La 22.9.2012

(Klo 22.47): Osallistuin tänään Awasen järjestämälle juhlaleirille Kaapelitehtaalla. Leirin tarkoituksena oli juhlistaa Awasen toisen pääohjaajan, Harrin, sekä kahden muun suomalaisen aikidon pioneerin, Jussin ja Miran, 40-vuotista taipaletta aikidon parissa. Lisäksi juhlistettiin Awasen 20-vuotissynttäreitä. Leiri alkoi jo eilen, mutta pääsin itse paikalle vasta tänään. Kannatti todellakin osallistua! Treenit olivat aivan erinomaisia, ja porukkaakin oli paikalla ihan mukavasti. Sali oli oikeastaan täynnä väkeä.

Ekat treenit veti tänään Markku, Awasen toinen pääohjaaja. Hänen tekemänsä tyyli on lähellä meidän seurassa tehtävää tyyliä, koska Markunkin opettaja on Christian. Treeneissä nousi esille mm. joitakin teemoja, joita teimme viime viikon loppuna Christianin leirillä, mutta Markku oli kehitellyt niistä omia sovelluksia, mikä oli kiinnostavaa. Seuraavaksi Mira veti treenit. Hänen opettajansa on Endo, joten tyyli on hieman erilainen kuin meillä Finn-Aikissa. Kuitenkin olen treenannut Miran kanssa vuosien varrella niin paljon, että hänen treenitapansa on minulle varsin tuttu. Saan hänen treeneistään aina paljon ideoita siitä, miten kontaktia voidaan harjoitella liikkuvalla tavalla siten, että se yhdistyy koko ajan tekniikkaharjoitteluun.

Parin tunnin treenaamisen jälkeen oli tunnin tauko. Menimme siksi aikaa porukalla Kaapelitehtaan kahvilaan. Oli mukavaa taas vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa.

Toisen treenin aloitti Harri. Harrinkin opettaja on Christian, joten hänenkin tyylinsä on lähellä sitä, mitä meidän seurassa tehdään. Kuitenkin Harrilta oppii aina hyviä pointteja mm. tekniikan toimivuuteen liittyen. Päivän viimeisen treenin veti Jussi, joka on Suomen ensimmäinen 6. dan ja shihan ja käytännössä liiton päävalmentaja. Sattumalta Jussi oli pääohjaajana Keravan Sandokaissa silloin, kun itse aloitin treenaamisen siellä 10-vuotiaana. Täten olin sikäli onnekas, että pääsin heti tasokkaaseen valmennukseen. Jussi oli valmentajani vielä Mäkelänrinteen urheilulukioaikoinakin. (Sen jälkeenhän muutin pariksi vuodeksi Ranskaan, minkä jälkeen melko pian perustin oman seuran.) Oli tosi mukavaa päästä osallistumaan hänen treeneihinsä taas pitkästä aikaa. Hän onnistui hyvin tekemään eräänlaisen yhteenvedon päivän teemoista. Jussin treeneissä on aina mukavan leppoisa mutta kuitenkin keskittynyt tunnelma. Pidän myös hänen tavastaan korostaa aikidon luovaa näkökulmaa sekä tekniikan tilanneherkkyyttä.

Kävisin oikein mielelläni säännöllisesti kaikkien neljän tämän päivän ohjaajan treeneissä. Harmi vain, että työn, oman seuran ja parisuhteen myötä vapaata aikaa on nykyään erittäin vähän. En siis kerta kaikkiaan ehdi. Mutta täytyy yrittää aina käydä tällaisilla leireillä ja muissa erityistilaisuuksissa silloin, kun ehtii! Sekä Jussi, Mira, Harri että Markku ovat vaikuttaneet hyvin paljon omaan tapaani tehdä aikidoa. Olemme tunteneet toisemme tosi pitkään, ja kävin heidän kaikkien treeneissä tosi paljon aikoinaan. Arvostan heitä kaikkia tavattoman paljon. Hienoa, että olemme niin hyvissä väleissä ja näemme toisiamme vieläkin melko säännöllisesti (monta kertaa vuodessa kuitenkin). Olemme tunteneet toisemme niin pitkään, että aina, kun näemme toisemme, tulee sellainen fiilis kuin aika menisi 10-15 vuotta taakse päin takaisin niihin aikoihin, jolloin olimme tekemisissä melkein päivittäin.

Hienoa aikidoyhteisössä on mielestäni ennen kaikkea se, että siellä vain aikidolla on väliä. Kaikki muu maailma sulkeutuu tatamin ulkopuolelle. Vain sillä, mitä on tehnyt ja tekee aikidon parissa, on merkitystä treeneissä. Kuten olen joskus sanonut oppilailleni, minulle on aivan sama, mitä kukakin tekee tai on joskus tehnyt treenien ulkopuolella. Vaikka joku olisi ollut 20 vuotta vankilassa jostakin, kärsinyt tuomionsa ja tullut sen jälkeen meille treenaamaan, minun ei tarvitse edes tietää siitä. Saati sitten, että tuomitsisin häntä siitä jotenkin. Minulle merkitsee vain se, että hän on tullut treenaamaan, tahtoo oppia aikidoa ja toimia yhteisömme pelisääntöjen mukaisesti. Muulla ei ole merkitystä. Treenit ovat oma maailmansa, jossa jokainen pääsee irti siviili-identiteetistään. Se on eräänlainen pakopaikka. Siviilielämään kruunut ja luurangot eivät siis seuraa dojolle, ellei niistä itse tahdo puhua jollekulle. Se on hienoa.

Päivä oli erittäin antoisa ja mukava. Jossain vaiheessa vain mietin, että vaikka siviilielämän kruunut ja luurangot eivät seuraa dojolle, niin kuitenkin aikidoyhteisössä meillä kaikilla on oma asemamme, joka liittyy mm. vyöarvoon, tekniseen tasoon, treenivuosiin, panostuksen määrään, ikään, jne. Se, miten kenenkin sopii käyttäytyä tatamilla, on jonkinlaisessa suhteessa asemaan ja niihin parametreihin, joista se muodostuu. Usein ne, joiden asema on niin korkea, että heillä olisi “varaa” käyttäytyä hyvin itsevarmasti suhteessa toisiin, käyttäytyvätkin hyvin vaatimattomasti. Toisaalta ne, joilla ei todellakaan olisi vielä varaa mihinkään sen kummempaan pröystäilyyn, saattavat missata koko sosiaalisen järjestelmän ja käyttäytyä (ehkä tahtomattaan) sen pelisääntöjen vastaisesti. Mutta ei se mitään. Sellaista harjoittelu on aina välillä. Kaikki kypsyy ja kehittyy. Sekä tekniikka että asenne. Se on normaalia.

La 15.9.2012

(Klo 20.55): Christian Tissier shihan veti eilen ja tänään leirin Helsingissä. Tavallisesti leiri on pidetty Kaapelitehtaalla, mutta tällä kertaa treenasimme Herttoniemessä sijaitsevassa Budocenter Kamppailukeskuksessa, koska Kaapelilla oli ilmeisesti joku sambotapahtuma, jonka käyttöön sali oli varattu. Anyway, myös Kamppailukeskus oli ihan ok paikka leirille. (Kaapelitehtaan tatami ja pukuhuoneet olisivat tietysti olleet tilavampia, ja siellä olisi ollut kiva kahvila, mutta ei voi mitään.)

Leiri oli mielestäni aivan erinomainen. Teimme jonkin verran samoja tekniikoita kuin kesäleirillä Roquebrunessä. Se oli pelkästään hyvä juttu, koska olin jo ehtinyt unohtaa joitakin niistä. Näin ne palasivat taas aktiivisesti mieleeni ja pystyn vetämään niitä omissa treeneissämme. Kaikkein hienointa minun kannaltani näissä leireissä onkin se, että saan niistä ideoita omiin treeneihimme. Porukkaa oli paikalla ihan kivasti. Väkeä oli tullut ympäri Suomea ja lisäksi ainakin Ruotsista, Venäjältä, Virosta ja Latviasta. Taso oli mielestäni oikein hyvä. Tietysti paikalla oli taas kerran paljon vanhoja tuttuja treenikavereita, joiden kanssa on aina hauskaa harjoitella ja vaihtaa kuulumisia.

