Emilia juuri ennen ensimmäistä vauvauintikertaansa lokakuussa 2016.

(Klo 7.00): Tuli mieleen kirjoittaa lyhyesti suhteestani heinäkuussa syntyneeseen Emilia-vauvaan sekä siitä, miten tämä suhde on ajan saatossa kehittynyt.

Rakastuin vauvaani heti, kun sain tietää olevani raskaana. Kyse oli silloin vasta mitättömän pienestä alkiosta, jolla ei ollut ihmisen muotoa. Siltikin rakastin. Rakastin ehkä tarkemmin sanottuna ajatusta siitä, että olin jälleen raskaana, sekä sitä potentiaalia, joka sisälläni olevalla alkiolla oli. Hassua rakastaa omaa fyysistä tilaansa ja siihen liittyvää potentiaalia, mutta niin se nähdäkseni meni siinä vaiheessa.

Kun alkio kasvoi ja kehittyi, ja siitä tuli vähitellen sikiö, jonka pystyin näkemään ultraäänikuvissa, rakkaus syveni. Aloin rakastaa fyysistä olentoa, jolla oli muoto ja liikkeitä. Edelleenkin kyse oli kuitenkin tavallaan osasta itseäni. Hassua rakastaa fyysistä osaa itsestään.

Kun sikiö kasvoi niin suureksi, että tunsin sen liikkeet, aloin rakastaa ihmistä. Tuntui siltä, että kyse oli minusta erillisestä ihmisestä, jolla oli itsenäinen keho ja jopa omaa tahtoa. Rakkaus syveni siinä vaiheessa merkittävästi. Kyse ei enää ollut pelkästä biologiasta vaan paljosta muustakin. Elimme sisäkkäin, ja rakastin siis kahta erillistä mutta edelleen vahvasti yhteen liittyvää elämää: omaa elämääni ja vauvan elämää. Hassua rakastaa elämää.

Kun vauva lopulta syntyi, hänestä tuli itsestäni erillinen ihminen. Hän ei ollut enää pelkkä keho sisälläni vaan ihminen, jolla on nimi, hahmo ja persoonallisuus. Aloin rakastaa sitä, miltä hän näytti ja siltä, miltä hän tuntui. Elimme rinnakkain, ja rakastin sitä, että hän oli rinnallani.

Syntymän jälkeen, kuukausien saatossa rakkaus vauvaa kohtaan on edelleen syventynyt ja vahvistunut. Eikä pelkästään syventynyt ja vahvistunut vaan myös kehittynyt: siitä on tullut vastavuoroista toimintaa ja vuorovaikutusta, jossa kaksi toisistaan erillistä persoonaa kohtaa. Olen alkanut rakastaa vauvan persoonallisuuden piirteitä: sitä, että hän on lämmin, iloinen ja hyväntahtoinen – pirteä ja tarkkaavainen. Itsekästä tässä rakkaudessa on se, että rakastan myös vauvan tarvitsevuutta. Sitä, että hän tarvitsee minua. Tahdon olla merkityksellinen hänen elämässään, ja tietysti olenkin. Elämme yhdessä, perheenjäseninä, ja rakastan sitä, että hän on kanssani.