Pe 16.3.2012

Sipilän Pekka on tehnyt making of -koosteen Your Move -suurtapahtumassa (Helsinki, 2011) esitetystä "Aikido in Action" -videostamme. Hieno!!! =))) 

KOOSTEEN VOI KATSOA TÄSTÄ

Ma 19.3.2012

By the way, ABB päätti yhtäkkiä spontaanisti lahjoittaa 400 € seuramme junioritoiminnan tukemiseen! =))) Yhden junnun isä on siellä töissä, ja hän ilmeisesti ehdotti firmalle tällaista tukikohdetta. Lämpimät kiitokset ABB:lle!!

Su 26.2.2012

(Klo 7.17 Helsinki-Vantaan lentokentällä): Olen taas lähdössä reissuun. Tällä kertaa määränpäänä on Hongkong. Olen menossa sinne pariksi viikoksi tutkijavierailulle Helsingin yliopiston kahdenvälisen henkilöstövaihtosopimuksen puitteissa. Paikallinen yliopisto on The Chinese University of Hong Kong, joka on vahva tutkimusyliopisto. Sikäläisellä käännöstieteen laitoksella ollaan erikoistuttu mm. tietokonevälitteiseen kääntämiseen, johon olen menossa tutustumaan. Reissu liittyy siis aihepiirin puolesta kirjoitustulkkausprojektiin.

Lennän ensin Milanoon ja sieltä sitten Hongkongiin. Eka lento kestää kolmisen tuntia ja toinen peräti 11,5 tuntia, joten koneessa istumista tulee taas jonkin verran. Täytyy toivoa, että pitkällä lennolla saa kannettavan akun ladattua… Majoitun Hongkongissa johonkin yliopiston vierailijakämppään, joka sijaitsee kampusalueella. Toivottavasti löydän sen sieltä… No, onneksi saavun perille aikaisin aamulla paikallista aikaa enkä esim. keskellä yötä.

Ti 28.2.2012

(Klo 14.28 Hongkongissa): Olen ollut perilla Hongkongissa eilisaamusta lahtien mutta en ole voinut paivittaa blogia, koska on ollut jonkin verran ongelmia nettiyhteyden kanssa. Ensin minulta puuttui kayttajatunnus ja salasana. Kun lopulta sain ne vastaanottavan laitoksen kautta, netti toimi kannettavallani patkien hetken aikaa ja katkesi sitten kokonaan. Luultavasti ongelma liittyy kannettavani verkkoasetuksiin, tms. Sain juuri tietaa, etta voisin tuoda kannettavani tanne kaannostieteen laitokselle, niin takalainen ATK-tukihenkilo voisi yrittaa ratkaista ongelman. Tosi jees. On kuitenkin aika hankalaa, jos ei ole nettiyhteytta.

Juuri nyt olen suuressa ATK-luokassa, jossa on alkamassa laitoksen johtajan, professori Chanin, luento tietokoneavusteisesta kaantamisesta. Tapasin hanet asken, ja han vaikutti tosi mukavalta. Han puhuu englantia kuin natiivi, mika on kai aika tavallista Hongkongissa. Olen myos tavannut monia muita henkiloita. Joidenkin kanssa olin ollut yhteydessa ennen tanne tuloani. Oli mukavaa tavata heidat lopultakin livena.

Tama kampus on tosi kiva. Se sijaitsee Sha Tinin esikaupungissa, ns. Uusilla territorioilla, muutaman juna-aseman paassa Kowloonin keskustasta. Hongkongiin kuuluu karkeasti ottaen kolme osaa: Hongkongin saari, Kowloon ja Uudet territoriot, jotka sijaitsevat mantereella Kowloonin niemimaan pohjoispuolella. Kampus on rakennettu vuoren rinteelle, mista syysta on hyva, etta alueella kulkee monta kertaa tunnissa ilmainen bussi yliopiston opiskelijoille ja henkilokunnalle. Kaannostieteen laitoksen tilat sijaitsevan kaiken lisaksi kaikkein kauimmaisessa nurkassa, New Asia College -nimisessa rakennuksessa. Majoitun toisessa rakennuksessa, jonka nimi on Ho Tim Hall. Se on vasta askettain valmistunut rakennus, jossa on seka opiskelija-asuntola etta henkilokuntavieraiden asuntoja. Kamppani on ainakin kaksi kertaa suurempi kuin pieni yksioni Helsingissa. Olin tosi yllattynyt asunnon koosta. Etenkin tallaisessa paikassa kuin Hongkong voisi odottaa joutuvansa asumaan tosi ahtaasti. Huonekalut ovat tosi nykyaikaisia, ja kaikki on siis ihan uutta. Rakennuksessa on myos kateva ruokala, josta saa aamusta iltaan SUURIA ruoka-annoksia varsin edullisesti (**royh!**).

Matka tanne meni ihan hyvin. Milanon-lennolla oli meluisaa, mutta pitkalla Milano-Hongkong -valilla puolestaan yllattavan rauhallista. Lentokentalta matkustin ensin junalla Kowloonin keskustaan ja sielta sitten yhden junavaihdon kautta tanne kampukselle. En tiennyt siina vaiheessa mitaan alueen busseista, joten lahdin etsimaan kaikkien kamojeni kanssa majoituspaikkaa kavellen talta valtavalta alueelta, joka on siis rakennettu vuoren rinteelle… Kaiken lisaksi Ho Tim Hall on niin uusi rakennus, etta sita ei loydy kampusalueen kartasta (#%x&…). Anyway, loysin lopulta perille. Ensin minua luultiin opiskelijaksi, mika hankaloitti hieman asioita (jouduin ensin juoksemaan turhaan johonkin opintotoimistoon "ilmoittautumaan uudeksi opiskelijaksi"… #%x&…). Onneksi toimistossa oli paikalla yksi henkilo, johon olin ollut etukateen yhteydessa. Han tuli jelppimaan minua asuntolan vastaanottoon. Kun asiat selvisivat (ts. etta EN ole opiskelija vaan kaannostieteen laitoksen vieras), asuntolan henkilokunta muuttui heti tosi ystavalliseksi ja avuliaaksi. Sain henkilokohtaisen opaskierroksen rakennukseen, jne.

Majoituspaikka sijaitsee aivan urheilukeskuksen vieressa, mutta en ole viela ehtinyt tutustumaan siihen. Luultavasti sielta loytyy joku kuntosali. Ainakin siella on yleisurheilukentta, jossa nayttaisi olevan aika hiljaista. Otin varmuuden vuoksi ulkolenkkarit mukaan, joten ainakin voin menna kentalle heittamaan muutaman kiekan, kunhan ehdin. Eilen olin koko paivan ihan uuvuksissa matkan ja aikaeron takia. Tana aamuna alkoi jo tuntua silta, etta voisi liikkuakin.

(Klo 16.42): Luento tietokoneavusteisesta kaantamisesta oli kiinnostava. Siina nousi esille monia ongelmia, joita liittyy myos kirjoitustulkkaukseen; mm. automaattisen puheentunnistuksen avulla tuotettavan tulkkeen epatarkkuus. Toistaiseksi kone ei siis voi viela kokonaan korvata ihmista, oli kyse sitten puhutun tai kirjoitetun lahdetekstin kaantamisesta. Toonit tuovat kiinan koneelliseen kaantamiseen aivan erityisia ongelmia. Luulisin, etta suomessa vastaavia ongelmia loisivat ainakin sijamuodot. Niiden vastaavuudet muiden kielten rakenteisiin pitaisi pystya maarittelemaan tyhjentavasti erilaisten mahdollisten yhdistelmien frekvenssien perusteella, eika se vaikuta mahdolliselta. Kuitenkin tekniset apuvalineet voivat vahentaa kaantajalta joitakin tyovaiheita. Sellaisissa yhteyksissa, joissa sanan ja esiintymiskontekstin suhde toistuu usein samankaltaisena (esim. teknisia teksteja kaannettaessa), tietokoneavusteinen kaantaminen voi olla hyvinkin tehokasta. Sen sijaan kaunokirjallisuudessa, jossa pitaa ottaa huomioon mm. aikakausi, jossa kirjailija elaa ja jota han kuvaa, teoksen tunnelma, tyyli, jne., automaattinen kaantaminen on vaikeampaa. Siltikin tekniset apuvalineet voivat aina helpottaa kaantajan tyota.