Leirin teema oli eräänlainen leikkausidea. Tänä aamuna treenasimme bokkenissa erästä batto jutsu -tekniikkaa, jossa siirrytään shomen-hyökkäyksestä hieman sivulle leveässä ja symmetrisessä asennossa alakautta koukaten, vedetään miekka tupesta ja leikataan gyaku-yokomenilla vastustajaa ohimoon. Sen kautta leikkausidea selkiytyi entisestään. Miekalla tehtävää leikkausta pystyi soveltamaan suoraan aihanmi katatedori nikyo uraan, mikä oli kiinnostavaa.

Teimme aika paljon ikkyota tällä leirillä. Siinäkin nousi esille leikkausidea. Sekä omote- että uramuodoissa pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että ei yritä työntää tai vetää kyynärpääkädellä ukea mihinkään suuntaan. Sen pisteen pitäisi pysyä ihan vakiona. Sen ympäri sitten vain liikutaan ja siitä leikataan suoraviivaisesti alaspäin. Christian tuli eilen korjaamaan tekniikkaani tältä osin. Työnsin liikaa. Hänen neuvonsa ansiosta sain liikkeen onnistumaan hieman paremmin ja vähintäänkin ymmärsin, mitä siinä piti yrittää. Vaatii tietysti vielä lisää harjoittelua, ennen kuin sen saa (ehkä joskus) kunnolla onnistumaan. Vaikka ikkyo on aikidon “ensimmäinen tekniikka”, niin se on itse asiassa todella vaikea! Siinä on niin monta vaikeaa kohtaa, erilaisia sovellusmahdollisuuksia ja muita ulottuvuuksia.

Lisäksi teimme mm. kokyonagea eri hyökkäysmuodoista (katadori-menuchi, katatedori) ja eri tavoin sovellettuna, uchikaitennagea ja shihonagea. Kokyonagea tehtiin mm. ikkyo uran kautta tuttua leikkausideaa soveltaen, mikä oli kiinnostavaa (mutta vaikeaa!!). Treenit eivät mielestäni olleet hirveän rankkoja missään vaiheessa, mutta tänään niiden kestoaika oli melko pitkä. Treenit nimittäin kestivät 3,5 tuntia yhteen menoon. Välissä oli vain pari viiden minuutin taukoa. Aika meni kuitenkin mielestäni yllättävän nopeasti.

Vasta viimeiset puoli tuntia alkoivat tuntua puuduttavilta. Silloin ei oikein pää ollut mukana tekniikassa. Jos se nyt on ylipäänsä koskaan meikäläisellä… Hetkittäin tuntuu siltä, että elän vain yhä enemmän omissa maailmoissani. Kuten Axel asian ilmaisee, elän pääasiassa omissa maailmoissani ja tulen aina hetkittäin käväisemään sieltä ympäröivässä maailmassa. Täytyyhän kavereita aina välillä moikata! =) Sitä paitsi ympäröivä maailma on mitä parhain rakennusaine omille ajatusmaailmoille… Vaikka se sinänsä siis onkin tärkeydeltään sekundaarinen. Omissa ajatuksissa on niin paljon KIVEMPAA viettää aikaa! =)))) Se mahdollistaa olemassaolon monessa eri ulottuvuudessa samaan aikaan, ja toisaalta olemattomuuden siellä ja silloin, kun ei tahdo olla olemassa. Mottoni onkin nykyään: “Minua ei ole siellä, missä ajatukseni eivät ole, ja olen kaikkialla siellä, minne ajatukseni ulottuvat.”

Axel kertoi nähneensä jonkun tutkimuksen, jonka mukaan opiskelijoiden kannattaisi harrastaa jotakin kamppailulajia, koska ne kehittävät itsekuria. Se on kyllä totta! Itse ainakin saan kiittää paljosta aikidoa ja muita kamppailulajeja, joita olen treenannut. Tänäänkin 3,5 tunnin treenit alkoivat loppuajasta tuntua hieman pitkiltä (vaikka Christian osasikin rytmittää treenit aivan loistavasti), ja kaikki olivat varmasti jo väsyneitä, mutta siellä sitä vain treenattiin loppuun asti. Ja treeneissähän tapahtuu koko ajan jotakin. Ajankäyttö on ainakin aikidossa hyvin intensiivistä. Ei ole yhtään löysää hetkeä, jolloin ei tapahdu mitään. Koko ajan tapahtuu jotakin, ja koko ajan on myös olemassa jokin tietty käyttäytymiskaava, jonka mukaan pitää toimia. Joskus treenaaminen saattaa alkaa tuntua TODELLA raskaalta (joskaan ei tämän leirin aikana, ainakaan minulla), mutta siltikin vain jatketaan loppuun asti eikä (pahemmin) lintsailla. Se vain jotenkin kuuluu asiaan. Treeneissä siis tosiaankin oppii tehokasta ajankäyttöä. Se on ollut ainakin minun elämässäni tosi hyvä asia. Muuten en varmaan olisi ollenkaan tietoinen ajankulusta. Saattaisin vain jämähtää omiin ajatuksiini koko päiväksi.

Anyway, tämä lähti taas vähän sivuraiteille, mutta toisaalta kuten Arturin kanssa tänään mietimme, yksi parhaita asioita leireissä on se, että ne herättävät ajatuksia. Kaikenlaisia ajatuksia. Tekniikkaan ja harjoitteluun liittyviä ajatuksia, mutta myös muita ajatuksia. Se on rikastuttavaa! Leiri oli siis kaikin puolin erinomainen. Suurkiitokset Christianille sekä leirin järjestäjille! Hienoa, että Christian ehtii tiukasta aikataulustaan huolimatta käymään välillä myös täällä Suomessa.

—————————————————————————————————————–

(Kuvassa Christian Tissier tekee ikkyo-tekniikkaa. Kuva on lainattu sensein kotisivuilta.)

Su 2.9.2012

(Klo 0.51): Osallistuin lauantai-iltana Helsinki Midnight Run -tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli kymmenen kilsan juoksu, joka lähti Senaatintorilta. Reitti kulki Ullanlinnan ja Kaivopuiston kautta Eteläsatamaan, Katajanokan ympäri, Pohjoisrantaa pitkin Hakaniemen sillan luo ja sieltä sitten takaisin kohti Senaatintoria. Sää ei todellakaan suosinut tapahtumaa: juuri ennen lähtöä satoi ihan kaatamalla. En siksi saapunut paikalle kovinkaan paljon ennen lähtöä. Siltikin kastuin ihan märäksi, koska en jaksanut raahata mukaan sateenvarjoa. Axel oli saattamassa minua lähtöpaikalle. Hän yritti koko ajan puhua minua ympäri, että lähtisimme vain pois, kun ilma kerran oli niin kaamea. Voisinhan vain istua juoksupaita päällä sohvalla ja juoda telkkarin ääressä siideriä sen sijaan, että rämpisin kaatosateessa ympäri Helsinkiä. Mutta niin helpolla en sentään luovuta! Ei oo meitsiä sokerista tehty… Ja itse asiassa sade ei loppujen lopuksi juurikaan haitannut juoksua. Kengät ja vaatteet olivat alusta lähtien läpimärät, mutta siihen tottui. Jossain vaiheessa sade lakkasi kokonaan, ja sitten ilma oli oikeastaan ihan hyvä.

