tänään kävimme Empire State Buildingissa. Rakennus sijaitsee Manhattanilla, ei kovin kaukana hotellistamme. Se on yksi maailman tunnetuimpia pilvenpiirtäjiä ja New Yorkin huomattavimpia maamerkkejä. Radiomastoineen rakennus on 449 metriä korkea (ilman mastoa 381 metriä). Luonnollisestikin Empire State Building on myös kovasti turistien suosiossa. Tänään oli kuitenkin niin kolea ja tuulinen ilma, että turisteja oli luultavasti tavallista vähemmän. Selvisimme nimittäin varsin kohtuullisilla jonotusajoilla sekä lipputiskillä, turvatarkastuksessa että hissien luona. Nousimme ensin 86. kerrokseen, jossa on suosituin näköalatasanne. Sieltä oli kieltämättä hienot näkymät joka suuntaan, mutta ongelma oli se, että kyseessä oli ulkotila. Ilma oli etenkin siellä korkeuksissa niin tuulinen ja kylmä, että olimme hetkessä ihan umpijäässä. Siellä ei pystynyt olemaan pitkään. Jatkoimme seuraavaksi nousua ylimpään, 102. kerrokseen. Siellä olimme lasien takana mukavasti lämpimässä. Tila vain oli varsin ahdas, eikä ikkunoiden takaa saanut yhtä hyviä valokuvia kuin 86. kerroksen ulkoilmatasanteelta.

Empire State Buildingin jälkeen meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Vapaudenpatsasta, mutta saavuimme patsaan luo vievien lauttojen luo hieman liian myöhään. Lippuluukut oli jo suljettu tältä päivältä. Dääm. Vapaudenpatsaan näkeminen jää siis huomiselle.

Ostin muuten eilen eräästä matkamuistomyymälästä mustan New York -pipon, johon olen hyvin tyytyväinen! 😎 Lisäksi ostin jääkaapin oveen New York -magneetin (ovessa alkaa jo olla aika tavalla ryysistä, koska ostan siihen uuden magneetin lähes jokaiselta reissultani… X-)

Ke 4.1.2012

(Klo 22.46): Tänään kävimme katsomassa Vapaudenpatsasta. Patsas valmistui vuonna 1886. Se oli lahja ranskalaisilta amerikkalaisille Yhdysvaltain vapaussodan 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Patsas on jalustan kanssa 93 metriä korkea (ilman jalustaa vain 46 metriä). Sen toinen suunnittelija on sama Eiffel-niminen kaveri, joka on suunnitellut myös Eiffel-tornin. Toinen suunnittelija oli Bartholdi. Hänen äitinsä oli kuulemma patsaan kasvojen mallina. Patsas sijaitsee Liberty Island -nimisellä saarella New Yorkin edustalla. Matkustimme saarelle lautalla ja pääsimme siten näkemään patsaan läheltä. Emme kuitenkaan päässeet patsaaseen sisälle, koska se on tällä hetkellä remontissa. Dääm. Ilma oli tänään todella viileä ja tuulinen. Etenkin saarella oli todella kylmä. Emme viipyneet siellä pitkään, mutta olimme silti ihan umpijäässä jo puolivälissä matkaa kiertäessämme saarta ympäri. Tuntui silti siistiltä nähdä niin tunnettu nähtävyys niin läheltä. 😎

Kävimme syömässä lounasta Planet Hollywoodissa. Siellä oli ihan siisti tunnelma. Aulassa oli Sylvester Stallonen nyrkkeilevä patsas Rocky-leffasta. Menin sen eteen seisomaan nyrkkeilyasennossa, ja Axel otti kuvan. X-) Myös Liberty Islandilta saimme toivon mukaan ihan hauskan kuvan, kun vedin kumisen Vapaudenpatsas-maskin päälle matkamuistomyymälässä. X-) Muuten ihan kiva, mutta sen sisällä oli yllättävän vaikea hengittää… Anyway, Planet Hollywoodissa oli hyvää ruokaa, mutta tulimme siitä huonovointisiksi muutamaa tuntia myöhemmin. Emme siksi menneet tänä iltana minnekään syömään, vaikka meidän oli alun perin tarkoitus mennä Chinatowniin.

Huomenna on jo aika lähteä kotimatkalle. Lento lähtee vasta aika myöhään illalla, joten meillä on koko päivä aikaa käydä ostamassa matkamuistoja ja tuliaisia. Ehkä käymme vielä jossain museossakin.

To 5.1.2012

(Klo 20.55 Newarkin lentokentällä): Olemme jo lentokentällä lähdössä kotimatkalle. Lento Lontooseen lähtee vajaan tunnin kuluttua. Sieltä sitten huomenna jatkolento Helsinkiin. Tänään kävimme tutustumassa New Yorkin kaupunginmuseoon. Siellä esiteltiin kaupungin historiaa 1600-luvulta nykypäivään mm. dokumenttifilmin, valokuvien, maalausten, karttojen ja huonekalujen avulla. New Yorkin ensimmäiset tunnetut asukkaat olivat hollantilaisia uudisraivaajia, jotka perustivat alueelle Uuden Amsterdamin siirtokunnan vuonna 1613. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin britit saivat Uuden Amsterdamin alueen haltuunsa vaihdettuaan Surinamin siirtomaa-alueensa siihen. He myös vaihtoivat alueen nimen New Yorkiksi Yorkin herttuan mukaan. Anyway, dokumenttifilmi oli melko hyvä, mutta muuten kaupunginmuseo ei ollut kovin erikoinen. Antoisinta päivässä olikin ehkäpä kävely Central Parkissa museomatkan yhteydessä. Sen jälkeen kävimme syömässä (ihan liikaa…) ja ostamassa matkamuistoja. Sitten olikin jo aika lähteä lentokentälle. (Tällä kertaa otimme minibussin…)

Pe 6.1.2012

(Klo 9.55 Heathrow'n lentokentalla Lontoossa): Lento New Yorkista sujui ihan hyvin, paitsi etta se oli hieman liian lyhyt, jotta olisi kerennyt kunnolla nukkumaan. Nyt odottelemme taalla Lontoossa jatkolentoa Helsinkiin. On tosi univelkainen olo. Nukun varmaan koko seuraavan lennon.

(Klo 18.56 kotona): I'm back!! Sen sijaan matkatavarani eivät ole vielä bäkissä… #¤%&x… Jostain syystä Axelin matkatavarat tulivat perille normaalisti mutta minun tavarani eivät. Öpistä! Täytyy toivoa, että ne ovat vain jääneet Lontooseen ja tulevat sieltä heti seuraavalla koneella.

Nukuin todellakin melkein koko jatkolennon ajan. Nyt ei enää erityisemmin nukuta, mutta on muuten melko ryytynyt olo. Pitäisi siivota tämä kämppäkin… #¤%&x… Joka tapauksessa hauskaa olla taas kotona ja päästä takaisin omiin arkikuvioihin. New Yorkissa kannatti kyllä käydä. Ilman muuta näkemisenarvoinen paikka, ja vuodenvaihde oli ihan sopiva ajankohtakin.

Sain muuten New York – Lontoo -lennon aikana valmiiksi 50 koiranpennun tarrakokoelman, jonka ostin lähtiessäni Helsingistä. 😎 Nyt täytyisi ostaa sinitarraa ja katsoa, miten saan ne kaikki julistevihkon hauvat ängettyä kämppäni seinille. 😎 Lisäksi postista tuli juuri Koiramäen vuosi 2012 -pöytäkalenteri. 😎

Su 8.1.2012

(Klo 19.16): Sain lopultakin matkalaukkuni. Muuten ihan jees, mutta jotkut matkamuistot olivat menneet rikki matkan aikana. Olin ostanut sellaisen lasipallon, jonka sisällä on New Yorkin kaupunkimaisema. Siis sellaisen klassisen matkamuistopallon, jossa lentelee lumihiutaleita, jos palloa vähän ravistaa. 😎 Anyway, se oli mennyt täysin rikki matkan aikana. BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!!! Lisäksi Vapaudenpatsaani soihtukäsi oli taittunut. BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHH!!!!

