Kirjoitin viime keväänä seuraavan lyhyen blogitekstin yliopistopedagogiikan aineopintojen “Koulutus kansainvälisessä toimintaympäristössä” -kurssin (YA3) blogiin. Olen laatinut aiheesta myös keskusteluartikkelin, jossa viittaan laajasti lähteisiin, taustoitan ongelmaa, jne. Tekstin julkaisuprosessi on kuitenkin vielä kesken, joten en voi vielä linkittää sitä tähän.
TYTTÖJEN JA POIKIEN ARVOSANOJEN EROISTA
“Sirkku Kupiainen piti kurssilla esitelmän 17.3.2016 aiheesta “From Compulsory to Upper Secondary Education in Finland”. Esitelmässä nousivat esille mm. tyttöjen ja poikien arvosanojen erot. Tyttöjen arvosanat ovat Kupiaisen mukaan keskimäärin korkeampia kuin poikien arvosanat kaikissa oppiaineissa: tyttöjen keskimääräinen kouluaineiden keskiarvo on 8,18, kun taas poikien vastaava arvo on 7,66.
Julkisessa keskustelussa on toisinaan pohdittu, suosiiko arviointi jotenkin tyttöjä. Itse olen sitä mieltä, että näin ei välttämättä ole. Toimin nimittäin vuonna 2004 muutaman kuukauden luokanopettajana eräässä koulussa Etelä-Suomessa. Kyseessä oli aivan tavallinen 5. luokka. Oppilaita oli muistaakseni 27. Kiinnostavaa oli se, että luokan pojat saivat keskimäärin selvästi parempia arvosanoja kuin luokan tytöt kaikissa lukuaineissa. Suuri osa pojista sai jatkuvasti kaikista kokeista kiitettäviä arvosanoja. Tytöistä vain pari sijoittui arvosanojen puolesta samaan kategoriaan. Nekin pojat, jotka eivät yleensä onnistuneet saamaan kiitettävää arvosanaa, tekivät kovasti töitä arvosanojensa eteen ja saivat tyypillisesti kokeesta vahvan kasin (8+ / 8½). Vain pari poikaa menestyi heikosti.
Syy poikien vahvaan koulumenestykseen oli selvä: luokan poikien kesken vallitsi kova kilpailu arvosanoista. Luokan johtajaksi valikoitunut poika oli erittäin lahjakas. Hän oli “kympin poika”, joka ihan kirjaimellisesti sai kympin joka kokeesta ja menestyi lisäksi hyvin liikunnassa. Hän oli myös hyvin vahva johtajahahmo, joka vaikutti käyttäytymisellään ja toiminnallaan muihin. Syntyi yleinen ilmapiiri, jossa pojat kilpailivat keskenään korkeista arvosanoista. Sen sijaan tyttöjen kesken vastaavaa kilpailua ei ollut.
Kuvaamani tilanne osoittaa mielestäni sen, että motivaatiotekijät vaikuttavat vahvasti siihen, millaisia arvosanoja oppilaat saavat. Kuten Sirkku Kupiainenkin esitelmässään totesi, pojat vertailevat helposti itseään muihin poikiin, ja tytöt taas muihin tyttöihin. Jos muutkin pojat menestyvät loistavasti koulusta, syntyy itsellekin tarve menestyä. Ja sama kääntäen.
En ole sitä mieltä, että kilpailuhengen lietsominen luokassa olisi ratkaisu poikien koulumenestyksen parantamiseen. Poikien välinen kilpailu sai nimittäin hetkittäin hieman huolestuttaviakin piirteitä: kerran eräs poika alkoi itkeä saatuaan kokeesta “vain” 9-… Erään toisen pojan äiti puolestaan soitteli minulle toistuvasti, koska hänen poikansa sai jatkuvasti kokeista “vain” 8½… Hän etsi ilmiölle syytä mm. epäreilusta arvioinnista. Myös huijausyrityksiä esiintyi. Lisäksi toisten poikien vahva koulumenestys (josta pojat myös pitivät kovaa ääntä luokassa) tuntui lannistavan niitä poikia, joilla ei ollut edellytyksiä kiitettäviin arvosanoihin. He tuntuivat tavallaan syrjäytyvän porukasta ja ajautuivat ehkä tämän takia häiriökäyttäytymiseen.
Ehkä olisi kuitenkin arviointimenetelmien kyseenalaistamisen sijaan syytä pohtia, onko kouluympäristössä yleisesti ottaen jotakin sellaista, mikä motivoi enemmän tyttöjä kuin poikia panostamaan koulutyöhön.”