Tunnelma oli ihan mukava. On hauskaa olla mukana tällaisissa massatapahtumissa. Jotenkin sitä tuntee olevansa osa jotakin suurta kokonaisuutta, yhtenä muurahaisena suuressa muurahaiskeossa. On myös tosi mukavaa vaihtelua olla hetken aikaa jossakin sellaisessa roolissa, johon ei periaatteessa ollenkaan identifioi itseään. Minähän en ole mikään juoksija, mutta siltikin olin Midnight Run -tapahtumassa juoksijana juoksijoiden joukossa. Reitin varrella oli pientä ohjelmaa ja jonkin verran yleisöäkin. Oli ihan jännä fiilis juosta suuressa porukassa pitkin Helsingin keskustan pimeitä katuja. 😎

Juoksu tuntui kulkevan ihan ok ensimmäiset 8 kilsaa. Sitten sain jostain syystä pienen lihaspistoksen vasempaan kylkeeni. Jouduin sen takia hieman hiljentämään vauhtia, ja suunnittelemani loppukiri jäi tekemättä. Vedin vain tasaisella lenkkeilyvauhdilla loppuun asti. Lopulta aika oli 01:07:49, eli ei mitään häikäisevää. Olin tietysti mukana ihan vain kuntoilumielessä sekä hakemassa uutta kokemusta, mutta periaattessa olisin toivonut pystyväni vetämään reitin alle tunnissa. Mutta näin nyt tällä kertaa. Pitäisi harjoitella enemmän nimenomaan juoksemista ja kympin matkaa, jos tahtoisi tosissaan aikaa lähteä hakemaan. Rikastuttava kokemus joka tapauksessa, ja antoihan tämä tapahtuma kuitenkin minulle sen verran tavoitetta, että sain raahattua itseni muutaman kerran lenkille kesän aikana.

Varmaan taas ensi vuonna yritän osallistua sekä Naisten Kymppiin että tähän Midnight Runiin, jos ei satu olemaan mitään esteitä. Vaikka Midnight Run oli kiva tapahtuma, niin henkilökohtaisesti olen pitänyt enemmän niistä kahdesta Naisten Kympistä, joihin olen osallistunut. Jotenkin niissä on minusta ollut vielä parempi tunnelma ja yhteishenki osallistujien kesken. Toki ilma varmaankin vaikutti tähän myös. Vaikka tässäkin tapahtumassa oli järjestettyä ohjelmaa sun muuta, niin Naisten Kymppiin liittyi vielä selvästi enemmän kaikenlaista oheissälää, mikä jollain tavalla nosti tunnelmaa – ainakin kaltaiseni kokemushakuisen sunnuntailenkkeilijän näkökulmasta. Varmaankin vakavissaan juoksua harrastavat saavat tästä tapahtumasta enemmän irti kuin Naisten Kympistä, joka on kuitenkin puhtaasti pelkkä kuntoilutapahtuma. Anyway, nyt on mukavan raukea olo kropassa. Samalla tunnen itseni harvinaisen virkeäksi. Saattaa olla, että en saa unta vielä moneen tuntiin.

Tarton yliopiston päärakennus

Ti 14.8.2012

(Klo 22.58 Tartossa): Lähdin tänään heti aamusta kohti Länsisatamaa ja sieltä lautalla Tallinnaan, mistä jatkoin sitten edelleen linja-autolla Tarttoon. Tarton yliopistossa järjestetään tällä viikolla keskiviikosta perjantaihin Nordic Prosody XI -konferenssi. Nimensä mukaisesti kyseessä on prosodiatutkijoiden tapahtuma. Pidän siellä huomenna esitelmän eräästä foneettisesta, postponed pitch reset -nimisestä ilmiöstä, jonka avulla ilmaistaan lausumien välistä epäsymmetristä riippuvuussuhdetta. Ilmiön on määritellyt Wichmann (2000) englanninkielisen aineiston pohjalta. Itse tutkin kyseistä ilmiötä suomenkielisessä kirjoitustulkkausaineistossa (sekä ilmiön esiintymistä puheessa että sen heijastumista kirjoitustulkkeeseen). Olen puhunut aiheesta aiemminkin, mutta tietenkin on jännittävää pitää siitä esitelmä nimenomaan prosodiatutkijoille.

Anyway, matka meni kokonaisuutena ihan hyvin. Tartossa on lentokenttä, mutta tänne tulee lentoja Helsingistä ehkä keskimäärin kerran sadassa vuodessa, joten täytyy käydä aika hyvä mäihä, että sattuu lento sopivaan aikaan… (Tämän totesin myös viime keväänä, kun kävin Tartossa vetämässä leiriä.) Niinpä päätin reissata lautalla ja linja-autolla. Matkan hankalin osa oli linja-autoaseman löytäminen Tallinnasta. Ohjeissa luki, että matka on noin 3 km, joten päätin kävellä sen, kun aikaa oli, ja ilmakin sattui olemaan kaunis. Lähdin ensin oikeaan suuntaan, mutta jossain vaiheessa onnistuin kääntymään täysin päinvastaiseen suuntaan suhteessa siihen, mihin olin menossa. Sitten joku tyyppi vielä neuvoi minut väärään mestaan, josta sitten menin väärää kautta ulos. Sen jälkeen kävelin vielä jonkin aikaa rändomisti johonkin suuntaan. Lopulta totesin olevani samassa pisteessä, josta olin lähtenyt liikkeelle. (#¤%&x… “Just näin, Lehtinen…”). No, ainakin säästin taksirahat. (KYMMENEN egee!! 8-)))) ) ja sain lisäksi Tallinna-saitsii’ingin ilmatteeksi. 😎

Bussimatka kesti 2,5 tuntia, ja se meni ihan rattoisasti. Bussi oli uudenaikainen, ja siellä oli melko rauhallista. Pystyin ottamaan pienet torkutkin. Tartossa linja-autoasema sijaitsee ihan tässä hotellin vieressä, joten siinä suhteessa kävi mäihä. Majoituin tähän samaan hotelliin keväällä, kun kävin Tartossa vetämässä leiriä.

Ti 15.8.2012

(Klo 22.13): Jess!! Mikä päivä!! =) Tämä on aivan loistava tapahtuma! Konferenssin ensimmäinen päivä oli intensiivinen. Tapahtuma alkoi yhdeksältä aamulla. Esitelmiä oli kuuteen asti illalla. Kaikki esitelmät liittyivät prosodiaan, mikä tuntui aika fantastiselta. Rinnakkaissektioita ei ollut, vaan kaikki osallistujat olivat samaan aikaan yhdessä suuressa salissa. Tämäkin tuntui erikoiselta, koska täten esim. minunkin esitelmääni oli kuuntelemassa noin 60 henkeä. Ja KAIKKI olivat siis prosodiatutkijoita. Kuitenkin tavallaan yllätyin siitä, kuinka monesta eri näkökulmasta prosodiaa voidaan tutkia. Menetelmät ja teoreettiset viitekehykset olivat varsin vaihtelevia. Se oli tietysti kiinnostavaa.

Kaikkein eksoottisimmilta minusta tuntuivat päivän viimeisen sektion fonologiset lähestymistavat, joissa kvantiteettia käsiteltiin teoreettisesti, kielen järjestelmän näkökulmasta. Jotenkin olen tottunut itse käsittämään prosodiatutkimuksen empiirisenä alana, mutta on totta, että myös puhtaasti teoreettiset analyysit voivat olla rikastuttavia. Oli myös hauska kuulla esitelmiä, joissa suomen tai viron prosodiasta puhuivat pohjoisamerikkalaiset tutkijat! En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että suomea ja viroa tutkitaan myös esim. Texasissa ja Torontossa.