(Klo 23.50): Nyt netti näyttäisi toimivan tässä majoituspaikassani, mutta lennän kyllä edelleen vähän väliä ulos verkosta. Yritin muokata asetuksia vähän siten, kone sallisi myös sellaisia yhteyksiä, joita se ei ole aiemmin sallinut. Ehkä siitä oli jotain apua, koska nyt olen siis onnellisesti netissä. (Ainakin vähän aikaa.) Anyway, se luento oli siis kiinnostava. Proffa esitteli minut heti alkuun kaikille opiskelijoille. Luennon aikana hän esitti minulle ihan yhtäkkiä kysymyksiä: "Dr. Lehtinen, toimiiko tämä ohjelma suomenkin osalta näin??" "Ööh tota…" Ainakin oli pakko pysyä valppaana. Luennolla oli tosi rento tunnelma, vaikka siellä puhuteltiinkin ihmisiä tyyliin Dr. Lehtinen, Miss Chen, jne. Ihmiset tulivat ja menivät vähän miten lystää, mikä tuntui vähän oudolta Japani-kokemusteni jälkeen. Täällä ei myöskään ole samanlaista kumertelukulttuuria kuin Japanissa, missä kummarrellaan koko ajan joka paikassa niin hemmetisti.

Alueella kulkeva bussi on tosi kätevä, vaikka se onkin aina ihan täynnä porukkaa. Bussissa on kyltti, jossa lukee, että bussiin yrjöäminen maksaa 500 Hongkongin dollaria. X-) Kymmenen Hongkongin dollaria on hieman alle euron. Hinnat ovat täällä meidän hintatasoomme nähden varsin edullisia, joskaan en ole vielä saanut kovin hyvää kuvaa yleisestä hintatasosta, koska olen hengaillut ainoastaan t&a
uml;ällä kampuksella, missä hinnat ovat varmaankin alhaisempia kuin muualla. Lounas maksaa vain pari euroa, ja hinta on sama kaikille. Hongkongissa on sellainen erikoisuus, että täällä seteleitä painaa kolme eri pankkia, ja kaikilla pankeilla on omat setelinsä! Täällä käytetään siis rinnakkain kolmea eri settiä, jotka näyttävät ihan erilaisilta. Olen ihan pihalla siitä, miltä mikäkin seteli voi näyttää. Lisäksi täällä kuulemma kokeillaan muovirahaa. Eli voin saada jossain vaiheessa vaihtorahana muovisetelinkin, ja sekin on ihan ok! 8-} Aika erikoista.

Tässä huoneessa on itse asiassa aika kylmä. Ulkoilman lämpötila on ollut tänään 16 astetta. En tiedä, onko näissä rakennuksissa mitään sen kummempaa lämmitystä, koska Hongkongissa ei koskaan ole kovin kylmä. Olisi kiva, jos jossain olisi limu- ja/tai kahviautomaatti, mutta en ole nähnyt tässä rakennuksessa mitään sellaista. Toisessa rakennuksessa oli, mutta tuonne ulos pimeään ei ehkä viitsi lähteä enää tähän aikaan hengailemaan. Vuorokausirytmini on edelleen aika tavalla sekaisin. Valvoin viime yönä monta tuntia (ilman nettiä #¤%&x…), ja tänä aamuna nukutti sitten ihan tautisesti. Illalla oli pakko ottaa parin tunnin nokoset, mistä syystä nyt ei sitten väsytä vielä ollenkaan. Saa nähdä, kuinka kauan kestää päästä täkäläiseen vuorokausirytmiin.

Pe 2.3.2012

(Klo 23.35): Hemmetti, kun tää netti toimii täällä niin katkeilevasti. On sen takia ollut vaikeuksia päivittää blogia. Saa nähdä, onnistuuko nytkään. Anyway, täällä on mennyt ihan hyvin. En tosin ole vieläkän toipunut kunnolla aikaerosta. Yöllä ei nukuta yhtään, ja päivisin olen sitten ihan sairaan väsynyt. Tänään meni tosin jo vähän paremmin.

Tänään oli ensimmäinen lämmin päivä. Lämpötila oli varmaankin yli 20 astetta. Alkuviikosta tässä kämpässä oli suorastaan kylmä, varsinkin öisin. Löysin lämmityksen vasta eilen (ohjeet oli tietysti vain kiinaksi, mutta sain sen mäihällä toimimaan). Tänään onkin sitten ollut niin lämmintä, että lämmitystä ei ole enää tarvinnut laittaa päälle. (Hyvä niin, koska se pitää ihan järkyttävää meteliä.) 

Olen edelleen käynyt seuraamassa luentoja, jotka liittyvät tietekoneavusteiseen kääntämiseen. Välillä luennot voivat olla tosi kummallisiin aikoihin. Keskiviikkoiltana oli nimittäin luento, joka päättyi vasta klo 21.15. Ei se kyllä minua sen kummemmin haitannut, mutta hieman erikoinen aika mielestäni joka tapauksessa. Se luento ei ollut minun kannaltani mitenkään erityisen kiinnostava, koska se keskittyi niin paljon kiinan kieleen. Opettaja oli kuitenkin tosi kiva. Juttelin hänen kanssaan melko paljon.

Tänään oli tosi kiinnostava luento. Se käsitteli tietokoneavusteisen kääntämisen tekstieditointiapuvälineitä. Kaikkein kiinnostavinta mielestäni oli se, kun eräs opiskelijaryhmä esitteli kurssin lopputyöprojektinsa, joka kohdistui elokuvatekstityksen editointiin. Just siistii! En ollut koskaan aiemmin nähnyt, kuinka elokuvatekstitystä tehdään. Luento ja esitelmä olivat englanniksi, mutta opiskelijoiden käyttämä tietokoneohjelma oli kiinankielinen, joten ei esitelmästä suoranaista käytännön hyötyä minulle ollut. En edes saanut kunnolla selvää, mikä sen ohjelman nimi oli, koska se oli joku kiinankielinen. Mutta ihan jännää joka tapauksessa!

Tämänpäiväinen luento sijaitsi jossain ihan ihme rakennuksessa, johon ei kulkenut edes kampusbussi. En mainannut ensin löytää sinne. Tämä kampusalue on niin sekava. Matka saattaa näyttää kartassa lyhyeltä, mutta kun sitä lähtee kulkemaan, joutuukin heti alkuun kiipeämään jotkut sikapitkät portaat ylös ja mutkittelemaan ensin vuorenrinnettä ylös ja sitten alas, ja lopuksi vielä kiertämään pari rakennustyömaata. Päätin kokeilla oikoreittiä, minkä seurauksena eksyin vähäksi aikaa kasvitieteelliseen puutarhaan. Se oli ihan kuin jossain vanhassa Vietnamin sota -leffassa. Samanlainen kostea trooppinen sademetsä. Siellä täällä kuokki puutarhureita kiinalaisissa hatuissa. Hatut olivat niin suuria, että pienikokoiset puutarhurit peittyivät melkein kokonaan niiden alle. X-) Näytti melkein siltä kuin suurilla hatuilla olisi ollut kädet. Anyway, olisin mielelläni jäänyt sinne ihailemaan eksoottista kasvillisuutta ja viehättävää vanhanajantunnelmaa pidemmäksikin aikaa, mutta piti kiiruhtaa luennolle. Siellä puutarhassa oli todella kosteaa ja kuumaa, joten olin ihan hiestä märkä, kun viime hetkessä ryntäsin kengät mullassa luentosaliin. ("Hello, are you Dr. Lehtinen from Finland??" "Oh, yes! So nice to meet you, Dr. Wong…" **Koko luokka tuijottaa silmät pyöreinä suurta hikistä vaaleaa kummajaista.**)

En ole vielä pahemmin kerennyt tutustua Hongkongin nähtävyyksiin, koska tämä sinänsä mukava kampusalue sijaitsee melko kaukana kaupungin keskustasta. Eilen illalla päätin kuitenkin lähteä liikenteeseen. Suuntasin ensin rautatieasemalle, mistä ostin Octopus-kortin. Se on täkäläinen matkakortti, johon voi ladata rahaa ja jota sitten näytetään kortinlukijalle kaikissa julkisissa kulkuvälineissä. Lisäksi sillä voi maksaa mm. limuautomaateissa ja jopa joissakin ravintoloissa. Kampuksellakin on jotain limuautomaatteja, joista voi tehdä ostoksia vain Octopus-kortilla. Kortin hankittuani matkustin Kowloonin keskustaan, Tsim Sha Tsui -nimiselle alueelle. Junassa oli telkkari, jossa näkyi kaksi tosi söpöä pandakarhua telmimässä keskenään. 8-))) "Iiiiiiih!!!! Söpöjä nalleja!!!" Sitten ne alkoivat paritella. ("Yöh! 888-/ Not exactly what I wanted to see…")

Tsim Sha Tsuissa sijaitsee mm. Kultainen maili. Se on Kowloonin pääkadulla, Nathan Roadilla, sijaitseva mailin mittainen ostoskadun pätkä, joka tunnetaan lukuisista elektroniikkakaupoista ja muista liikkeistä sekä "turmiollisista baareista", joita mainostetaan suurilla välkkyvillä valokylteillä. Porukkaa tungeksi kadulla todella paljon, ja tunnelma oli jotenkin epämääräinen, mistä matkaopaskin kyllä varoitti. Koko ajan joku kaupustelija oli roikkumassa hihassani ja tyrkyttämässä jotakin. Jatkoin matkaa pysähtymättä ja sain toisinaan epäasiallisia huutoja perääni. Joka tapauksessa tunnelma oli kokemisen arvoinen. Ihan kuin Hongkong-leffoissa! 😎 Kävin syömässä eräässä pieness&aum
l; ravintolassa. Ruokalistat oli vain kiinaksi. Valitsin vain jotakin ihan rändomisti listalta ja sainkin mäihällä ihan hyvän keiton. Vaikka kyseessä oli ostoskatu, en ryhtynyt shoppailemaan. Oikeastaan ainoa kauppa, joka minua olisi kiinnostanut, oli urheiluvälinekauppa. Sieltä olisi varmaan saanut laadukkaita vehkeitä kohtuuhintaan. En kuitenkaan ollut shoppailutuulella.