Vuorokausirytmini on tällä hetkellä ihan päin haitaria. Menin eilen illalla nukkumaan noin klo 23. Tunsin silloin itseni tosi väsyneeksi. Heräsin kuitenkin TOSI pirteänä jo klo 1 yöllä. Olin niin pirteä, että ei ollut mitään järkeä edes yrittää saada unta. Siispä nousin ylös ja aloin tehdä töitä. Jatkoin noin puoleenpäivään asti. Sitten söin ja menin pariksi tunniksi nukkumaan. Nyt on hieman väsynyt olo, mutta ei kuitenkaan erityisemmin nukuta. Saa nähdä, miten ensi yö menee. 

Pe 23.12.2011

(Klo 9.58): Olen juuri lähdössä Axelin kyydissä sukutilallemme Sulkavalle, Itä-Suomeen, viettämään joulua. Tietenkään siellä ei ole enää aivan sama tunnelma kuin lapsena, kun Ukko ja Mummo olivat vielä hengissä, mutta ihan mukavaa silti. Perinteinen joulu rauhallisissa maalaismaisemissa on aina rentouttava.

Hyvää joulua kaikille!!! =)

Su 25.12.2011

(Klo 19.57): I'm back!! Jossain määrin flunssasta ja aikaerosta toipumisen merkeissä meni tämä joulu, mutta ihan kivaa oli silti. Tänä iltanakin on ollut varsin huonovointinen olo, mutta eiköhän tämä tästä vähitellen.

Ke 21.12.2011

(Klo 20.26 Shinjukussa, Tokiossa): Siirryin siis sunnuntaina Roppongista tänne Shinjukuun päästäkseni lähemmäksi Hombu Dojoa, jossa olen käynyt treenaamassa pari kertaa päivässä viime lauantaista lähtien. Hombu Dojo eli Aikido World Headquarters on paikka, jossa lajin päämies, Doshu Moriteru Ueshiba (aikidon perustajan pojanpoika) opettaa aikidoa. Yleensä hänen ohjaamansa treenit alkavat jo klo 6.30 aamulla. Pidän hänen treeneistään tosi paljon, vaikka niissä tehdäänkin vain perustekniikkaa. Siellä on mukava tunnelma, ja treenit on tasapainoisesti rytmitetty. Näyttäessään tekniikoita edessä Doshu on vakava ja säntillinen. Hän ei puhu silloin mitään. Alkujumpan jälkeen tehdään useimmiten pari erilaista iriminagea. Siinä pääsee jo kivasti lämpöön. Sen jälkeen tulee useimmiten shihonage, kotegaeshi, kokyonage ja pari lukkotekniikkaa. Lopuksi yleensä jonkin aikaa vapaatekniikkaa.

Sen sijaan kierrellessään salissa harjoittelun aikana Doshu on itse asiassa aika veikeä kaveri. Esimerkkinä vaikka se, kun sunnuntaina parini häipyi hetkeksi miesten pukuhuoneeseen korjaamaan hakamaansa, joka alkoi tippua päältä, ja jäin siitä syystä hetkeksi ilman paria. Doshu huomasi sen ja pisti minut treenaamaan siksi aikaa yhden uchideshin (eli ammattilaisoppilaan) kanssa. No, ei siinä vielä mitään, mutta hauskaa oli se, että kun sen uchideshin pari jäi täten hetkeksi aikaa tavallaan yksin, Doshu alkoi ITSE ikään kuin treenata tämän kanssa. Se oli jo sinänsä hauskaa (koska eihän Doshu yleensä itse pahemmin treenaa), mutta Doshun varsinainen huumoripläjäys oli se, että hän alkoi heitellä sitä kaveria ULOS tatamilta, puulattialle! X-) Kaikkien mielestä se oli tosi hauskaa! Jopa se puulattialle läsähtelevä kaveri nauroi ihan kuollakseen. Samanlaisia vitsejä tulee joka treenissä: hän kiertelee salissa ja tekee joillekin tarkoin valituille tyypeille tekniikoita ihan sikakovaa, ja ne tyypit ulvovat tuskissaan "AUH! OUH! IIH!" (paitsi japaniksi, joten se kuulostaa vähän erilaiselta). Luulen kyllä, että he vähän liioittelevat niitä ääniä, koska kuitenkin nauravat samalla. Joten ei se varmaan oikeasti ihan NIIN paljon satu. Joka tapauksessa tällainen huumori on täällä jotenkin tyypillistä. Treenasin itse yhden treenin kokonaan Murata-sensein kanssa. Murata on Doshun kaveri ja hierarkiassa kaikkein korkeimmassa asemassa Doshun treeneissä. Hän on paikalla joka päivä, ja hän on ihan tolkuttoman HYVÄ. Siis todellakin ihan mielettömän hyvä. Luulen, että hän on ollut Doshun treenikaveri silloin, kun he olivat nuoria. (Ovat samaa ikäluokkaa.) Anyway, Muratakin teki tällaista samanlaista jäynää parille kaverille, jotka treenasivat lähistöllä. Hän saattoi esim. astua jonkun maassa makaavan tyypin käden päälle, jotta tämä ei (leikisti) pystyisi taputtamaan maahan antautumisen merkiksi nivellukon kiristyessä olkapäässä… Tai sitten hän saattoi tehdä tahalleen ukemin melkein jonkun vieressä seisovan päälle ja liittää siihen jonkun hassun hyppypotkueleen, tms. X-) Kieltämättä aika hauskaa. (Etenkin, kun se Muratakin on jo kuusikymppinen.)

Treeni Muratan kanssa (taisi olla maanantaiaamu) oli kaikkein antoisin treeni täällä. Se oli siis todella täydellinen treeni. Ihan mielettömän hyvä fiilis. Jostain syystä Murata tahtoi treenata kanssani. Hän tuli ennen treeniä kysymään minulta tulkin välityksellä, voisinko treenata hänen kanssaan. En tiedä syytä. Kun Doshu tuli kohdallemme treenien alussa, Murata kysyi häneltä japaniksi: "Onhan hän Mari Lehtinen-san?". Doshu vastasi: "Kyllä." Sitten he puhuivat vielä jotain, mutta kauan sitten käymäni japanin alkeiskurssi ei riittänyt sen ymmärtämiseen. Luulen, että Doshu oli pyytänyt häntä treenaamaan kanssani, koska hän esitteli minua muutenkin ympäriinsä. Doshun esittely on täällä eräänlainen käyntikortti VIP-luokkaan. Jos Doshu esittelee, pääsee treenaamaan koko ajan tosi hyvien parien kanssa, ja myös muut ohjaajat suhtautuvat eri tavalla. Ihan selkeä ero aiempiin kertoihin nähden, jolloin olin täällä vielä pelkkää suurta massaa. Silloin parit olivat välillä tosi jees, mutta välillä myös todella kammottavia (tyyliin sellaisia runttaajia, joiden kanssa kukaan ei tahdo treenata, koska se on vaarallista, tai sitten jotain psykopaatuksia, jotka treenailevat jollain ihan eri planeetalla). Tästä kerrasta sain siis täysin Doshun ansiosta todella yllättävän paljon irti. En tiedä, miksi hän nyt yhtäkkiä kohteli minua niin hyvin, mutta samapa tuo.

Doshun treenien lisäksi kävin Yokotan, Osawan ja Endon treeneissä. Yokotan treenit muistuttivat eniten Christianin treenejä. Ja siis jos joku vielä epäilee aikidotekniikoiden toimivuutta, niin kannattaa kokeilla hyökätä Yokotalle… Siinä lähtee jalat alta alle aikayksikön. Hänellä on ihan käsittämättömän nopea ja voimakas tekniikka. Siinä ei kerkeä tajuamaan ollenkaan, mitä tapahtuu. Lentää vain ja tajuaa vasta matossa, että "ookoo, aika toimiva oli tämä…" Osawalla on hieman erilainen tyyli kuin meillä, mutta pidän paljon hänenkin treeneistään, koska ne ovat hyvin selkeitä ja tehokkaita. Ei mitään turhaa jaarittelua, tms. Hän myös kiertelee paljon ympäri salia ja käy tekemässä tekniikkaa ihan kaikille. Mielestäni se on kiva tapa. Hän tuntuu jotenkin olevan kiinnostunut kaikista, ja hänellä on mukavan vaatimaton asenne. Hänen tekniikassaan on myös pieniä hauskoja omaperäisiä piirteitä. Välillä hän tassuttelee hassusti ikkyon alasvientivaiheessa, tms.