Lisäksi oli jännää kuulla esitelmiä, jotka kohdistuivat esim. Viron ruotsiin ja fääriin. Virossa on asunut ruotsalaisia ainakin 1200-luvulta lähtien. Heidän puhumansa ruotsin kielen murre on luonnollisestikin saanut vaikutteita virosta, ja siinä on myös säilynyt vanhoja skandinaavisia piirteitä. Tämä oli kiinnostavaa. En ollut koskaan aikaisemmin edes kuullut sellaisesta vähemmistöryhmästä kuin vironruotsalaiset. Vaikka tietysti on normaalia, että ruotsalaisia on Virossa edelleen, kun muistaa, että alue on kuulunut Ruotsille 1500-1700-luvuilla. Fäärin (eli Färsaarilla puhuttavan kielen) olemassaolosta toki tiesin, mutta en ollut koskaan aiemmin kuullut mitään siihen kohdistuvaa konferenssiesitelmää. Fääri on puhujamäärältään pienin nykyisistä germaanisista kielistä. Sen lähin sukukieli on islanti, vaikka alue kuuluu siis Tanskalle.

Oma esitelmäni kohdistui siis postponed pitch reset -ilmiöön suomenkielisessä kirjoitustulkkausaineistossa. Vaikka yleensä en nykyään enää pahemmin jännitä esitelmiäni, tällä kertaa olin jännittynyt. Osittain tämä johtui siitä, että paikalla oli niin paljon porukkaa. Osittain taas siitä, että kaikki olivat nimenomaan prosodiatutkijoita. Paikalla oli mm. tunnettuja suomalaisia foneetikkoja. Tuntui kuitenkin siltä, että esitelmä meni ihan hyvin. Pysyin hyvin aikataulussa. Jopa olisi voinut olla vielä enemmänkin dioja, mikä on harvinaista. Yleensä tuntuu nykyään siltä, että tulee loppua kohti kaamea kiire. Tekniikka toimi hyvin, mikä ei tietenkään ollut yllätys prosodiakonferenssissa. Kerrankin tiesin satavarmasti etukäteen, että EI tarvitse raahata omia kajareita mukaan, ja että äänet on kytketty valmiiksi päälle. 🙂 Sain joitakin hyödyllisiä kysymyksiä ja kommentteja. Erityisen antoisia olivat keskustelut, joita kävin muutaman ihmisen kanssa esitelmäni jälkeen lounas- ja kahvitauoilla.

Konferenssi on tosi hyvin järjestetty. Kahvitusten lisäksi lounastarjoilu kuuluu pakettiin, mikä on tosi kätevää. Tarton yliopisto on sisältä nykyaikainen, mutta näyttää päältä päin vanhalta. Päärakennus on valmistunut 1800-luvun alussa ja edustaa tyyliltään klassismia. Se sijaitsee Tarton vanhassa kaupungissa, joka on tosi kaunis ja tunnelmallinen. Monien muiden kaupunkien vanhoihin osiin verrattuna Tarton vanhakaupunki on myös tosi siisti. Rakennukset on pidetty hyvässä kunnossa, mutta vanhan kaupungin tunnelma on silti säilynyt. Tarttohan onkin Pohjois-Euroopan vanhimpia kaupunkeja. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on 1000-luvulta, ja arkeologisten tutkimusten mukaan alueella on ollut muinainen linna jo 400-luvulla. Yliopisto on perustettu vuonna 1632. Se on siis vanhempi kuin Helsingin yliopisto. Tartto tunnetaankin nimenomaan yliopistokaupunkina. Peräti viidesosa kaupungin asukkaista on korkeakouluopiskelijoita! (Tämä on varmasti hyvä juttu myös mm. Tarton aikidoseuran kannalta… 🙂 Mainoksia vain ilmoitustaulut täyteen, niin luulisi tulevan väkeä treeneihin, kun aikidoseuroja ei koko kaupungissa kuitenkaan ole käsittääkseni kuin yksi.)

Viimeisen esitelmän jälkeen lähdin takaisin hotelliin. Illalla olisi vielä ollut joku vastaanotto jossain, mutta en jaksanut mennä sinne, koska ei huvittanut jäädä tunniksi hengailemaan jonnekin odottelemaan tilaisuuden alkua. Lisäksi tunsin itseni hieman väsyneeksi päivän tieteellisen annin ahmimisen jälkeen. Olin jo ehtinyt jutella päivän mittaan aika monien ihmisten kanssa. Tieteellisen ohjelman päätyttyä tuntui siltä, että kaipasin ennen kaikkea omaa rauhaa ajatusteni ja fiilisteni järjestelyyn. Olen sellaista ihmistyyppiä, joka tarvitsee jonkin verran omaa aikaa, jolloin voi kaikessa rauhassa leijua omissa maailmoissaan ja pohdiskella kaikenlaista. Siispä palasin ruokakaupan kautta hotelliin ja parkkeerasin itseni koko loppuillaksi tänne.

Ensimmäinen päivä konferenssissa oli siis erittäin antoisa. On huojentavaa, että oma esitelmäni on jo ohi. Odotan innolla huomista! 🙂

Christian Tissier shihanin kotegaeshi-heitto. Ukena Bruno Gonzalez sensei. (Kuva lainattu Christian Tissier’n kotisivuilta, www.christiantissier.com)

Ke 8.8.2012

Jaan blogissani Christian Tissier shihanin heinäkuussa internetissä julkaiseman avoimen kirjeen, joka liittyy hänen mahdolliseen nimeämiseensä 8. daniksi. Tämä asia ei varmaankaan avaudu lainkaan niille, jotka eivät itse treenaa aikidoa, mutta ainakin se osoittaa, että vaikka ‘aikido’ tarkoittaa suomeksi ‘harmonisen voiman tietä’ (toinen mahdollinen käännös: ‘tie sopusointuun yleismaailmallisten voimien kanssa’), ja vaikka lajin perustaja toivoi lajin edistävän ihmisten välistä harmoniaa ja rauhaa, niin toisinaan myös aikidoliitot voivat tapella keskenään. Sinänsähän tämä ei ole yllättävää, koska kaikki yhteiset asiat ovat politiikan alaisia. Niin myös aikidossa.

En tahdo kommentoida asiaa sen kummemmin, koska en tunne asiaan liittyvää historiaa, mutta julkaisemalla kirjeen blogissani tahdon osoittaa asettuvani asiassa sataprosenttisesti Christian Tissier’n puolelle. Mielestäni hän toimi esimerkillisesti pyytämällä liittoaan vetämään 8. dan -hakemuksensa pois välttyäkseen toimimasta poliittisena kiistakapulana. Siltikin toivon todella, että asian saama kansainvälinen huomio johtaisi siihen, että Christian Tissier shihan korotettaisiin 8. daniksi.

Julkaisen tässä kirjeen englanninkielisen käännöksen, jonka on laatinut Guillaume Erard. Hän on myös kirjoittanut tilanteen taustoista englanninkielisen selvityksen, jonka voi lukea tästä.

Open letter to the heads of French Aikido

I have been informed that the FFAAA, the federation to which I belong, had requested my promotion to the rank of 8th Dan during the past meeting of the CSDGE.

Although the grading comity of the FFAB [translator’s note: the other of the two accredited French federations] is on principle agreeable to the motion, it has decided to render its agreement conditional to the solving of a past contention between the two federations in a way that is exclusively beneficial to the FFAB. This places my nomination at the center of a shocking blackmail that is totally independent of the technical and human values that such a grade is supposed to reflect.

In return, the use of this “veto power” has resulted in the suspension in the processing of all other exceptional nominations for both federations. Therefore, in order not to be awarded a grade upon criteria others than those that it is supposed to sanction, and in order not to penalize other practitioners of value in their respective nominations, I have decided to ask Maxime Delhomme and the members of the CSDGE within my federation to withdraw their request for my promotion to the grade of 8th Dan.