Tänä iltana kävin kuntosalilla. Asuntolarakennuksessa on yllättävänkin hyvä kuntosali. Ei  se kovin iso ole, mutta laitteet ovat uusia ja laadukkaita. Kaiken lisäksi siellä saa käydä ilmaiseksi. Vedin siellä ensin jonkin aikaa aerobista treeniä juoksumatolla ja stepperillä, ja sen jälkeen lihaskuntotreeniä laitteilla. Lopuksi pieni venyttely. Tosi kätevää, että rakennuksessa on kuntosali, niin pääsee täällä jotain treenaamaan, mutta totesin kuitenkin taas kerran, että kyllä kuntosalilla käyminen on loppujen lopuksi aika tylsää. Alkoi tänäänkin jossain vaiheessa tylsistyttää jonkin verran, mutta liikkumisen tarve sai jatkamaan treenaamista. Alan jo odottaa sitä, kun pääsen taas aikidoon ja savateen. 8-)))))) Siellä on NIIN paljon enemmän äksöniä ja pääsee kuitenkin liikkumaan vähintään yhtä intensiivisesti.

La 3.3.2012

(Klo 4.25): Pahuksen aikaero… Ei vieläkään nukuta yhtään… (#¤%&x…)

Ti 6.3.2012

(Klo 3.45): Pahuksen aikaero, indeed… Tällä kertaa olen kyllä jo nukkunut tässä muutaman tunnin. Nukahdin joskus kymmenen aikaan illalla hikiset urheilukamppeet päällä ja heräsin kahdelta yöllä. Olin herätessäni sängyssä poikittain. =D Melko tyypillinen tilanne. Useinkin olen täällä ollessani yhtäkkiä niin väsynyt, että nukahdan moneksi tunniksi vaatteet päällä ja siten, että kämpässä on kaikki valot päällä (niin tälläkin kertaa). Ja sitten herään joskus keskellä yötä ihan pirteänä. Nyt ei nukuta yhtään. Todennäköisesti parin tunnin päästä alkaa taas väsyttää. Siihen asti pitää yrittää kärvistellä nälkäisenä. Jääkaappi on nimittäin taas ihan tyhjä. (Harmi, että palveluun ei sisälly jääkaapin täyttämistä..) En koskaan kerkeä käydä kaupassa, eikä tästä rakennuksesta saa mistään ruokaa silloin, kun ruokala on kiinni (eli klo 21-7.30 välisenä aikana, jolloin olen useinkin monta tuntia hereillä). Anyway, nyt netti näyttäisi toimivan ainakin jotenkuten, mikä on plussaa. Jostain syystä se ei useinkaan toimi öisin (eli juuri silloin, kun minulla olisi eniten aikaa roikkua netissä… #¤%&x…).

Lauantaiaamuna heräsin myöhään, koska yö meni, miten meni… Sain muistaakseni unta vasta joskus noin klo 5.30 aamulla. Nousin siksi ylös vasta puolenpäivän aikaan, jotta kerkesin luennolle, joka oli klo 14. Täällä on siis luentoja lauantaisinkin. Luennon otsikko oli Natural Language Processing. Se oli mielestäni todella mielenkiintoinen. Esimerkkejä oli ranskastakin. Opettaja oli natiivi englannin puhuja, joka osaa myös ainakin kiinaa ja ranskaa. Eniten ehkä kiinnitin tällä luennolla huomiota opettajan mainitsemaan Zipfin lakiin (1949), jonka mukaan pienimmän ponnistuksen laki pätee puheessa siten, että puhuja pyrkii minimoimaan käyttämiensä sanojen kirjon (on kognitiivisesti helpointa käyttää mahdollisimman paljon samoja sanoja), kun taas kuulija pyrkii maksioimaan kontrastin (on helpointa ymmärtää sanoja, jotka erittelevät mahdollisimman tarkasti viittauskohteensa suhteessa muihin mahdollisiin viittauskohteisiin). Jotenkin tämä herätti minussa ajatuksia.

Puhujan ja kuulijan intressit pienimmän ponnistuksen suhteen menevät siis tavallaan ristiin. Kommunikaation tehokkuus syntyy karkeasti sanottuna siitä, miten hyvin nämä intressit saadaan yhdistettyä. Samahan pätee monella muullakin vuorovaikutuksen tasolla kuin vain sanatasolla, josta Zipf puhuu: ihmiset pyrkivät minimoimaan ponnistuksensa kommunikoidessaan. Mikäli se, mitä puhuja sanoo, ei kuitenkaan onnistu erittelemään riittävän hyvin viestin sisältöä ei-toivotuista tulkinnoista, syntyy väärinkäsityksiä. Eikä kyse ole edes ainoastaan kielellisistä viesteistä vaan myös kaikista ei-kielellisistä viesteistä. Ihmisethän kommunikoivat koko ajan kielen ja nonverbaalin viestinnän lisäksi myös teoillaan. Emme vastaanottajina tulkitse vain sanoja ja ei-kielellisiä viestejä vaan myös ihmisten toimintaa.

Toimijoina pyrimme minimoimaan ponnistuksemme, kun taas toiminnan tulkitsijoina tarvitsisimme mahdollisimman eriyttävää tietoa toiminnan tavoitellusta merkityksestä silloin, kun sillä on omalta kannaltamme relevanssia. Eräs väärinkäsitysten keskeinen syntymekanismi onkin mielestäni se, että tulkitsemme jonkin toiminnan omalta kannaltamme relevantiksi silloin, kun toimija tai toimijat eivät itse näe sitä sellaisena. Toisaalta: kenen vallassa on määritellä se, mikä toiminta on jonkun kannalta relevanttia ja mikä ei? Toimijan vai toiminnan tulkitsijan? Toiminnan tulkitsijan tietenkin. Toimijoina emme siis pysty tarkkaan rajaamaan toimintamme vaikutusten ulottuvuutta, vaikka niin tietysti tahtoisimmekin. Se on valitettavaa.

Lauantain luennolla puhuttiin myös mm. Piantadesin ja kumppaneiden (2011) havainnosta, jonka mukaan kommunikaation kannalta kaikkein toimivinta on se, että kaikkein helpoiten ennustettavissa olevat sanat lyhenevät eivätkä kaikkein yleisimmät sanat. Tämä on kiinnostavaa. Samahan pätee myös puheen foneettisella tasolla: helposti ennustettavat elementit jäävät helpoiten pois. Samahan voi päteä vuorovaikutuksessa laajemminkin: saatamme esimerkiksi jättää sanomatta jollekulle jonkun asian, koska pidämme sitä niin helposti ennustettavana (ts. "arvattavana"). Väärinkäsityksiä syntyy helposti silloin, kun toiminnan tulkitsija ei pidä samoja asioita helposti ennustettavina tai arvattavina.

Taidan tässä välissä käydä suihkussa. (Istun vieläkin hikisissä urheilushortseissa täällä…) Jatkan luultavasti blogin päivittämistä sen jälkeen, koska ei nukuta vieläkään yhtään.

(Klo 7.21): Netti katosi sillä aikaa, kun olin suihkussa. Olen tässä siitä lähtien tehnyt duunia, koska ei ole nukuttanut yhtään. Mutta NYT kello alkaa onneksi olla niin paljon, että voin lähteä alakertaan aamupalalle! 8-))))))))))) Tällä kertaa ei ainakaan voi käydä niin, että missaisin suklaadonitsit, koska olen varmasti ensimmäisten joukossa paikalla. Ruokalassa on nimittäin aamuisin aivan ihania suklaadonitseja, jotka loppuvat aina kesken. Joten jos ei pääse aamuisin riittävän aikaisin ylös sängystä, jää ilman suklaadonitseja. Mutta TÄNÄÄN minulle ei käy niin! (**slurps!**) Olen tällä reissulla pitänyt totaalisesti taukoa Atkins-dieetistä, koska jos Kiinassa ei
syö riisiä ja nuudeleita, kuolee nälkään.