Endo-sensein treenit ovat tietenkin minulle jo hyvin tuttuja, koska hänhän on käynyt vetämässä leirejä Suomessa jo ainakin 20 vuotta. Tänään ohjelmassa oli pelkkää vapaatekniikkaa shomenuchista. Hän näytti edessä jonkin vastaanottoteeman ja siitä sitten tehtiin tekniikoita ihan vapaasti. Tilaa oli yllättävän hyvin. Ehkä tämä alkaa olla jo loma-aikaa täällä Japanissakin, joten porukkaa ei ole enää hirveän paljon paikalla treeneissä. Mahduimme siksi hyvin tekemään vapaatekniikkaa. Se oli tosi kivaa, koska minulla oli taas kerran aivan erinomainen pari. Endon treeneissä aina herkkyys ja liikkuvuus kehittyvät. Jo lyhyessäkin ajassa. Lisäksi ne kehittävät luovuutta sekä kykyä tuntea ja ennakoida parin
reaktioita. Olen tänään ollut hieman flunssainen, joten en ollut aivan parhaassa mahdollisessa vedossa, mutta sain silti treeneistä tosi paljon irti. Hienoa, että sain järjestettyä tämän reissun näin, että pääsin treenaamaan Hombulle näinkin paljon.  

Sunnuntaina minulta meni suuri osa päivästä hotellista toiseen siirtymiseen. Jouduin myös lähtemään metsästämään adapteria ympäri Shinjukua, koska tässä uudessa hotellissa ei ole adaptereja valmiina, ja unohdin tietenkin oman adapterivalikoimani kotiin. Muuten päivät ovat kuluneet pääasiassa työskennellessä. On pitänyt työstää yhtä artikkelia melko kiireisellä aikataululla. Välillä olen tehnyt pieniä kävelyretkiä lähikortteleissa. Nähtävyyksiä en oikeastaan ole ehtinyt käydä katsomassa tällä kertaa. Ikävä kyllä. Sen sijaan kävin tänään viimeisten treenieni jälkeen hotellissa hieronnassa. Otin 80 minuutin selkä- ja kasvohieronnan. Selkähieronta ei ollut kovin erikoinen. (Hierontamyllyssä on selvästi parempi.) Se oli jotenkin sellaista pelkkää hivelyä. Meitsi tykkää enemmän semmosesta kunnon rusikoinnista. 8-} Olen ehkä vain niin tottunut urheiluhierontaan, että kaikki muu tuntuu liian kevyeltä. Sen sijaan kasvohieronta oli tosi jees. Siinä tuli ihan kunnon kontaktia luunreunoihin. Se tuntui rentouttavalta. Settiin kuului myös joku rintakehähieronta, jota en kyllä ollut osannut odottaa. Tuntui jotenkin vähän epäilyttävältä ensin, kun jonkun naisen kädet alkoivat hipelöidä mun rintakehää… 8-/ ("Pidetään ne kädet ihan siellä omalla puolella vaan…") Mutta lopulta sekin osuus oli ihan jees. Sitten hierontaan sisältyi vielä joku hiuspohjan hinkkaus ja hypistely ("ookoo, tämä kiinnostavaa…"). 8-} Se oli siis TODELLA kummallista, mut no joo. Mikäs siinä. Kokonaisuutena tosi rentouttava setti.

Huomenna onkin jo aika lähteä kotimatkalle. Kävin tänään ostamassa junalipun lentokentälle. Pitää lähteä heti aamusta liikkeelle. Juna lähtee jo kahdeksalta, ja pitää tästä vielä kulkea pari pysäkinväliä metrolla, ennen kuin olen rautatieasemalla. Toivottavasti flunssani ei yön aikana kovin paljon pahene.

To 22.12.2012

(Klo 17.12 kotona Kalliossa): I'm back!! Paluumatka sujui ihan hyvin, paitsi että olen aika pahassa flunssassa tällä hetkellä. Nenä vuotaa kuin seula. Sain kuitenkin matkan aikana tehtyä ihan kivasti duunia, joten pitkä lento meni nopeasti. Nyt on aika väsynyt olo. Pitäisi yrittää pysytellä hereillä vielä muutama tunti.

(Klo 21.06): Olen tässä lähinnä pessyt pyykkiä sekä käynyt läpi laskuja, joulukortteja sun muuta matkan aikana saapunutta postia. Nyt alkaa kyllä väsyttää IHAN tautisesti! Se on tietysti normaalia, kun ottaa huomioon, että heräsin tänään Japanin aikaan klo 5.30 eli Suomen aikaan eilen illalla klo 22.30. Enkä nukkunut lennon aikana lainkaan. Olen siis ollut hereillä melkein vuorokauden putkeen. Nyt tuntuu siltä, että voisi vähän nukkuakin. Harmi vain, että nenä vuotaa koko ajan. Se häiritsee nukkumistakin. 

(Klo 22.30): No NYT mä ainakin meen nukkumaan. Nyt on tullu oltua tasan 24 h putkeen hereillä. Kohta menee taju.

Pe 23.12.2012

(Klo 5.04): Oon tässä ollut jo tunnin verran hereillä… Saa nähdä, kuinka kauan menee, ennen kuin pääsen takaisin Suomen vuorokausirytmiin. Yleensä tähän suuntaan menee huomattavasti helpommin kuin toiseen suuntaan.

Su 11.12.2011

(Klo 16.40 lentokentällä): Olen juuri nousemassa Tokion-koneeseen. Lähden Japaniin Suomen Akatemian rahoittamalle ryhmämatkalle tutustumaan paikallisiin yliopistoihin ja tutkijoihin. Matkan järjestää MOTIVE-tutkimusohjelma. Kirjoitustulkkausprojekti, jossa tällä hetkellä työskentelen, kuuluu kyseiseen ohjelmaan. Mukaan lähtee 22 suomalaista tutkijaa MOTIVEn eri projekteista. Osallistujalistasta päätellen eri tieteenalat ja yliopistot ovat varsin monipuolisesti edustettuina, mikä on tietysti hienoa. Olen hyvin kiinnostunut tällaisesta poikkitieteellisestä yhteistyöstä.

Tietenkin pakkasin mukaan myös treenikamppeet… Sehän on selvä, kun reissu kerran sattuu suuntautumaan niinkin sopivaan paikkaan kuin Tokio… Siistii!!! =))))

Ainoa negatiivinen asia on, että Finnair on näköjään taas keksinyt uuden rahastuskeinon: jos kutsumanimi (esim. 'Mari') on eri kuin passissa lukeva etunimi (esim. 'Satu'), joutuu koko varauksen tekemään lentokentällä uudestaan, ja se maksaa vaivaiset 75 €. (#¤%&x…) Että näin. (Tiesin, että Finskillä menee aika huonosti, mutta että TÄLLAISIINKIN temppuihin täytyy jo turvautua…. Voi-voi… No, kiva tietysti tukea kotimaista yhtiötä.)  

Ma 12.12.2011

(Klo 21.57 Roppongissa, Tokiossa): Vitsit, että nukuttaa. (**haaaaukotus**) Lento meni ihan hyvin, joskaan en saanut lennolla juurikaan nukuttua. Ensin innostuin tekemään duunia. Olisin varmaan jatkanut läpi yön, ellei kannettavan akku olisi jossain vaiheessa loppunut. Dääm. Sen jälkeen yritin alkaa nukkua, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Ehdin juuri nukahtaa, kun joku vauva (THE vauva, joka aina löytyy vakiokalustona jokaisesta lentokoneesta) alkoi kiljua kurkku suorana. Ei siinä metelissä pystynyt millään nukkumaan, joten aloin katsoa telkkarista Nalle Puh -elokuvaa (Ihaa-aasi on mun ehdoton feivöritsi!! 8-))))).