July 15th 2012

Christian Tissier

Lähde: Guillaume Erardin kotisivut

Ma 6.8.2012

Tässä taas yksi tosi hyvä Morihei Ueshiba -sitaatti:

“As soon as you concern yourself with the ‘good’ and ‘bad’ of your fellows, you create an opening in your heart for maliciousness to enter. Testing, competing with, and criticizing others weaken and defeat you.”

(O-sensei Morihei Ueshiba, aikidon perustaja)

Ja tässä vielä toinen:

“Opponents confront us continually, but actually there is no opponent there. Enter deeply into an attack and neutralize it as you draw that misdirected force into your own sphere.”

(Lähde: Brainy Quote)

Ma 6.8.2012

Taas on aika ryhtyä dieetille… (Kamalaa!!) Seuraan taas tässä blogimerkinnässä painoni muutoksia siten, että tämän aamun paino on 0,0 kg, ja muutokset merkitsen plussalla tai miinuksella suhteessa siihen. Ensimmäinen luku ilmaisee muutosta edelliseen päivään nähden ja toinen, suluissa oleva, muutosta lähtöpainoon nähden.

• Ma 6.8: 0,0 kg
• Ti 7.8: -1,1 kg (Jess! Hyvä alku! Vaik oli kyl varaakin tippua ton verran…)
• Ke 8.8: -0,6 kg (-1,7 kg) (Ihan kiva! Eilen olikin kahdet treenit: aamulla aikidon ulkotreenit Eltsussa ja illalla savaten kuntopiiri.)
  
• To 9.8: -0,1 kg (-1,8 kg) (Höh! Noin vähän! 🙁 Byäääääh…..!!!)
• Pe 10.8: -0,0 kg (-1,8 kg) (Jämähdys. No, nyt se on kyllä ihan ymmärrettävää, koska en pystynyt eilen treenaamaan ollenkaan. Olen pienessä flunssassa. Eilen illalla olo oli aika kaamea. Nyt voin onneksi jo paremmin.)
• Ma 13.8: +0,8 kg (-1,0 kg) (Viikonlopun aikana tuli näköjään jonkin verran takasin painoa, mikä ei ole sinänsä yllättävää. Vietin viikonlopun landella, Sulkavalla, missä tuli pidettyä aika tavalla taukoa dieetistä… Lisäksi en ole voinut flunssan takia urheilla lainkaan moneen päivään. Mutta kuitenkin lähtöpainoon nähden tilanne on edelleen -1,0 kg, eli ei paha.)
• Ma 20.8: +1,0 kg (0,0 kg) (No just joo… #¤%&x… Toisaalta tämä oli ihan odotettavissa viime viikon konferenssimatkan jälkeen.)
• Ti 21.8: -0,8 kg (-0,8 kg) (Kyl tää tästä taas vähitellen lähtee putoomaan… En syönyt eilen illalla treenien jälkeen mitään ja nyt oon lähdössä aamutreeneihin. Kaamee nälkä, mut vararavintoa riittää…)
• Ke 22.8: -0,2 kg (-1,0 kg) (Höh! Noin vähän!)
• To 23.8: -0,4 kg (-1,4 kg) (Jess! Kannatti näköjään jättää iltapala väliin eilen.)
• Pe 24.8: +1,4 kg (0,0 kg) (No just joo… Eilen meni kyl dieetti ihan reisille. Päivällä olin yhessä seminaarissa, jossa oli aika hyvä tarjoilu, ja illalla oli Taiteiden yö. Pistettiin Axelin kanssa dieetti läskiks ja mentiin Mäkkiin. Näköjään se heti näkyy painossa. En kyl ajatellut, et ihan noin paljon…)
• Ma 27.8: -0,1 kg (-0,1, kg) (Aika säälittävää, mut ainakin meni kerrankin paino vähän alaspäin viikonlopun aikana.)
• Ti 28.8: -0,6 kg (-0,6 kg) (Jess! Meni noin paljon alespäin, vaikka ei ollut edes eilen illalla kovin rankat treenit, koska harjoittelimme lajiesittelyä.)
• Ke 29.8: -0,1 kg (-0,7 kg) (Aika yllättävää, että paino meni alaspäin, vaikka eilen illalla rikoin dieettiä. Aamulla olin kyllä ollut treeneissä.)
• To 30.8: -1,3 kg (-2,0 kg) (Do di! 🙂 Nythän tää alkaa taas sujua!)
• Pe 31.8: -0,2 kg (-2,2 kg) (Ihan kiva, että ei noinkaan suuren äkkipudotuksen jälkeen heti mennyt takaisin ylöspäin.)
• Ma 3.9: + 1,1 kg (-1,1 kg) (No voi perse.)
• Ti 4.9: -0,5 kg (-1,6 kg) (Jipii!!)
• Ke 5.9: -1,1 kg (-2,7 kg) (Jess!!! 🙂 )
• To 6.9: +0,3 kg (-2,4 kg) (No höh…)
• Pe 7.9: +0,8 kg (-1,6 kg) (No just joo… Nyt tää laihis menee taas ihan päin haitaria… #¤%&x…)
• Ma 10.9: +0,5 kg (-1,1 kg) (No hitsi. Olis pitänyt rajoittaa iltasyöntiä eilen.)
• Ti 11.9: -0,6 kg (-1,7 kg) (Jihuu! Vähän alespäin taas.)
• Ke 12.9: +0,3 kg (-1,4 kg) (No voi hemmetti. Eilen oli kahdet rankat treenit, mutta toisaalta innostuttiin illalla Axelin kanssa safkaamaan ehkä turhan paljon ja etenkin turhan myöhään, joten sikäli ansaittua tämä nousu.)
• To 13.9: -0,1 kg (-1,5 kg)
• Pe 14.9: +0,4 kg (-1,1 kg) (No voi hemmetin hemmetti, että menee surkeesti taas… #¤%&x… Ei näköjään illalla treenien jälkeen sais syödä mitään, tai heti nousee paino.)

La 28.7.2012

(Klo 7.52 Helsinki-Vantaan lentoasemalla): Olen taas lähdössä reissuun. Tällä kertaa suuntaan kohti Etelä-Ranskaa. Christian Tissier shihan (7. dan, Ranskan Aikidoliitto FFAAA:n päävalmentaja) ohjaa tuttuun tapaan kesäleirin Roquebrune-sur-Argens -nimisessä tuppukylässä Varin departementissa, noin 80 kilsan päässä Nizzasta. Axel lähtee mukaan matkaseuraksi, vaikka ei itse treenaakaan aikidoa.

Su 29.7.2012

(Klo 21.41 Roquebrune-sur-Argens): Leirin eka päivä pulkassa. Vitsit, että oli kuuma treeneissä! 8-/ Meinasin oikeesti delata! Ulkona oli tänään kuulemma 39 astetta, minkä kyllä todellakin huomasi tatamilla. Aaaaarghhh… Urheiluhallissa ei tietenkään ole minkäänlaista ilmastointia. Silloinhan treenaaminen täällä olisi aivan liian helppoa! Salia pidetään suljettuna koko päivän, ja peltiovet avataan sitten vasta juuri ennen meidän treenejä. Sali, johon aurinko on paistanut sisään koko päivän, on silloin todellakin kuin sauna. Lämpötila on heti alkuun varmaan 50 astetta. Ja kun 150 ihmistä tunkee sinne sitten sisään hikoilemaan, siitä tulee hetkessä kuin turkkilainen sauna, jossa on kuumuuden lisäksi kosteaa. Olin kaiken lisäksi selvästikin juonut ihan liian vähän eilen ja tänä aamuna. Olin siksi aamupäivätreeneissä jo puolen tunnin treenaamisen jälkeen hirveessä nestehukassa. Lihaksissa ei tuntunut olevan ollenkaan voimaa, ja alkoi huipata. Onneksi minulla oli koko ajan tosi hyviä ja kivoja pareja, jotka olivat myös ihan poikki. Onhan tämä kaikille rankkaa.