Hajotin muuten eilen illalla tästä kämpästä yhden tuolin. En tehnyt muuta kuin istuin sen päällä ja siirsin sitä eteenpäin. Se tuntui kyllä alun perinkin mielestäni jotenkin huteralta. Luultavasti se on tehty joillekin 40-kiloisille ihmisille. (Eli kun mä painan 45 kiloa, niin se on vähän liikaa… 😉 "Täh?! Kuka nauro?? Kuka nauro?? Kyl mä sulle viel näytän…")

(Klo 8.15): Suklaadonitseja ei ollukaan tänään OLLENKAAN! 8-( BYÄÄÄÄÄÄH!!!! Öpistä! Kerrankin kun mä olin ekojen joukossa paikalla.

 (Klo 16.12): Seurasin juuri professori Chanin luentoa tietokoneavusteisista kaannossysteemeista (CAT-systeemeista). Se oli tallakin kertaa tosi kiinnostava, joskin se eteni ihan jarjettoman nopeaa tahtia. Onneksi saimme luentodiat myos paperilla. Ilmaisiakin CAT-systeemeita on yllattavan paljon. Jotkut niista ovat kielispesifeja, mutta useimmat eivat. Toinen asia sitten, kuinka moni niista tukee suomea. Anyway, luennon loppuvaiheilla minua alkoi nukuttaa ihan tautisesti. En ole nukkunut yhtaan sen jalkeen, kun herasin viime yona joskus kolmelta vai monelta se nyt olikaan. Kavin aamupaivalla Hongkongin taidemuseossa Kowloonin keskustassa. Nyt Chanin luento on paattynyt, mutta olen edelleen tietokoneluokassa, koska luentoa seuraa noin tunninmittainen kaytannon tyopajaosuus, jota ohjaa tekninen assistentti. Ikava kylla tama osuus pidetaan kiinaksi, vaikka luento oli englanniksi. Menee aika tavalla ohi tama… Olisin hyvin voinut haipyakin, mutta kun tama kestaa vain tunnin, ja samalla voi olla koneella (toimivan netin aaressa), niin kai tassa voi istuskella.

Ke 7.3.2012

(Klo 00.30): Ärsyttävän katkeileva tämä netti. Nytkin oli tosi vaikeaa päästä kirjautumaan sisään. Kesti ainakin tunnin. Anyway, nukuin illalla kolmisen tuntia. Nyt olen taas melko pirteä. Kävin luennon jälkeen kaupassa hakemassa evästä. Ikävä kyllä kaikki muutkin olivat päättäneet tulla kauppaan juuri samaan aikaan. Kassajono oli niin pitkä, että se kiemurteli hyllyjen välissä. Tosi puuduttavaa. Nyt on kuitenkin jääkaapissa runsaasti laittikokistölkkejä, ja ostamiani eväitäkin on vielä vähän jäljellä (ihme kyllä). Joten ainakin tämän yön pitäisi sujua hieman rattoisammin kuin viime yön, jos sattuisin taas valvomaan aamuun asti.

Kävin siis tänään Hongkongin taidemuseossa. Se sijaitsee Tsim Sha Tsuissa, Kowloonin keskustassa. Siellä oli esillä vakionäyttelyissä mm. kalligrafioita, posliiniesineitä, maalauksia ja lyijäritöitä eri dynastioiden ajalta. Vaihtuvina näyttelyinä oli tällä hetkellä joku modernin taiteen näyttely, jossa oli sekä maalauksia, tanssia että musiikkia, sekä The British Museumista tuotu Fantastic Creatures –näyttely, jossa oli kaikenlaisia hautapatsaita sun muita eläinhahmoveistoksia eri puolilta maailmaa. Se oli kyllä tosi hieno! Ikävä kyllä sieltä ei saanut ottaa valokuvia. (Sen sijaan esim. niistä posliiniesineistä sai.) Hienoa oli myös näköala, joka avautui museon terassilta Hongkongin saarta kohti. Museossa oli kiva matkamuistomyymälä, mikä ei tunnu täällä olevan mitenkään itsestään selvää. Kokemukseni on nimittäin se, että täältä on yllättävän vaikeaa löytää matkamuistomyymälöitä. Toisin kuin joissakin toisissa paikoissa (esim. New Yorkissa ja Melbournessa), täällä ei ole joka kadunkulmassa matkamuistomyymälää. Yliopisto sijaitsee esikaupunkialueella (Sha Tin -nimisessä esikaupungissa Uusilla territorioilla, Kowloonin niemimaan pohjoispuolella), joten on tietysti normaalia, että täällä ei ole matkamuistomyymälöitä, mutta mielestäni on yllättävää, että niitä ei vaikuta olevan juurikaan missään muuallakaan – paitsi juuri suurten museoiden yhteydessä.

Eilen kävin Hongkongin historiallisessa museossa. Wohou! Se oli kyllä ehdottomasti feivöritsini tähän mennessä!!! 😎 Museo lähti liikkeelle 400 miljoonan vuoden takaa siitä, kun Hongkongin saari materialisoitui alkulimasta. =D Ainakin käsittely oli siis perusteellista. Siinä osassa museota oli esillä erilaisia geologisia näytteitä sekä videoesitys. Sitten alettiin siirtyä kohti primitiivisten klaanien elämästä kertovia asetelmia, luurankoja, aseita, sun muita muinaislöytöjä. Arkeologisten tutkimusten mukaan Hongkongin alueella asusti porukkaa jo 6000 vuotta sitten. Eri dynastioiden aikoja kuvattiin värikkäin asetelmin, joissa oli kaikenlaisia lohikäärmekulkueita, sun muuta siistiä. Tietenkin kuvattiin myös ihmisten asumuksia, riisipeltoduunareita, kalastaja-aluksia, jne. Niiden aikojen kautta siirryttiin sitten vähitellen siihen, kun Iso-Britannia valtasi Hongkongin saaren ensimmäisen oopiumisodan yhteydessä vuonna 1841. Saari siirtyi virallisesti Isolle-Britannialle seuraavana vuonna Nanjingin sopimuksen nojalla. Vuonna 1860 Kiina menetti Britannialle myös Kowloonin niemimaan toisessa oopiumisodassa. Uudet territoriot (jossa siis myös tämä yliopistokampus sijaitsee) liitettiin Hongkongiin vuonna 1898, jolloin Iso-Britannia ja Kiina tekivät Pekingissä 99 vuokrasopimuksen alueesta. Museossa oli aika paljon kaikenlaista erityisesti japanilaisten kolmevuotisen miehityksen ajalta, joka alkoi vuonna 1941. Mm. valokuvien ja videoiden kautta tuli täysin selväksi, että se oli todella kovaa aikaa hongkongilaisille. Melkein kaikki näkivät nälkää, porukkaa menehtyi paljon tauteihin, ja vain murto-osa lapsista pääsi kouluun. Se oli suurta kärsimysten aikaa. Sen sijaan 1950-luvulta lähtien alkoi Hongkongin talouskasvu, kun brittiläinen hallinto piti markkinatalouden vauhdissa, ja Kiinan puolelta virtasi alueelle suuri määrä innokasta työvoimaa. Vuonna 1997 Britannia luovutti Hongkongin takaisin Kiinalle. Luovutusseremonia näytettiin museossa suurelta valkokankaalta. Katsoin sen pari kertaa putkeen. Pidän kaikenlaisista seremonioista (kunhan ne eivät ole liian pitkiä). Kai niihin on jotenkin aikidossa tottunut, tai jotain.