Lentokentältä lähdimme bussilla hotelliin. Päivällä kerkesin asettua hotellihuoneeseeni, käydä suihkussa ja levätä hetken. Sitten lähdimme porukalla ostamaan metrokortteja erään paikallisen yhteyshenkilön opastuksella. Illalla kävelimme muutaman korttelin päähän syömään perinteiseen japanilaiseen ravintolaan, jossa istuttiin matalien pöytien ääressä ja syötiin puikoilla monimutkaisia ruokalajeja (piti upottaa vihanneksia ja lihaa kiehuvaan veteen, jne.). Ohjelmassa oli esittäytymiskierros ja sen jälkeen vapaata seurustelua. Ilta kului rattoisasti pääasiassa eri tutkimushankkeista ja osallistujien aiemmista Japanin-kokemuksista keskustellessa. En tunne ryhmästä ennestään kovin hyvin ketään, joten tämä on todellakin hyvä tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin. Lokakuun MOTIVE-seminaarissa Akatemiassa tapasin kyllä ohimennen muutaman ryhmään kuuluvan henkilön. Muuten en varmaan olisi edes tiennyt lentokentällä, minkä seurueen mukaan pitää lähteä.

Huomenna lähdemme koko päiväksi Kiotoon. Käymme siellä tutustumassa Doshidan yliopistoon ja pariin instituuttiin, joissa tehdään MOTIVEn teemaan liittyvää tutkimusta. Matkustamme Kiotoon luotijunalla, joka lähtee jo klo 6.30. Lähtö hotellilta klo 5.40… 8888-/ Palaamme Tokioon vasta noin klo 21, joten huomenna en taida vielä ehtiä aikidoon. Dääm.

Ti 13.12.2011

(Klo 5.00): Olen ollut hereillä jo pari tuntia. Vaikka olin illalla tosi väsynyt, en pystynyt nukkumaan montaa tuntia. Heräsin kolmelta ihan pirteänä. Jossain vaiheessa päivää alkaa varmaankin väsyttää ihan järjettömästi. Junassa pystyy kyllä varmaankin nukkumaan, mutta paluujuna lähtee Kiotosta vasta klo 18.32, joten siihen asti täytyy yrittää pysyä hereillä.

To 15.12.2011

(Klo 4.05): En ole vielä ihan päässyt täkäläiseen vuorokausirytmiin… Palasin hotellille illalla joskus yhdeksän aikaan. Olin niin väsynyt, että menin saman tien nukkumaan. Heräsin noin tunti sitten. Päivät ovat raskaita, koska aikataulu on tosi tiukka, ja jotenkin elimistö tuntuu kuitenkin tarvitsevan lepoa siihen aikaan vuorokaudesta, kun Suomessa on yö.

Tiistaina olimme siis koko päivän Kiotossa. Lähdimme sinne aikaisin samulla Shinkansen-luotijunalla. Matka meni nopeasti. Istuin samalla rivillä parin tietojenkäsittelytieteen kundin kanssa. Juttelimme tutkimuksesta ja mutustelimme antaumuksella matkaeväitä. Yhtäkkiä yksi vanhemman sukupolven proffa alkoi aukoa meille päätä parin rivin päästä: "Eikö teillä ole mitään käsitystä etiketistä??!!! Ajattelitteko te tulla farkuissa myös suurlähetystön vastaanotolle??!!!". Hän oli itse pukeutunut mustaan pukuun ja solmioon ja oli sitä mieltä, että me olimme pukeutuneet liian casualisti. Jaa. Muutenkin hänellä oli pipo aika kireällä koko päivän. Aina, jos joku oli minuutinkin myöhässä jostain sovitusta tapaamisesta (minä en ollut, mutta jotkut muut olivat), hän alkoi vaahtoamaan ja mutisi perään jotain tyyliin "Saakutin pennut…". X-) Hän veti todellakin vähän väliä herneen nenään jostain. Sukupolvien välinen kuilu ilmeisesti. X-) No, tänään minäkin kiskoin päälleni mustan jakkupuvun, ja hän vaikutti tyytyväiseltä. Myös ne tietojenkäsittelytieteen kundit olivat tummissa puvuissa ja solmioissa. Näyttivät niin erilaisilta niissä tamineissa, että en meinannut heti tunnistaa aamulla! X-)

Anyway, kävimme eilen tutustumassa ensin Doshisha yliopiston Information System Design -laitokseen. Ajattelin etukäteen, että se ei liittyisi mitenkään mihinkään, mitä itse teen tutkimuksessani, mutta yllättäen se olikin tosi kiinnostavaa. Kuulimme nimittäin eri proffien pitämiä esitelmiä liikkeen- ja äänentunnistusjärjestelmistä. Se oli tosi kiinnostavaa. Periaatteessa sopivien yhteistyötahojen avulla jotakin sellaista pystyisi ehkä yhdistämään AS-hankkeeseeni. Konferenssihuone oli tosi viihtyisä. Siellä oli sellainen suuri polvenkorkuiselta näyttävä pöytä, jonka ääressä istuttiin tyynyillä. Pöydän alla oli kuitenkin kuoppa, jonne sai jalat, joten oikeastaan istuimme sen ääressä ihan tavallisesti. Kaikille oli jaettu juotavaksi pullollinen kylmää vihreää teetä (8888-/ Ei mun feivöritsi…). Lopuksi tutustuimme sikäläiseen silmänliikelabraan. Sekin oli kiinnostavaa, mutta ei samalla tavalla uutta, koska olen jo ehtinyt tutustumaan jonkin verran silmänliiketutkimukseen kirjoitustulkkausprojektissa, jossa yksi tamperelainen tietojenkäsittelytieteen tutkija tekee nimenomaan silmänliiketutkimusta. Olin jelppimässä häntä erään aineiston keruussa Kuuloliitossa alkusyksystä. Vaikutti japanilaisilla kyllä olevan tälläkin alalla tosi edistyneet tekniset systeemit. En
ole varma, ovatko ne Suomessa vielä ihan samalla tasolla.

Doshishan yliopiston jälkeen kävimme syömässä kylmää kalaa, riisinuudeleita, merilevää sun muuta. Sen jälkeen tutustuimme National Institute of Information and Communications Technology (NICT) -tutkimusinstituutin kielenkääntämisryhmään. SIELLÄ oli tosi kiinnostavia juttuja!!! =)))) En usko, että pystyn työssäni ainakaan toistaiseksi mitenkään hyödyntämään oppimaani, mutta esitelmät olivat silti tavattoman kiinnostavia. Ensin kuulimme esitelmän älypuhelimiin tehdystä VoiceTra-appsistä, joka kääntää puhetta suoraan puheeksi. Appsi ei tue suomea, mutta muuten se vaikutti tosi kätevältä. Ainakin englannin ja japanin välillä se vaikutti toimivan tosi hyvin. Sen pystyy hankkimaan ILMAISEKSI iTunes Storesta. Täytyy käydä lataamassa se mahdollisimman pian, koska siitä voi olla hyötyä jo tämän reissun aikana.

Lisäksi kuulimme NICT:ssä esitelmän Ikkyu-nimisestä "ajattelevasta" verkkojärjestelmästä. Idea on se, että järjestelmälle pystyy esittämään kysymyksiä, ja se kaivaa netistä vastaukset kysymyksiin. Systeemi perustuu Googleen, mutta ero tavalliseen googlaamiseen verrattuna on se, että se käy hetkessä läpi KAIKKI Google-haun tulokset ja tekee niistä yhteenvedon. Yleensähän Google tarjoaa osumia, joista tulee klikattua auki ehkä muutama ensimmäinen, mutta Ikkyu siis käy ne kaikki läpi ja antaa sen jälkeen eri vastausvaihtoehtoja esitettyyn kysymykseen sekä prosentuaalisen arvion kunkin vaihtoehdon todenperäisyydestä (jos esim. verkossa lukee miljoona kertaa, että Suomen pääkaupunki on Helsinki, väittämän todenperäisyysprosentti on huomattavasti korkeampi kuin vain muutaman kerran esiintyvän väittämän, jonka mukaan Suomen pääkaupunki on Kööpenhamina.) TODELLA siistiä!!! 😎 Aion heti ladata tämän ohjelman itselleni, kunhan se alkaa tukea englantia. (Toistaiseksi se tukee vain japania, mutta englanninkielisen version pitäisi valmistua vuoden 2012 aikana.)

