Inspiroiduin pohtimaan ymmärrysongelmien luonnetta. Mielestäni on niin, että useinkaan kommunikaatio-ongelmien syynä ei ole suoranainen väärinymmärrys vaan useimmiten kyse on pikemminkin “vajavaisesta ymmärryksestä”. Ts. ymmärrämme jotakin jostakin asiasta, mutta emme ymmärrä koko sitä kokonaisuutta, joka olisi tarpeen ymmärtää. Emme siis välttämättä kovinkaan usein ymmärrä asioita täysin ‘väärin’. Ymmärrämme vain ‘liian vähän’. Missä sitten kulkee raja väärinymmärryksen ja vajavaisen ymmärryksen välillä? Se onkin kiinnostava kysymys…

Onko niin, että jos ymmärtää jotakin sellaista, mitä ei ole, ‘ymmärtää väärin’? Ja jos ymmärtää jotakin sellaista, mitä on – mutta ymmärtää siitä liian vähän – kyse on ‘vajavaisesta ymmärryksestä?

****************************************************************************************************

Pe 23.12.2016:

Mieleeni tuli näihin ymmärrysongelmiin liittyen tällainen simppeli kaava:

• Jos sanon (tai kirjoitan) asian A, ja vastaanottaja ymmärtää sen asiana B, kyse on väärinkäsityksestä.
• Väärinkäsityksen korjausprosessi puolestaan on sellainen, että minä sanon (tai kirjoitan) asian B (luullen sen olevan asia A), joka on siis väärin. Vastaanottaja ymmärtää B:n olevan tosiasiassa A ja suorittaa korjauksen, ts. B muuttuu muotoon A. Käänteinen prosessi siis.
• Jos taas sanon (tai kirjoitan) asian A, ja vastaanottaja ymmärtää sen asiana A’, kyse on vajavaisesta ymmärryksestä.
• Jos taas ITSE sanon (tai kirjoitan) asian A’ (ts. puhun tai kirjoitan asiasta, josta en tiedä mitään), ja toinen ymmärtää sen asiana A’ (eli yhtä vajavaisesti kuin minä) TAI asiana A” (eli vielä vajavaisemmin kuin minä), kyse on ‘harhautuneesta ymmärryksestä’ (ts. puhumme/kirjoitamme asian vierestä).
• Tietysti mahdollista on sekin, että vastaanottaja tietää asiasta enemmän kuin minä ja korjaa harhautuneen ymmärryksen, ts. A’ muuttuukin muotoon A.

Jotenkin noin se menee…