La 10.3.2012

(Klo 1.57): Reissu alkaa jo olla loppusuoralla. Netti on katkeileva, mikä on tosi rasittavaa, mutta muuten on mennyt hyvin. Tällä viikolla olen käynyt jonkin verran katsomassa nähtävyyksiä. Torstaina lähdin pienelle retkelle Macaohon. Ajattelin, että olisi kiinnostavaa nähdä pikaisesti sekin paikka. Macao on Kiinan erityishallintoalue Hongkongin lähellä. Sen perustivat portugalilaiset vuonna 1557 kaupankäynnin ja kristinuskon keskukseksi. Nykyään paikan vetonaulat ovat uhkapeli, prostituutio ja oopiumi. Mao hylkäsi 1970-luvulla portugalilaisten tarjouksen palauttaa Macao Kiinalle. Lopulta alue kuitenkin liitettiin takaisiin Kiinaan vuonna 1999. Itseäni kiinnosti lähinnä portugalilaisen kulttuurin näkyminen Macaossa. Ja näkyihän siellä jonkin verran sitäkin. Portugalin kieli oli esillä paljon: monet kyltit oli kirjoitettu sekä kiinaksi että portugaliksi, ja paikannimet olivat pääasiassa portugalinkielisiä.
Se tuntui ihan jännältä, kun kuitenkin ollaan Kiinassa. Siellä täällä näkyi jotain portugalilaistyylisiä rakennuksia, puistoja ja patsaita. Pääasiassa siellä kuitenkin vaikutti olevan kasinoita. Tiesin, että niitä olisi paljon, mutta niitä siis todellakin oli ihan järjettömästi! Ei siellä juuri muuta ollutkaan kuin kasinoita, kultasepänliikkeitä, kamerakauppoja ja ravintoloita. Oli ihan kiinnostava kokemus käydä sielläkin vähän kiertelemässä, mutta en erityisemmin pitänyt paikan tunnelmasta. Siellä oli ihan liikaa niitä kasinoita, ja tunnelma oli muutenkin jotenkin epämääräinen ja nuhjuinen verrattuna Hongkongiin. En tosin ollut perillä kuin kolmisen tuntia, ja kaiken lisäksi ilma oli synkkä. Matkustin sinne lautalla Hongkongin saarelta. Matka kesti tunnin ja maksoi alle 20 € per suunta. Ärsyttävää oli se, että Macaossa oli tosi pitkä jono passintarkastukseen. Jonotus kesti varmaan 45 minuuttia.

Kävin torstaina katsomassa myös Bruce Leen patsasta, kun olin matkalla satamaan. Patsas sijaitsee Avenue of Stars -nimisellä kunniakadulla Tsim Sha Tsuin rannassa. Oli tietenkin hienoa nähdä se patsas. Otin siitä tosi monta kuvaa, mikä oli kylläkin yllättävän hankalaa, koska patsaan ympärillä parveili tosi paljon porukkaa, ja kaikki vaikuttivat olevan vähintään yhtä fiiliksissä kuin minäkin.

Su 11.3.2012

(Klo 1.00): Lähtö alkaa lähestyä. Koneeni lähtee klo 9.15, joten pitää lähteä lentokentälle jo muutaman tunnin päästä. Tänään olin vielä kuuntelemassa viimeistä luentoa. Se koski puheen tunnistamista, ja se oli siis TODELLA kiinnostavaa! Aihetta käsiteltiin sekä fonetiikan että neurolingvistiikan näkökulmasta. 😎 Luokassa kiersi muovinen pääkallo, jonka sisälle oli koottu aivojen osia oikeissa mittasuhteissa. Joidenkin mielestä se oli ällöä, mutta minusta se oli just siistiä! 😎 Opettaja puhui melko pitkästi mm. Brocan ja Wernicken alueista. Brocan aluetta tarvitaan kielen motorisessa tuottamisessa, Wernicken aluetta puolestaan kielen ymmärtämisessä ja ylipäänsä kielen semanttisen tason hallinnassa. Oli tosi kiinnostavaa nähdä kuvia niistä alueista ja kuulla erilaisia esimerkkejä tapauksista, joissa jollakin ihmisellä jompikumpi näistä alueista on ollut vaurioitunut. Olen myös (jo aiemmin) kuullut tutkimuksista, joiden mukaan Asperger-henkilöillä on poikkeavuuksia Brocan alueella. Kyse ei kuitenkaan ole aivovammasta vaan liiallisesta aktiviteetista, joka "tukkii" neurologisessa mielessä puheentuottokanavaa. Kyseisen tutkimuksen (Fecteau et al. 2011) mukaan alueen toiminnan hetkellinen vaimentaminen pienten sähköshokkien avulla paransi Asperger-henkilöiden spontaania puheentuottamiskykyä, kun taas muilla koehenkilöillä sillä ei ollut mitään vaikutusta.

Tuntuu ristiriitaiselta, että liiallinen aktiviteetti puheen tuottamiseen erikoistuneella alueella johtaa vaikeuksiin puheen tuottamisessa. Mutta toisaalta se vaikuttaa ihan luonnolliselta: jos 100 ihmistä yrittää ryysätä samaan aikaan henkilöautoon, tulee aika ahdasta, kun taas muutama tyyppi mahtuu sinne ihan kivasti. Jos 95 niistä sadasta ryysääjästä ammutaan, niin ne loput viisi mahtuvat henkilöautoon aika sopivasti (jos heitä vielä siinä vaiheessa huvittaa mennä sinne). Ideaalista kai olisi, jos olisi MONTA henkilöautoa tai bussi, ja ne loput saisi jotenkin järjestettyä siistiin jonoon ("Teidän vuoro tulee kyllä ihan kohta… Ottakaa tosta jätskiä välipalaksi odotellessa…" =) No joo, tämä alkaa ehkä mennä turhan abstraktiksi taas. Anyway, olen varma, että vastaavaa yliaktiviteettia tapahtuu useimmilla Aspergereilla muillakin alueilla kuin vain Brocan alueella. Sekä heidän ongelmansa että vahvuutensa johtuvat luultavasti pitkälti siitä.

Anyway, kävin tänä iltana kävelemässä tunnetulla Temple Streetin iltatorilla. Siellä oli kaikenlaisia krääsäkojuja sun muuta. Suosikkini oli koiravaatekoju! 😎 Siellä oli TOSI monenlaisia vaatteita hauvoille! Lisäksi siellä oli paljon ennustajien kojuja. Jotkut ennusivat kämmenestä, jotkut kasvoista. Päätin huvin vuoksi käydä yhdessä sellaisessa kojussa, jossa yksi vanha mies "ennusti" kämmenestä. =D En todellakaan usko siihen, että joku voisi kämmeneni perusteella sanoa jotakin minusta, mutta sen sijaan uskon, että kyseinen henkilö on kohdannut monia ihmisiä ja tarkkaillut näiden olemuksen yksityiskohtia. Siksi olin kiinnostunut tietämään, mitä hän sanoisi minusta. Mitään kovin erikoista ei kuitenkaan tullut (olen jääräpäinen luonne, joka tykkää matkustella; terveyteni on hyvä, ja tulen elämään vanhaksi; jne.). Sellaisia juttuja, joita hän varmasti sanoo kaikille. Oli se ihan hauskaa silti.

Keskiviikkona kävin Lantaun saarella (Hongkongin saaren vieressä) katsomassa Suurta Buddhaa ja Po Linin luostaria. Matka sinne oli aika puuduttava, koska vuorenrinnettä ylös vievä köysirata ei toiminut. (#¤%&X…) Olin hieman pettynyt, koska olin nimenomaan odottanut pääseväni kulkemaan köysiradalla. Sen tilalla kulki kyllä bussi, mutta matka kesti selvästi pitempään. Buddha-patsas oli 34 metriä korkea ja kaiken lisäksi rakennettu kukkulan huipulle. Sinne piti kiivetä pitkät portaat. Kieltämättä patsas oli vaikuttava, etenkin kaukaa katsottuna, kun se kohosi ylväänä kauniin luontomaiseman keskeltä. Patsaan sisälläkin pääsi käymään. Näyttelyssä oli esillä mm. OIKEAN alkuperäisen Buddhan HAMMAS! 8-} Vähänks siistii!!! (Ei sitä kyllä oikein edes nähnyt kunnolla. Sen tilalla olisi voinut olla melkein mitä tahansa, eikä kukaan olisi huomannut eroa.) Hienointa siinä paikassa oli ilman muuta se Buddhan patsas sekä sen lähellä olevat bodhisattva-patsaat. Luostarikin oli kyllä ihan kiinnostava, mutta se oli vain osittain auki. Näin kuitenkin kolme suurta kultaista Buddhan patsasta, mikä oli kai kaikkein olennaisinta siellä. Kyseinen luostari on kuulemma vakiintunut pyhiinvaelluskohteeksi 1920-luvulla. En kuitenkaan suoranaisesti tajua, mikä tekee siitä NIIN erikoisen. Kävin nimittäin alkuviikosta yhdessä pienessä temppelissä täällä Sha Tinissa, ja mielestäni se oli aika samanlainen. (Kaiken lisäksi siinä pikkutemppelissä oli kiva kilpikonna-allas!! 8-))) Ihan SAIRAASTI kilppareita!! Yksi niistä oli vielä ihan pieni… Iiiiiiih!!!! =)

Viime viikonloppuna kävin Heritage Museumissa, joka on matkaoppaani mukaan Hongkongin paras museo. Se sijaitsee kätevästi täällä Sha Tinissa. Siellä esiteltiin Hongkongin kulttuuriperintöä ja luonnonhistoriaa eri näkökulmista. Ehkä odotin siitä liikaa, tai sitten vaihtuvat näyttelyt eivät vain sattuneet sopimaan minulle niin hyvin, mutta en pitänyt tätä museota mitenkää
n erityisen antoisana. Siellä oli paljon kaikenlaisia muotiin ja pop-tähtiin liittyviä näyttelyitä, joista en ollut kovinkaan kiinnostunut. Kannatti siellä kyllä käydä, koska pysyvät näyttelyt olivat ihan jees, mutta mitä kulttuuriin ja luonnonhistoriaan tulee, niin historiallisessa museossa ne oli kyllä esitelty PALJON laajemmin ja kiinnostavammin kuin Heritage Museumissa. Se on saletti. Sain jopa yliopiston taidemuseosta enemmän irti kuin tuosta paljon mainostetusta Heritage Museumista. Yliopiston taidemuseoon pääsi ilmaiseksi sisään, ja siellä oli todella paljon kaikkia kiinnostavia esineitä, vaatekappaleita ja taideteoksia jopa tuhansien vuosien takaa. Kaiken lisäksi se ei ollut kovinkaan paljon pienempi kuin Heritage Museum.