Viimeinen tutustumiskohteemme Kiotossa oli Advanced Telecommunication Research Institute International (ATR). Myönnän, että tämä vierailu meni minulta ihan ohi. Koin esitelmien aiheet itselleni hieman etäisiksi, ja ennen kaikkea minua alkoi tässä vaiheessa yhtäkkiä nukuttaa IHAN TAUTISESTI. Siis todellakin niin paljon, että nukahdin istualleen. Vieressäni istuva kaveri kertoi minulle jälkikäteen, että olin nukkunut niin kummallisessa asennossa siinä tuolissa, että hän meinasi herättää minut, koska pelkäsi niskojeni katkeavan. X-) Kuvittelin vain lepuuttaneeni hetken aikaa silmiäni, mutta ilmeisesti olin nukkunut melkein koko ajan suu auki kasvot suoraan kattoa kohti. (Onneksi istuin takarivissä…)

Ennen paluumatkaa ehdimme hengailla tunnin verran eräässä suuressa ostoskeskuksessa. Itse liityin sellaiseen porukkaa, joka lähti näköalakerrokseen katselemaan maisemia. Se oli mielestäni antoisin tapa viettää jäljellä oleva aika. Ei tehnyt mieli lähteä ryysimään kauppoihin, eikä ollut vielä pahemmin nälkäkään (yllättävää kyllä). Paluumatkan aikana tein koko ajan töitä. Tunsin siinä vaiheessa itseni tosi pirteäksi. Olin ottanut kannettavan mukaan, joten pystyin hyödyntämään ajan tekemällä muutoksia ja lisäyksiä erääseen artikkeliini, jonka korjatun version deadline on (tosi) pian.

Keskiviikkona ohjelmassa oli osallistuminen Tronshow2012-tapahtumaan täällä Tokiossa. TRON on operaattori, jota käytetään miljoonissa eri tietotekniikkalaitteissa. Tronshow on vuosittainen tapahtuma, jossa tutkijat ja suuryritysten edustajat kohtaavat. Ohjelmassa oli simultaanitulkattuja esitelmiä sekä messualueelle tutustumista. Alueella oli suuri määrä eri yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja erillisten tutkimusinstituuttien standeja. Myös VTT ja TEKES olivat tapahtumassa edustettuina, sillä ne ovat kuulemma TRONin yhteistyökumppaneita. Tapahtuma pidettiin valtavassa Tokyo Midtown -rakennuksessa tässä ihan lähellä. Se on Tokion korkein rakennus. Siellä on näyttävien konferenssitilojen lisäksi myös mm. kauppoja, hotelleja ja museoita. Pääpuhujana tapahtumassa oli TRON-järjestelmän kehittäjä, Tokion yliopiston informaatiotieteiden professori Ken Sakamura. Häntä pidetään eräänlaisena Japanin Steve Jobsina. Tunnelma tapahtumassa oli kiinnostava, mutta sisällöllisesti en saanut siitä kovinkaan paljon irti. Monet Aalto yliopiston ihmiset ja muut teknisten alojen tutkijat (joita on tämän reissun osallistujista suurin osa) olivat kuitenkin innoissaan Tronshow-tapahtumasta, joten en sinänsä epäile lainkaan sen kiinnostavuutta. Silloin tällöin tuli tyhjiä hetkiä, jolloin piti vain odotella. Onneksi tajusin, että sellaiset sinänsä pitkästyttävät hetket sai kulumaan nopeasti pelaamalla Angry Birdsiä. 8-)))))) ("Bo-jo-jo-joooing… bo-jo-jo-jooooing…").

Iltapäivällä oli jonkin verran vapaata aikaa. Tarkoitukseni oli käydä silloin treeneissä, mutta lopulta aika kuitenkin jäi liian lyhyeksi, koska ohjelma jatkui illalla jo klo 17.30, eikä Hombu Dojo sijaitse tässä kaupunginosassa. Iltaohjelma alkoi jotenkin verkkaisesti ("Bo-jo-jo-jooooing… bo-jo-jo-jooooing…"). Tuntui siltä, että olisin hyvin voinut saapua paikalle tuntia myöhemmin enkä olisi missannut mitään. (#¤%&x…) Meidät oli kutsuttu johonkin VIP-tilaisuuteen, jossa oli mm. Suomen suurlähettilään ja muiden tärkeiden henkilöiden puheita. Puheet tuntuivat kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsimme kuitenkin käsiksi tarjoilupöytään, joka oli kieltämättä odottamisen arvoinen. 8-))))) Vedin sieltä kunnon mätöt sekä pari lasia punaviiniä ja lähdin sen jälkeen hotelliin nukkumaan.

Kuten sanottu, suurin osa reissun osallistujista on teknisten alojen tutkijoita. Meininki on kuitenkin hyvin poikkitieteellistä. Yksi edustaa Sibelius-Akatemiaa, yksi toinen puolestaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta. Geodeettiselta laitokselta on useitakin. Monet ovat kuitenkin tavalla tai toisella yhteydessä Aaltoon. Lisäksi mukana on tietenkin matkan järjestäjät (Anssi ja Mikko), jotka vastaavat MOTIVE-verkostosta Suomen Akatemiassa. Luultavasti alojen teknisyydestä johtuen reissun osallistujista valtaosa on miehiä. On meitä naisiakin kuitenkin onneksi muutama. Tuntuu siltä, että sovin ihan hyvin porukkaan. On totta, että MOTIVEn eri projektit liittyvät kuitenkin siinä määrin toisiinsa, että pystymme keskustelemaan tutkimusintresseistämme keskenämme siten, että ymmärrämme ihan hyvin toisiamme. Tai
sellainen vaikutelma minulla ainakin on.

(Klo 7.51): Ai niin, unohdin mainita, että törmäsin eilen yhteen tosi kivaan eläinkauppaan. 8-))))))))))) Siellä oli myynnissä koiranpentuja!!! Ihan kuin Pariisissa, paitsi että nämä olivat vielä pienempiä. Juuri ja juuri luovutusikäisiä minirotujen pentuja. Voooooooi, ne oli ihan hirveen pikkusia ja siis NIIN MIELETTÖMÄN södejä!!! 8-))))))) Meinasi kyllä jäädä joku kullanmuru sieltä kainaloon!

Kävin juuri aamiaisella (**örgh** hemmetin buffet-aamiaiset…). Tänään menemme tutustumaan Wasedan ja Tokion yliopistoihin. Lähtö on tunnin kuluttua. Illalla yritän ehtiä aikidoon.

La 17.12.2011

(Klo 18.31): On ollut niin kiirusta, että ei ole ehtinyt edes bloggailla. Torstaina kävimme siis tutustumassa Wasedan ja Tokion yliopistoihin. Oli tietysti kiinnostavaa nähdä kyseiset paikat. Tokion yliopistohan on Japanin arvostetuin korkeakoulu ja myös maailmanlistalla hyvin korkealla sijalla. Sen käytyään pääsee kuulemma töihin mihin tahansa. Anyway, henkilökohtaisesti en pitänyt torstain esitelmiä mitenkään erityisen antoisina. Aamulla olimme Wasedassa, ja siellä pidetyt esitelmät olivat mielestäni aika kummallisia. Sikäläisten tutkijoiden päämääränä on tutkia tietokoneen ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta sekä kehittää uusia teknisiä sovelluksia, jotka helpottaisivat ihmisten jokapäiväistä elämää. No, ei siinä mitään. Ihan hyvä päämäärä. Ne tähän mennessä kehitetyt sovellukset vain olivat todella kummallisia. Tyyliin: virtuaalinen akvaario, joka on jotenkin kytketty hammasharjaan! Jos käyttäjä harjaa hampaitaan liian laiskasti, akvaario likaantuu. Jos taas pesee kiltisti hampaitaan säännöllisesti ja muistaa harjata riittävän pitkään, akvaario pysyy puhtaana, ja kalat tanssivat siellä iloisesti! 8888-/ Että on vammasta!!! Toinen Wasedassa kuulemamme esitelmä kohdistui pääasiassa siihen, miten verkkomedia ja yhteisöpalvelut toimivat ihmisten tukena maaliskuun maanjäristyksen jälkeen. Aihe oli sinänsä tietysti hyvin kiinnostava, mutta esitelmä oli hemmetin sekava. Ei siitä meinannut saada mitään tolkkua.