Teimme suurimman osan päivästä ikkyota, joka ei sinänsä ole kovin rankka tekniikka, koska siinä ei ole heittoa, vaan hyökkääjä vain ohjataan kättä kontrolloivan liikkeen kautta mahalleen maahan. Siltikin se on rankka liike, kun sitä tehdään pitkään, koska uke (hyökkääjä)  joutuu siinä jatkuvasti nousemaan maasta ylös. Iltatreeneissä teimme lisäksi iriminagea, joka on yksi raskaimpia tekniikoita treenata, mutta samalla myös yksi Christianin feivöritsejä… (“Joo, kiva…”) Kuten eräs pareistani sanoi tänään: “Tällaisessa helteessä pitäisi olla laitonta vetää iriminagea”. =D Anyway, selvisin treeneistä loppujen lopuksi ihan ok, vaikka huomasinkin, että kondiksessani ei todellakaan ole kovin paljon hurraamista tällä hetkellä… Olisi pitänyt aloittaa dieetti jo ennen tätä leiriä eikä päättää aloittaa se vasta leirin jälkeen. Heinäkuu on muutenkin ollut vetelä. Portugalissa ei tullut juurikaan liikuttua. Mutta pakko kai joskus pitää lomaa, jotta kroppa pääsee lepäämään.

On ollut tosi hauskaa nähdä vanhoja tuttuja ja päästä treenaamaan heidän kanssaan. Tänään minulla kävi tosi hyvä mäihä parien kanssa. Oli pelkästään tosi hyviä ja mukavia pareja. Ei yhtään runnojaa, elvistelijää, matsoilijaa, kikkailijaa tai muuta urpoa, mikä on jo tilastollisesti aika hyvä tulos yhden kokonaisen treenipäivän saldoksi. =)

Ainoa negatiivinen tapahtuma tänään oli se, kun teloin jalkani palatessani illalla treeneistä. Olin väsynyt ja nestahukassa, kun laahustin hotellin portaita ylös, ja sandaalini kärki jotenkin tarttui portaan reunaan. Kompastuin, ja isovarpaani tyvi jotenkin raapaisi portaaseen ja aukesi. Ei se kovin paljon sattunut, mutta hetken päästä havahduin omista maailmoistani siihen, että sandaalini lainehti verta. Verta tuli todellakin ihan sikana. Nyt haava on puhdistettu ja siinä on sideharsoa päällä. Ei meillä tietenkään ollut mitään tarvittavia hoitovarusteita mukana, mutta Axel kävi nopsasti hakemassa niitä respasta, kun näki verisen jalkateräni. Saa vain nähdä, miten se kestää huomenna treeneissä… Haava on ehkä sentin mittainen, eli ei hirveän suuri, mutta se on pahassa paikassa (etenkin, kun ottaa huomioon, että treenaamme paljain jaloin). TOSI harmi, jos tuollaisen kompuroinnin takia joudun jättämään treenejä väliin. Huomenna treenaan bokkenia Silvian kanssa, joten pitäisi olla täydessä iskussa. Täytyy yrittää kestää, vaikka jalkaan vähän sattuisikin. Täytyy vain yrittää varoa haavan tulehtumista. Tässä kuumuudessa ja treenien aiheuttamassa rasituksessa se voi tietysti helposti tulehtua. Dääm, dääm, dääm… Että pitkin mennä kompuroimaan niissä portaissa… (#¤%&x…)

Eilinen matka sujui ihan hyvin. Lensimme Blue1:n suoralla lennolla Nizzaan. Nukuin oikeastaan koko matkan. Olin tosi väsynyt, koska olin katsonut perjantain ja lauantain välisenä yönä olympialaisten avajaisia kahteen asti yöllä, ja lentomme lähti varhan aamulla. Tapasimme lentokentällä Juhanin (Joensuu Aikikaista) ja Arturin (Awasesta). Juhani vuokrasi auton lentokentältä, ja pääsimme kentältä kätevästi hänen kyydissään Roquebruneen. Vuokraamispaikkaan oli kuitenkin tosi pitkä jono. Jouduimme seisomaan siellä jonossa tunnin verran. Se oli tietysti aika ryydyttävää, vaikka menihän sekin aika siinä lopulta jutellessa. Samassa jonossa seisoi myös ruotsalaisia tuttujani, joiden kanssa tuli siinä samalla vaihdettua kuulumisia. Päästyämme hotelliin olimme nälkäisiä ja väsyneitä. Onneksi eilen ei vielä ollut treenejä. Hotelli sijaitsee kätevästi lyhyen kävelymatkan päässä dojolta. Hintaan sisältyy täysihoito. Huoneissa on ilmastointi, mikä tuntuu taivaalliselta dojon painostavan kuumuuden jälkeen. Huono puoli on se, että netti toimii vain hotellin aulassa, ja yhteys on hetkittäin varsin hidas. Mutta ainakin täällä siis on netti, mikä on tietysti hyvä asia eikä ollenkaan itsestään selvää Etelä-Ranskassa.

Ma 30.7.2012

(Klo 21.28): Vitsit, et oli veemäistä tänään iltatreeneissä! Christian on selvästikin saanut päähänsä (jo jonkin aikaa sitten) v****illa minulle siitä, että käyn nykyään selvästi aiempaa vähemmän aikidoleireillä Ranskassa (koska enhän mä vaan EHI käydä tän enempää, eikä mun nivelet edes kestäisi enää paljon enempää treenejä) sekä siitä, että ylipäänsä olen päättänyt tehdä työkseni jotakin muuta kuin aikidoa. Huhtikuun Pariisin-leirillä viesti tuli jo selvästi perille, mutta tänään hän käytti vielä tehostetumpaa strategiaa: nöyryyttäminen kaikkien 150 ihmisen edessä. Siis VITSIT, että oli ärsyttävää! Hän otti minut ukeksi eteen iriminageen, joka on ylipäänsä veemäisin tekniikka joutua Christianin ukeksi (olisin mieluummin toivonut esim. kotegaeshia, shihonagea tai jotakin lukkotekniikaa, joissa on suhteellisen yksinkertaista liikkua). Ensin hän tempaisi minut täysiä maahan ja alkoi sitten aukoa päätä liikkumiseni hitaudesta (tyyliin: ”Yritin kyllä tehdä nopeasti, mutta näköjään en voi…”). Sitten hän alkoi kuljettaa minua ympäri tatamia kuin koiraa. En tajunnut ollenkaan, mitä minun piti tehdä, joten yritin vain kompuroida jotenkin mukana. Jossain vaiheessa aloin epäröidä, toiminko oikein, joten yritin kaatua. Mutta näköjään ei olisi pitänyt. Christian nosti minut takista uudestaan ylös ja remputti vähän aikaa siinä ylös alas ylös alas ennen kuin lopulta heitti. Reiteni olivat ihan tulessa. Vitsit, että otti päähän. Hetken päästä Fabrice alkoi aukoa minulle päätä liikkumisestani: ”Mari, mitä sä oikein duunasit siin ukena?!” ja nauroi päälle. Voi #¤%&x!!! Samalla Bénézi pudisteli päätään rivissä. Vitsit, että oli ärsyttävää. Jonkinlainen kollektiivinen v*****lustrategia siis. Ei tarvii ottaa mua sinne eteen spedeilemään, jos ei kerran nykyinen treenitahtini siihen riitä. Ihan sama mulle. Olen täällä treenailemassa ja lomailemassa enkä elvistelemässä taidoillani. Tiedän hyvin, että en pysty samaan kuin ranskalaiset ammattilaiset (vaikka saimmekin Juuson kanssa Pekingin Combat Gameseissa enemmän mediahuomiota kuin kukaan muu aikidon edustajista, ja sekös ranskalaisia ammattilaisia kismitti… 😉 ). Mut ärsyttävää joka tapauksessa tommonen v*****lu. Jättäisivät mut vain rauhaan. Olisin ihan tyytyväinen niin.