Lisäksi kävin viime viikonloppuna ekaa kertaa Hongkongin saarella. Matkaoppaan ohjeiden mukaan matkustin sinne Kowloonin puolelta Star Ferry -lautalla, vaikka saarelle menee tietenkin nykyään myös metro. Lautalla on tiettyä tunnelmaa, ja sieltä on hyvä näköala saarelle. Päästyäni perille minut yllätti se, kuinka erilaista Hongkongin saarella on verrattuna Kowlooniin. Ensin mainittu on huippumoderni paikka, jossa kaikkialla näkyy nykyteknologiaa. Liikenne on niin vilkasta, että teiden yli pääsee vain putkiloiden kautta. Aina piti löytää portaat, joiden kautta pääsisi kiipeämään oikeaan putkiloon. Kowloon on hieman vähemmän moderni ja kiinalaisempi paikka. Hongkongin saarella on paljon länsimaisempi ilmapiiri. En viipynyt saarella kauan, mutta kävin katsastamassa mm. Statue Squaren, joka on Hongkongin hallinnollinen keskus. Siellä näkyy arkkitehtuurissa jonkin verran brittiläisen siirtomaa-ajan jäänteitä, kuten Legislative Council Building, joka on nykyään Hongkongin parlamentin käytössä. Statue Squarella sijaitsee myös mm. sankarivainajien muistomerkki ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kaatuneille.

Enimmäkseen olen siis viettänyt aikaa Kowloonin keskustassa silloin, kun olen lähtenyt liikkeelle. Se on lähempänä yliopiston kampusta kuin Hongkongin saarella sijaitseva Central. Lisäksi pidän enemmän sen alkuperäisestä kiinalaisesta tunnelmasta sekä siitä, että siellä on selvästi helpompaa liikkua kuin ahtaassa ja äärimmäisen vilkkaasti liikennöidyssä Centralissa. Kowloonissa on tosi kivoja alueita. Esimerkiksi historiallista museota ympäröivä Hung Homin alue oli tosi viihtyisää ja siistiä. Lisäksi pidin Temple Streetin alueesta, jossa olin viimeisenä iltana. Sen sijaan tein yhtenä iltana virheliikkeen mennessäni katsastamaan matkaoppaassa mainitun Chungking Mansions -murjun, joka sijaitsee Tsim Sha Tsuissa. Paikka oli tullut ohimennen esille myös eräällä luennolla, mikä vain lisäsi kiinnostustani. Siellä kuulemma pitää väistellä kissankokoisia rottia, erikoisia sähköjohtovirityksiä sekä lattialla nuokkuvia narkkareita. Mutta sieltä kuulemma saa halvalla hyvää ruokaa ja käyttökelpoista roinaa! Paikka on eri etnisten ryhmien kohtaamispaikka. Tämän huomasin heti, kun astuin sisään rakennuskompleksiin: siellä ei näkynyt kovinkaan paljon kiinalaisia vaan lähinnä intialaisia ja arabeja. Joltain saattoi puuttua toinen silmä, tai jotain vastaavaa. Minua tuijotettiin joka suunnasta. Rihkamakauppojen näyteikkunoissa roikkui eri mallisia dildoja, jne. Kaikkialla oli likaista. Naisia ei juurikaan näkynyt. Miehet huutelivat toisilleen ja polttivat sätkiä. Jotkut tappelivat. En ehtinyt näkemään yhtään ruokapaikkaa, kun jo käännyin ympäri ja suuntasin takaisin ulko-ovelle. Olin sisällä vain muutaman minuutin. Se riitti. TODELLA vastenmielinen paikka. Majoittuminen siellä olisi kuulemma tosi edullista, mutta en kyllä suosittele kenellekään. (Naisille vielä vähemmän kuin miehille.)

(Klo 5.15): Kerkesin nukkumaan yöllä vain noin 40 minuuttia. Jäi pakkaaminen viime hetkeen, enkä varmaan muutenkaan olisi saanut kovin paljon aikaisemmin unta. Lähden tästä kohta kävelemään rautatieasemalle. Kampuksen bussit eivät tietenkään kulje vielä tähän aikaan. Junamatka lentokentälle kestää tunnin, ja siihen sisältyy useita vaihtoja. Näin sunnuntaiaamuna aikaisin matka saattaa tietysti kestää hieman pidempäänkin, koska junia varmaankin kulkee suhteellisen harvoin. No, kyllä tässä pitäisi olla riittävästi aikaa, kun check-inkin on jo tehty etukäteen netissä.

(Klo 8.25 Hongkongin lentokentalla): Olen tassa jo lahtoportilla odottelemassa. Taalla on ilmaisia nettikioskeja!! 😎 Matka kampukselta lentokentalle sujui ihan hyvin. Junia meni yllattavan tiheasti, ja ennen kaikkea liikkeella oli todella yllattavan paljon porukkaa. En olisi uskonut, etta kuuden aikaan sunnuntaiaamuna olisi aamuruuhkaa, mutta nakojaan oli jonkin verran (luultavasti ruuhka kuitenkin on selvasti pahempi arkiaamuisin samaan aikaan, mutta silti). Lentokentallakin on melko paljon vakea. Etenkin passintarkastuksessa joutui jonottamaan melko pitkaan. Anyway, nakojaan minulla oli riittavasti aikaa. Kerkesin jo tuhlata kentalla loput Hongkongin dollaritkin, ja aikaa boardingiin on silti viela parikymmenta minuuttia. Pitka lento edessa. Lennan ensin Lontooseen Cathay Pacificilla ja sielta sitten Finskilla Helsinkiin, minne saavun aikataulun mukaan klo 23.00 sunnuntaina. En saanut viela boarding passia jatkolennolle. Se taytyy hakea Finskin tiskilta Lontoossa. Nyt on aika vasynyt olo, koska en nukkunut yolla juurikaan. Taytyy toivoa, etta talla pitkalla lennolla on sen verran rauhallista, etta saan nukuttua edes vahan.

(Klo 16.14 Heathrow'n lentokentalla Lontoossa): Lento Hongkongista sujui ihan hyvin. Cathay Pacific on lentoyhtio, jota voin suositella lampimasti. Parasta sen koneissa on se, etta tuolien selkanojat taipuvat taaksepain siten, etta selkanoja EI ole takana istuvan suussa. 😎 Istuin tavallaan siirtyy eteenpain, jolloin selkanojan kulma muuttuu suhteessa siina istuvaan henkiloon mutta ei liiku lainkaan takana istuvaa kohti. Nerokas keksinto. Anyway, lento sujui melko rauhallisissa merkeissa. Yksi pariskunta takanani tosin innostui litkimaan ilmaista konjakkia vahan turhan paljon… Se nainen alkoi jossain vaiheessa lauleskella kannissa. 888-/ Sain kuitenkin nukuttua jonkin verran ja tein vahan toitakin. Nyt on melko pirtea olo. Jatkolennon lahtoon on viela 1,5 tuntia. Vahan turhan pitka vaihto tama.  