Wasedan vierailun jälkeen siirryimme Tokion yliopistoon. Siellä yksi proffa esitteli meille sikäläistä mediaviestinnän tohtorikoulua. Esitelmä oli sinänsä ihan hyvä, mutta aihe ei kiinnostanut minua kovinkaan paljon. Olisi ollut paljon kiinnostavampaa saada käytännön esimerkkejä siitä, millaista tutkimusta siellä tehdään. Paikalla oli muutama paikallinen jatko-opiskelija. Olisi ollut kiva, jos he olisivat esitelleet meille tutkimustaan. Se olisi voinut olla niiden jatko-opiskelijoidenkin kannalta hyödyllistä. Lopuksi paikallinen proffa pyysi kaikkia suomalaisia projekteja esittäytymään lyhyesti. Itse asiassa se osuus oli mielestäni kaikkein antoisin tässä vierailussa, koska en ollut sitä ennen vielä kunnolla hahmottanut, kuka tekee mitäkin, ja ketkä kaikki kuuluvat samaan projektiin. Meitä on täällä kuitenkin sen verran paljon. Illalla jäimme vielä yliopistolle syömään niiden paikallisten kanssa. Se niistä aikidotreeneistä taas…

Perjantaina kävimme ensin Panasonic Centressä opastetulla kierroksella tutustumassa kyseisen putiikin kehittämään uusimpaan tekniikkaan. Siellä oli kaikenlaisia 3D-golfsimulaattoreita, sähköautoja, sun muuta. Visuaalisesti näyttely oli nautittava, mutta noin sisällön puolesta en saanut siitä mitenkään ihan hirveästi irti. Ihan kiva vierailusaitti joka tapauksessa. Emme olleet siellä kuin tunnin. Sen jälkeen oli vuorossa matkan viimeinen vierailukohde: Suomen suurlähetystö. Siellä järjestettiin suomalais-japanilainen tutkimusseminaari, johon oli kutsuttu esitelmöimään muutama japanilainen proffa. Lisäksi jotkut MOTIVEssa mukana olevat suomalaiset proffat pitivät esitelmiä omista hankkeistaan. Tämä tilaisuus oli kiinnostava. Eniten sain irti multimodaalista vuorovaikutusta käsittelevästä silmänliiketutkimuksesta. Olin kyllä jo lukenut etukäteen kyseisen tutkimusryhmän tekemän artikkelin, jossa puhuttiin aika tavalla samoista asioista kuin tässä esitelmässä. Mutta kuitenkin. Esitellyt tulokset hyödyttävät minua ihan konkreettisesti omassa AS-hankkeessani. Jess!

Esitelmien jälkeen jäimme vielä buffet-illalliselle suurlähetystöön. Tarjoilu oli todella hyvää. Olin jo sen jälkeen periaatteessa syönyt ja juonut ihan riittävästi, mutta muut saivat houkuteltua minut mukaan pienille jatkoille. En oikeastaan ole mikään baari-ihminen (liikaa meteliä, liian vähän tekemistä, jne.), mutta eilisilta oli kyllä mukava. Puhuimme itse asiassa lopulta enemmän harrastuksista kuin tutkimuksesta: aikido oli yksi illan pääaiheista. (Ai miten niin MÄ muka aloitin sen keskustelun??? 😉

Tänä aamuna pääsin lopultakin treenaamaan aikidoa. Menin Doshun (eli aikidon perustajan pojanpojan) treeneihin Aikikai Hombu Dojolle klo 6.30. Kannatti mennä! Pääsin treenaamaan yhden Doshun uken kanssa koko ajan. Hänellä oli tosi kiva tapa tehdä. Tekniikat olivat ihan beisikkiä ushirowazasta. Teknisesti en oppinut mitään uutta, mutta fiilis oli hyvä, ja ylipäänsä oli loistavaa päästä taas pitkästä aikaa treenaamaan aikidoa. En ollut päässyt treenaamaan VIIKKOON!! 8-/ Doshu tunnisti minut heti ja tuli esittelemään minut parilleni. En tajunnut muuta kuin että hän sanoi minun olevan Suomesta ja 5. dan. En olisi uskonut, että hän muistaa/tietää vyöarvoni tai että hän välttämättä edes muistaisi minun olevan Suomesta. Ulkonäöltä hän on tuntenut minut vuoden 1997 World Gameseista lähtien, mutta vielä viime Japanin-reissullani vuonna 2008 hän muisti minun olevan kotoisin Ranskasta. =D Hän päätteli sen tietenkin tekniikastani. Treenit eivät mielestäni olleet erityisen rankat (edes niiden eilisten jatkojen jälkeen…), mutta pääsi siinä kuitenkin ihan riittävästi liikkumaan. Hankalinta oli sopeutuminen täkäläiseen kovaan ja muhkuraiseen tatamiin. 8-/ Parin ensimmäisen ukemin jälkeen tunsin, missä kohdissa kroppaani huomenna tulee olemaan komeat mustelmat… Sen jälkeen muutin hieman ukemityyliäni. Meni kuitenkin puolisen tuntia, ennen kuin sain palautettua mieleeni edelliseltä Japanin-reissultani, miten ukemi kannattikaan tehdä täkäläisillä kivitatameilla, jotta välttyy ylimääräiseltä kivulta ja säryltä.

Iltapäivällä menin vielä toisiin treeneihin. Ohjaajana oli Yokota sensei. Hänhän oli Christianin lisäksi toinen shihan, joka esiintyi Pekingin Combat Gameseissa. Hänellä on hieman samankaltainen tyyli kuin Christianilla. Hän tekee samankaltaisi
a leikkauksia mutta pienempiä. Lisäksi hänen tekniikkansa on jotenkin kulmikkaampaa kuin Christianilla. Räjähtävyyttä ja nopeutta löytyy kummaltakin… Pidän Yokotan treeneistä, koska ne ovat teknisesti rikastuttavia. Tälläkin kertaa opin peräti kolme uutta sovellusta. Yksi oli ryotedori sokumeniriminage siten, että alku on samankaltainen kuin koshinagessa. Todellakin. Vaikka ei uskoisi. Toinen oli nikyo uran sovellus samasta hyökkäysmuodosta. Se tehtiin siten, että taisabakin jälkeen gyakuhanmi-kädellä leikattiin uken ranteeseen. Kolmas oli iriminagen sovellus ryotedorista. Siinä uken ote leikattiin taisabakin aikana irti ja tehtiin sitten "keilaava"  iriminage-muoto henkan kautta. (Tein sen ensin muutaman kerran ihan päin persettä, ennen kuin sain sen menemään edes suunnilleen oikein. X-) Näissä treeneissä tahti oli reippaampi kuin Doshun treeneissä, mutta toisaalta tekniikkademonstraatioita oli sen verran usein, että taukojakin tuli aika paljon. En väsynyt erityisen paljon missään vaiheessa. Anyway, treenit olivat hyvin antoisat. Täytyy muistaa vetää noita sovelluksia meidän omissa treeneissä.

Muuten en ole tehnyt tänään mitään kovin erikoista. Treenien välillä pesin pari koneellista pyykkiä hotellissa. Kohta olen lähdössä muutaman motivelaisen kanssa ulos syömään. Ja ehkä myös juomaan pari kupillista kuumaa sakea… 😉

Työmatkani päättyy oikeastaan huomenna, koska silloin on ryhmämatkamme virallinen paluupäivä Suomeen. Suurin osa motivelaisista palaa siis Suomeen jo huomenna. Oleskeluaikaa oli kuitenkin mahdollista pidentää, jos tahtoi. Piti vain maksaa 70 €:n lisämaksu paluulennon siirtämisestä. Päätin pidentää reissua muutamalla päivällä, jotta pääsen treenaamaan Hombulle. Onneksi päätin tehdä niin, koska muuten treenaaminen täällä Japanissa olisi kyllä jäänyt tosi vähiin. Siirryn huomenna hotelliin Shinjukuun, kävelymatkan päähän dojosta. Tästä Roppongissa sijaitsevasta hotellista on noin 45 minuutin matka dojolle, mikä on vähän turhan paljon.