Anyway, muuten päivän treenit menivät ihan hyvin. Treenasin aamulla bokkenia Silvian kanssa, mikä oli tietysti tosi kivaa. Aloin jossain vaiheessa tuntea, kuinka vasempaan käteeni alkoi muodostua rakkuloita. Niin käy aina kesäleireillä, kun hikoilee paljon. Samalla huomasin, että Silvialla oli kätensä ympärillä teippi. Ihmettelin, miten se oli mahdollista, koska tämähän oli leirin eka bokken-treeni. Hän sanoi pistäneensä teipin käteensä ennalta ehkäisevästi, koska muuten hänelle ihan saletisti tulisi rakkuloita. X-) (”Sä oot ollu tääl ennenkin!”) Nerokasta. Itselläni oli teippi jalassa sen eilisen portaissa kompuroinnin takia. Lopulta vaikuttaa siltä, että haava on alkanut parantua ihan hyvin. Ei se häirinnyt kovin paljon treenaamistani tänään.

Teimme aamupäivätreeneissä pitkään sitä yhtä ikkyo-harjoitetta, jossa kumpikin nostaa aluksi käden suoraksi ylös. Teimme sitä ihan sikapitkään. Francine mutisi vieressäni: ”C’est chiant…” (eli vapaasti suomennettuna: ”Tää on perseestä…” X-) ). Olin sikäli samaa mieltä, että se oli jossain määrin tylsää, ja lisäksi jossain vaiheessa vasempaan olkapäähäni alkoi sattua (vasen olkapää on se, joka on leikattu kolme kertaa). Aamupäivätreenin lopussa teimme kahdessa ryhmässä kokyonagea. Idea oli siis se, että porukka tekisi vuorotellen kahdessa ryhmässä, jotta kaikki eivät tekisi samaan aikaan (koska kokyonage vaatii jonkin verran tilaa). Olin periaatteessa mukana ekassa ryhmässä. Jouduin kuitenkin mukaan myös tokaan ryhmään, koska yksi tyyppi jäi ilman paria ja päätti pyytää minua parikseen. Vielä olisi pari kierrosta putkeen mennyt ihan hyvin, mutta lopulta jouduin tekemään NELJÄ kierrosta putkeen, koska kukin ryhmä teki kaksi kierrosta… (%&#¤x… ”Mä oon liian vanha tähän!”).

Mut no joo, ihan kiva treenipäivä kokonaisuutena. Toivottavasti Christian jatkossa jättää mut rauhaan ja ottaa muita sinne eteen pomppimaan. Olen ihan tyytyväinen pelkkänä taustahenkilönä. Ei tarvii päästä sen kummemmin esille, kun hyviä ja mukavia treenipareja kuitenkin piisaa. (Ja jos ei enää niitäkään jonain päivänä piisaisi, niin sitten en enää tulisi tänne, koska sitten ei olisi paljon pointtia raahautua tänne asti, kun Suomessakin kuitenkin voi treenata.)

Ti 31.7.2012

(Klo 22.09): Tänään oli aika banaali päivä leirillä. Aamulla treenasin bokkenia Philippe Bersanin kanssa. Hän on iäkäs kaveri, joka on treenannut aikidoa jo varmaan 50 vuotta jo erikoistunut nimenomaan bokkeniin. Hän ohjasi aiemmin bokken-treenejä Christianin dojolla, mutta on nykyään eläkkeellä eikä enää vedä säännöllisesti treenejä missään. Anyway, bokkenin treenaaminen hänen kanssaan kokonaisen tunnin ajan oli tietenkin todella antoisaa. Teimme melkein koko ajan kolmossarjan ykköstä. Opin sekä siitä että monista perusasioista (kuten asennoista) uusia pointteja, joihin voin jatkossa kiinnittää huomiota. Juuri tällaisten treenien takia tälle leirille kannattaa tulla.

Tatamilla tuntui olevan tänäänkin tosi kuuma. Hikoilin ihan sikana. Aamupäivätreeneissä teimme paljon hanmihandachiwazaa, jossa hyökkääjä on pystyssä ja puolustautuja polvillaan. Se on todella ryydyttävää. Treenin lopuksi tehtiin vielä kokyonagea kahdessa ryhmässä melko pitkään. Onnistuin jossain vaiheessa venäyttämään vähän takareisilihastani. Sen takia lopputreeni tuntui epämukavalta. Reittä vihloi aina, kun menin matalaan asentoon. Iltatreenissä se ei kuitenkaan pahemmin vaivannut. Iltatreeni oli vielä rankempi kuin aamupäivätreeni. Teimme pelkkiä heittotekniikoita, kuten kokyonagea, shihonagea ja kaitennagea, ja suuri osa treenistä oli edelleen hanmihandachiwazaa (#¤%&x…). Lopussa tehtiin ushirowaza ryohijidori shihonagea ihan sikapitkään (*haukotus*). Treenikamppeeni olivat ihan läpimärät, kun palasin hotelliin. Dojo on todellakin kuin turkkilainen sauna aina iltatreeneissä. Kasvihuoneessakin olisi vilpoisampaa treenata. Jonkun lain pitäisi kieltää harjoitusleirien järjestäminen ei-ilmastoiduissa tiloissa yli 30 asteen helteessä. Ei siellä edes näe mitään, kun hikoilee niin paljon, että silmiin menee hikeä, joka alkaa kirvellä, eikä silmiä meinaa siksi saada auki. Artur alkoi yhdessä treeneissä nähdä nestehukan takia pilkkuja ja joutui pitämään silmiään kiinni aina sekunnin verran räpytellessään niitä (koska häneltä alkoi ilmeisesti taju mennä).

Anyway, vaikka hikoilin sikana, ja vaikka kaikki paikat ovat kipeinä (erityisesti toinen olkapää ja toinen reisilihas, ja tiettyjä paljon hikoilevia alueita kirvelee), tuntuu siltä, että kroppa alkaa jollain tavalla vähitellen tottua tähän rääkkiin. Tänään oli muutenkin hyvä fiilis treenata.

To 2.8.2012

(Klo 22.18): Eilinen ja tämä päivä ovat jo menneet aika tavalla rutiinilla. Tänä iltana ekaa kertaa alkoi tuntua siltä, että kondis olisi vähän parantunut. Treenaaminen tuntui yllättävän kevyeltä. Toisaalta se saattoi johtua osittain myös siitä, että käytin kevyempää pukua ja sen alla tämän vuoden valkoista Naisten Kymppi -paitaa, joka hengitti tosi hyvin. Pitäisi varmaan hankkia enemmänkin valkoisia Adidaksen juoksupaitoja treenipaidoiksi. Ne ovat erinomaisia. Anyway, eilen treenasin bokkenia Silvian kanssa. Se oli kivaa, paitsi että alkoi vähän tympiä, kun teimme sikapitkään kolmossarjan ykköstä, jota olimme jo tehneet edellisissäkin treeneissä. (Boooring!!!) Aseettomissa treeneissä teimme sikapitkään ikkyota, mikä alkoi myös vähän tylsistyttää. Lisäksi portaissa auenneeseen isovarpaaseeni sattui. Iltatreeneissä sen sijaan teimme joitain tosi kivoja kokyonageja, mm. mae ryokatadorista ja katadorista. Tänään treenasin bokkenia erään saksalaisen kanssa. Teimme TAAS kolmossarjan ykköstä.888-/  (Francinen sanat “Tää on perseestä” palautuivat siinä vaiheessa elävästi mieleeni.) Parini ei myöskään ollut ollenkaan samalla tasolla kuin esim. Silvia, mistä syystä treeni ei ollut erityisen kiinnostava. Lopuksi kuitenkin ne, jotka tahtoivat, saivat tehdä koko kolmossarjan, mikä oli tosi kivaa.  😎 Enemmän tällaista!! Se kesti kuitenkin vain muutaman minuutin. Plääh. Minusta olisi kivaa, jos välillä ne, jotka jo tuntevat kaikki sarjat, voisivat hioa muutamaa kataa kerrallaan, ja ne, joille ne ovat uusia, voisivat jauhaa pelkästään yhtä kataa. Ärsyttävää, kun tosi usein bokken-treeneissä mennään niiden mukaan, jotka eivät osaa vielä mitään, ja unohdetaan ne, jotka ovat roikkuneet näillä leireillä jo 15-20 vuotta (meitä on kuitenkin aika monta tässä kategoriassa). Yllättävää kyllä, moni tahtoisi täällä treenata kanssani bokkenia. Olen jo joutunut sanomaan monille, että ikävä kyllä olen jo täyteen buukattu. On tietysti kannustavaa tulla pyydetyksi treenikumppaniksi. Ranskassa ollessani yritän kuitenkin treenata bokkenia pääasiassa sellaisten tyyppien kuin Silvian, Ninon ja Philippen kanssa, koska he ovat itseäni edistyneempiä, ja olen tottunut treenaamaan heidän kanssaan näillä leireillä teinitytöstä lähtien.