Ma 12.3.2012

(Klo 12.11 työpaikalla Helsingissä): I'm back!! Olin kotona viime yönä. Sen jälkeen piti vielä purkaa matkatavarat, jne. Kun lopulta pääsin sänkyyn, uni tuli helposti. Aamupäivällä osallistuin jo oppiaineemme kokoukseen. Nyt on hirveästi kaikkia deadlineja vastassa. Lisäksi sähköpostivuori purkamatta ja kaikenlaisia pieniä käytännön asioita hoidettavana. Pitää todellakin pistää hihat heilumaan. Mutta on hauskaa olla takaisin Suomessa ja päästä taas omiin arkikuvioihin. =) Matka oli kuitenkin hyvin onnistunut. Sain siitä irti sekä hyötyä että huvia, ja matkailu aina avartaa… Alan vähitellen tuntea itseni varsin kokeneeksi maailmanmat
kaajaksi. Pitkä 14 tunnin lento Hongkongista Lontooseen ei tuntunut paljon erikoisemmalta kuin metromatka Kaisaniemestä Myllypuroon. 😉 Osa elämää. Mutta aina kuitenkin on jännää nähdä uusia paikkoja!!! =))))

Ma 13.2.2012

Vähänks siistii!!! Lauri Karo, joka treenaa aikidoa meidän seuran junnuryhmässä, on pääroolissa uudessa Risto Räppääjä -elokuvassa. 8-} Ilta-Sanomissa 10.2.2012 julkaistun arvion mukaan "Kolmas ja näillä näkymin viimeinen Räppääjä-leffa on yllättäen sarjan paras. Sen tarinassa on edeltäjiään enemmän itua ja sen elokuvallinen toteutus on entistä kekseliäämpää. Pääosissa nähdään jälleen uusi lapsikaksikko. Ristoa esittää Lauri Karo ja Nelliä Venni Uotila. Molemmat ovat rooleissaan luontevia ja eläväisiä." Veitugou! 😎 Täytyykin käydä katsomassa tuo elokuva. Ehkä siinä näkyy joku aikidoliikekin. Heh.

Su 12.2.2012

(Klo 20.41): Tänä viikonloppuna osallistuin Endo-sensein leirille Tikkurilassa. Porukkaa oli tosi paljon. En tiedä tarkkaan, kuinka paljon, mutta varmaankin pitkälti yli sata. Perjantai-iltana meinasin myöhästyä treeneistä, koska kävin vielä töiden jälkeen hakemassa kotoa pyykkinarulla kuivuvan treenipukuni enkä ollut ottanut huomioon, että huonon ajokelin takia bussit liikkuisivat Hämeentiellä huomattavasti tavallista hitaammin. Satuin osumaan sellaiseen dösään, joka mateli tietä pitkin suunnilleen kävelyvauhtia. Lopulta olin perillä Tikkurilan urheilutalolla (vai mikä lie Trio Sport Center se nyt sitten nykyään onkaan) vasta kymmenen minsaa ennen treenien alkua. Ja kuten kaikki aikidokat tietävät, Endon treeneistä ei pidä myöhästyä… Hän tekee siitä aina ihan järkyttävän suuren ohjelmanumeron. 8-/ Vähän samaan tapaan kuin Christian ei voi sietää sitä, jos joku käy juomassa kesken treenin (tyyliin: "tämä ei ole mikään piknikki!! vai ajattelitko kaivaa myös voileivät esiin???"), ja Bénézi saa hepulin, jos joku mokaa tavalla tai toisella kumarruksissa tai muissa muotoseikoissa (tyyliin: "muotojen täydellinen tunteminen ja noudattaminen ovat avain onneen… vain sitä kautta ihminen voi kulkea kohti vapautta…"), Endo tekee aina hillittömän sirkuksen siitä, miten pitää toimia, jos tulee treeneihin myöhässä. Ilmeisesti myöhässä saapuminen on hänen mielestään jotenkin epäkunnioittavaa (mikä on varmaan tyypillisesti japanilaista), ja myöhästyjän tulee selvästi käyttäytymisellään osoittaa käsittäneensä tämän. Lisäksi täytyy varoa, että ei yritä tunkea tatamille väärään aikaan. Entrée täytyy tehdä siten ja sellaisella hetkellä, että ohjaaja näkee sen, mutta ei häiriinny siitä. Ei ihan helppo juttu. Ja jos joku mokaa, siitä seuraa muutaman minuutin luento kaikkien kuulleen. 8-/ Onneksi en kuitenkaan lopulta myöhästynyt! (**helpotuksen huokaus**) Kaikki muut olivat kyllä jo istumassa hiljaa rivissä siinä vaiheessa, kun saavuin. Hombu Dojollahan on sellainen tapa, että harjoittelijat istuvat hiljaa rivissä odottamassa jo viisi minuuttia ennen treenien alkua. Silloin saa kuitenkin vielä tulla mukaan ilman mitään erityisiä kuvioita, koska silloin ei ole vielä teknisesti ottaen myöhässä. (**helpotuksen huokaus**)

Anyway, leiri meni mielestäni hyvin. Treenasimme osittain samoja juttuja kuin dan-leirilläkin. Perjantaina lähdimme liikkeelle yokomenuchi-harjoitteista. Sensei painottaa sitä, että yokomenuchin pitäisi olla rento leikkaus (eräänlainen käden heilautus), eikä siinä saisi käyttää olkapään voimaa. Ymmärrän tämän asian, mutta käytännön toteutus tökkii vielä… Sensei sanoi minulle asiasta tämän viikon aikana ainakin kolme kertaa. Ja vaikka ymmärrän sen täysin teoriassa, jysäytin silti viimeksi perjantaina häntä täysiä käteen koko olkapään ja hartia-alueen voimalla (**KA-JYSKIS!!!**)). Hän alkoi nauraa. Mutta täytyy sanoa, että hyökkäykseni kyllä pysähtyi täsmälleen siihen kohtaan, johon Endo sen pysäytti. Hänen vastaanottava kätensä ei hievahtanut milliäkään. 8-} Anyway, pitäisi kai harjoitella enemmän sellaista rentoa leikkausta eikä jysäyttää kuin kirveellä halkoa. X-)

Teimme vielä lauantainakin paljon erilaisia yokomenuchin vastaanottoja ja siitä sitten tekniikkaa vapaasti soveltaen. Lisäksi teimme gyaku-yokomenia, joka on tavallaan yokomenuchi nurinpäin. Sekin oli hyvin kiinnostava. Tosi mukavaa vaihtelua, kun yokomenuchi kohdistuukin toiseen ohimoon. Iltapäivällä tehtiin sitten aikaisemmiltakin leireiltä tuttuja kontaktiharjoitteita erilaisista otteista. Välillä työnnettiin paria lantiosta, jne. Huomasin, että ne olkapäiden ja lantion pyörittelyt sun muut tekivät tosi hyvää jumissa oleville hartioille ja ristiselälle! 😎 ("Hmm… Mähän alan kuulostaa ihan keski-ikäiseltä… ???!!!… AAAAAAAAAAARGH!!!!" 88888-/)

Tekniikassa Endo-sensei ei korosta muotoja (lukuun ottamatta joitakin detaljeja, joita hän pitää erityisen tärkeinä) vaan ns. waza-harjoittelua eli sitä, että muotoja vain käytetään vapaan soveltamisen rakennusaineina. Harjoittelussa tulee siirtyä sulavasti muodosta toiseen sen mukaan, miten uke reagoi. Missään kohdassa ei pidä tapahtua minkäänlaista toisen vääntämistä tai runttaamista, vaan kyse on koko ajan harmonisesta liikkeen ohjaamisesta. Tietenkin tämä on äärimmäisen vaikeaa, eikä kukaan pysty siihen jatkuvasti, mutta se on kuitenkin ideaali, jota kohti tulisi aikidossa pyrkiä.

Lauantai-iltana harjoitusten jälkeen pidettiin dan-graduointi eli valtakunnallinen mustien vöiden vyökoe. Toimin siinä yhtenä tuomarina Miran ja Jussin ohella. Mira oli puheenjohtajana. En voi tietenkään juurikaan kommentoida graduointia tässä blogissa, mutta sen verran voinen todeta, että taso oli mielestäni keskimäärin varsin hyvä. Aloin jo treenien väliajalla tuntea itseni hieman sairaaksi. Graduoinnin aikana tunne vain paheni. Olin ihan jäässä. Tänä aamuna olinkin sitten kipeä. Kurkkuun sattuu ihan sikana, päätä särkee, ja on minulla varmaan ihan vähän kuumettakin. Dääm. Ei kyllä olisi aikaa tulla kipeäksi nyt. On taas niin monta rautaa tulessa.

(Yllä oleva kuva on lainattu Endo-sensein Saku Dojon kotisivuilta.)