Pe 2.12.2011

Törmäsin netissä tällaiseen kiinnostavaan kirjoitukseen autismista:

[…] 

"Olen työni kautta läheisesti tekemisissä erään syvästi autistisen, kehitysvammaisen ja täysin puhumattoman nuoren miehen kanssa. Viime syksynä tämä nuori mies yllätti meidät kaikki täysi alkamalla yhtäkkiä aakkostaulun avulla kirjoittaa, aluksi kuvissa olevia, yksittäisiä sanoja ja hyvin nopeasti omia ajatuksiaan kokonaisina lauseina. Upeaa, ja miten hienoja ajatuksia! Sittemmin olemme keskustelleet päivittäin asioista maan ja taivaa välillä ja ennen levoton ja agressiivinen nuorukainen on muuttunut hyvin paljon…

Osaako joku kertoa, mistä on kysymys? Onko autismin kirjon ihmisillä tiedetty olevan tällaista kykyä, mistään kirjoista ei sitä ainakaan löydy, enkä ole aiemmin työurallani törmänny vastaavaan."

(Lähde: Plazan keskustelut, nimimerkki "vasilisa")

Itse vastaisin tähän oman autismituntemukseni pohjalta niin, että jotkut autistiset henkilöt voivat oppia erittäin taitaviksi ei-kielellisten merkkien tulkitsijoiksi. He näkevät ihmisen kasvot ikään kuin "mekaanisesti" ja pystyvät siksi tulkitsemaan kasvoilla näkyviä merkkejä täysin objektiivisesti, suhteuttaen niitä aiempiin kokemuksiinsa ja tehden niiden pohjalta rationaalisia päätelmiä. Heille ihmisen kasvot ovat ikään kuin tietokoneen näyttöpääte, jota tulkitsemalla he kompensoivat sosiaalisen intuition puutetta. Luulisin, että puhumattomilla autisteilla tarve tällaiseen tulkintaan on suurempi kuin puhuvilla autisteilla, koska puhuvilla autisteilla on myös kielelliset keinot paremmin käytössään.

Lievästi autistisilla, puhuvilla henkilöillä on uskoakseni tarvetta tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä lähinnä vain silloin, kun kielellinen viestintä jättää jonkin sosiaalisen tilanteen epäselväksi tai muuten hämmentäväksi. Autististen henkilöiden kanssa toimiessa olisi siis hyvä pyrkiä jatkuvasti mahdollisimman suureen eksplisiittisyyteen, sillä "rivien välistä" lukeminen ei useimmiten onnistu ainakaan reaaliajassa, joskin kokemuksen tuoma informaatio auttanee jonkin verran tässäkin. Keski-ikäiset lievästi autistiset henkilöt saattavat jo vaikuttaa sosiaalisesti varsin "tavallisilta", koska kokemus on tuonut heille niin paljon informaatiota erilaisista tilanteista. Sosiaalisten tilanteiden prosessointi tapahtuu heillä eri tavalla kuin neurotyypillisillä, mutta tämä ei välttämättä näy ulospäin muuten kuin korkeintaan pienenä reaktioajan viiveenä erilaisiin sosiaalisiin ärsykkeisiin. (Henkilö saattaa ns. tajuta vasta pienellä viiveellä, miten hänen tulisi toimia jossakin tilanteessa, sillä sosiaalisen intuition sijaan tilanteen prosessointi tapahtuu aistihavaintojen ja rationaalisten päätelmien kautta.) Syvästi autististen henkilöiden kanssa toimiessa "ajatustenlukua" voi tietenkin käyttää apuvälineenä kuntoutuksessa, mutta itse olen sitä mieltä, että lievästi autististen henkilöiden kanssa toimiessa näitä tulee pikemminkin kannustaa mahdollisimman tehokkaiden kielellisten viestintätaitojen omaksumiseen. Ts. ei ole häpeä kysyä ihan suoraan esim. "Miten minun tulisi toimia tässä tilanteessa?", jos tilanne tuntuu itselle vieraalta.

Joka tapauksessa kyse ei siis ole suoranaisesti mistään "ajatustenluvusta" vaan ei-kielellisten merkkien (kasvojen ja kehon liikkeiden) poikkeuksellisen tehokkaasta tulkinnasta. Kyse ei missään nimessä ole mistään mystisestä telapatiasta. On myös syytä ymmärtää, että autistiset henkilöt hakevat toisten ei-kielellisestä viestinnästä ainoastaan palautetta siitä, miten heidän ITSE pitäisi tai OLISI pitänyt toimia jossakin sosiaalisessa tilanteessa. Heidän ei siis ole mitenkään mahdollista päästä käsiksi esimerkiksi toisten yksityiselämää koskeviin huoliin, tulevaa kauppareissua koskeviin suunnitelmiin, jne., koska niiden tulkitseminen ei-kielellisen viestinnän perusteella edellyttäisi sellaista taustatietoa, jota ei yleensä ole saatavilla. Lisäksi ei-kielellisten merkkien tulkitseminen vaatii keskittynyttä tarkkailua ja motivaatiota. Yleensä motivaatio siihen tulee omista vuorovaikutuksen ja toiminnanohjauksen vaikeuksista eikä esim. halusta päästä "urkkimaan" toisen pään sisällä liikkuvia ajatuksia. Autistiset henkilöthän ovat tunnetusti varsin vähän kiinnostuneita muiden asioista. Ei kuitenkaan siksi, että he eivät välittäisi muista ihmisistä vaan siksi, että omat kiinnostuksenkohteet vievät helposti kaiken huomion.

Ja aivan kuten kaikissa muissakin rationaalisissa päättelyprosesseissa, myös autististen henkilöiden suorittamassa ei-kielellisten merkkien tulkinnassa tapahtuu virheitä ja erehdyksiä… Merkit saatetaan esimerkiksi liittää väärään taustatietoon tai vääriin (ts. ei relevantilla tavalla tilannetta vastaaviin) aiempiin kokemuksiin, jolloin niiden sosiaalisen merkityksen tulkinta saattaa mennä täysin mönkään. Relevanttien merkkien sijaan saatetaan myös lähteä tulkitsemaan epärelevantteja piirteitä ja päätyä siksi täysin liioiteltuihin tai jopa suoranaisesti väärin johtopäätöksiin. Tämähän on inhimillistä.

1.12.2012

(Klo 14.10 Kööpenhaminan lentokentällä): Olen juuri palaamassa Lundista. Osallistuin siellä eilen Journée d'études sur des aspects phonétiques et phonologiques du français parlé et son acquisition -nimiseen tapahtumaan. Lundin yliopiston ranskan osasto on erikoistunut fonetiikkaan ja aivan erityisesti prosodiaan. Olen itse tehnyt väitöskirjani ranskan prosodiasta ja pidin elokuussa Göteborgin romanistikongressissa esitelmän siihen liittyvästä jatkotutkimuksesta. Sektioni puheenjohtaja Göteborgissa oli Lundin yliopiston ranskan proffa, Paul Touati. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän lähetti minulle kutsun Lundiin kertomaan tutkimuksistani. Lopulta sain kuulla olevani toinen pääesiintyjä tuossa eilisessä tapahtumassa. Toisen pääesitelmän piti professori Sophie Wauquier Pariisista (Université de Paris 8).