Iltatreeneissä teimme tänään tekniikoita mm. maegerista (etupotkusta) ja mawashigerista (kiertopotkusta). Se oli ihan kivaa vaihtelua. Treenasin koko ajan hyvien ja kivojen parien kanssa. Ja kuten sanottu, minusta tuntui ekaa kertaa siltä, että kuntoni olisi pienessä nousussa. (On kyllä varaakin… Ja toisaalta treeni ei ehkä ollut aivan yhtä rankka kuin jotkut aiemmat treenit.) Anyway, tämän leirin jälkeen olen varmaan iskussa normitreenejämme ajatellen! =) Ensi viikolla meillä onkin mm. parit ulkotreenit, joissa on parempi olla edes jonkinlaisessa kondiksessa… 😉

Pe 3.8.2012

(Klo 22.00): Tänään oli minun osaltani leirin viimeinen päivä. Huomenna on kaikilla välipäivä, mutta sen jälkeen leiri jatkuu vielä toisen viikon. Itse palaan kuitenkin Suomeen huomenna, koska ensi viikolla täytyy olla töissä. Anyway, leirin vikat treenit menivät ihan kivasti. Treenasin bokkenia Ninon kanssa. Teimme batto jutsu -juttuja, mikä oli ihan hauskaa vaihtelua. Aseettomissa treeneissä teimme kontaktikikkailua, mikä on tyypillistä pitkien leirien perjantaitreeneille (samoin kuin batto jutsu -tekniikat bokkenissa). Tekniikoina teimme mm. kokyonagea, kotegaeshia, iriminagea ja jiywazaa eli vapaatekniikkaa. Tänäänkin tunsin itseni ihan hyväkuntoiseksi (ensimmäisiin päiviin verrattuna siis…) Vasen olkapääni tosin alkoi tuntua aika kipeältä. Jokainen mae ukemi tuntui siinä jonkin verran. Jouduin kikkailemaan niin, että olkapääni päälle tulisi mahdollisimman vähän painoa kaatuessani. Sikäli hyvä, että en voi olla täällä enää ensi viikolla. Luultavasti olkapääni menisi vain huonompaan kuntoon. Tänäänkin siinä jo tuntui jotakin kummaa muljahtelua. Treenin lopussa tein jiywazaa Silvian kanssa. Se oli paras mahdollinen päätös leirille. Muutenkin minulla kyllä sattui harvinaisen hyvä mäihä parien kanssa tällä leirillä. Kaikki olivat tosi kivoja ja hyviä. Ei mitään ongelmia. Ihan ihmeellistä! =)

Illalla ei ollut tänään enää treenejä. Minä ja Axel päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja lähteä kävelemään Roquebrune-sur-Argensin keskustaan. Siellä onkin viehättäviä keskiaikaisia pikkukujia, joita pitkin on tunnelmallista kuljeskella. Kävimme tutustumassa pieneen Maison du patrimoine -museoon, jossa kerrottiin alueen ihmisten elämästä esihistoriallisista ajoista lähtien. Museon lähellä sijaitsi myös paikallinen Mikaelinkirkko, joka on rakennettu jo 1300-luvulla. Sen sisällä on nykyään taidenäyttely, jossa myös käväisimme. Lisäksi vierailimme suklaamuseossa. Siellä oli esillä pääasiassa eri suklaapuotien rasioita ja mainoskylttejä 1700-luvulta lähtien sekä tietotauluja, joissa kerrottiin suklaan valmistusprosessista. Museo oli pieni, mutta ihan kiinnostava. En ollutkaan koskaan aikaisemmin tullut käyneeksi suklaamuseossa. Palattuamme hotelliin olimme ihan hikisiä, koska ulkona oli niin kuuma. Päätimmekin pulahtaa hotellin uima-altaaseen. Vesi oli uima-allasvedeksi harvinaisen lämmintä, mutta kuitenkin virkistävää helteiseen ilmaan verrattuna. Axel kekkasi, että vedessä olisi hyvä harjoitella savatepotkuja. Se on totta. Vedessä on niin helppo pitää tasapainoa, että potkujen liikeratoja on siellä helppo hioa kaikessa rauhassa. Vedessä saisi halutessaan helposti aikaiseksi tosi tehokkaankin treenin. Täytyypä pitää mielessä… Aikidoa emme vedessä kokeilleet, mutta sen sijaan tein siellä Axelille yhden judoheiton (haraigoshin, joka oli aikoinaan lempitekniikkani judossa). Hyvin toimi!! Axelille tosin meni jonkin verran vettä nenään siinä samalla… X-)

Huomenna lähdemme siis takaisin Suomeen. Juhani lupasi heittää meidät lentokentälle, mikä on tietysti tosi kätevää. Julkisilla kulkuneuvoilla matka lentokentälle tästä tuppukylästä olisi varsin hankala. Olen kokonaisuutena tosi tyytyväinen viikkooni täällä. Pääsin tosi hyvin treenaamaan ja sain jonkin verran ideoita omiin treeneihimme. Lisäksi oli tietysti mukavaa nähdä taas kaikkia vanhoja tuttuja ja päästä treenaamaan heidän kanssaan.

La 4.8.2012

(Klo 21.27 kotona): I’m back!! Paluumatka meni hyvin. Juhani heitti meidät autolla Nizzan lentokentälle. Pääsimme bonuskorttini ansiosta bisnesluokan lähtöselvitystiskille, jossa ei ollut yhtään jonoa. Lentokoneessa oli yksi kiljuva lapsi, mikä oli rasittavaa, mutta muuten lentokin meni hyvin. Kotimatkalla kävimme hakemassa Amy-koiran lemmikkihotellista ja ostimme sapuskaa Mäkkärin drive-inista. (Erittäin epäterveellistä, mutta niin mukavaa rankan leirin jälkeen.) Päästyäni kotiin nukuin kuin tukki pari tuntia. Leiri oli rankka mutta antoisa. On kuitenkin mukavaa olla taas kotona. Huomenna on lepopäivä. Sen jälkeen täytyy taas alkaa tehdä tiukkaan tahtiin töitä. (On taas vaihteeksi aikamoinen kiirus, kun on niin hemmetin monta rautaa tulessa…) Alan myös ensi viikosta lähtien vetää parin iltatreenin lisäksi parit aamutreenit viikossa, joten treenitahtikin tulee taas tiivistymään heinäkuun lepäilyn jälkeen. Toki aion jatkaa myös savateharjoituksissa käymistä. Sehän on selvä. Helsinki Midnight Run -tapahtumakin alkaa uhkaavasti lähestyä, joten pitäisi pitäisi yrittää käydä välillä lenkilläkin.