Ti 31.1.2012

(Klo 23.20 Järvenpäässä): Osallistuin tänään Endo-sensein dan-leirille (eli mustavöisten leirille) Järvenpäässä. Tosi hieno päivä! Todella antoisia treenejä ja paljon vanhoja kavereita! 😎

Aamu ei lähtenyt käyntiin kovinkaan lupaavasti. Onnistuin nimittäin eilen treeneissä telomaan jotenkin itseni niin, että niskani ja yläselkäni olivat tänään IHAN totaalisen jumissa. 8-/ Siis todellakin niin jumissa, että pää ei juurikaan kääntynyt vasemmalle. Huomasin jo eilen illalla heti treenien jälkeen, että selässä tuntui jotakin kummaa jumitusta, ja pari tuntia myöhemmin pään kääntäminen oli jo vaikeaa. Tänä aamuna tilanne oli suorastaan huolestuttava. Luulin jo, että joutuisin jättämään leirin väliin, mutta sitten otin pari särkylääkettä ja lähdin treeneihin. Ja ihan hyvin meni lopulta. 😎 Ei siis näköjään pidä antaa liian helposti periksi.

Anyway, leiri sujui siis "pienestä" niskajumituksesta huolimatta tosi kivasti. Tai siis, en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että tekniikkani sujui koko ajan tosi kivasti, mutta fiilis oli tosi hyvä. Pidän yhä enemmän myös tällaisesta pehmeästä treenitavasta, jossa korostuvat kyky reagoida nopeasti ja tarkasti sekä kyky toimia luovasti vuorovaikutuksessa parin kanssa. Jatkuva kontaktin ylläpitäminen parin kanssa on tärkeää. Lisäksi sensei korostaa sitä, kuinka edistyneiden harjoittelijoiden tulisi pyrkiä näkemään peruskategoridoiden taakse, väleihin ja yli. Kaikkihan me tiedämme, että on olemassa sellaisia perustekniikoita kuin ikkyo ja nikyo. Kuitenkin tänään teimme tekniikkaa, joka ei ole oikeastaan kumpaakaan niistä: tavallaan ikkyo, joka muistuttaa nikyota, tai sitten nikyo, joka muistuttaa ikkyota. Olennaista ei ole se, mihin kategoriaan sen sijoittaisi, vaan se, että niinkin voi tehdä sitten, kun osaa sekä ikkyon että nikyon perusmuodot. Tämä näkökulma herätti minussa tänään jonkin verran ajatuksia. Lisäksi innostuin siitä, kuinka vaivattomasti sain erään leikkauksen tehtyä sitten, kun tajusin tehdä sen oikeaan suuntaan. Ensin lähdin kaavamaisesti leikkamaan 90 asteen kulmassa. Sitten tajusin siirtyä suhteessa ukeen siten, että kulma oli huomattavasti suurempi, ja leikkaus sujui suorastaan helposti. Täytyy siis itse osata etsiä aktiivisesti oikeaa kulmaa eikä yrittää puskea väkisin läpi jostakin tutusta vinkkelistä.

Hyökkäysmuotoina teimme tänään katadoria (ote hihasta), shomenuchia (kämmensyrjäisku päähän) ja katadori-menuchia (ote hihasta ja isku päähän). Välillä tehtiin myös väistö- ja liikkumisharjoituksia kahta hyökkääjää vastaan. Se on aina yhtä vaikeaa, mutta kuitenkin kiinnostavaa ja hyödyllistä kokeilla toisinaan. Ylipäänsä tuntuu siltä, että jo tämän yhden päivän aikana olen saanut tekemiseeni lisää rentoutta ja herkkyyttä. (Tietenkin sitä voi olla vaikeaa pitää yllä, koska jatkuvasti ei voi treenata neljää tuntia päivässä muiden mustavöisten kanssa, mutta kuitenkin…)

Illalla treenien jälkeen menin Miran kanssa Tuulan ja Jussin luo saunaan. Sieltä lähdimme sitten illanviettoon Ravintola Huiliin. Oli oikein mukava ilta. Jäin yöksi hotelliin Järvenpään keskustaan, koska leiriläiset saivat täältä huoneen edullisesti, ja ajattelin, että täten säästäisin aikaa ja pystyisin työskentelemään ja lepäämään paremmin treenien välillä.

Leiri jatkuu vielä huomenna. Pystyn olemaan mukana vain aamupäivän treenit, koska iltapäivällä yliopistolla on yksi seminaari, johon aion osallistua. Onneksi viikonloppuna on vielä yleinen leiri, jossa treenaaminen taas jatkuu.

Pe 27.1.2012

Kuten olen aiemminkin todennut, vältän periaatteessa kaikenlaista kaupallista mainontaa tässä blogissa, mutta en vain millään malta olla mainitsematta Finn-Aikin mainoskampanjaa Metro-lehdessä! 😎 Meillä on Metrossa neljä mainosta tammi-helmikuun vaihteessa. Ensimmäinen on tänään, seuraavat kaksi ensi viikolla ja viimeinen parin viikon päästä. Saa nähdä, tuottaako kampanja tulosta, eli saammeko tällä tavalla uusia jäseniä seuraamme. Ilmoituksemme näyttää tältä.

Ma 23.1.2012

Viime perjantaina ilmestyi kirja nimeltä Haavoittuva keskustelu. Keskustelunanalyyttisia tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä vuorovaikutuksesta. Kirjan ovat toimittaneet Leealaura Leskelä ja Camilla Lindholm, ja sen on kustantanut Kehitysvammaliitto. Kirja käsittelee kielellisesti epäsymmetrisiä vuorovaikutustilanteita, joissa toisena osapuolena on afaattinen, muistisairas, kehitysvammainen, änkyttävä tai lievästi autistinen henkilö tai sitten vieraan kielen oppija. Nimensä mukaisesti kirjan lähestymistapa on keskustelunanalyyttinen. Olen itse kirjoittanut kirjaan yhden luvun (43 s.), joka käsittelee ymmärrysongelmatilanteita Asperger-nuorten kuntoutuskeskusteluissa.

Kirjan julkistamisseminaarin pääpuhuja oli professori Charles Antaki. Luultavasti pitkälti hänen ansiostaan paikalla oli peräti 80 ihmistä. Tilaisuutta varten varattu sali oli aivan täynnä, ja paikalle myytäviksi tuodut kirjat menivät kuin kuumille kiville. 8-} Todella hieno päätös pitkälle prosessille! Tietenkin suurimman työn tekivät kirjan toimittajat, Leealaura ja Camilla. Suurkiitokset heille!! =)

To 19.1.2012

(Klo 23.54): Kävin tänään Axelin kanssa Kansallisoopperassa katsomassa Rossinin Matka Reimsiin -oopperan. Tung Bui esiintyy siinä tanssijana! Hän näkyi siinä melkein koko ajan!!!!! Just siistii!!! 8-)))) Käytännössä hän ei mielestäni pelkästään tanssinut vaan toimi myös näyttelijänä. Olin toivonut näkeväni vielä hieman enemmän akrobatiaa (kun tietää, mihin kaikkeen Tung pystyy…), mutta muutama tosi näyttävä temppu oli kyllä. 😎

Oli myös hienoa, kun pystyin tunnistamaan tanssin seasta jotain liikkeitä, joita Tung on joskus vetänyt meille Finn-Aikin akrobatiatreeneissä. Esim. "tynnyrihypyt" olivat sellaisia. Yhdessä vaiheessa tanssijat kulkivat lavan poikki jonossa tynnyrihypyillä. Se näytti tosi hienolta, mutta samalla kuitenkin niin vaivattomalta. Muistan, kun joskus kokeilimme niitä tynnyrihyppyjä meidän treeneissä, eikä se tuntunut silloin ollenkaan niin vaivattomalta… X-) Saattaa olla, että näytimme kyllä jossain määrin tynnyreiltä, mutta vähän väärällä tavalla… (Tyyliin: kellarissa holtittomasti vyöryvät ja toisiinsa törmäilevät oluttynnyrit, tai jotain. X-)  Harmi, että sitä(kään) treeniä ei tullut videoitua. Siitä olisi varmasti riittänyt hupia vielä jälkipolvillekin. X-) Anyway, on ilo katsoa, kun jotkut osaavat liikkua niin ketterästi ja täydellisessä harmoniassa suhteessa toisiinsa.

Kiinnitän usein musikaaleissa ja oopperassa enemmän huomiota esiintyjien liikkumiseen kuin musiikkiin, mutta nautin kyllä tämän illan musiikistakin. Laulu oli italiaksi, mistä sainkin taas pienen inspiraation jatkaa italian opintojani. (Kun vain olisi aikaa…) Istuimme eturivissä, joten näimme hyvin myös orkesterin jäsenet. Suoraan edessäni soitti oboeta vanha oboeopettajani. Soitin nimittäin 3-13-vuotiaana Keravan musiikkiopistossa pianoa ja valitsin myöhemmin toiseksi instrumentikseni oboen. Soitin sitä pianon ohella ehkä kaksi tai kolme vuotta. Sitten aikido ja karate (jota myös treenasin siihen aikaan) menivät musiikkiharrastuksen edelle.