Omassa esitelmässäni oli kolme osaa. Kerroin ensin väitöskirjassa tutkimistani ranskan tunnusmerkillisistä kontuureista, koska paikalliset olivat (jostain käsittämättömästä syystä) kiinnostuneita nimenomaan niistä. Sen jälkeen puhuin kokeellisesta välimerkkien ja puheen prosodian suhteeseen kohdistuvasta tutkimuksestani. Siitä puhuin silloin Göteborgissakin. Lopuksi esittelin vielä lyhyesti Asperger-nuorten puheen prosodiaa käsitteleviä tutkimuksiani, vaikka ne ovatkin toistaiseksi kohdistuneet vain suomen kieleen. Aikaa oli 45 minuuttia, ja se riitti ihan hyvin, vaikka pelkäsin koko ajan ylittäväni aikani ja pidin siksi ehkä turhankin paljon kiirettä. Tekniikka toimi hyvin, ja esitelmän jälkeen syntyi todella paljon keskustelua. Aikaa keskusteluun oli periaatteessa varattu vain 15 minuuttia, mutta jatkoimme vielä kahvitauonkin yli (eli toiset 15 minuuttia), koska emme vain millään malttaneet keskeyttää!! =)))) Kun prosodiatutkijat pääsevät kerrankin kokoontumaan yhteen, niin SIITÄ todellakin syntyy paljon puhetta!!! Lisäksi pidin heti ensimmäisen esitelmän aamulla, joten kaikki olivat vielä virkeitä. Muutenkin keskustelu oli kyllä harvinaisen vilkasta. Usein tilanne meni siihen, että Paul Touati, Sophie Wauquier ja minä huusimme kuorossa kommentteja, koska kukaan meistä ei malttanut pitää päätään kiinni. =D Esitelmöitsijäparka saattoi jäädä hetkeksi aikaa ikään kuin sivulliseksi, kun me kolme vain lauoimme yhtä aikaa kukin omia näkemyksiämme. =D Se vaikutti varmaankin aika koomiselta ulospäin, mutta se oli todella antoisaa. Vaikka puhuimme välillä kaikki samaan aikaan, kuuntelimme kuitenkin myös toistemme kommentteja ja innostuimme niistä vain lisää! Kuten sanoin: kun kerrankin prosodiatutkijat pääsevät kokoontumaan yhteen, niin… X-)

Sophie Wauquier on erikoistunut sidontaan kielenoppimisen näkökulmasta. Itse en ole tutustunut sidontailmiöihin kuin opetuksen kautta, joten hänen esitelmänsä oli minulle todella informatiivinen ja herätti paljon ajatuksia. Olisi todella kiinnostavaa tehdä myös jotakin sidontaan liittyvää tutkimusta, mutta kaikkea on tietysti mahdotonta ehtiä. Yksi paikallisista jatko-opiskelijoista tutkii väitöskirjassaan sitä, kuinka Ruotsissa asuvat kaksikieliset (ruotsi-ranska) pikkulapset omaksuvat ranskan sidonnan suhteessa yksikielisiin (ranska) natiiveihin kielenpuhujiin ja vieraskielisiin (ruotsi) kielenoppijoihin. Tavattoman kiinnostavaa!!! Yksi toinen jatko-opiskelija puolestaan tekee väitöskirjaa, joka käsittelee hyvin samankaltaisia ilmiöitä kuin ne, joita minä olen tutkinut omassa väitöskirjassani. Kaiken lisäksi hän käsittelee niitä vuorovaikutuksellisen prosodiatutkimuksen näkökulmasta. Minulla oli tänään hänen kanssaan koko aamupäivän mittainen palaveri, jossa kävimme läpi hänen aineistoaan. Annoin hänelle neuvoja lähinnä siitä, miten kuvioiden foneettista muotoa kannattaisi kuvata. Vuorovaikutuksellinen puoli hänellä olikin jo aika hyvin selvillä. Todella mukavaa, että näin lähellä Suomea on tällainen ”ranskan prosodiatutkimuksen keskus”! =) Toivon mukaan tämä tapahtuma oli vasta avaus tulevalle yhteistyölle.

Vierailu oli ihan viimeisen päälle hyvin järjestetty. Ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Minulle varattiin valmiiksi lentoliput (Helsinki-Kööpenhamina-Helsinki) sekä junaliput Kööpenhaminan lentokentältä Lundiin. Hotellikin oli tosi hyvä (neljä tähteä), ja se sijaitsi ihan kaupungin keskustassa. Kun saavuin paikalle hotelliin tiistai-iltana, paikalliset isännät olivat jo valmiina hotellissa odottamassa. Lähdin saman tien heidän ja Sophie Wauquier’n kanssa ravintolaan syömään. Kollokvion väliajoilla oli kahvi- ja lounastarjoilu. Varsinaisen ohjelman jälkeen kävimme tutustumassa yliopiston poikkitieteelliseen tutkimuslaboratorioon. Siellä oli kaikkea tosi siistiä, kuten ”artikulaattori” eli laite, jolla voidaan kuvata ääntämiselinten toimintaa. 😎 Illalla menimme Grand Hotellin ravintolaan syömään. En käyttänyt matkan aikana yhtään kruunua omaa rahaa ennen kuin vasta tänään Lundin rautatieasemalla, kun tahdoin ostaa junamatkalle vähän evästä. Kaikki kulut maksettiin koko ajan (jopa Grand Hotellin narikkamaksu), ja sain eilen pitämästäni 45 minuutin esitelmästä vielä erikseen palkkaakin. Hämmästyttävää. Näköjään Lundin yliopistolla on ihan hyvä taloudellinen tilanne tällä hetkellä.

(Klo 18.54 kotona Kalliossa): I'm back!! Kaikin puolin todella antoisa reissu! Ei voi muuta sanoa. Ihan kiva kuitenkin taas palata kotiin normaaleihin arkikuvioihin.

La 26.11.2011

(Klo 22.42): Tänään meitsillä on synttärit. Tarkalleen ottaen tänään klo 22.10. Minun oli tosin tarkoitus syntyä vasta tammikuussa, mut oli vähän kiire… (Kaikenlaista prokkista meneillään, you know…) Oli tosin vähän huono idea tunkea ulos niin aikaisin, koska jouduin heti alkajaisiksi happikaappiin (#¤%&x… Booooring!!!). Lisäksi mutsi meinasi delata. No, mut tässä sitä nyt ollaan ja vietetään onnellisesti 25-vuotispäivää (**viheltelee…** “Täh?! Kuka sano mitä, häh??!” ;-).

Aamu alkoi mukavasti, kun heräsin (ainakin leikisti) siihen, kun Axel lauloi ruotsiksi onnittelulaulua ja kantoi kahvikupillisen lahjojen kanssa sänkyyn. Lahjoja oli useita, mm. iPhone-kuori sekä Rio-leffa, jonka näimme lentokoneessa paluumatkalla Havaijilta ja josta pidimme kumpikin tosi paljon. Lisäksi hän oli leiponut korvapuusteja ja suklaakakun. Päivällä vedin tietysi treenit normaalisti Myllyssä ja kävin sen jälkeen Ainon kanssa kahvilla.

Illalla olen ahminut Axelin kanssa vohveleita ja suklaakakkua (**röyh!**). Viikon hiilaripäivä meneillään siis. Olen myös seurannut hämmentyneenä Facebook-sivuani, jonne tulvii synttärionnitteluja. Ihan kiva tietysti, mutta oikeastaan aika hassu tämä tapa, että pelkästä VANHENEMISESTA onnitellaan. 8-/ Eihän sen eteen tarvitse tehdä muuta kuin syödä ja nukkua. Vaikka en edes täytä mitään pyöreitä vuosia tällä kertaa (**helpotuksen huokaus**), niin siltikin onnitteluja on tullut jotenkin ihan hirveästi. Joinakin vuosina olen saanut synttäripäivänä pari tekstiviestiä ja that’s it. Silloinkin, kun täytin 18 vuotta, olin muistaakseni vain yksin illan kotona ja olin seuraavana aamuna lähdössä jonnekin leirille. Anyway, tämä on ollut ihan mukava päivä, vaikka en erityisemmin pidäkään siitä ajatuksesta, että taas on yksi vuosi lisää mittarissa. Juhlat eivät kuitenkaan ole vielä ohi, koska ensi perjantaina on vielä pienet synttäribileet kaveriporukan kanssa!! 😎 Täytyyhän tästä sinänsä traagisesta asiasta ottaa kaikki mahdollinen ilo irti.